Kestää kauan

selvitä rankoista vuosista. Jos niitä olisi ollut kolme vuotta vähemmän vauriot olisivat vähäisemmät. Sen tärkeimmän haaveen toteutuminen tuolloin olisi ollut äärettömän tärkeää. Menitpä mihin tahansa aina siellä joku esitti toista kuin mitä itse oli; kaupassa, bussissa, bussipysäkillä ja muualla ja siitä et koskaan pitänyt. Mitä kauemmin se kesti sitä rikkinäisempi sinusta tuli. Joskus pelkäsit että saat sydänkohtauksen, kun vasen käsivarsi kipuili. Ei kai kukaan voi luulla että asioita parannetaan sellaisella toiminnalla, joka aiheutti valtavan määrän stressiä ja ahdistusta. Luottamus ihmisiin on lähes nollassa, siksi ettei avunpyyntöön "auttamisen" lopettamisesta reagoitu. Se osaltaa vaikuttaa siihen että yksin oleminen tulee kestämään loppuelämän ajan. Enää pelkkää hiljaisuutta kaikilta, se on tärkein toive nyt tietyn työpaikan lisäksi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen pahoillani sun puolesta, sulla on varmasti ollut vaikeaa. Mitä haluaisit, että seuraavaksi tapahtuisi? Että pääsisit eteenpäin elämässäsi? Tuntuu että olet nyt jotenkin kiinni jossain menneissä tapahtumissa. Niille ei voi enää mitään, ihmisille tapahtuu ikäviä asioita tässä elämässä.

Äänestä

Toivon sinulle terveyttä, onnea ja iloa elämääsi. Terveisin ystäväsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

selvitä rankoista vuosista. Jos niitä olisi ollut kolme vuotta vähemmän vauriot olisivat vähäisemmät. Sen tärkeimmän haaveen toteutuminen tuolloin olisi ollut äärettömän tärkeää. Menitpä mihin tahansa aina siellä joku esitti toista kuin mitä itse oli; kaupassa, bussissa, bussipysäkillä ja muualla ja siitä et koskaan pitänyt. Mitä kauemmin se kesti sitä rikkinäisempi sinusta tuli. Joskus pelkäsit että saat sydänkohtauksen, kun vasen käsivarsi kipuili. Ei kai kukaan voi luulla että asioita parannetaan sellaisella toiminnalla, joka aiheutti valtavan määrän stressiä ja ahdistusta. Luottamus ihmisiin on lähes nollassa, siksi ettei avunpyyntöön "auttamisen" lopettamisesta reagoitu. Se osaltaa vaikuttaa siihen että yksin oleminen tulee kestämään loppuelämän ajan. Enää pelkkää hiljaisuutta kaikilta, se on tärkein toive nyt tietyn työpaikan lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu