Mihin me ollaan menossa ?
Hei !
Älä kerro.
En halua tietää.
Nyt mennään.
Aavikko on kuiva ennen yötä,
kun aamu koittaa on onni ollut myötä.
Sininen taivas humalaisine pilvineen,
ihmiset vihaa kun kuningas hallitsee.
Epäonniset viinitarhat -
säät kahleet niille luoneet.
Pilvet alkoholin imee ja pian kansa
janoon kuolee.
Yksinäinen runoilija mäen päällä,
kertoo kuinka kuu kiertää yksin siellä,
mutta viinikin maistuisi, jos
vaan kuningas sitä jakaisi.
Ei runoilija kestä,
pian kaatuu hänen ylhäisyytensä metsä.
Viinitarhat ovat jo hyviksi kasvaneet,
ovat palanneet pilvet taas viinisateineen,
mutta kuningas juo kaiken koreine alamaisineen,
ei kansa mitään saa.
-"Juokoot vettä kasvaakseen."
Terve on kansa,
vettä juotuaan,
mutta se on liikaa, taas kaikki
humalaan haluaa.
Pian kuningas hukkuu,
tyyneenviinimereen.
-"Pois menkööt muut,
näin näytän kuka hallitsee."
Runoilijan kirves kuninkaan oveen
kolahtaa, ei ovi kaadu,
mutta hovi kohahtaa.
-"Nouskaa kaikki ihmiset nyt vierelleni,
tämä linna on teidänkin koti !",
runoilija huutaa ja
uni kuninkaan ajatukset valtaa.
Huono on kuninkaan inhimillisyyden taju,
ei raotu viinikellarin ovi,
ei hänen kansansa sammu,
mutta yllättäen humalapilvet
runoilijan avuksi rientää,
nyt myrskyyn kaatuvat muurit
ja rutto linnaa kiertää.
"Pois mene musta surma,
pysy edes minusta loitolla",
kuningas huokaa, ei enää
koko maasta taida
löytyä kuin kaksi viinin juojaa.
Näin humalapilvet ja runoilija,
yhdessä riimejä vääntää
ja viiniä kurkkuunsa humalaksi
asti heittää,
mutta kuninkaan maksa on jo halki
ja kasvaa mätää,
ei riittänyt hälle arki,
piti viihdyttään liikaa itseään.
Hei !
Älä kerro.
En halua tietää.
Nyt mennään.
Aavikko on kuiva ennen yötä,
kun aamu koittaa on onni ollut myötä.
Sininen taivas humalaisine pilvineen,
ihmiset vihaa kun kuningas hallitsee.
Epäonniset viinitarhat -
säät kahleet niille luoneet.
Pilvet alkoholin imee ja pian kansa
janoon kuolee.
Yksinäinen runoilija mäen päällä,
kertoo kuinka kuu kiertää yksin siellä,
mutta viinikin maistuisi, jos
vaan kuningas sitä jakaisi.
Ei runoilija kestä,
pian kaatuu hänen ylhäisyytensä metsä.
Viinitarhat ovat jo hyviksi kasvaneet,
ovat palanneet pilvet taas viinisateineen,
mutta kuningas juo kaiken koreine alamaisineen,
ei kansa mitään saa.
-"Juokoot vettä kasvaakseen."
Terve on kansa,
vettä juotuaan,
mutta se on liikaa, taas kaikki
humalaan haluaa.
Pian kuningas hukkuu,
tyyneenviinimereen.
-"Pois menkööt muut,
näin näytän kuka hallitsee."
Runoilijan kirves kuninkaan oveen
kolahtaa, ei ovi kaadu,
mutta hovi kohahtaa.
-"Nouskaa kaikki ihmiset nyt vierelleni,
tämä linna on teidänkin koti !",
runoilija huutaa ja
uni kuninkaan ajatukset valtaa.
Huono on kuninkaan inhimillisyyden taju,
ei raotu viinikellarin ovi,
ei hänen kansansa sammu,
mutta yllättäen humalapilvet
runoilijan avuksi rientää,
nyt myrskyyn kaatuvat muurit
ja rutto linnaa kiertää.
"Pois mene musta surma,
pysy edes minusta loitolla",
kuningas huokaa, ei enää
koko maasta taida
löytyä kuin kaksi viinin juojaa.
Näin humalapilvet ja runoilija,
yhdessä riimejä vääntää
ja viiniä kurkkuunsa humalaksi
asti heittää,
mutta kuninkaan maksa on jo halki
ja kasvaa mätää,
ei riittänyt hälle arki,
piti viihdyttään liikaa itseään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
nää on kaikki todella hyviä!