Elintarviketeollisuus ja yötyö

Anonyymi

Ihan näin kaikkien elintarvikealan kuljettajien puolesta kirjoitan mielipiteeni. Meijeriala on mun juttu ja ihmettelen suuresti sitä,että vaikka nykyään maidoille on todella pitkät päiväykset niin siitä huolimatta jakelu painottuu aamuyöntunteihin.
perusmaidoilla myyntiaika on nykyisin 9 vuorokautta ja muille meijerituotteille 1-6 kuukautta. Tästä huolimatta maitotuotteita toimitetaan edelleen kuten 20 vuotta sitten jolloin perusmaidon myyntiaika oli 4 vuorokautta. Jakelu painottuu edelleen aamuyöntunteihin ja varhaiseen aamuun vaikka tutkitusti kauppojen asiakasvirta painottuu yhä enemmän klo 16- 22 väliseen aikaan.Mistä löytyy se taho joka kertoo kauppojen hankintaorganisaatiolle,että päiväykset on pitkät ja asiakasvirrat painottuvat iltaan. Elintarvikealan kuljetustehtävät kiinnostaisivat kuljettajia huomattavasti enemmän jos työajat olisivat kohtuullisia. Nykyisellä ei sosiaalista elämää ole juurikaan meijerialan kuljettajilla jos työt alkavat kello 2 yöllä. Jatkuva univelka painaa päälle joka päivä ja illat menee sohvalla torkkuessa. Ei ole hyvää elämää. Kommentoikaa ,mutta pyydän asiallisia kommentteja. se ei ole liikaa vaadittu kun kyseessä on asiallinen aihe.

56

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohan nyt koskee kaikkea muutakin elintarvikejakelua kuin vain maitotuotteita. Syy on niinkin yksinkertainen kuin se että etenkin pienet ja keskisuuret kaupat haluavat toimitukset aikaisin aamulla jolloin ne ehditään pääosin hyllyttämään ennen kuin kauppa aukeaa. Isompiin marketteihin taas syötetään tavaraa lähes 24/7. Luulisi sinun alalla toimivana pystyvän tälläisen yksinkertaisen asian itsekin ymmärtämään?

      • Anonyymi

        Ymmärrän hyvin yskäsi ja en ole tyhmä kuskin retale. Olen pitkänlinjan kulkija alalla takana jo lähes 40 vuotta. Ymmärrän sen että tavarat pitävät olla ajoissa ennen klo 12 :sta kaupoissa. Jos kauppa aukeaa klo 7.00 niin miksi elintarvikkeita pitää toimittaa jo klo 2 yöllä omilla avaimilla ja hälytyslaitteet pitää huomioida jne. Ketään ei ole kaupassa ennen kuin klo 6 saapuu ensimmäinen työntekijä. Koko ala on jonkinlaisessa käymisprosessissa kokoajan ajojen suunnittelijat olettavat,että yöllä pitää toimia ja hommaavat koodeja ja avaimia kuskeille myymälöihin joihin riittäisi ihan normaali aamutoimitus ennen klo 12 .sta. Koko elintarvikealan jakelutoiminta on nykyisin ihan sairasta. Työssä olevat kuskit sairastuvat kun univelka on todellinen uhka kokoajan ja uusia nuoria työntekijöitä ei saada alalle kun työajat ovat ihan
        älyttömät. Moni nuori kuljettaja rakastaa yötyötä sillä silloin on paljon vapaa-aikaa päivisin.
        Pitkällä tähtäimellä tällainen yötyön ihannointi kyllä kostautuu 30-40 vuoden kuluttua menetettynä terveytenä ja pahimmillaan hauta kutsuu jo 50 v joka ei ole oikein raskaan työn raatajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas ihme oletuksia koko alan suhteen kun siellä omassa firmassa nyt sattuu olemaan se muutama nuorempi joka haluaa aloittaa työt aikaisin. Monessa firmassa myös autot pyörii kahdessa vuorossa mikä on järkevää jottei kallis kalusto turhaan seiso, joten tästäkin syystä joudutan työskentelemään öisin. Lisäksi monet kaupat aukeaa jo klo 6 joten jaot tulee olla tehtynä ennen tätä, jolloin aloitus aamuyöstä on välttämätöntä. Huomaatko muuten ristiriidan noissa horinoissasi, ensin kirjoitat että nuoria työntekijöitä on vaikea saada alalle koska työajat ovat älyttömät ja heti perään toteat että moni nuori rakastaa yötyötä. Olisiko nyt jo ihan oikeasti aika laittaa pillit pussiin ja lakata murehtimasta asioita joista ei selkeästikään ymmärrä tuon taivaallista?

    • Anonyymi

      Aloittajalla on kyllä ihan hyvä pointti toi kuljettajien työajat. Onhan toi nyt ihan perseestä aloittaa työt joskus klo 2-3 yöllä.
      Itse luulen että suurempi syy tuohon yöjakeluun on se että liikenne on yöllä huomattavasti hiljaisempaa ja näin ollen jakelu tehokkaampaa kun ei tarvitse seisoa ruuhkissa.

      • Anonyymi

        Edellisellä kirjoittajalla ihan hyvä asenne siitä iso kiitos! Itse ajan pääkaupunkiseudulla elintarvikkeita ja lähinnä pohjois-Helsingin alueella. Ajan joka aamu Kehä-1 :stä klo 7 ja ei mitään ruuhkia joten rajoitinta vasten mennään 89 km/h . Klo 5 aloitan lastauksen ja olen se viimeinen auto laiturissa. Siitä sitten Helsinkiin ja 20-25 asiakasta /kuormaa 8600 kg ja kotiin lähden klo 13.00
        8 tuntia ja piste. Ei mitään tarvetta yötyölle ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Todella tyytyväisiä. Jos haluaisin niin voisin pyytää avaimia ja koodeja ja voisin tehdä työni esim. klo 3-11. Mutta ,,,mutta ei tehdään työt ihmisten aikaan ja jaksetaan myös elää vapaa-ajalla. Kylmä totuus on se ettei yötyö ole ihmistä varten...............

        Tässä nyt kirjoittajilla on ajatus oman alansa työhyvinvoinnisista täysin sekaisin. Viimeisin kirjoittaja oli jotenkin kartalla siitä mitä elämän pitäisi olla mutta muuten porukka on täysin hukassa. Mitä hemmettiä joku K kauppias määrää kuljettajan elämän rytmin ????
        Kirjoitukset ovat täysin käsittämättömiä. Mistä lähtien asiakas on määritellyt miten tavarat pitää olla perillä. Sitten sanon ihan juniorikuskeille jotka tänne pääsääntöisesti kirjoittelee.
        hommatkaa työpaikka jossa on fiksut normaalit työajat niin se alkuunsa upea parisuhde säilyy eläkkeelle asti ja voi hyvin. Vain yöllä työssä oleva kuski on täysi p...sereikä jonka kanssa on hyvin vaikea rakentaa tulevaisuutta( mahdoton yhtälö)

        Eikös nyt kuitenkin se asiakas eli se joka tavaran tilaa ja siitä myös maksaa, myös päätä koska kyseisen tavaran haluaa toimitettavaksi? Ihmeellistä ajatuksenjuoksua taas joka tosin on tyypillistä vanhuksille kun ymmärrys ei enää ole ihan 100%:ta, huomaa että rattia on tosiaan se 40 vuotta jo väännetty.

        On hyvin omituista tällainen ajattelutapa jota edellinen kirjoittaja ylistää. Tilaaja ja maksaja päättää milloin tavara pitää toimittaa????? Milloin asiakas on alkanut olla se taho joka päättää milloin tavarat toimitetaan. Hei kaloo ja herätys. Kyllä se on tavarantoimittaja joka päättää missä reitissä ja mihin aikaan tavarat toimitetaan asiakkaalle. Asiakas voi esittää toivomuksia ja tavarantoimittaja yrittää sovittaa toimituksen reittiin mahdollisimman hyvin jotta asiakas olisi tyytyväinen. Sitten tähän toiseen asiaan. On häpeällistä haukkua täällä kuljettajien keskustelufoorumilla pitkän päivätyön tehneitä kuljettajia. kuski joka on 55 vuotta ja tehnyt työtä 37 vuotta ei ole vanhus vaan ihan täysjärkinen toimintakykyinen kuljettaja jolla on paljon kokemusta
        alalta ja hänellä on vielä työuraa jäljellä 10 vuotta ja enemmänkin jos itse haluaa jatkaa.
        Näillä kavereilla on kokemusta ja siksi työnantajat fiksuina myös kysyvät heidän mielipidettä asioihin. Lisäksi seniorikuljettajat ovat pääsääntöisesti todella hyviä työkavereita ja pyrkivät aina tsemppaamaan nuoria aloittelevia kuljettajia jotta heilläkin olisi hyvä tulevaisuus kuljetusalalla.

        Ensin kerron mitä 1.8 lauantai Hesari kirjoitti. Yleisönosasto palstalla asiantuntija kertoi,että jatkuva yötyö on todella vakava uhka terveydelle. Sydänsairaudet on vakava uhka siksi kaikkien pitäisi välttää yötyötä. Asia realisoituu eli tulee todeksi 50-60 vuotiaalle kuskille.Tässä viestiketjussa aiempaa kirjoittajaa,että hän on kahta mieltä.......
        moitittiin siitä,että alalle ei tule nuoria kuljettajia kun työajat ovat mitä ovat ja sitten kerrottiin ,että nuoret suosivat yöllä tapahtuvaa työtä. Tämä kirjoittaja juuri kirjoitti siitä ,että yötyö ei houkuttele nuoria,mutta ne harvat nuoret jotka alalle tulevat haluavat
        mieluiten tehdä työt yöllä,jotta olisi mahdollisimman paljon vapaa-aikaa päivisin. He luulevat olevansa ikuisesti nuoria ja nukkua ei tarvitse ollenkaan. Jos tavarat on valmiina varastossa jo illalla niin heillä on hirveä hinku päästä jo heti aamuyöstä lastaamaan ja lenkille jotta vapaa-aikaa päivällä ja illalla olisi mahdollisimman paljon. He nyt vain unohtavat sen tosiasian ,että yhtenäistä unta pitäisi nauttia 8 tuntia . Eli jos kello 2 menee töihin niin klo 18.00 pitäisi mennä nukkumaan. On niin kiva haukkua seniorikuljettajia ja muita viisaita ihmisiä,mutta kannattasi itse funtsata hieman pitempään.

        Hyvä meininki.... riistokapitalismin huipentuma K- kauppias päättä ihan itse ,että klo 2.00
        pitää pirkka-tuotteet tulla kauppaan vaikka henkilökunta saapuu paikalle klo 6.30
        Jostain käsittämättömästä syystä tämänkin viestiketjun kirjoittajat kuolaavat tällaista ajattelutapaa näemmä.
        Mitä enemmän vuosia kuluu kuljetusalalla sitä ihmeellisimmäksi toimitusasiat muuttuvat.
        Kun kirjoitatte tänne mielipiteitä niin ajatelkaa sitä ,että ne teidän mielipiteet pitää olla niitä teidän omia mielipiteitä seuraavat 40 vuotta. Turha haukkua pitkänlinjan kuljettajia sillä he jos mitkä tietävät nämä asiat.Se, että on elämänkokemusta on viisautta. Sitä ei saa ammattikoulussa saati ammattikorkeakoulussa.

        Ei tässä kukaan mitään kuolaa, sensijaan yritetään selvittää vanhuksille epäselviä asioita, kuten se että kuka päättää mihin aikaan tavarat toimitetaaan. Jos joku K- kauppias haluaa tavaransa klo 2 yöllä ja on valmis maksamaan siitä, silloin hän tilaa ne kuljetusliikeeltä joka on valmis toimittamaan ne klo 2 yöllä. Ei se sen ihmeellisempää ole. Mitä tekemistä mielipiteillä muuten on tämän asian kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin kerron mitä 1.8 lauantai Hesari kirjoitti. Yleisönosasto palstalla asiantuntija kertoi,että jatkuva yötyö on todella vakava uhka terveydelle. Sydänsairaudet on vakava uhka siksi kaikkien pitäisi välttää yötyötä. Asia realisoituu eli tulee todeksi 50-60 vuotiaalle kuskille.Tässä viestiketjussa aiempaa kirjoittajaa,että hän on kahta mieltä.......
        moitittiin siitä,että alalle ei tule nuoria kuljettajia kun työajat ovat mitä ovat ja sitten kerrottiin ,että nuoret suosivat yöllä tapahtuvaa työtä. Tämä kirjoittaja juuri kirjoitti siitä ,että yötyö ei houkuttele nuoria,mutta ne harvat nuoret jotka alalle tulevat haluavat
        mieluiten tehdä työt yöllä,jotta olisi mahdollisimman paljon vapaa-aikaa päivisin. He luulevat olevansa ikuisesti nuoria ja nukkua ei tarvitse ollenkaan. Jos tavarat on valmiina varastossa jo illalla niin heillä on hirveä hinku päästä jo heti aamuyöstä lastaamaan ja lenkille jotta vapaa-aikaa päivällä ja illalla olisi mahdollisimman paljon. He nyt vain unohtavat sen tosiasian ,että yhtenäistä unta pitäisi nauttia 8 tuntia . Eli jos kello 2 menee töihin niin klo 18.00 pitäisi mennä nukkumaan. On niin kiva haukkua seniorikuljettajia ja muita viisaita ihmisiä,mutta kannattasi itse funtsata hieman pitempään.

        Niin, yhtälailla voidaan todeta että yötyö ei pääsääntöisesti houkuttele vanhuksia tai ketään muutakaan, mutta ne harvat joita se houkuttelee haluavat tehdä sitä. Eikä täällä ketään haukuta, vaan oikaistaan harhaisia käsityksiä joita vanhuksilla alasta yleensä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvin omituista tällainen ajattelutapa jota edellinen kirjoittaja ylistää. Tilaaja ja maksaja päättää milloin tavara pitää toimittaa????? Milloin asiakas on alkanut olla se taho joka päättää milloin tavarat toimitetaan. Hei kaloo ja herätys. Kyllä se on tavarantoimittaja joka päättää missä reitissä ja mihin aikaan tavarat toimitetaan asiakkaalle. Asiakas voi esittää toivomuksia ja tavarantoimittaja yrittää sovittaa toimituksen reittiin mahdollisimman hyvin jotta asiakas olisi tyytyväinen. Sitten tähän toiseen asiaan. On häpeällistä haukkua täällä kuljettajien keskustelufoorumilla pitkän päivätyön tehneitä kuljettajia. kuski joka on 55 vuotta ja tehnyt työtä 37 vuotta ei ole vanhus vaan ihan täysjärkinen toimintakykyinen kuljettaja jolla on paljon kokemusta
        alalta ja hänellä on vielä työuraa jäljellä 10 vuotta ja enemmänkin jos itse haluaa jatkaa.
        Näillä kavereilla on kokemusta ja siksi työnantajat fiksuina myös kysyvät heidän mielipidettä asioihin. Lisäksi seniorikuljettajat ovat pääsääntöisesti todella hyviä työkavereita ja pyrkivät aina tsemppaamaan nuoria aloittelevia kuljettajia jotta heilläkin olisi hyvä tulevaisuus kuljetusalalla.

        Kyse ei ole mistään ajettulutavasta, vaan sopimuksista. Jos minä tilaan vaikka kuorman multaa pihalleni ja haluan sen toimitettavaksi perjantaina klo 14 luonnollisesti maksaen siitä toimitettuna kyseiseen aikaan, on siis mielestäsi ok että se kuitenkin tuodaan jonain muuna ajankohtana? Ihan sama se on niilä K-kauppiailla, he tilaavat kuljetuksen haluamanaan ajankohtana ja sellainen kuljetusliike joka homman pystyy/haluaa hoitaa suorittaa sen. Ei siitä tulisi yhtään mitään että kuljetusliikkeet alkaisivat toimitella tavaraa silloin kuin heille sattuu sopimaan. Tämäkin viesti taas todistaa, että kuljetustusalalla työvuodet ei todellakaan tarkoita samaa kuin ammattitaito tai kokonaisvaltainen asioiden ymmärtäminen. Maailma pyörii siinä oman pikku firman ja sen työntekijöiden, asiakkiden ja jakoalueen ympärillä. Jaksetaan kyllä ruikuttaa kuinka on kauan oltu alalla, ymmärrys asioista ja kokonaisuuksista kuitenkin puuttuu täysin.

        Oikein hauskaa kirjoittelua (naurettavaa) voi ,että naurattaa oikein ja 39 vuoden kokemuksella kuljetusalalla olleella Missä unessa elätte te nuoret super-sankarit??
        on todella vaikea ymmärtää ajatuksen juoksuanne. Ensinnäkin kukaan K-kauppias ei ole valmis maksamaan yhtään mistään jos kyse on kuljetuksista. Sen jo tyhmäkin ymmärtää.
        Kaikissa kuljetuksissa se päämies Kesko,Inex, Aarnio-wihuri, Meira-Nova, Valio ja Arla. Eri yritykset päättävät itse toimitusaikataulut juuri esim. elintarvikealalla. Ei niitä toimitusaikatauluja päätä kuljetusliikkeet. Tavarantoimittajat neuvottelevat aikataulut ja kuljetusliikkeet toteuttavat asiakkaan eli tukun tai valmistajan toivomukset mahdollisimman hyvin. Ja se Valio on se joka sanoo viimeisen sanan milloin tavarat tulevat asiakkaalle ja siihen ei ole valittamista. Varmasti ainoa firma Suomessa jolla on pokkaa sanoa asiat suoraan. Näin on ollut aina ja edelleen.

        Hyvä kirjoitus. Täyttä asiaa. Valio on edelleen se ainoa yritys Suomessa jolla on pokkaa sanoo suoraan milloin tavarat tulevat ja asiasta ei neuvotella. Näin asioiden kuuluukin olla. Ei olla vellihousuja K- ja S kaupan edessä.
        Nimimerkki "Pistin maitoa tulemaan"

        Ja jos vähänkin on järkeä päässä niin hakeutuu sellaisiin ajohommiin jossa tehdään työtä klo 7-15 tai 8-16. Yötyö tuntuu nuorena hyvältä ratkaisulta,mutta aikaa myöten syö miestä/naista ja saattaa ennenaikaisesti hautaan takuu varmasti juurikin aivo-infarktin muodossa tai oireeton sydänkohtaus pysäyttää menon totaalisesti Ei tule ennalta ilmoitusta vaan elämä pysähtyy kerta laakista. Ei kannata kokeilla sillä loppu voi olla todella tyly. Uskomatonta kuinka porukat vähättelevät yötyön merkitystä ihmisen elämään ja kirjoittelevat tänne mitä sattuu vaikka aihe on todella vakava.

