Suvun tutkintaa

asiaa harrastanut

Onko ikäihmisten palstalla sukututkijoita? Miten on tutkimuksenne edistynyt?
Onko perheenne siitä myös kiinnostunut?
Itse olen vuosia harrastanut ja saanut myös paremman puoliskon mukaan toimintaan.

3

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mummukulta

      Sukututkimus on yksi mielenkiintoisimmista harrastuksista. Varsinkin nyt kun on käytettävissä tietokone, mutta olen kyllä tutkinut myös mikrokortteja- ja filmejä ja istunut Suomen Kansallisarkistossa tuntikausia.

      Yhtä haaraa on päästy 1700 luvulle.
      Suosittelen. Kaiken opin saa netistä.

    • johtaa jäljet :D
      Ilmankos pidän musiikista kun esi-isäni (äidin puolelta) ovat olleet urkureita Kaustisilla viidessä polvessa 1650-luvulta lähtien!

      Sukututkimuksesta on tehty kirja, mielenkiintoista luettavaa.

      Itse olen alkanut tutkia isän sukujuuria ja tietokoneen avulla päässyt pitemmälle kuin muut, jotka yrittivät ottaa selvää synnyistä syvistä parikymmentä vuotta sitten.
      Mm. sain hyvin nopeasti selville mikä päivä, millä laivalla isänisäni lähti Amerikkaan, kuinka hän jatkoi matkaansa Englannista, sekä päivämäärä että laivan nimi tarkoin esiteltynä ja koska hän vihdoin tuli Bostoniin Amerikassa.
      Samoin hänen kotimatkansa oli tarkoin arkistoitu.

      Jos ei aikaisemmin ollut kiinnostunut näistä asioista niin ainakin minun kohdallani lähti mielikuvitus liikkeelle, samoin monet kysymykset.
      Oma taustani ja sukujuureni, ehkä selitys omaan "liikkuvuuteenikin" saa selityksen.

      • asiaa harrastanut

        On paljon keskustelupalstoja ja His-Ki, josta voi etsiskellä, samoin juuri nämä siirtolaisten tiedot.
        Parasta kuitenkin on käydä maakunta-arkistoissa etsiskelemässä mikrofilmeiltä tarkempia tietoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe