ja miten mahdollisesti epätoivo ja tyhjyys toisinaan koettelevat. Mitä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan tai on tapahtumatta. Niin jos siitä on apua, niin minä ainakin haluan että sinulla on aina hyvä olla ja että mielenrauha olisi vallitseva.
Rakkauden tunne ei ole mikään itsestäänselvyys ja pelkään, että moni tällä planeetalla ei sitä koskaan koe. Olen varma, että minä olen sen kokenut (ja koen) ja olen onnellinen, että minulle on annettu osaksi voimakkaasti tunteva mieli. Se ei ole helppo osa, vaan erityisen haasteellinen. Edes ihmisikä ei välttämättä riitä sen oppimiseen. Mutta juuri vaikeutta ja haastetta tulisi vaalia. Palkinto on oikeassa suhteessa haasteen tasoon.
Minun elämäntehtäväkseni koen halun levittää ympärilleni ja omaan mieleeni positiivista, rakentavaa energiaa. Se on aina minussa, mutta aina sitä ei osaa ammentaa. Yritän keksiä joka päivä tapoja, joilla pystyisin ja uskaltaisin paremmin toteuttaa näitä. Haluan, että ihminen olisi rakastettu myös silloin, kun ei koe sitä ansaitsevansa. Haluan, että ihminen olisi rakastettu erityisesti juuri silloin, kun ei koe sitä ansaitsevansa. Jos ihmisyyden kauneutta vastaan rikotaan, niin juuri silloin haluan arvostaa rakkautta entistäkin enemmän. Sama koskee tietenkin myös itseäni, tai oikeastaan koko systeemi lähtee toimimaan aina itsestä.
Hyvää yötä!
https://www.youtube.com/watch?v=8rV3TJILQ-Q

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienosti kirjoitettu.
Hyvää yötä.
Romantisoijat ja traumatisoijat tulevat saman leirin eri liepeiltä.
Kaunista🧜♀️
Hyvin harvinainen kirjoitus täällä, täytyy kopioda ja miettiä pala palalta. Tässä lyhyesti ensin. ------ Ajattele itseäsi ja omaa arvoasi ei muiden mielipiteitä. ----
Hienoja ajatuksia.
Hieno aloitus. Suhteessa on törkeää pystyä kääntämään koettu epäsuhta positiiviseksi. Sehän vaatii puutteiden ja vahvuuksien sekä tarkoitusperien ymmärtämistä. Ei kaikki ole black & white. Tällä erityistaidolla pääsee uskoakseni pitkälle kunhan se löytyy molemmista. En yritä kiertää ajatusta etteikö joku voisi ollakin hallitsevakin luonne. On kuitenkin tärkeä tunnistaa miksi jotain sanotaan ja kenen hyödyksi jos asia koskettaa suhteen toimivuutta. Sen sijaan ihminen saattaa herkästi ajautua valtataisteluun itsekkyydestä (=ei aja suhteen säilymisen etuja), jota ei voi perustella yhtä hyvin kuin altruismia (=suhteen säilyminen etusijalla) . Mutta tuo mitä kerrot, silloin kun ei koe ansaitsevansa, siinä on ehdotonta rakkautta. Kyse on silloin myötätunnosta ja empatiasta siinä tapauksessa. Tuolla linjalla on hyvä mennä.