        Kuten olet jo itsekin aiemmin todennut, ala ei houkuttele nuoria työaikojen takia. Eli voidaan sanoa että suurin osa nuorista ei koe yötyön tuntuvan hyvältä ratkaisulta. Silti jaksat täällä paasata suu vaahdossa kuukaudesta toiseen kuinka nuoret suosivat yötyötä, kun kokemuksesi perustuu ainoastaan siihen että omassa firmassasi on muutama nuori joka näin haluaa tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hauskaa kirjoittelua (naurettavaa) voi ,että naurattaa oikein ja 39 vuoden kokemuksella kuljetusalalla olleella Missä unessa elätte te nuoret super-sankarit??
        on todella vaikea ymmärtää ajatuksen juoksuanne. Ensinnäkin kukaan K-kauppias ei ole valmis maksamaan yhtään mistään jos kyse on kuljetuksista. Sen jo tyhmäkin ymmärtää.
        Kaikissa kuljetuksissa se päämies Kesko,Inex, Aarnio-wihuri, Meira-Nova, Valio ja Arla. Eri yritykset päättävät itse toimitusaikataulut juuri esim. elintarvikealalla. Ei niitä toimitusaikatauluja päätä kuljetusliikkeet. Tavarantoimittajat neuvottelevat aikataulut ja kuljetusliikkeet toteuttavat asiakkaan eli tukun tai valmistajan toivomukset mahdollisimman hyvin. Ja se Valio on se joka sanoo viimeisen sanan milloin tavarat tulevat asiakkaalle ja siihen ei ole valittamista. Varmasti ainoa firma Suomessa jolla on pokkaa sanoa asiat suoraan. Näin on ollut aina ja edelleen.

        No pointti meni taas kerran vanhukselta ohi. Pointti oli se että sen lauluja laulat kenen leipää syöt, eli se joka kuljetuksista maksaa, päättää myös toimitusajat. Jos nämä ei kuljetusyrittäjälle tai kuljettajalle kelpaa, vaihtaa sitten sellaisiin töihin joissa on ajat jotka kelpaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hauskaa kirjoittelua (naurettavaa) voi ,että naurattaa oikein ja 39 vuoden kokemuksella kuljetusalalla olleella Missä unessa elätte te nuoret super-sankarit??
        on todella vaikea ymmärtää ajatuksen juoksuanne. Ensinnäkin kukaan K-kauppias ei ole valmis maksamaan yhtään mistään jos kyse on kuljetuksista. Sen jo tyhmäkin ymmärtää.
        Kaikissa kuljetuksissa se päämies Kesko,Inex, Aarnio-wihuri, Meira-Nova, Valio ja Arla. Eri yritykset päättävät itse toimitusaikataulut juuri esim. elintarvikealalla. Ei niitä toimitusaikatauluja päätä kuljetusliikkeet. Tavarantoimittajat neuvottelevat aikataulut ja kuljetusliikkeet toteuttavat asiakkaan eli tukun tai valmistajan toivomukset mahdollisimman hyvin. Ja se Valio on se joka sanoo viimeisen sanan milloin tavarat tulevat asiakkaalle ja siihen ei ole valittamista. Varmasti ainoa firma Suomessa jolla on pokkaa sanoa asiat suoraan. Näin on ollut aina ja edelleen.

        Niin, eli toimeksiantaja päättää milloin tavara toimitetaan, kuten jo kerran yritin selittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eli toimeksiantaja päättää milloin tavara toimitetaan, kuten jo kerran yritin selittää.

        Homman ydin on se ,että asiakas ei päätä yhtään mitään. Asiakas voi esittää toivomuksen
        toimitusten suhteen ja tavarantoimittaja esim. Tukkuliike,maahantuoja tai valmistaja päättää miten suhtautuu asiakkaan toivomukseen. Jos on iso ja merkitttävä asiakas kyseessä niin tavarantoimittaja tietysti pyrkii toteuttamaan asiakkaan toivomuksen.
        Koko prosessissa kuljetusliikkeellä ei ole osaa eikä arpaa. Kuljetusliikkeen tehtävänä
        on ainoastaan toimittaa tavarantoimittajan tavarat ohjeiden mukaisesti asiakkaalle.
        Silti ei aina mene nappiin ,koska kaikenlaisia koheltajia on alalla aivan liikaa. Puuttuu jopa
        yhteinen kieli. Ei ole edes sitä surullisen kuuluisaa Ralli englantia millä suomalainen on pärjännyt aina maailmalla...perkele.

        Kokenut,pitkässä työsuhteessa ollut seniorikuljettaja on kuljetusliikkeen vahvin voimavara.
        Hän ei valita,hän ajaa myös MAN ja Iveco-merkkisillä ajoneuvoilla valittamatta. Vaikka auto hajoaisi tienpäälle niin hän ei valita edelleenkään. Otetaan hommat tyynen rauhallisesti sillä kyllä siellä kotona ehtii olla. Kun on tällainen mukautuva suomalainen keski-ikäinen mies kyseessä niin on todella törkeää,että nuori juniori sukupolvi pitää kokenutta kuljettajaa pohjasakkana .
        Todellisuudessa me seniorit olemme nuoren sukupolven tukena aina ja toivomme menestystä kuljetusalla kaikille nuorille. Suomalainen kuski on parasta mitä voidaan asiakkaille tarjota.

        Miksi elintarvikekuskit syövät kuormasta?

        Ei ole. Hän ei tuo mitään lisäarvoa yritykselle, vaan juuri kitisee minkä kerkeää, eikä jousta missää,. Kuvitelee olevansa kultaakin arvokkaampi.

        Puhut ihan omiasi. Pitkänlinja kuski joka on ollut samassa työpaikassa 30-45 vuotta ei turhista asioista pahoita mieltä. Hän ei valita mistään vaan hoitaa työnsä mallikkaasti
        ja työnantaja on siitä hyvin kiitollinen. Tällaisen pitkän työsuhteen perusta on yhteinen luottamus. Voiko joku nuori kuski väittää etteikö hyvin hoidettu työ 45 vuoden työsuhteella samassa yrityksessä ole arvokas asia ja silloin jokaisen kuljettajan tavoite jos ei ole haluja perustaa omaa kuljetusyritystä. Sellainen kun nykyään on hyvin haasteellinen hanke. Hyvin vaikea hanke jos aikoo menestyä alalla. Pitää olla jotain aivan erityisosaamista ja todella särmä liikeidea
        jossa ajaminen vältämättä ei ole edes pääosassa työnteossa.Postin,leipomoiden ,Inexin, Keskon ajot eivät ole sellaisia työtehtäviä joissa kuljetusalan osaaminen ja hyvä tienaaminen on mahdollista. Nämä firmat on koluttu ja kilpailutettu viimeistä centtiä myöten. Joten miettikää mitä kirjoitattte kun kyse elämisestä kuljetusalalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homman ydin on se ,että asiakas ei päätä yhtään mitään. Asiakas voi esittää toivomuksen
        toimitusten suhteen ja tavarantoimittaja esim. Tukkuliike,maahantuoja tai valmistaja päättää miten suhtautuu asiakkaan toivomukseen. Jos on iso ja merkitttävä asiakas kyseessä niin tavarantoimittaja tietysti pyrkii toteuttamaan asiakkaan toivomuksen.
        Koko prosessissa kuljetusliikkeellä ei ole osaa eikä arpaa. Kuljetusliikkeen tehtävänä
        on ainoastaan toimittaa tavarantoimittajan tavarat ohjeiden mukaisesti asiakkaalle.
        Silti ei aina mene nappiin ,koska kaikenlaisia koheltajia on alalla aivan liikaa. Puuttuu jopa
        yhteinen kieli. Ei ole edes sitä surullisen kuuluisaa Ralli englantia millä suomalainen on pärjännyt aina maailmalla...perkele.

        Niin, se nyt on täysin toissijaista kuka päättää, asiakas, toimeksiantaja vai joku kolmas osapuoli. kun se ei ole kuljetusliike. Näinollen mikäli ne "jonkun" päättämät toimitusajat ei kuljettajalle tai kuljetusliikkeelle sovi, ovat he täysin vapaita vaihtamaan sellaisiin hommiin josa on sopivat ajat. Mikäli tällaisia hommia ei ole tarjolla, voi itkeä täällä kuinka työajat on perseestä ja kuinka nuoret kuskit tykkäävät tehdä yötöitä. (totuus: suurin osa ei tykkää)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokenut,pitkässä työsuhteessa ollut seniorikuljettaja on kuljetusliikkeen vahvin voimavara.
        Hän ei valita,hän ajaa myös MAN ja Iveco-merkkisillä ajoneuvoilla valittamatta. Vaikka auto hajoaisi tienpäälle niin hän ei valita edelleenkään. Otetaan hommat tyynen rauhallisesti sillä kyllä siellä kotona ehtii olla. Kun on tällainen mukautuva suomalainen keski-ikäinen mies kyseessä niin on todella törkeää,että nuori juniori sukupolvi pitää kokenutta kuljettajaa pohjasakkana .
        Todellisuudessa me seniorit olemme nuoren sukupolven tukena aina ja toivomme menestystä kuljetusalla kaikille nuorille. Suomalainen kuski on parasta mitä voidaan asiakkaille tarjota.

        Ikävä kyllä hyvin usein näin ei ole, työvuosien määrä ja ammattitaito kun ei suinkaan aina ole sama asia. Monet vanhukset on hitaita, narisevat kaikesta kuten tälläkin palstalla näkee, mitään uusia asioita ei haluta opetella.

    • Anonyymi

      Yötyötä tekee Suomessa usein tai jatkuvasti 17 % miehistä ja 12 % naisista.

      Elimistön vuorokausirytmien kyky tahdistua yötyöhön on käytännössä vähäistä.

      Yöllä työskentely heikentää vireyttä ja kognitiivista suoriutumiskykyä.

      Yötyötä sisältävä vuorotyö lisää tapaturmien, sydän- ja verisuonitautien sekä hormonaalisten syöpien riskiä.

      Tässä muutama hyvä syy miksi en tee yötyötä.

      Yötyön haittoja voidaan vähentää edistämällä ihmisen biologisia rajoja huomioivien työaikajärjestelyjen käyttöä sekä siirtämällä suurimmassa riskissä olevat yksilöt päivätyöhön.

      • Anonyymi

        todella hyvät perustelut yötyön vaaroista. Jotta asia ei jäisi ihan kuskien keskinäiseksi löpinäksi niin kannattaa tutustua esimerkiksi paperitehtaiden 3 vuorotyöjärjestelmään.
        Siellä nämä 3 vuorotyön riskit on ollut tiedossa jo 1980 -luvulta asti. Yötyön riskejä on minimoitu työvuorojärjestelmälläesim. 4 vuorojärjestelmällä. . Kannattaa perehtyä asiaan. Internet on ihmeellinen maailma ja vastaus löytyy tähänkin kysymykseen. Joka tapauksessa jatkuva pelkkä yötyö
        pilaa jokaisen ihmisen terveyden. Se on asia josta on turha väitellä. Jokainen jaksaa tehdä hetken,mutta pitkässä juoksussa ihmissuhteet tuhoutuu, ystävät kaikkoavat, kaikki vapaa-aika menee nukkuessa tai unenkaltaisessa tilassa jossa ei saa mitään aikaiseksi vapaa-ajalla.
        Unenkaltaisessa tilassa helpotusta tuo alkoholi joka luo rennon tunnelman mutta todellisuudessa se suistaa hyvänkin kaverin kohti tuhoa. Elämässä ei ole mitään muuta kuin tuo yötyö ja sen jälkeinen väsynyt veltto aikaansaamaton vapaa aika. Kuten laulunsanat kertoo : Uneen aika vaipuu on osuva sanonta kokeneesta yötyöläisestä.

        Viimeisellä kirjoittajalla oli sanat hallussa "Uneen aika vaipuu" mikään muu ei kuvasta paremmin jatkuvaa pelkkää yötyötä tekevää ihmistä. Näin se on aina ollut ja myös tästä eteenpäin.Luonnollinen vuorokausiryhmi on se ainoa oikea asia ihmiselle. Kun aurinko nousee niin silloin herätään ja työ tehdään ja illaksi kotiin.

    • Anonyymi

      Kyllä se vapaa-aika jää vähiin päivätyössäkin, 12 tuntia päivässä on normaali työaika rekkakuskilla. Aamukuuteen jos meet töihin niin herätys joskus puoli viiden maissa, ja illalla oot kaupassa käynnin jälkeen ehkä 7 kotona, ja 9-10 nukkumaan, että jaksat aamulla herätä, siinä jää harrastukset vähiin.

      • Anonyymi

        Niin tässähän on kyse pitkästä työmatkasta jos työaika alkaa klo 6 ja herätys on puoli 5 maissa niin se kertoo sen totuuden ,että aamutoimien jälkeen työpaikalle matka kestää yli tunnin eli todella pitkän työmatkan olet valinnut 100 km. Täytyy olla todella HOTTI-menopeli,että näin kaus kannattaa taivaltaa vain upean Scanian tai Volvon takia. >Tämä on juuri tätä meininkiä,että nuorena jaksaa kun on tahtoa ja unelmia. Mutta perkele se ihmiskeho ei pitkällä tähtäimellä ole ollenkaan samaa mieltä. Itse olen rehkinyt koko elämäni jakeluajossa ja kun olkapää petti 50 vuotiaana niin ortopedi sanoi suoraan ,että ymmärrä ystävä hyvä,että jos meinaat eläkkeelle normaalisti päästä niin 50 vuotiaan miehen pitää ymmärtää,että 20 vuotias on ihan eriasia kuin 50 vuotias.Sama asia pätee jaksamiseen kukaan ei jaksa pitkään edellisen kirjoittajan tavoilla ,parisuhde kärsii ja lapset.Jostain syystä tälle asialle viitataan kinnasta kuljetusalalla ja samaan aikaan ihmetellään ettei ala kiinnosta nuoria.

    • Anonyymi

      Myöskin asia, mistä ei puhuta liiemmin, pullakuskit joutuu viemään pullat ja leivät perille hyllyihin, samoin alkon kuskit, samaan aikaan muutama rekka oottaa laiturille pääsyä . Miksei sitä kaupan henkilökuntaa vois lisätä, ettei autoja tartteis seisottaa tyhjän panttina laitureilla.

      • Anonyymi

        Tämä asia on taas ihan päivän selvää. Pullakuski vie pullat perille hyllyyn. Näin ollut ikuisesti jo kultaiselta 1960 luvulta.Vanhaan hyvään aikaan kuskit jopa poistivat vanhentuneet tuotteet ja hyllyttivät uudet tilalle.Vanhentuneeet veivät leipomolle hävitettäväksi. Alkon kuskit eli Suomen posti toimittaa alkoholit myymälään ja koska kyseessä on alkoholikuljetus niin kuorma tarkastetaan yhdessä myymälähenkilökunnan kanssa. Näin vaatii jo laki. Siksi autot ovat pitkään laiturissa Turha valittaa asiasta jos nuoriso olisitte olleet jakokuskeja 1980 luvulla niin
        panimoautojen, leipomoiden lisänä oli myös lihafirmojen auto HK, Atria, Osuusteurastamon ja monen muun pienfirman autot jotka nyt hoituvat keskusliikkeiden INEX JA KESKO kuljetuksissa. Silloin vanhaan hyvään aikaan piti oikein jonottaa laituri paikkaa. Silti.... kukaan ei valittanut ja meininki oli todella hyvä.

        Ne ajat olivat paljon parempia aikoja. Jopa kuljetusliikkeillä meni paljon paremmin ja pystyivät maksamaan kuskeille todella hyvää liksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä asia on taas ihan päivän selvää. Pullakuski vie pullat perille hyllyyn. Näin ollut ikuisesti jo kultaiselta 1960 luvulta.Vanhaan hyvään aikaan kuskit jopa poistivat vanhentuneet tuotteet ja hyllyttivät uudet tilalle.Vanhentuneeet veivät leipomolle hävitettäväksi. Alkon kuskit eli Suomen posti toimittaa alkoholit myymälään ja koska kyseessä on alkoholikuljetus niin kuorma tarkastetaan yhdessä myymälähenkilökunnan kanssa. Näin vaatii jo laki. Siksi autot ovat pitkään laiturissa Turha valittaa asiasta jos nuoriso olisitte olleet jakokuskeja 1980 luvulla niin
        panimoautojen, leipomoiden lisänä oli myös lihafirmojen auto HK, Atria, Osuusteurastamon ja monen muun pienfirman autot jotka nyt hoituvat keskusliikkeiden INEX JA KESKO kuljetuksissa. Silloin vanhaan hyvään aikaan piti oikein jonottaa laituri paikkaa. Silti.... kukaan ei valittanut ja meininki oli todella hyvä.

        Nyt sitten näemmä puretaan senaikaiset patoutumat tänne korkojen kera :D

    • Anonyymi

      Osa-aikaiset on hyllytystä varten. Työttömiä on oikeasti tosi vähän jos lainkaan. Sanaa on viljelty lähinnä maineen pilaamiseen.

      • Anonyymi

        Totta toriset olen pitkänlinjan kuljetusalan ammattilanen ja ajourani aloitin 1982 eli 38 vuotta
        jakelualaa takana. Olen ajanut leipää kauppoihin,hyllyttänyt, ottanut vanhat pois ja ihan itse tilannut uusia tilalle,kas tällainen palvelu oli aikoinaan Fazerilla ,Kotisaarella, primulalla ja Linkosuolla pääkaupunkiseudulla. Tavaratalo Stockmannilla oli Sesto-myymälöitä ja niihin ajettiin 2 kuormaa leipää päivässä. Kaikki hyllytetttiin kauniisti pakkaukset siten ,että ne olivat todella houkuttelevasti asiakkaiden ulottuvilla Sitten tilattiin ihan itse seuraavaksi päiväksi leivät kyseisille asiakkaille ihan itse ja soitettiin tilaus myyntipalveluun Tärkein asiakas oli Helsingin rautatieaseman asematunnelin K-kauppa joka oli auki vuoden jokaisena päivä(siis jo
        1980 luvulla). Ainut kauppa koko Suomessa joka oli auki 24 h koko vuoden. Sen leipäosastoa johti Saara... täti joka ei antanut mitään armoa kuskeille jotka eivät osanneet hommia. Että näin juniorit asiat ovat olleet silloin kun Suomesssa oli yksi ainoa presidentti ..Kekkonen. Silloin myös tuli tuota hynää eli massia tehdystä työstä ihan asiallisesti.

        Miksi käyt keskustelua itsesi kanssa? Minkälainen otanta sulla muten on kun väität että nuoret kuskit haluavat tehdä yötyötä? Meillä firmassa 2 yölenkkiä ja niitä haluavat ajaa 2 50v ukkoa, alanko nyt tällä otannala huutelemaan että yli keski-ikäiset halauavat ajaa yötä?? Oikeasti, mene hoitoon!

        Rekkojen yö liikenne kiellettävä, että saa normaalit ihmiset nukkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi käyt keskustelua itsesi kanssa? Minkälainen otanta sulla muten on kun väität että nuoret kuskit haluavat tehdä yötyötä? Meillä firmassa 2 yölenkkiä ja niitä haluavat ajaa 2 50v ukkoa, alanko nyt tällä otannala huutelemaan että yli keski-ikäiset halauavat ajaa yötä?? Oikeasti, mene hoitoon!

        Kiitos vaan rakentavasta mielipiteestäsi. Tätä turhaa yötä teen ja vaikka on karua ja todella typerää toimittaa on niin toimitan tavaraa kauppaan vaikka kukaan ei sitä ole vastaanottamassa. Yksin yöllä toimin. Miksi minun yötyöläisen pitäisi mennä hoitoon ! En ole itse halunnut tähdä tällaisia älyttömiä yötöitä,mutta työantaja on pakottanut,muuten työt loppuvat. Mielestäni on todella säälittävää jos samalla alalla toimivat kuljettajat vaativat minun menemään hoitoon eikö riitä,että oma vaimo haukkuu minut maanrakoon kun en kotona jaksa muuta kuin nukkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi käyt keskustelua itsesi kanssa? Minkälainen otanta sulla muten on kun väität että nuoret kuskit haluavat tehdä yötyötä? Meillä firmassa 2 yölenkkiä ja niitä haluavat ajaa 2 50v ukkoa, alanko nyt tällä otannala huutelemaan että yli keski-ikäiset halauavat ajaa yötä?? Oikeasti, mene hoitoon!

        Mene itse hoitoon. Yli 50 vuotiaat haluavat letkeitä töitä sellaisia jossa on letkeä meininki. Mikä parasta niin jos kyseessä on hyvä pitkäaikainen työntekijä niin sellainen myös järjestyy. Näin on maan tapa.

        No mitä pahaa siinä on jos yli 50 vuotiaat jotka ovat tehneet yli 30 vuotta hyvinkin raskasta jakelutyötä samassa yrityksessä. ja työnantajan työterveyslääkäri on kertonut työntekijälle suoraan asiat : jos et muuta työtapojasi ja tee järkevämmin töitäsi niin et selviä normaaliin eläkeikään." Sinun pitää ymmärtää,että et ole enää 20 vuotias" . Niin tottakai työnantaja huomio hyvän työntekijän terveydelliset asiat ja keventää työtaakkaa. Jokainen normaali ihminen haluaa tehdä töitä 65 v. asti ja jos se onnistuu terveys huomioiden niin se on koko kansan etu.

        Tämä viimeinen kommentti oli niin täyttä asiaa . hyvä kirjoitus ja totta.Järkevä mielipide.

        On täysin keinotekoista rakentaa sellaista kuvaa,että pitkään alalla olleet ovat tyhmiä omiin kaavoihin kangistuneita dementtiasta kärsiviä vanhuksia ja nuoret ovat puhtaan raikkaita reippaita aina palvelualttiita ja joka hommaan lähdössä kuin partiolainen oikein joka kuljetusyrittäjän unelma kuskeja jolle kaikki käy vaikka 3 x 8 tuntia putkeen. Tällaista sairasta kuvaa tällä foorumilla haluavat jotkin ihmiset rakentaa. Totuus on ihan muuta
        vanhat ,keski-ikäiset ja nuoret tekevät sulassa sovussa töitä ja kun uusia asioita tulee eteen niin kaikki opiskelevat kiltisti esim.uudet digiajan vaatimukset. Todellisuudessa nuoret pitävät vanhempia kuskeja luottoihmisinä ja yhteistyö on saumatonta koska ollaan samassa työyhteisössä ja kaikilla on sama päämäärä,että yrityksellä hommat sujuisivat mahdollisimman hyvin ja näin ollen palkka on taattu nyt ja tulevaisuudessa.Jos työnantaja pitää pitkän päivätyöntehneitä kuljettajia luotettavina niin miksi nuorempi sukupolvi pitäisi tyhminä dementikkoina.

        Sinun järki-ihmisen pitää ymmärtää ettei tänne kirjoitettu ole ollenkaan totuus jostain asiasta. Se on mielipide jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa.Jokainen ymmärtää,että on hyvä jos jokaisessa työyhteisössä on hyvin eri-ikäisiä ihmisiä töissä. Tämä luo aidon vuorovaikutuksen sukupolvien välille. Näin pitää olla. Kun seniorityöntekijä jää eläkkeelle ja kakkukahvit on syöty ja kahvit juotu niin se on aina yhden aikakauden loppu. Sitten alkaa uusi aikakausi ja uudet haasteet. Vastakkainasettelu on todella typerää nuorten ja varttuneiden välillä kun kyseessä on kuljetusala ja palveluammatti jossa tärkeintä on vain yksi päämäärä ;menestyä tiukassa kilpailussa.Kuljetusalallahan tärkeintä ei ole kuljetus vaan se ,että asiakas on tyytyväinen
        kuljetusliikkeen palveluun eli siihen että miten työtehtävissä toimitaan miten on sovittu ja pilkun päälle.Sitä sanotaan toimitusvarmuudeksi. Ja se asia on todella tärkeä . Mitä isompi yritys sitä tärkeämpi luku.

        Niin täällä ei ole edes tarkoitus kertoa mitään totuutta,vaan puhtaasti se millainen tunne itsellä on koko kuljetusalaa kohtaan. Valitettavasti koko alalla ei näy tulevaisuutta näiden kirjoitusten perusteella.Onneksi tämä ei ole koko totuus. Kuten sukulaispoikani kertoi,että
        tänne ei kirjoittele fiksut kuskit ,koska niillä ei ole aikaa kun painavat pitkää päivää tuolla tienpäällä. No uskon nuorisoon ja luotan suomalaiseen kuljetusalaan ja fiksuihn nuoriin ihmisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi käyt keskustelua itsesi kanssa? Minkälainen otanta sulla muten on kun väität että nuoret kuskit haluavat tehdä yötyötä? Meillä firmassa 2 yölenkkiä ja niitä haluavat ajaa 2 50v ukkoa, alanko nyt tällä otannala huutelemaan että yli keski-ikäiset halauavat ajaa yötä?? Oikeasti, mene hoitoon!

        En tiedä mikä nokittelu teillä kahdella on,mutta edellisen kirjoitutusten perusteella ei puhuttu aiheesta yötyö ollenkaan edellisissä kirjoituksissa vaan hyvästä asiakaspalvelusta mitä vielä 1980-luvulla oli. Silloin oli hyvää asiakaspalvelua ja kaupat ja ravintolat saivat
        todella hyvää palvelua hymyn ja ystävällisen käyttäymisen kera.Jos nepalilainen ravintola tarjosi kiehuvaa teetä kuskille niin ilolla juotiin vaikka kieli paloi rakoille. Tämä viimeinen kirjoittaja oman kirjoituksen perusteella ilmeisesti on uutta sukupolvea jolla on moderni asenne ettei ketään kumarreta eteenkään rahaa. Kaikille haistatellaan mennen tullen ja matkalla mukamas "vahingossa rikotaan" myös asiakkaan tilaamat tavarat. Tällaista se nykymeno on....vai mitä? Eli pestään päivän päätteeksi tavaratila ja aloitetaan aamulla "puhtaalta pöydältä" sillä olenhan täydellinen ainakin omasta mielestä.

    • Anonyymi

      40 v alalla ollut maitopoika ei ole huomannut että lastauslitureilla käy muitakin kun hän . Joten jonojen välttämiseksikin on hyvä harrastaa duunis eri tahtiin .

    • Anonyymi

      Itse harkitsen että lähtisin ajamaan kauppa jakoa nyt kun omat hommat päättyivät nyt seinään korona takia.
      Yötyö on kyllä raskasta ja talvella se on vielä vittumaisempaa kun työnät sitä rullakoa siellä lumi hangessa ja aikataulu kiiret että kauppias pääse hyllyttää tuotteet esille. Mutta ehkä hieman kiintoisaa kuin kpl ajo.

      Mutta kyllä sinne keskustaa joutuu menee fillari urpojen haukuttavaksi jos haluaa haluaa leipää pöytään.

      • Anonyymi

        Itse harkitsen että lähtisin jakamaan olutta, saisi juoda kuormasta,säästö se pienikin säästö on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse harkitsen että lähtisin jakamaan olutta, saisi juoda kuormasta,säästö se pienikin säästö on.

        Sanoo ihminen tuollainen luojan luoma otus joka ei rehellistä työtä kaipaa. Ei siis kunnon kristitty Suomen kansalainen vaan umpikiero mulkero.
        Ei ole edes sen vertaa kunnioitusta työnantajaansa kohtaan,että tekisi työnsä huolella ja jakelisi kuorman asiallisesti asiakkaille. Kyllä on alas vajottu Suomessa, maassa jossa pitäisi maailman rehellisimmät ja onnellisimmat ihmiset asua. Sitten tämä sama ihminen haukkuu
        täällä keskustelufoorumilla Puolasta, latviasta, Liettuasta, Tsekeistä , Romaniasta ja Venäjältä tulevat kuskit epärehellisiksi kavereiksi vaikka he yrittävät tienata vain elantonsa niillä ehdoilla mitä he on lähtömaista saaneet. Heillä ei ole elämä helppoa todellakaan. Onneksi rehellisellä suomalaisella kuskilla riittää ajaettavaa ihan asiallisilla palkoilla kun vaan osaa etsiä ne hyvät työpaikat . Se vaatii aikaa toisilla juuri ei ollenkaan ,mutta monella jopa muutaman vuoden. Legendaarinen Turunpoika nimimerkki "pakettiautomaatti" "pankkiautomaatti" sanoi jo aikoinaan nuo legendaariset sanat " >Paskoihin työpaikkoihin ei kannata jääsä makaamaan.Se iskulause pitää tänäkin päivänä paikkansa. onneksi hyviä vapaita paikkoja on Suomi pullollaan varsinkin suurissa kaupungeissa Pääkaupunkiseutu, Turku,Tamper, Oulu.

      • Anonyymi

        Öhö Öhö. Rullakko menee siellä lumihangessa todella hyvin jos rullakko on asiallinen eikä pyörät jumita. Mikä pistää vastaan kun pienen pienet pyörät pyörivät. Ongelma on se ettei rullakoiden pyöriä huolleta. Kaikki narunpätkät, ruoste ja saaste tekee pyörästä "perkeleen"
        eli syy ei ole talvi vaan se ettei edellinen kuljettaja ole merkinnyt rullakkoa vialliseksi joka vaatii korjausta. Kun ollaan kuljetusalalla niin totta mooses kaikki paska siirretään seuraavalle kuskille. Ja siinä se oli . PISTE.Turha ihmetellä miksi nuorisoa ei kiinnosta jakelutehtävät.

        Tuo varmaan totta. Mut monihan toteaa heti ekana et uus auto ja kova palkka ekana päivänä. Ja tuo keskusta kyllä karsii porukkaa siitä ajosta ja jotkut lähtee muuaalle nopeasti. Mut varmaan on myös niitä tapahtunu et on vaihtanu hommia mut sit selvinnyt ettei pärjää siinä kun ei pysty omaksumaan uutta asiaa ja sitten lentää pihalle isännän puolesta koeajalla.

        Miksi tehdä työtä? kun rahaa saa seinästä, kaljaa Siwasta ja kämpässä on lämmin? minä vaan kysyn?

        Mielipiteesi on tullut jo riittävän monta kertaa esille. Alkoholisti on alkoholisti. Hän on niin tylsistynyt ihminen ettei edes muista,että Siwa myymälöitä ei ole ollut vuosikausiin.
        Seuraavaksi kyseiselle ressukalle tulee kävelyn kanssa ongelmia. Tulee ns. töpöttely- vaihe. Askel on lyhyt ja epävarma kuten vanhuksilla ja on turvauduttava rollaattoriin. No onhan sekin menopeli 4 pyörää ja sellainen kori johon oluet saa kätevästi, mutta ei se yhtä mukava ole kuin kuorma-auto jossa vähintään on ne 6 pyörää ja paremmissa 10. Lisäksi normi pulliaisesta olisi karmivaa jos koko aikuisikä 50-60 vuotta kuluisi kaljan lipittämiseen.
        Täytyy sanoa,että todella tylsä elämä. J Karjalainen lauloi osuvasti " mies jolle ei koskaan tapahdu mitään" pätee hyvin tällaiseen Siwa mieheen.

        Istumatyö tappaa, vaikka himoliikkuisit vapaalla – Istumisen vähentämiseksi kansalliset suositukset
        Lähes 80 prosenttia suomalaisen päivästä kuluu istuen, seisten tai maaten. Yli seitsemän tunnin yhtäjaksoinen istuminen on merkittävä terveysriski: edes rankka liikunta työpäivän päätteeksi ei poista siitä aiheutuvia haittoja. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tänään kansalliset suositukset istumisen vähentämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2359
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      71
      1772
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1487
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1035
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      879
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      172
      755
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe