Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hollantilaiset osaavat ajaa pyörillään liikenteessä

Anonyymi

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvin siellä onnistui pyörällä liikkuminen. Mikä pisti myös silmään oli se, että ei siellä ajettu kuin "viimeistä päivää" vaan rauhassa ja sovussa.

      Täällä pääkaupunkiseudulla suurin osa pyöräilijöistä ajaa sen mitä kintuista ja pyörästä pääsee. Lisäksi huudellaan, soitetaan kelloa jne.

      Suomalaiset voisivat ottaa mallia Keski-Euroopan pyöräilijöistä!

      • Anonyymi

        Kyllä. Oikeassa olet. Liikenne ei ole mikään suorituspaikka eikä pyöräilyvelodromi. Siellä pitää todellakin liikkua rauhaisasti ja sovussa. Jos muita ei ole ympärillä, niin tilanne on eri mutta liikenteessä on useimmiten muitakin, ellei sitten esim. asu syrjässä tai liiku öiseen aikaan.

      • Anonyymi

        Kiinnitin heti huomiota siihen miten rauhallisesti ihmiset videolla pyöräilivät. Suomessahan joka toinen pyöräilijä ajaa niin kovaa kuin pääsee ja yleensä vieläpä muuta liikennettä seuraamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnitin heti huomiota siihen miten rauhallisesti ihmiset videolla pyöräilivät. Suomessahan joka toinen pyöräilijä ajaa niin kovaa kuin pääsee ja yleensä vieläpä muuta liikennettä seuraamatta.

        Olet valitettavasti oikeassa. Jotkut pyöräilijät kuten myös jotkut autoilijat eivät kykene ottamaan tilanteessa muut huomioon, vaan liikutaan muista piittaamatta ja välittämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet valitettavasti oikeassa. Jotkut pyöräilijät kuten myös jotkut autoilijat eivät kykene ottamaan tilanteessa muut huomioon, vaan liikutaan muista piittaamatta ja välittämättä.

        Aivan. Nykyään monella tuntuu olevan koko ajan kiire jonnekin, niin autoilijoilla, pyöräilijöillä kuin joskus jopa kävelijöilläkin (juoksijoilla). Hyvin moni autoilija ajaa jatkuvasti ylinopeutta ja/tai kovalla tilannenopeudella. Pyöräilijät harvemmin ylinopeutta ajavat mutta heistäkin erittäin moni ajaa jatkuvasti suurella tilannenopeudella. Näitä toheloita yhdistää vielä se, että he luottavat omaan tuuriinsa sekä siihen, että muut sitten tarpeen tullen väistävät. Jokainen tietää mitä siitä joskus seuraa kun nämä tohelot sattuvat osumaan samaan paikkaan samaan aikaan.

    • Anonyymi

      Amsterdamissa äskettäin käyneenä allekirjoitan tuon, että siellä ajetaan siististi. Pyörät ovat tavallisia mankeleita, ja pyöräilyasut ovat tavallisia vaatteita, jopa töistä lähdetään kotiin hameessa ja korkokengissä - siis pyörällä. Mutta rauhallisesti ajellaan eikä törmäillä.

      • Anonyymi

        Sitä sanotaan liikennekulttuuriksi.

        Alankomaissa ja Tanskassa pyörällä liikkuminen on saatu asemaan, jossa se on vakavasti otettava liikennemuoto. Sen vuoksi myös pyöräilijät tajuavat olevansa osa liikennettä ja liikennesääntöjen alaisia. Kypärää ei tarvita, kun liikutaan ennakoitavasti, rauhallisesti, joukossa ja sääntöjen mukaan. Kypärää käyttävät vain sellaiset pyöräilijät, jotka tietävät itse rikkovansa yhteisiä sääntöjä.

        Pyöräilyn infra on myös rakennettu tukemaan tätä. Pyöräväylät ovat pääasiassa pyöräkaistoja ja sellaisina yksisuuntaisia. Kukaan ei kuvittelekaan ajavansa väärään suuntaan ja pyöräkaistalla seikkaileva jalankulkija laitetaan nopeasti mutta päättäväisesti ruotuun. Pyörätiet täydentävät verkostoa niin, että pyörällä pääsee joka paikkaan. Autollakin voi päästä, mutta se ei ole välttämätöntä.

        Kypärää käyttävät kaikki, jotka haluavat suojata päänsä, eli kokevat pääkopan olevan suojaamisen arvoinen. Sitä käytetään vauhdista riippumatta. Ihan sama asia kuin auton turvavyön käyttö. Sitä käytetään yhtä lailla 25 km/h kuin 120 km/h vauhdissa.

    • Anonyymi

      Eipä näy kypärää kellään. Hollannissa kuolee liikenneonnettomuuksissa enemmän pyöräilijöitä, kuin autoilijoita, joten ei se siinä mielessä ole mikään pyöräilyn onnenmaa.

      • Anonyymi

        Onko faktatietoa tai statistiikkaa väitteillesi noista onnettomuustilastoista?

        Toki myös itselleni pisti silmään kypäröiden puute. Ihminen suojaa sitä mitä pitää tärkeänä ja suojelemisen arvoisena.

    • Anonyymi

      Sehän on päivänselvää. Videolla on satoja pyöräilijöitä muttei ensimmäistäkään tampereenjoonasta tai muuta spandex-ohjusta.

    • Anonyymi

      Kaikki ajavat sulassa sovussa eikä kukaan pyri ohittelemaan tai "hurjastelemaan", eli olemaan muita nopeampi.

    • Anonyymi

      Tuolla Helsingin kaupungin palaute sivuilla, joku pyöräilijä on sitä mieltä, että kaikki pyörätiet tulee olla 2-suuntaisia! Muuten joutuu ylittämään kadun kahteen kertaan!

      Niin autoilijatkin joutuvat ylittämään kadun kahteen kertaan määrätyissä paikoissa. Tai ajamaan pitkiä matkoja, että saa kääntyä vasemmalle tai muuten ajaa (esim. yksisuuntainen).

      Sitten sama ihminen vaatii, että pyörätiet ja jalkakäytävät on oltava samassa tasossa, koska korkea reuna välissä on vaarallinen pyöräilijöille!

      Kaupungin henkilö vastaa, että yksisuuntainen pyörätie ja jalankulun ja pyöräilyn välissä on tyypillinen ratkaisu Kööpenhaminassa ja Hollannissa ja Suomessa otetaan sieltä mallia. Lisää myös, että suurimmassa osassa Helsingin katuja pyörällä ajetaan ajoradalla, ja siellä pyöräiltäessä on reunakivi oikeassa reunassa myöskin.

      Mistä tuollaisia pyöräilijöitä sikiää? Mikäli ei selviä liikenteessä pyörällä täällä takapajulassa niin sitten tulee jättää se pyörä vuokraamatta tai ottamatta kotoa.

      Yksisuuntainen pyörätie on paras ratkaisu, silloin kuljetaan samaan suuntaan kuin autot siinä vieressä. Selvä erotus pyörätien ja jalkakäytävän välillä on paras vaihtoehto. Niitä on jo Helsingissä ja tulee olemaan lisää! Itse olen pyöräilijä, jolle eritasoratkaisu ei aiheuta vaaraa tai yksisuuntaisuus haittaa.

      Suurimmassa osassa Helsingin kaduilla pitäisi ajaa lain mukaan ajoradalla, mutta harva siellä ajaa. Itse en aja enkä ole ajanut koskaan jalkakäytävillä pyörällä.

      Olen pyöräilijä, joka ei ole vaatimassa pyöräilijöille kaikkia mahdollisia etuuksia ym.

      Myös jalankulkijat tulisi huomioita, mitä tällä hetkellä ei pahemmin tapahdu. Olen myös jalankulkija ja tiedän jalankulkijan näkövinkkelistä ongelmia.

      Helsingissä on joka puolella turvallista ajaa ajoradalla kuten koko Suomessa.

      • Anonyymi

        Selvä erotus jalkakäytävän, pyörätien JA autotien välillä on paras ratkaisu. Sitten ei ole epäselvää kenellekään ja kaikilla on turvallinen paikka missä olla. Pyörätiet pitäisi olal järjestetty jotenkin niin, ettei varsinkin ammattikuskit aina parkkeeraa niihin. Se ei ole turvallista kenellekään kun sellaisen ansan jättää pyörätielle.

        "Helsingissä on joka puolella turvallista ajaa ajoradalla kuten koko Suomessa."

        En tiedä missä maassa oikein asut, mutta Helsingistä ei voi ottaa mallia liikennekäyttäytymiseen koko Suomessa. Veikkan, että jo Helsingissäkin saattaa olla alue-eroja tämän asian suhteen. Tulee ruumiita, jos olettaa, että ajoradalla on pyöräilijän turvallista ajaa.
        Ei todellakaan ole, kun ei autoilijat mm. edes toisilleen osaa pitää sitä turvaväliä niin homma on vielä pahempi kun autot ei heti pääse pyörää ohittamaan niin ovat todella usein pyörän perässä kiinni ahdistelemassa. Tällä tavalla kiukutellaan kunnes pääsee änkäisemään liian läheltä ohitse.

        Sitten ajaessa räplätään puhelinta ja meni pari pyöräilijää sillä välin renkaiden alle. Oho kun vain katosivat tässä turvallisella ajarodalla. Ei mitenkään voinut olla tämän autokuskin vika, koska hän on sankari joka pelastaa aina pyöräilijöitä.

        Pyöräilijät olisivat mielellään ajoradanpuolella, jos siellä olisi mahdollisuus ajaa turvallisesti. Ei heidänkään mielestä ole mitään järkeä, että ovat jalankulkijoiden kanssa samassa väylässä. Tällä hetkellä muuta vaihtoehtoa ei ole ennen kuin tulee erilliset pyörätiet, jotka on erotettu, jollain tapaa autojen ajoradalta ja estetty ettei niistä tule vain autojen parkkipaikkoja.
        Eikä mitään Tampereen kaupungin ratkaisuja missä tehdään jyrkkä kohotettu pyörä-sekä kävelytie erillään tasasella maalla menevästä autotiestä. Täytyy olla ika tyhmä eikä ikinä käyttänyt kävelemässä tai ajanut pyörää jos tolalisia ratkaisuja keksii.

        Kun on kaikki selkeästi jokaiselle eroteltu, ei voi olla epäselvää omista vastuualueistaan ja oikeuksistaan. Se takaa parhaiten kaikkien turvallisuuden ja oikeudet liikenteessä.

        Olet sitä mieltä, että pyöräilijän pelkäessä ajaa ajoradalla niin hän saa tulla vaarantamaan jalankulkijat?

        Näin ei todellakaan ole!

        Siellä jalkakäytävällä liikkuu lapsia opettelemaan kävelemään, potkupyörällä, polkupyörällä, vanhukset heiveröisin askelin, rollaattorilla sekä tervejalkaiset ihmiset jne.

        Mikäli ei uskalla ajaa pyörällä ajoradalla niin silloin käytetään muita vaihtoehtoja; kävellen, bussilla, junalla, ratikalla, metrolla jne.

        Itse ajan myös Helsingin keskustassa pyörällä ajoradalla ellei ole pyörätietä tai pyöräkaistaa. Muualla Euroopassa isommissakin kaupungeissa kuin täällä ajan ajoradalla ellei ole pyörätietä tai pyöräkaistaa. On ollut jopa niin kapeita katuja, että autolla ei ole heti päässyt ohi, mutta pyöräilijänäkään ei ole mahdollista väistää, on esim. aita, oja, autoja pysäköitynä jne.

        Mutta hyvin siellä liikenne sujuu kaikilta osin.

        Suomalaisten pyöräilijöiden kannattaisi ottaa mallia ulkomailla ajokulttuuriinsa. Esim. siellä ei oikeastaan kukaan aja pyörällä jalkakäytävällä, mutta täällä Suomessa lähes jokainen. Ja se vauhtia täällä!

    • Anonyymi

      Ulkomailla osataan ajaa polkupyörillä muut huomioiden ja rauhallisesti.
      Meillä vedetän Spandexit jalkaa ja potta kiristää päätä ja verenkierto loppuu siihen ja ollaan niin sporttisia ja urheilullisia kun painellaan menemään kuin päättömät muista piittaamatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe