Aikomukset

"Happiness comes from intentions."

Oikeastaan masennus on (myös) sitä että päässä on paljon negatiivisia ajatuksia, joilla on tietysti tunne. Ajatus, tunne ja jokin kireys kehossa. Nämä kaikki vaikuttavat toisiinsa.

Kehon kivuista tai vaikka vatsaongelmista voi seurata tunteita joista seuraa ajatuksia. Vatsakivuista kärsivä voi nähdä painajaisunia. Unien näkeminen jatkuu päivällä ajatteluna.

Negatiivista ajatuksista voi aiheutua tunteita ja voi aiheutua esim. vatsaoireita.

Kaikki nämä tilat ovat hetkellisiä ja sillä hetkellä kun jokin on läsnä, se on jo kulumassa pois, koska kaikella on alku, keskivaihe ja loppu.

Silloin ne ovat ongelma, jos niitä on koko pää täynnä. Näiden ajatusten ja tunnetilojen välillä (kun ne vaihtuvat) on myös pieni tauko. Sen jälkeen toinen tulee voimaan. Kuin auto joka vaihtaa vaihtaa vaihteita. Ihminen muodostaa mielessään näistä ikävistä ajatuksista ja tunnetiloista "jatkumon", joka on hänen oma luomuksensa. Hän yhdistää mielessään ikävän asian mikä tapahtui aamulla, ja sen mikä tapahtui pari viikkoa sitten ja sen mikä sattui vuosi sitten ja viisi vuotta sitten ja 15 vuotta sitten ja ajattelee että elän surkeaa elämää. Vaikka välissä olisi hyviäkin asioita. Hänen ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä tätä jatkumoa mielessään, vaan hän voi ikäänkuin valita vaihtaa vaihteen vapaalle, sen sijaan että aina olisi joku vaihde päällä.

Jokainen näistä negatiivisista ajatuksista ja tunnetiloista on itsenäinen ja erillinen, eikä ne liity mitenkään toisiinsa, mutta me yhdistämme ne mielessä jatkumoksi.

Elämä on rankkaa ja välillä pitää vain odottaa parempia aikoja ja esim. syödä hyvin sillä välin.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Itsesuggestio

"Niissä henkilö tietyin menetelmin, esimerkiksi mantroja toistamalla, pyrkii muokkaamaan tietoisuudentilaansa."

Yksi mantra voisi olla "minä olen ihan tavallinen ihminen, en sen huonompi kuin muutkaan, vaan olen yhtä hyvä kuin muutkin".

(Tässä ei pidä takertua siihen että joku toinen voi olla parempi koska on kilpailulajissa maailmanmestari, vaan ajatella siten että kuuluu siihen valtavaan ryhmään tavallisia ihmisiä jotka eivät ole maailmanmestareita.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Happiness comes from intentions."

Oikeastaan masennus on (myös) sitä että päässä on paljon negatiivisia ajatuksia, joilla on tietysti tunne. Ajatus, tunne ja jokin kireys kehossa. Nämä kaikki vaikuttavat toisiinsa.

Kehon kivuista tai vaikka vatsaongelmista voi seurata tunteita joista seuraa ajatuksia. Vatsakivuista kärsivä voi nähdä painajaisunia. Unien näkeminen jatkuu päivällä ajatteluna.

Negatiivista ajatuksista voi aiheutua tunteita ja voi aiheutua esim. vatsaoireita.

Kaikki nämä tilat ovat hetkellisiä ja sillä hetkellä kun jokin on läsnä, se on jo kulumassa pois, koska kaikella on alku, keskivaihe ja loppu.

Silloin ne ovat ongelma, jos niitä on koko pää täynnä. Näiden ajatusten ja tunnetilojen välillä (kun ne vaihtuvat) on myös pieni tauko. Sen jälkeen toinen tulee voimaan. Kuin auto joka vaihtaa vaihtaa vaihteita. Ihminen muodostaa mielessään näistä ikävistä ajatuksista ja tunnetiloista "jatkumon", joka on hänen oma luomuksensa. Hän yhdistää mielessään ikävän asian mikä tapahtui aamulla, ja sen mikä tapahtui pari viikkoa sitten ja sen mikä sattui vuosi sitten ja viisi vuotta sitten ja 15 vuotta sitten ja ajattelee että elän surkeaa elämää. Vaikka välissä olisi hyviäkin asioita. Hänen ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä tätä jatkumoa mielessään, vaan hän voi ikäänkuin valita vaihtaa vaihteen vapaalle, sen sijaan että aina olisi joku vaihde päällä.

Jokainen näistä negatiivisista ajatuksista ja tunnetiloista on itsenäinen ja erillinen, eikä ne liity mitenkään toisiinsa, mutta me yhdistämme ne mielessä jatkumoksi.

Elämä on rankkaa ja välillä pitää vain odottaa parempia aikoja ja esim. syödä hyvin sillä välin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu