Lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä - Aini Linjakumpu
Uskonnollisten ääriliikkeiden merkitys ei näytä olevan vähentymässä 2000-luvun vaihteen jälkeenkään. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ihmiset ovat löytäneet oman itseymmärryksensä ja ryhmään kuulumisen mahdollisuutensa nimenomaan kulttuuris-uskonnollisten liikkeiden kautta. Niiden olemassaoloa ruokkivat yhteiskunnalliset ongelmat ja levottomuudet: mitä huonommin yhteiskunnassa menee, sitä vahvempia tällaiset liikkeet ovat. Tässä yhteydessä on kiinnostavaa miettiä myös suomalaisia uskonnollisia ryhmiä ja niiden yhteyttä politiikkaan. Nostan esiin erityisesti Pohjois-Suomessa merkityksellisen vanhoillislestadiolaisuuden.
Lestadiolaisuus "poliittisena" yhteisönä
Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis-poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa - oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
Uskonnot globalisoituvassa maailmassa
Suomessa on totuttu viime vuosikymmeninä rauhalliseen yhteiskunnalliseen elämään. Turkiksia värjäävät ja tarhaeläimiä irti päästävät kettutytöt nähdään suomalaisena poliittisena ääritoimintana. On kuitenkin turhan optimistista olettaa, että nykyinen yhteiskuntarauha olisi "saavutettu etu", joka jatkuisi loputtomiin.
Globalisoituva ja yhä monimutkaistuva maailma tuottaa vääjäämättä uusia epävarmuustekijöitä, niin taloudellisia, kulttuurisia kuin poliittisiakin. Yhteiskunnalliset olot voivat muuttua hyvinkin nopeasti, jolloin yleinen epävakaus voi potentiaalisesti uhata olemassa olevia poliittisia rakenteita ja niiden ideologisia perustoja. Tulevaisuuden konfliktit ovat yhä enemmän identiteetteihin, arvoihin sekä erilaisten yhteisöjen keskinäisiin sekä yhteisöjen ja valtioiden välisiin suhteisiin perustuvia.
Uskonnolliset ryhmät tarjoavat mielekkään vastauksen ja reagointitavan yhteiskunnallisiin ongelmiin. Uskonnot ovat kulttuuris-ideologisia järjestelmiä, joiden kautta poliittiset toimijat voivat kanavoida vaatimuksiaan. Ne antavat tunteen kuulumisesta ja identifioitumisesta johonkin kollektiiviin ja aatemaailmaan. Epävakaissa oloissa uskonnot tarjoavat myös selkeän maailmanjärjestyksen ja toimintamallit. Ne ovat riittävän merkityksellisiä kokonaisuuksia, joihin voi tukeutua.
Lestadiolaisuuden poliittisuus syntyy, ei niinkään pyrkimyksestä yhteiskunnan radikaaliin muutokseen, vaan kääntymisestä sisäänpäin ja pyrkimyksestä ylläpitää oman yhteisön ja opin muuttumattomuutta. Lestadiolaisuus toteuttaa eristäytymisen ideologiaa, joka on tullut esiin esimerkiksi joidenkin yhteiskunnallisten ryhmien suhtautumisessa valtiollisten rajojen avautumiseen, globaaliin maailmantalouteen tai yhä kansainvälisempiin yhteistyön muotoihin. Muuttuvissa olosuhteissa muuttumattomuus on hyvin voimakas kannanotto.
Lestadiolaisuus on suomalainen ääriliike. Sitä ei voi tietenkään verrata toiminnaltaan väkivaltaa käyttäviin liikkeisiin. Mutta on muistettava, että lestadiolaisuudessa yhteisön rakentamisen tapa on samanlainen kuin missä tahansa poliittisessa liikkeessä. Kielteisessä mielessä se tulee ilmi oman ainutlaatuisuuden ja oikeamielisyyden ylikorostamisessa. Sopivissa olosuhteissa tämä ajattelutapa voi konkretisoitua ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä, josta voi olla yllättävän lyhyt matka myös todellisiin konflikteihin.
Aini Linjakumpu on kansainvälisten suhteiden yliassistentti Lapin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa (1999) käsitteli poliittista islamia.
Uskonnollisten ääriliikkeiden merkitys ei näytä olevan vähentymässä 2000-luvun vaihteen jälkeenkään. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ihmiset ovat löytäneet oman itseymmärryksensä ja ryhmään kuulumisen mahdollisuutensa nimenomaan kulttuuris-uskonnollisten liikkeiden kautta. Niiden olemassaoloa ruokkivat yhteiskunnalliset ongelmat ja levottomuudet: mitä huonommin yhteiskunnassa menee, sitä vahvempia tällaiset liikkeet ovat. Tässä yhteydessä on kiinnostavaa miettiä myös suomalaisia uskonnollisia ryhmiä ja niiden yhteyttä politiikkaan. Nostan esiin erityisesti Pohjois-Suomessa merkityksellisen vanhoillislestadiolaisuuden.
Lestadiolaisuus "poliittisena" yhteisönä
Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis-poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa - oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
Uskonnot globalisoituvassa maailmassa
Suomessa on totuttu viime vuosikymmeninä rauhalliseen yhteiskunnalliseen elämään. Turkiksia värjäävät ja tarhaeläimiä irti päästävät kettutytöt nähdään suomalaisena poliittisena ääritoimintana. On kuitenkin turhan optimistista olettaa, että nykyinen yhteiskuntarauha olisi "saavutettu etu", joka jatkuisi loputtomiin.
Globalisoituva ja yhä monimutkaistuva maailma tuottaa vääjäämättä uusia epävarmuustekijöitä, niin taloudellisia, kulttuurisia kuin poliittisiakin. Yhteiskunnalliset olot voivat muuttua hyvinkin nopeasti, jolloin yleinen epävakaus voi potentiaalisesti uhata olemassa olevia poliittisia rakenteita ja niiden ideologisia perustoja. Tulevaisuuden konfliktit ovat yhä enemmän identiteetteihin, arvoihin sekä erilaisten yhteisöjen keskinäisiin sekä yhteisöjen ja valtioiden välisiin suhteisiin perustuvia.
Uskonnolliset ryhmät tarjoavat mielekkään vastauksen ja reagointitavan yhteiskunnallisiin ongelmiin. Uskonnot ovat kulttuuris-ideologisia järjestelmiä, joiden kautta poliittiset toimijat voivat kanavoida vaatimuksiaan. Ne antavat tunteen kuulumisesta ja identifioitumisesta johonkin kollektiiviin ja aatemaailmaan. Epävakaissa oloissa uskonnot tarjoavat myös selkeän maailmanjärjestyksen ja toimintamallit. Ne ovat riittävän merkityksellisiä kokonaisuuksia, joihin voi tukeutua.
Lestadiolaisuuden poliittisuus syntyy, ei niinkään pyrkimyksestä yhteiskunnan radikaaliin muutokseen, vaan kääntymisestä sisäänpäin ja pyrkimyksestä ylläpitää oman yhteisön ja opin muuttumattomuutta. Lestadiolaisuus toteuttaa eristäytymisen ideologiaa, joka on tullut esiin esimerkiksi joidenkin yhteiskunnallisten ryhmien suhtautumisessa valtiollisten rajojen avautumiseen, globaaliin maailmantalouteen tai yhä kansainvälisempiin yhteistyön muotoihin. Muuttuvissa olosuhteissa muuttumattomuus on hyvin voimakas kannanotto.
Lestadiolaisuus on suomalainen ääriliike. Sitä ei voi tietenkään verrata toiminnaltaan väkivaltaa käyttäviin liikkeisiin. Mutta on muistettava, että lestadiolaisuudessa yhteisön rakentamisen tapa on samanlainen kuin missä tahansa poliittisessa liikkeessä. Kielteisessä mielessä se tulee ilmi oman ainutlaatuisuuden ja oikeamielisyyden ylikorostamisessa. Sopivissa olosuhteissa tämä ajattelutapa voi konkretisoitua ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä, josta voi olla yllättävän lyhyt matka myös todellisiin konflikteihin.
Aini Linjakumpu on kansainvälisten suhteiden yliassistentti Lapin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa (1999) käsitteli poliittista islamia.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vl-poliitikkoa eivät ohjaa niinkään vl-oppi tai yhteisö, kuin omatunto. Sama koskee tietenkin vl-ihmisiä toimessa kuin toimessa. Tietenkin syntiinlankeemuksen seurauksena, me olemme "vain" ihmisiä kaikki. Eli sorrumme ihan varmasti myös oman edun tavoitteluun, ahneuteen ja muuhun väärään.
Ellei aikojen alussa paratiisissa olisi tapahtunut tuota sinänsä inhimillistä syntiinlankeemusta, kaikki maailman ihmiset toimisivat omantuntonsa, eivätkä niin kuin nykysin tuntuu olevan, vain lihallisten tarpeidensa ohjaamina. Ehkä me emme tarvitsisi politiikkaa lainkaan. Olisimmekohan peräti yhtä suurta kansaa. Mene ja tiedä...
Tämä kiinnostava analyysi on julkaistu Oulussa ilmestyvän Kaltio-lehden numerossa 1 2000. YTT Aini Linjakumpu on väitellyt poliittisesta islamista, joten hän tuntee uskonnollisen liikkeen toimintamekanismeja.
Kiitos hyödyllisestä vinkistä!
tietävän poliittisesta islamista, josta on kuulemma väitellyt, mutta lestadiolaisuudesta hänellä ei näytä olevan henkilökohtaista kokemusta... taitaa olla tältä foorumilta kerättyä tietoa :)
Tuskin kyseisen tutkijan sympatiat ovat koskaan olleet Lestadiolaisuutta ymmärtäviä, tosin jyrkästä vastaisuudesta tai inhosta ei ole... sanoisin tietoa.
Lestadiolaisvastaisuuteen on ihmisillä äärettömän helppo yhtyä, samoin on ns. objektiivisten tutkijoidenkin.
Kyllä hän lestadiolaisuudesta on kovastikin tietoinen ja tietoa saanut, mutta on eri asia millaista se on ollut.
Tuo oli vaan 1 ihmisen mielipide...Ei muuta!
Kyseessä on laajapohjaisen selvitystyön yhteenveto. Huomattavan suuri määrä ihmisiä on haastateltu tutkimusta varten, ja yhteenveto koostuu laajasta näkökentästä sekä kokemuksesta Lestatiolaisista. Syvällinen tietous paistaa selkeästi, ja asioita ei ole jätetty puolitiehen. Tälläistä tutkimustyötä on aivan turha yrittää kuitata tyylinne mukaisilla ylimielisillä letkauksilla.
Oliko tänään vielä 1.4. kun on tutkijat taas asialla? Tuo artikkeli on kirjoitettu viisi vuotta sitten Pohjois-Suomalaiseen kulttuurilehti Kaltioon. Muistankohan oikein, että sitä on ennenkin tällä palstalla luetutettu? http://kaltio.posiona.net/index.php?134
Lehdessä on ollut muitakin artikkeleita vähän ehkä aiheeseen liittyen, mm: http://www.kaltio.fi/index.php?192
Se on vähän vanhempi kuin Linjakummun juttu, mutta jälkeenpäin Ihonen on kommentoinut tuota Linjakummun juttua mm. artikkelissaan: http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/lesmedia.htm
Siinäpä tutkija2:lle miettimistä, kuka letkauttelee milläkin tyylillä. Puolitiehen Linjakumpu ei tosiaan ole jäänyt, siitä olemme yhtä mieltä
Mikä jutussa oli mielestäsi väärää, harhaanjohtavaa tai muuten sellaista, joka on mielestäsi väärää tietoa?
Ihosen subjektiivisesta tekstistä ei löytynyt yhtään sellaista argumenttia, joka kumoaisi edes yhden Linjakummun ansiokkaan väitöskirjan tutkimustuloksista.:D Päinvastoin, sieltä löytyy tukea Linjakummun tuloksille hyvin monessa asiassa. Se, että tämä on ollut aikaisemminkin esillä, on pelkästään positiivista. Juttu tavoittaa edelleen uusia ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin ole tutustuneet tähän Linjakummun laajalla selvitystyöllä kerättyyn fakta -aineiston yhteenvetoon. Kiitokset harrastelija2:lle hyvistä linkeistä, ja jatka ja kehity harrastuksissasi. Vakava tieteellinen tutkimustyö objektiivisesti suoritettuna on asia erikseen.:D
Linjakummun teksti oli siis ARTIKKELI, ei väitöskirja.
Linjakumpua ei voida pitää lestadiolaisuuden tai siihen liittyvän problematiikan asiantuntijana eikä hän tietääkseni ole varsinaisesti lestadiolaisuutta tutkinutkaan. Enkä ole kuullut hänen esiintyvän lestadiolaisuuden tutkijana tai asiantuntijana.
Artikkelissaan hän yrittää peilata lestadiolaisuutta oman kokemusmaailmansa ja julkisuuskeskustelun pohjalta sekä tutkimuskohteensa eli islamin nostamasta kysymyksenasettelusta. Monet Linjakummun huomiot ovat oikeansuuntaisia, mutta varsinkin loppupäätelmä on yliampuva.
Subjektiivisuudesta: Ihosen tekstit ovat subjektiivisia, niin on Linjakummun, minun kuin kaikkien muidenkin. Objektiivisuuteen on tutkijoilla pyrkimys (toivottavasti), mutta se ei täydellisesti onnistu, vaikka kuinka yrittäisi.
Esimerkiksi Linjakummun artikkelin otsikko sisältää (varsinkin WTC:n iskun jälkeen) arvolatauksen, joka on kaukana objektiivisuudesta - tahallisesti
Toki Linjakummun väitöskirja on huomattavan paljon suurempi tekstikokonaisuuus, joten luonnollisesti kysymyksessä on artikkeli. Mutta tämä artikkeli on suoraan peräinen hänen väitöskirjastaan. On siinä vissi ero muihin, puhtaasti mielipidepohjaisiin artikkeleihin. Väitöskirjan sisältö tutkitaan tarkkaan proffesoreiden toimesta, eikä siellä hyväksytä mutukakerahi-tietoa. Linjakummun tekstin sisältö ei suinkaan jää pelkälle peilaamisasteelle, vaan se on suoranaista faktatietoa lestatiouskon karusta todellisuudesta suomalaisessa yhteikunnassa. Tämän allekirjoittaa jokainen, joka on joutunut lestatiolaisten kanssa tekemisiin. Loppupäätelmä on hyvin varovainen, ja alakanttiin ampuva, potentiaalinen vaaramomentti kasvaa, kun säkkipäässä kasvatettujen silmät joutuvat väkisinkin avautumaan ja kohtaamaan todellisen maailman. WTC-isku toteutettiin vasta Linjakummun tekstin julkaisun jälkeen ja otsikossaa hän toteaa pelkän tosiasia: lestatiolaisuus on itseasiassa ainoa ääriliike tämänpäivän Suomessa.
mm. poliittisiin identiteetteihin, joita hän myös tässä artikkelissaan sivuaa. Ja vaikka kirjoitus oli artikkeli, eikä esim. väitöskirja, niin tieteellistä artikkelia ei tehdä vain heppoisesti oman kokemusmaailman ja julkisuuskeskustelun pohjalta. Tiedemaailmassa pienetkin artikkelit syntyvät tieteellisen tutkimuksen pohjalta, eikä siis sinne päin-periaatteella ja subjektiivisesti. Ja tottaki jokiasessa tieteellisessä työssä on mukana subjektiivisuutta, mutta objektiivisuus on AINA tavoite ja kaikista keskeisin väline. Erityisesti kun kysessä on ammattitaitoinen ja ansioitunut tutkija, kuten Linjakumpu.
Ja tekstistä kuvastui vahva tuntemus vanhoillislestadiolaisuuteen, vaikka hänen päätutkimuskohteensa ei olekaan lestadiolaisuus. Se ei siis tarkoita etteikö hän olisi sitä tutkinut! Hän on perehtynyt asiaan syvällisesti.
Ja koska hän itse ei ole lestadiolainen, niin hän kykenee suhtautumaan aiheeseen objektiivisemmin, kuin jos kirjoittaja olisi esim. vanhoillinen. En todellakaan usko, että hänellä olisi heitä kohtaan mitään "hampaan kolossa", kuten joku voisi epätoivoisesti yrittää väittää. Tällainen hyökkäävä asenne esim. hänen artikkeliaan kohtaan on minusta kuitenkin ymmärrettävää, mutta tarpeetonta. Miksi vanhoilliset eivät halua nähdä tätä puolta itsestään, vaikka Linjakummun esittämät elementit ovat täysin todellisia? Minusta niihin kannattaisi kiinnittää yhteisön sisälläkin huomiota. Eikö jo tämäkin palsta kerro, että konfliktin vaara on olemassa?
Tuon artikkelin tekoon on tietysti haastateltu tuhansia ihmisiä ja tehty vuosikausien työ. Linjakumpu on ilmeisesti niin pätevä tutkija, että hänen ei tarvitse niihin viitata. Eikä tarvitse edes viitata muiden tutkijoiden lähteisiin tässä artikkelissa. Tietääkseni Linjakumpu on tehnyt väitöskirjansa islamista ja politiikasta. Jos tuo artikkeli on väitöskirjasta, niin terve vaan…
Voisiko joku suomentaa artikkelissa olevat sanat poliittisuus ja konfliktisuus? Itse ymmärrän niin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tarkoittaakohan tekstissä mainitut konfliktit esimerkiksi sellaista tilannetta, että kun täällä keskustelupalstalla on jollakin sanomista ja toinen sanoo eipäs ja kolmas juupas… ?
Linjakumpu kertoo globalisaatiosta seuraavaa: ”Globalisaation käsite on merkityksetön ilman lokalisaation ideaa, globalisoitumisen käsitteellä pyritään tulkitsemaan myös paikallisia tapahtumia, jotka saavat merkityksensä globaalin kautta tai eivät olisi olemassa ilman globaalia kontekstia... Globalisaatio tulisi nähdä tulkintakehyksenä, joka avaa tilaa yli rajatun alueen.”
Globalisaatio = Rajatun alueen yli tilaa avaava tulkintakehys????
Tai ottaa liian vakavsti.
Uskoa ei voi jäjren kautta ymmärtää...
Mun mielestä avauksen lainattu teksti oli asiallista ja uskottavaa ja kuvasi hyvin liikettämme. Silti uskon, että vanhoillislestadiolainen evankeliuminjulistus on julistusta Jumalan valtakunnasta.
Äläpä ole defensiivisessä krampissa.
Uskovatko vanhoillislestadiolaiset Jeesukseen?
He puhuvat Jeesuksesta tosi harvoin, ikään kuin eivät edes tuntisi häntä. OVATKO he siis uskovaisia?
Olenkohan istunut rauhanyhdistyksellä jonkin muun suunnan kuin vanhoillislestadiolaisten seuroissa?
Nimittäin jokaisessa seurapuheessa kerrottiin monta kertaa, miten JEESUS ja HÄNEN ristikuolemansa, HÄNEN sovitustyönsä ovat PORTTI iankaikkiseen elämään. Miten JEESUKSEN viaton VERI pesee jokaisen siihen turvaavan VITIVALKEAKSI, miten tuolla VERELLÄ pestään vaelluksessa likaantuneita jalkoja JNE.
Eli siis olenko ollut esimerkiksi helluntailaisten tai vapaakirkollisten järjestämässä tilaisuudessa rauhanyhdistyksellä?
No, toivottavasti he sitten PUHUVAT enemmän Jeesuksesta - kuin kirjoittavat. Mutta nettifoorumilla en ole nähnyt heidän korottavan Kristusta kertaakaan, vain "vanhoillislestadiolaista uskoa". Jotkut kirjoittavatkin tyyliin: "tämä usko pelastaa". Mutta ei sanaakaan Jeesuksesta!!
Mutta ihan hyvä jos hekin sentään edes saarnoissaan julistavat Jeesusta! Oman "uskonsa" julistaminen tympii ainakin minua.
Muitten herätysliikkeitten tilaisuuksissa puhutaan enemmän Jeesuksesta. On oma kokemukseni se.
ei ole sama asia kuin hengellinen tilaisuus. Tällä foorumillahan puhutaan nimenomaan vanhoillislestaadiolaisesta uskosta, joten kai silloin kuuluukin puhua opista.
Olin eilen viimeksi seuroissa. Eilen, niin kuin muulloinkin, siellä saarnattiin syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Käy myös rauhanyhdistyksellä, koska ilmeisesti kaipaat elämääsi Kristusta. Voit ainakin verrata muiden niitä saarnoja muiden herätysliikkeiden saarnoihin. Nettifoorumi ei ole samaa kuin saarna. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.
..että "foorumillahan puhutaan nimenomaan vanhoillislestaadiolaisesta uskosta, joten kai silloin kuuluukin puhua opista"
Mutta minua ihmetyttää se että aina sanotaan "Jeesuksen nimessä ja veressä" eikä yritetä itse henkilökohtaisesti olla kasvotusten elävän Jeesuksen kanssa. Ihan kuin koko Jeesusta ei olisi enää olemassakaan.
"Mutta minua ihmetyttää se että aina sanotaan "Jeesuksen nimessä ja veressä" eikä yritetä itse henkilökohtaisesti olla kasvotusten elävän Jeesuksen kanssa. Ihan kuin koko Jeesusta ei olisi enää olemassakaan."
Jumalan valtakunnan evankeliumissa ja sen uskomisessa me saamme nimenomaan katsella Jeesuksen Kristuksen kasvoja kuten Paavali kirjoittaa korintolaisille. Evankeliumissa ilmoitetaan Herraa Jeesusta Kristusta, Hänen syntiemme sovitusta ja saamme sen uskolla omistaa henkilökohtaiseksi Vapahtajaksemme. Kristus ei ole maan alla kuoleman takana eikä korkeuksissa taivaassa, vaan maan päällä juuri siinä läsnä keskellämme evankeliumissa, jota saarnataan Pyhän Hengen voimalla ihmishuulin.
1. Sentähden, että meillä senkaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo meidän kohtaamme tapahtunut on, niin emme suutu,
5. Sillä emme itse meistämme saarnaa, vaan Kristuksesta Jesuksesta, että hän on Herra; mutta me olemme teidän palvelianne Jesuksen tähden.
6. Että Jumala, joka käski valkeuden pimeydestä paistaa, se paisti tunnon valkeuden meidän sydämissämme Jumalan kirkkaudesta Jesuksen Kristuksen kasvoissa.
7. Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylönpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä.(2. Kor.4)
VIRSI 105
Jonas Andersson 1889
1.
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa.
2.
Kylmä talvi pois on mennyt,
myrskysää on lakannut,
lumipilvet hajotetut,
kylmä sumu selvinnyt.
Lehti puhkeaa jo puihin,
valkoruusut aukeilee.
Lounatuuli hiljaisena
Eedomista puhaltaa.
3.
Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.
4.
Armon Henki täyttää mielet
murheelliset ilolla.
Rauhan tyven, puhdas ilma
Jeesuksesta virtailee.
Epäilysten alta nousee
köyhä sielu kiittämään.
Ikävöitsen täältä päästä
kotimaahan ikuiseen.
Leonard Typpö 1902. Virsikirjaan 1986.
"Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen"
-Keitä nämä "johtajat" ovat? Asioistahan keskustellaan erilaisissa tilaisuuksissa joissa jokainen voi esittää näkemyksiään. Kukaan yksittäinen ihminen ei päätä seurakunnan kantaa esim. suhtautumisessa tv:n hankintaan. Yleensä keskustelun jälkeen ollaan hyvin yksimielisiä siitä mikä on hyvä tapa suhtautua asiaan.
Ainoa johtaja on Jeesus joka on siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään.
Tässä kappale tuosta pitkästä tekstistä:
"Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen"
Jäljet johtavat seurakuntavanhinten ja puhujain kokoukseen.
Ja siihen liittyy hyvin suuri vaara,sillä vl:t opettavat seurakuntansa erehtymättömyyttä.
Niin näet, että lähes jokaisesta Suomen kunnasta löytyy ikioma rauhanyhdistys ry. Ja jokaisella ry:llä pitää olla puheenjohtaja ja sihteeri.He, ja puheenjohtaja varsinkin, ovat kuntatason johtajia. SRK:lla on myös johtokunta, jota johtaa, joko arvaat? Tämä johtokunta on todellinen vallankäyttäjä. Sieltä SE sitten alaspäin valuu... Pirttiseuroissa taas puhuja on johtaja, joka iskostaa kuulijakunnan kaaliin oikeita oppeja, sekä levittää johtokunnan sanomaa, tulkintoja jne. Kyllä organisaatio on hyvin vahva ja toimiva. Todelliset valtamiehet ovatkin oivia manipuloimaan ihmisiä, ja siten peittävät "sokeilta" vallanhimonsa näennäiseen keskustelukulttuuriin. Asiat on kuitenkin varmisteltu jo etukäteen. Jotkut eivät sitäkään tajua.
60-luvulla huomattava osa SRK:n johtokunnasta ja suurin osa vl-liikkeeseen kuuluneista papeista -siis "johtajista" yritti johtaa väärin, mutta paikallisissa seurakunnissakin keskusteltiin asioista ja oltiin eri mieltä. Nämä harhaan joutuneet "johtajat" perustivat ns. pappislinjan eroten SRK:sta.
-Pyhä henki vaikuttaa uskovaisten ajatuksiin, ei seurakunta sokeasti "johtajien" neuvoja tottele.
ihmetekoja joita Jeesus henkilökohtaisesti kehottaa elävää uskovaista tekemään." ???
Jaak. 2:
21. Eikö Abraham, meidän isämme, töiden kautta vanhurskautetuksi osoitettu, kuin hän poikansa Isaakin alttarille uhrasi?
22. Näetkös, että usko on myös vaikuttanut hänen töissänsä, ja että usko on töissä täydelliseksi tullut?
23. Ja se Raamattu on täytetty, joka sanoo: Abraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja hän kutsuttiin Jumalan ystäväksi.
24. Niin te siis näette, että ihminen töistä vanhurskautetuksi osoitetaan ja ei ainoastansa uskosta.
25. Niin myös portto Rahab, eikö hän töiden kautta vanhurskautetuksi nähty, koska hän korjasi ne vakoojat ja toista tietä heidät päästi ulos?
26. Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.
LINJAKUMPU KIRJOITTAA:
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Voisiko sitä enään fiksummin julkisanoa? Pohjoissuomessa jokaisesta kunnasta löytyy lestatiolaisten "oma asuinalue", jonne tavalliset ihmiset eivät ole tervetulleita. Tunnetuin esimerkki tästä on Oulunsalo. Oma maapäällinen paratiisi. Tuttava perheemme erehtyi, varoituksestamme huolimatta, ostamaan omakotitalon Oulunsalosta. No naapureissa asuvat lestatiolaiset eivät hyväksyneet heitä, koska eivät olleet eivätkä kääntyneet lestatiolaisiksi. Niinpä alkoi savustus. Pyykit vietiin narulta, kun ei oltu kotona. Istutukset turmeltiin, tavaroita paiskottiin ympäriinsä, katolla ollut tv antenni tuhottiin. Kaikki piti pitää lukkojen takana. Äkkiä tuli mitta täyteen ja muuttoauto ovelle.
Television kielto on toinen esimerkki eristäytymisestä muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Mutta internettiä ei pystyttykkään enään kieltämään, koska jopa hekin tajusivat, miten tuhoisaa koko lestayhteisön kannalta olisi kieltää sekin. Listaa eristäytymisestä voisi jatkaa loputtomiin.
oot hyvä panettelija
menee täydestä jopa eriseurassa oleviin
Kuulehan, kyllä tämä on vapaa maa, ja jos joku haluaa eristäytyä muusta kyläyhteisöstä, se on ihan OK. Täällä kaupungissa me eristäydymme toisistamme vaikka asumme ihan naapureina kerrostalossa. :-)
Tuo kertomasi naapurien aiheuttama häirintä kuulostaa sen sijaan asialta josta olisi kannattanut keskustella asiallisesti naapurien kanssa. Näin asia olisi voinut selvitä.
Olen entinen vanhoillislestadiolainen, joten kyllä usekon sen,ettei ole hauskaa erilaisena elää keskellä yhteisöä ja aluetta jossa kaikki yhteiskunnallinen vaikutusvalta ja päätöksenteko on vl-ryhmän ja sen tehokkaan verkoston käsissä.
Mutta on hyvä muistaa että poliittinen valta joka vl-ryhmällä on, on saavutettu taitavalla verkostolla ja liittoutumalla sopivien puolueiden kanssa (keskusta ja kokoomus) sekä vl-liikkeen taloudellisella ja ideologisella vaikutusvallalla. Muilla intressiryhmillä on periaatteessa sama mahdollisuus, jos vain riittää yhtä vahvaa kykyä vaikuttaa porukan äänestyskäyttäytymiseen. Muilla ei taida olla sitä vahvinta argumenttia jolla ihminen saadaan äänestämään oikein: taivaspaikkaa!
Kuitatkaapa te, jotka vl-uskovat, jotka olette lähteneet Oulunsalosta enemmän tai vähemmän rasistisen ilmapiirin vuoksi. Olen törmännyt melkoisen moneen oulunsalosta lähteneeseen vl-ihmiseen, joilla on jonkin sortin trauma omasta asuinkunnastaan ja sen vihamielisestä ilmapiiristä ja kahtiajaosta. Asuessaan Oulunsalossa vl-ihmisen on vaikea saada osakseen yksilönä kunnioitusta. Olipa hän koulussa, virastossa, naapurissa tulee hän usein määritellyksi ryhmänsä kautta, ei itsensä. Se on loukkavaa, eikä sitä halua välttämättä välittää enää seuraavaan sukupolveen. Helpompi muuttaa siis.
Kirjoituksesi oli aika osuva asenteellisuudessaan. Toivottavsti naapuristossa asuva Vl-perhe luki sen. Tunnistivatkohan siitä itsensä? Epäilen.;) Voi kuvitella mitä kyräilyä perhe on saanut osakseen. Onkohan asiasta koskaan avoimesti keskusteltu? Kuinkahan monta väärintulkittua johtopäätöstä perheestä on tehty heidän tietämättään? Mahtavaa naapureden kanssa kommunikointia sanoisin.
En itse ole vl, en edes oulunsalosta, mutta lähdin pohjoisesta pois tuon osoittamasi suvaitsemattomuuden tähden. Se kohdistui niin vl-ryhmään kuin muihinkin vähänkään ympäristöstä poikkaviin vähemmistöihin. On ahdistavaa elää ympäristössä jossa ei siedetä erilaisia valintoja, erilaisia uskomuksia, ulkonäköä tai enemmistöstä poikkeavaa kulttuuria. Ei ihme että etelän kaupungit vetävät nuoria pohjoisesta. Henkisen ympäristöeron huomaa nopeasti.
Kuka sinne Oulunsalon kaltaisiin paikkoihin haluaa takaisin?
Kiitos loistavasta analyysista.
// ...mutta lähdin pohjoisesta pois tuon osoittamasi suvaitsemattomuuden tähden. Se kohdistui niin vl-ryhmään kuin muihinkin vähänkään ympäristöstä poikkaviin vähemmistöihin. On ahdistavaa elää ympäristössä jossa ei siedetä erilaisia valintoja, erilaisia uskomuksia, ulkonäköä tai enemmistöstä poikkeavaa kulttuuria.//
Amen. Juuri samoin ratkaisin itse.
Pohjois-Suomessa on vl-lestadiolaisilla niin suunnaton valta, talouselämässä, politiikassa ja julkisen sektorin instituutioissa eli virkamieskunnassa, että siellä on ihan pakko ottaa vl-liikkeen intressit huomioon kaikessa päätöksenteossa. Jopa yliopistossa. Tästä ei seuraa aina pelkästään myönteistä.
Ilmapiiri oli kertakaikkiaan rasittava ja jotenkin "mafiamainen", kun aina tiesi että sen virallisen päätöksentekoproseduurin takana pelaa heidän oma verkostonsa jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle.
Eteläisessä Suomessa on eletty kauemman aikaa urbaanisti ja nähty erilaisuutta, opittu elämään toinen toisensa erilaisuutta ja erikoisuuttakin kunnioittaen ja hyväksyen. Täällä on myös alueita joilla eivät ole muutkaan 1800-luvun pietistiset herätysliikkeet käyneet tekemässä psyyken murtavaa lannistustyötään. Täällä osataan ilahduttavan suuressa nmäärin kohdata ihminen sellaisenaan, tai ainakaan ei heti ensi kertaa tavatessa aleta lokeroida niihin jotka pääsevät taivaaseen ja niihin jotka eivät... on sentään muutama lokero enemmän pahimmillakin lokeroijilla!
Kiintoisa analyysi, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Seuraava kohta tosin tuntui arveluttavalta: "Sopivissa olosuhteissa tämä ajattelutapa voi konkretisoitua ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä, josta voi olla yllättävän lyhyt matka myös todellisiin konflikteihin." Tuossa kohdassa ikään kuin vihjaistaan, että sopivissa olosuhteissa vl:t voisivat alkaa liikkeenä käyttäytyä väkivaltaisesti ei-vl:iä kohtaan. Tämä tuntuu minusta äkkiä ajatellen epäuskottavalta. Uskon kyllä, että vl:ien keskuudestakin löytyy yksilöitä, jotka sopivissa oloissa käyttäytyisivät väkivaltaisesti omaan ryhmään kuulumattomia kohtaan. Mutta luulisin, että heitä on vl:issä suunnilleen saman verran kuin ei-vl:issäkin. Minun on vaikea nähdä, että vl-usko lisäisi väkivallan todennäköisyyttä yksilötasolla. Vai onko multa jäänyt jokin asia huomaamatta?
// "Sopivissa olosuhteissa tämä ajattelutapa voi konkretisoitua ahdasmielisyytenä ja toisten ihmisten arvon kieltämisenä, josta voi olla yllättävän lyhyt matka myös todellisiin konflikteihin." Tuossa kohdassa ikään kuin vihjaistaan, että sopivissa olosuhteissa vl:t voisivat alkaa liikkeenä käyttäytyä väkivaltaisesti ei-vl:iä kohtaan. Tämä tuntuu minusta äkkiä ajatellen epäuskottavalta. //
Hengellinen väkivallan ja nöyryyttämisen aalto pyyhki yli koko Suomen kaikkien rauhanyhdistysten 70- ja 80-luvulla. Järjettömän mielivallan seurauksena rikkoontui keskinäinen rakkaus ja luottamus, hajosi ihmissuhteita ja arkielämän vakaus murentui. Perheiden rauhallinen elämänmeno murtui, monien mielenterveys järkkyi, osa kadotti työkykynsä, moni kadotti jopa uskonsa. Ihmisiä eristettiin heidän tutuista sosiaalisista ympyröistään, ja varsinkin moni vanhus jäi hyvin yksin.
Se oli konflikti, mutta sisäänpäin.
Ulospäin ei SRK konfliktia halua, tänä päivänä yhdistyksen PR-työtä tehdään ammattitaitoisesti ja erinomaisesti yhteiskunnan valta-asemiin ja päätöksentekoon linkittyneenä. Verkosto on hyvä. Maineen kiillostustyö on suunnattu myäös vl-nuorille. Se on OK, mutta yksi asia on jäänyt tekemättä. Selvitys omien jäsenten hengellisen painostuksen syistä ja sen aiheuttamista seuraamuksista.
"kaikkien täytyy herätä", "kaikkien häätyy tulla raskaaksi", tällaisina iskusanoina lestadiolaisuuteen jo alkuheräyksestä asti kuulunut väkivaltainen juonne on liikkeen historian aikana ilmennyt. Kautokeinon tragedia ja korpelalaisuus näyttivät jopa ulkopuolisille tuon hengellisen kaamoksen syvimmän pimeyden.
Tällä en tarkoita kieltää lestadiolaisuudessa ilmenevää korkeinta kirkkautta. Sattuvasti on sanottu että Lapin uskonto on kuin Lapin luonto, jyrkkäreunaista valon ja sen puutteen vuorottelua.
Mielenkiintoinen teksti. Paljon varmasti on tehty työtä, että kaikki nuo "tutkimustulokset" on saatu selville.
Surullista on vaan huomata, että käsitteiden sekaannusten takia mennään aika paljon metsään ja pahasti. Mm. "Kielto" ja "halu/hyvä jättää tekemättä" on kaksi eri sanaa ja kaksi eri asiaa, mutta ei näköjään kaikille. Raamatussa on näitä kumpaakin.
Siksi "ulkopuoliset" näkee erilaisena vl-yhteisön, kuin mitä me itse. Ja monesti riippuu, että keiltä kysellään, on olemassa ns. Vl:iä, eli ei usko kuten opetetaan, mutta sanovat itseään vl:ksi, niin heiltä saa varmasti eri vastauksen kuin sellaiselta, joka uskoo ja elää niinkuin opetetaan.
Näiden parinkin asian takia, en itse anna hirveesti painoarvoa tällaisille jutuille.
Esimerkkinä voin sanoa "varmoille tiedoille" luultuja:
ei saa olla sivusta täytettävää pyykkikonetta, ei saa käyttää verhoja... Ajatelkaa, että jotkut uskoo tämmösiä. Nämä on ollu "varmaa" tietoa ;-)