tämä oli tässä, mitään ei enää ikinä tapahdu.
Elämä eletty, ketään ei enää kiinnosta.
Kaikki katsovat joko ohitsesi tai lävitsesi.
Vaikka hymyilisit ja pukeutuisit kauniisti, kukaan ei enää oikeasti huomaa eikä noteeraa sinua mitenkään
Miten tästä fiiliksestä pääsee pois?
Elämä eletty, ketään ei enää kiinnosta.
Kaikki katsovat joko ohitsesi tai lävitsesi.
Vaikka hymyilisit ja pukeutuisit kauniisti, kukaan ei enää oikeasti huomaa eikä noteeraa sinua mitenkään
Miten tästä fiiliksestä pääsee pois?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Oho. Täysin samat ajatukset meni mun lävitse tänään ja mietin että mitä ihmettä tämmöisiä ajattelen. No, enpä ole ainoa.
Joo, tuttu tunne silloin tällöin. Itseäni auttaa, jos pystyn unohtamaan itseni ja oman pääni sisällön vaikka ilahduttamalla tai auttamalla muita. Tulee hyvä fiilis eikä tosiaan liikaa kelaa.
No jos et olisi niin lasittunut ja kylmänkankeaksi kovettunut itse niin niin ehkä sulla vois olla tsaansseja hyviin kohtaamisiin. Sun silmät on kääntynyt sisäänpäin, tajuutsä, häh??!?
Minulla ON niin paljon huolia ja murheita, mm täysi-ikäisistä päihteitä käyttävistä lapsista, että olen tyystin unohtanut itsestäni huolehtimisen ja oman hyvinvointini. Kylmänkankeaksi kovettuneeksi en mielestäni ole tässä epätoivon kyyneleiden täyttämässä elämässäni mielestäni muuttunut.
Rehellisesti sanottuna joskus on käynyt mielessä, olisiko tähän maailmaan edes kannattanut lapsia tehdä, kun heistä on vain huolta, murhetta ja rahanmenoa ja oma hyvinvointi on unohtunut täysin ja niinsanotussa rakkauselämässä ei ole tapahtunut yhtikäs mitään suunnillleen viiteentoista vuoteen.
Niin. Että silmät sisäänpäin kääntyneet ja tsäänssit hyviin kohtaamisiin puuttuvat? Todellakin.
Voi voi sentään. Jaksamisia sulle.
Se on ihan tyypillinen nelikymppisen tuntemus, ei siitä kannata olla huolissaan.
Öh, entä jos on 23....
Mäkin oon 23v. :)
Samikset :)
Joopa joo
Silloin olet henkisesti jo nelikymppinen. Ei siitäkään kannata olla huolissaan, kypsät ihmiset pärjää keskimäärin paremmin kuin nuoret hupakot.
Jep! :)
Sanon sivusta että tuossa iässä se on vaan tunne. Oikeasti.
Niitä tulee ja menee elämässä. Huonoja ja hyviä kausia. Mutta aina tulee se hyväkin kausi huonon jälkeen. 23v. elämä on vasta alussa. Sen tajuaa sitten vanhempana.
Terveiset sille, joka tunnisti eilen tai toissapäivänä minut kirjoitustyylin perusteella.
Oikeasti ihan kaikki on pielessä. Enkä pysty itse vaikuttamaan toisten ihmisten toimintaan
Jonain päivänä oikeasti karkaan. Jonnekin.
Ei koskaan hirtän itseni kuitenkin.
Täällä sama ei tätä paskaa jaksa enää kohta
Treenaa. Vaikka ei olisi laihdutettavaa, huomasin että itsellä alkoi ihan hurja vienti kun sain ulkoista olemusta sporttiseksi ja raikkaaksi. Energinen terve olemus vetää puoleensa.
Mitään hurjaa vientiä tarvitse
Joo kyllä ja varsinkin tän korona-ajan vaan tunteet voimistunut tuohon mainitsemaasi suuntaan. Tuntuu kuin joku olisi laittanut minun aivoistani hyvän olon moodin pois päältä. Joku puuttuu. En tiedä mikä. Voi olla ettei selviä ikinä. yhtäkkinen aivovamma tai mikälie.
En edes halua hymyillä kun tuntee itsensä vahakabinetin synkkikseksi. Aikasemmin sattui kun ihmiset alkoivat selvästi karttamaan meikäläistä.
Nyt korona-aikana erityisesti...Ikääntyneet muutamat rouvat luovat paheksuvia katseita. Kuin kehon kielellä kertoisivat, että mikähän ent. linnankundi tuokin ukko on.
Mutta niin on ollut 20 vuotiaasta asti. Öisin on aikaa latautua uuteen päivään. Mitäpä ruikuttamaan kun kuitenkin on jotain ruokaa ja hyvää hanavettä juotavaksi.
Maailman menestyneet ihmiset kysyvät käytkö työssä. Vastaan apeana suoraan, olen mt-syistä eläkkeellä. Mase aikoina, jotkut symppikset tai liikaa ottaneet saattavat heittää lantin. Raahustan kiittämättä eteenpäin.
Veli ja sisar mahdollistavat tietokoneen käytön, kunhan pysyn päihteistä erossa.
Se oli nyt siinä. Ei täällä kukaan ikuisesti ole.
Kuunnelkaa youtubesta positive self affirmations-pätkiä. Vaikka kuulostais hörhöltä, ne auttaa. Jos oma sisäinen puhe on kovin negatiivista, se vie mielen alas. Itselle pitäis puhua kuin parhaalle ystävälleen. Ainoa, joka on sun kanssa kehdosta hautaan, oot sinä itse. Kannattaa siis tykätä itsestään, niin on aina hyvässä seurassa :)
Pitää paikkaansa ja kun eläkkeellä tulee parempaan kuntoon, voi harrastaa mitä haluaa. Täytyy vain ottaa lääkkeet, elää terveellisesti, niin menee loistavasti vanhemmiten. Ei saa myrkyttää kehoaan päihteillä, niin kuin jotkut tekevät elämänsä aikana tai lopettaa se heti. Olen melkein 40 vuotias ja tämä sairaus rupeaa hellittämään jo otettaan jossain määrin. 🤔🙂 Parempi olla eläkkeellä, kuin matalapalkkaisella työssä tai työttömänä.
tyssumyba
Mulla ollu tuo tunne jo vuosia ettei mua ole olemassakaan muille. En ole ennenkään ketään kiinnostanut, mutta nuorempana sitä jaksoi ajatella ett kyllä asiat joskus muuttuu, ei ne muuttunut. Olen jo antanut periksi, en käy missään, koska siitä tulee paha mieli kun kukaan ei huomioi. Ehkei kaikille ei ketään tule kohdalle ja niin kävi mulle.
Et oo ainut sama täällä
Sitten jos joku huomaa ja katsoo kunnolla, ensimmäinen ajatus on "mitä mussa on vialla". Onko jäänyt vetskari auki, onko ruokaa tippunut rinnukselle tms.
Tämäkään aloitus ei ole oikeasti naiselta.
Mistä ihmeestä sellainen tuli mieleesi? En ole mielestäni millään tavalla ulkonäköni puolesta ainakaan miestä muistuttava. Ajatukset ehkä liippaavat läheltä miehistä ajattelitapaa, sillä olen koko ikäni työskennellyt alalla, jossa suurin osa on miehiä. Ehkä tietty suoruus ja tapa analysoida asioita juontavat juurensta siitä.
ap, inhorealisti The Lady
Ooksä kuollut, läpinäkyvä?
Huomioitko sinä toisia ihmisiä? Oletko ystävällinen? Oletko puhumaton ja töykeä?
Todennäköisesti liikaakin. En ehkä vaadi tarpeeksi itselleni.
Minua on pilkattu koko elämän ajan milloin mistäkin ulkonäöstä ja sairastumisestakin pilkkaaminen on ollut jatkuvaa ja aina on tullut jokin uusi syy jota hoetaan jatkuvasti. MInä en halua tulla huomatuksi haluan päästä kaikista ihmisistä eroon.
Sama täällä. Sairastuin ja sen näkee kasvoista ja siitäkin vinoillaan jatkuvasti.
Olen todella pahoillani, että olet joutunut kärsimään tuollaista. Toivon, että saat elämääsi rakkautta ja iloa.
Kyllä, aina tuntunut tuolta. Mutta tavallaan vapauttavaa, ei odotuksia.
Ei koskaan ole tullut tuollaista tunnetta. Elämäniloni ei riipu ihmissuhteista lainkaan. Minulle ainoat tärkeät ihmiset ovat omat lapseni.
Voihan sä itsekin lähestyä kiinnostavan olosia ihmisiä.
Todella usein. Toisaalta sellaista elämäni on ollut ennenkin. Nykyään toisaalta on elämässä sellaista positiivista sisältöä enemmän omien liikuntaharrastusten muodossa. Ei niin haittaa vaikka sisimmässään tietää olevansa yksin oli ihmisiä ympärillä tai ei. Stressiä on työstä ja opinnoista mutta tavallaan elämä on ihan ok. Ei kai se kellään ole mitään ruusuilla tanssimista.
Tämä fiilis on ollut jo monia vuosia. Tiedän, että vika on itsessäni eikä sitä voi korjata. Saisin ehkä "hyväksyntää", jos taipuisin esittämään jotain muuta kuin olen, mutta eihän se pitkälle kantaisi.
Toivon, että voisin rikkonaisena ihmisromuna päästä täältä jo pois. Oman hengen riistämiseen ei riitä uskallus, mutta jonkinlainen avustettu tai sattuman avittama mahdollisuus tulisi käytettyä.
Maalitus ja manipulaatio on tuhmaa. Varsinkin järjeltään vähäisten.
Mielipide on subjektiivinen, naturally.
Mulla on aika vahva mielikuvitusmaailma. Oon ehkä hieman hankalakin ihminen muille. Tykkään kyllä seurasta, mutta en jaksa sitä kauaa. Moni luulee ehkä sosiaalisemmaksi kuin mitä olen. Siinä mielessä olisin pettymys ja liika arkinen ja hiljainenkin.Koen aika ajoin myös tyhjyyden tunteita, mutta mun mielestä semmonen kuuluu elämään. Oon myös romantikko. Auringonnousut ja laskut on kauniita. Joskus on kiva vaan ajella itekseen autolla ja katella maisemia.