Jos olisitte

Ihastuneet johonkin ystävään, mutta tämä ei tuntisi samoin niin pystyisittekö edelleen olemaan ystävä tälle ihmiselle?
4551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ilman muuta jos olemme ystäviä. 👍☺

Äänestä

Kyllä miehenä olen ollut ihastunut naiseen, mutta ei ne ystävyydet ole jatkuneet sen jälkeen kun se nainen alkoi seurustelemaan jonkun toisen miehen kanssa. Se miten tulkitsin tilanteet, niin ihastuminen oli yksipuolista.

Sama koskee kyllä mieskavereitakin, eli kun he alkoivat seurustelemaan naisen kanssa jouduin minä kolmantena pyöränä keksimään muuta tekemistä.

Käänteisesti, jos kävisi niin että joku ihastuisi minuun, niin vähän vaikea sanoa missä vaiheessa se alkaisi tuntumaan imartelevan sijaan epämieluisalta jos se olisi yksipuolista ja liian selkeästi havaittavaa.

Äänestä
  • Tottahan ihmiset hakee toisrm kumppanin jos ei toinen edes pidä yhteyttä ja antaa hyvin epäselvää signaalia, että onko kiinnostusta vai ei.

    Äänestä

Jos ihastus ei olisi kovin vahvaa niin kyllä. Jos taas olisi hyvin vahva ihastus, niin voisi olla vaikeaa.

Äänestä

En tiedä

Kävihän tuo juttusilla

Äänestä

Itse olin ihastunut erääseen naiseen viime vuoden lopulta lähtien. Meistä tuli facekavereita tämän vuoden keväällä. Olin yllättynyt siitä, miten vaikea tuota naista oli lähestyä. Aina tuntui olevan kiire. On minullakin kiite, mutta ei kai siitä tarvitse puhua? Osoitti ensin ihan selvästi olevansa kiinnostunut, mutta siihen se taisi jäädä. Itse olen ollut kokoajan aktiivisempi kuin hän. Tuntuu edelleen vähän pahalta kun sai noin tylyn vastaanoton. Emmehän me edes tunne toisiamme, emmekä tule koskaan tuntemaankaan, ellei mitään yhteyttä ole. En ymmärrä naisia, jotain pelkkää tunteilla leikkimistä koko juttu. Ei uskoisi yli 45-vuotiaasta naisesta.

Äänestä
  • Jos kerran faceyhteys on ja homma ei silti etene, eiköhän se ole siinä.

    Äänestä

  • Tiesitkö, minua on vain yksi, ja koska et ole löytänyt minua, et etsinyt riittävästi. Pidit minua elämäni tärkeimmät vuodet vakan alla. Tuo on ihan huvittavaa, että luulet aina löytäneesi minut, muttet kuitenkaan. Se auttaa minua aina pysymään hyväntuulisena, vaikka oletkin mitätöinyt minua vuosia.

    Äänestä

  • Ehkä hän oli kiinnostunut sinusta vain ihmisenä. Kaikki kiinnostushan ei ole ihastusta. Tai jos hänen sydämensä on toiselle varattu kuten täällä palstalla niin monen. Syitä voi olla tuhansia. Ehkä ei leikkinyt vaan ei pysty nyt enempään. Tai ehkä kiinnostus katosi kun teit tai sanoit jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiesitkö, minua on vain yksi, ja koska et ole löytänyt minua, et etsinyt riittävästi. Pidit minua elämäni tärkeimmät vuodet vakan alla. Tuo on ihan huvittavaa, että luulet aina löytäneesi minut, muttet kuitenkaan. Se auttaa minua aina pysymään hyväntuulisena, vaikka oletkin mitätöinyt minua vuosia.

    Olipas hullu vastaus sulla. Tuo kommentoijahan tuskin puhui sinusta. Hän puhui naisesta jonka tuntee ainakin facessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipas hullu vastaus sulla. Tuo kommentoijahan tuskin puhui sinusta. Hän puhui naisesta jonka tuntee ainakin facessa.

    Ai oli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipas hullu vastaus sulla. Tuo kommentoijahan tuskin puhui sinusta. Hän puhui naisesta jonka tuntee ainakin facessa.

    Oho. Hei kiitos kun kerroit. Sinusta sen sijaan pidän, jos en siis edellisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oho. Hei kiitos kun kerroit. Sinusta sen sijaan pidän, jos en siis edellisestä.

    En ole kenenkään facekaveri, lueskelen vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole kenenkään facekaveri, lueskelen vaan.

    Niin tiedän. Osaatko auttaa siinä kun en koskaan ystävysty kehenkään vaan ihastun vaan?

    Äänestä

Vaikeaa se on kun on tunteita toista kohtaan mutta e saa vastakaikua tunteilleen.

Äänestä

Pitäisin kiinni.

Äänestä

Onhan tuo vähän hankalaa, jos tunteet on voimakkaita. Aika raastavaa, kun tunteille ei saa vastakaikua.

Äänestä

Periaatteessa kyllä, käytännössä en

Äänestä

Jos pitkäaikainen ystävä kyseessä, kyllä pitäisi yrittää suhde säilyttää, ehkä normalisoituminen veisi vähän aikaa.

Äänestä

Ensinnäkin en ystävysty ihmisten kanssa.

Äänestä

Pystyisin.

Äänestä

Luota ystävään :)

Äänestä

Ihastuksesta voi tulla ystäväni jälkeenpäin, mutta ystävästäni ei voi tulla ihastus. En ihastu ystäviini. Ystävä on se sukupuoleton kanssaihminen, jonka tuntee jo ystävänä hyvin. En ajattele heitä romanttisesti. He ovat ystäviä. Rakastettu on eri asia kuin ystävä. Sanoja noi vaan on, jokainen käsittää sanat eritavalla.

Äänestä

Joku random ohimenevä pikkuihastus niin tottakai?
Syvempien tunteiden kanssa on haastavampaa olla sivustaseuraajana.

Äänestä

Niin vinkkejä kaivataan. Mitä sitten pitäisi tehdä jos aina ihastuu kaikkiin mutta ei ystävysty?

Äänestä
  • Samaa vai eri sukupuolta oleviin?

    Äänestä

Ei se ole silloin edes ollut ystävyyttä, vaan toivetta jostain muusta. En jatkaisi ystävänä.

Äänestä

Olin ihastunut kauan tuntemaani ihmiseen, mutta koska hän osoitti monta kertaa sen ettei häntä kiinnosta niin se siitä sitten. En jää haikailemaan kenenkään perään. Nuoremmat ei kiinnosta ollenkaan. Muutama vuosi ikäeroa korkeintaan.

Äänestä

Tietysti. Jos ihastun ihmiseen, se tarkoittaa, että pidän ihmisestä ihmisen itsensä vuoksi. Eikä se muuta näkemystäni, ettei hän ole ihastunut minuun.

Pidän ihmisestä edelleen, en vain elättele enää toiveita muusta, kun ystävyydestä.

Äänestä

Siis itsellä oli kaveriporukka joka koostui lähes kokonaan miehistä. Ensin se oli kivaa ja välit neutraalit, vaikka seksiin ehdottelu läppää ja lähentelyä bilettäes olikin kevyellä mielellä, mut kun vuodet kului ja tiiviisti viikottain hengattiin samois biletysporukois miehet alkoi osoittaan omistushalua, mustasukkaisuutta ja mökötti sekä haasto miehille jotka lähestyi minua riitaa.

Alkoi kysely jossa he alkoikin yhtäkkiä määritteleen suhteemme tilaa. Tivaten et onks tää vaan kaveruutta vai tunnetko muutakin mua kohtaan.

Jos tapailin jotain miestä kaverimiehet rankaisi mua. Mökötti, ilkeästi veettuili, blokkas välillä jopa ulos piireistä ilman syytä. Ignooraten. Jouduin monet kerrat tarraan jotain heistä vyötäisiltä ja pysäyttään kääntään ympäri ja pakottaan katsoon mua silmiin kun kysyin et hei mitä tää on? Mikä sua riivaa? Mitä pahaa muka oon nyt tehny?

Miehet tajus itsekin ettei heillä oikeestaan oo oikeutta mulle kiukuta ja sen enempää käytöstään selittelemättä pyysi vaan anteeks mutta tunteisen kuumeneminen ja mustasukkaisuuden ilmaantuminen sai mut ottaa kaverimiehiin etäisyyttä yhä enemmän ja enemmän. Nykyisin he ovat ja estettyjä numeroita..

Se ei vaan naisten ja miesten välillä toimi se kaveruus jos tunteita alkaa herään

Näin se homma vaan nyt etenee heteroiden välillä

Äänestä
  • Taas yksi omahyvä jolle ei kelpaa mies joka aidosti välittää. Aika kuivapillu taidat olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas yksi omahyvä jolle ei kelpaa mies joka aidosti välittää. Aika kuivapillu taidat olla.

    Ootko valmis oleen suhteessa joka ei perustu rakkauteen!

    Kylmään menoon jossa muijas inhoo intiimiä kosketustas Ja ihastuilee tuon tuosta?

    Sitä se ois mennä vaan sun tahdosta suhteeseen ilman aitoja tunteita.

    Tietty on niitäkin miehiä jotka tykkää pakottaa rakkaudettomaan suhteeseen ja olla petettynä sitten uhrina vollottamas suomi24 ikävä palstoilla et paskasti kävi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootko valmis oleen suhteessa joka ei perustu rakkauteen!

    Kylmään menoon jossa muijas inhoo intiimiä kosketustas Ja ihastuilee tuon tuosta?

    Sitä se ois mennä vaan sun tahdosta suhteeseen ilman aitoja tunteita.

    Tietty on niitäkin miehiä jotka tykkää pakottaa rakkaudettomaan suhteeseen ja olla petettynä sitten uhrina vollottamas suomi24 ikävä palstoilla et paskasti kävi

    Oon ihan nainen vaan jos siitä aloitetaan mutta eihän yksinkertaiset näe kuin sen oman napansa 😄😄😄😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oon ihan nainen vaan jos siitä aloitetaan mutta eihän yksinkertaiset näe kuin sen oman napansa 😄😄😄😄

    Se mitään muuta. Kun ei suhteeseen mennä molemminpuolisin tuntein, niin se tarkoittaa:

    -ei ole seksiä alun jälkeen
    -ei intiimiä kosketusta ja hellyyttä
    -ihastuillaan ulkopuolisiin
    -ollaan onnettomia
    -petetään


    Et et.. oma on tietty valinta mut itse kierrän ikävyykiä ja yritän minimoida tuskan minimiin enkä siks mene suhteisiin joissa on väistämätöntä että tuskaa tuottaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas yksi omahyvä jolle ei kelpaa mies joka aidosti välittää. Aika kuivapillu taidat olla.

    Höpö höpö, hyvä kirjoitus! Itsekin kokenut ihan samaa..se mikä on naisen kokemana ystävyyttä, alkaakin olla miehen silmissä joku orastava suhde (lue: omistamista)

    Äänestä

  • Tarkoitatko,että olit ainoa nainen siinä jätkäporukassa, ja hengailit niitten kans ihan pidempään? Oletko sellainen poikatyttö? Ihan hienoo tuollainen kyllä, jos onnistuu, entä alapäähuumori yms? Mutta tuossakin tais sitte tulla se vastaan, että jotku alkoi ihastuun. Ei nyt mitenkään yllättävää, jos paljon vietetään aikaa yhdessä. Mutta toisaalta ollaanhan työpaikoillaki kavereita eri sukupuolisten kesken, ja oletusarvona on neutraalit suhteet. Nuoremmilla sukupolvilla varmaan luontevampaa, kun sukupuoliroolit eivät heillä enää niin ahtaat kuin joskus aikaisemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko,että olit ainoa nainen siinä jätkäporukassa, ja hengailit niitten kans ihan pidempään? Oletko sellainen poikatyttö? Ihan hienoo tuollainen kyllä, jos onnistuu, entä alapäähuumori yms? Mutta tuossakin tais sitte tulla se vastaan, että jotku alkoi ihastuun. Ei nyt mitenkään yllättävää, jos paljon vietetään aikaa yhdessä. Mutta toisaalta ollaanhan työpaikoillaki kavereita eri sukupuolisten kesken, ja oletusarvona on neutraalit suhteet. Nuoremmilla sukupolvilla varmaan luontevampaa, kun sukupuoliroolit eivät heillä enää niin ahtaat kuin joskus aikaisemmin.

    Lähes ainoa. Enemmistö eli noin 6-8 oli miehiä. Usein liikuin kyllä myös ainoana naisena porukois.

    En ole ulkonäöllisesti tai mielenkiinnonkohteilta poikatyttö, mutta osaan miesten kans keskustella paremmin kuin naisten.

    Naiset vaatii kiertoilmauksia, valheellista mielistelyä ja mistään mikä saattais heitä loukata ei saa puhua. Suuttuvat helposti kaikesta ihan turhasta. Ei ilmaista sitä vaan aletaan selän takana inhottavaksi. Kieroksi. Usein on jotain kateutta ja selän takana selkään puukotusta sekä kilpailua, jota en jaksa. Mulla on siskoja ja olen saanut sitä harrastaa niiden kans koko pienen ikäni, en kaipaa sellasta draamaa ystäviltä!

    Onneks mulla on muutama naispuolinen hyvä ystävä jotka ei oo semmosia koska itsekin tottuneet miesseuraan enemmän.

    Miehet taas. Ne on mutkattomampia. Kun joku mättää ne laukasee sen suoraan heti päin naamaa. Ei selän takaa puskista vaan suoraan tullaan huutaan ja asia selviää niin. Tapellaan, sovitaan ja sit homma on unohdettu, eikä kyde enää taustalla. Miehet myös laukoo suoria näkemyksiä ja kestää suoria näkemyksiä takaisin eikä kaverisuhteet mee heti loppuelämäks jos menen sanoon mitä ajattelen jostain asiasta, joka ei miellytä kuuliaa.

    Kerran eräs mies totes et naiset on kyllä niin kieroja ja mulkkas jotain tuntematonta muijaa vihasesti kun se käveli ohi. Mä olin hetken hiljaa ja totesin sit.. osa on.. mutta kyllä niitä miehistäkin löytyy! Kokemusta on!

    Tää miespuolinen kaverini, hiljeni. Se ei väittänyt vastaan. Hyväksyi et näin se on. Eikä suuttunu et laukasin kritiikin heti myös hänen sukupuolesta.

    Naiset taas. He ei pidä et heidän kanssaan ollaan erimieltä. He ei myöskään kestä jos edes sivuten jokin näkemys on jotenkin heihinkin tahattomasti osuva kritiikki.

    Sen herkkä hipiäisyyden takia tykkää miesten seurasta enempi. Miesten kans voi olla luonnollisemmin oma itsensä. Naisten kans pitää olla todella varuillaan ja silti joutuu juorujen tai väärinkäsityksien kohteeks.

    Väärä tapa katsoa niin heti vedetään juoru.. tms

    Äänestä

Ei minulla ole ystäviä, enkä niitä haluakaan. Jos ja kun jotain etsin niin se on itseni ikäinen ihminen parisuhteeseen.

Äänestä

Sen jälkeen kun olisin oman ihastukseni selvittänyt niin pystyisin.

Äänestä

Minulta mieheltä onnistuu jossain määrin, olen sosiaalinen perhonen ja kaveriporukassa osaan olla hyvinkin avoin ja kertoisin daamille jos omaisin tunteita, harmillisesti naisten kannalta yhtäkään kaverinaista kohtaan en tunne romanttisia tunteita vaikka sieltäkin päin tulee huomioita.

Luulisin siis tietäväni että pystyisin kertoa hyvälle ystävälle tunteideni syvenemisestä häntä kohtaan.

Äänestä

Ei kukaan itseään kunnioittava ja itsestään välittävä ihminen jää vierestä katselemaan kun kolmas osapuoli vie oman tunteiden kohteen.

Äänestä
  • Et suo onnea ihmiselle josta mukamas välität?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et suo onnea ihmiselle josta mukamas välität?

    Suon tietenkin. En mene väliin jos löytää onnen. Mutta en myöskään estä omaa mahdollisuuttani onneen jäämällä viereen haaveilemaan saavuttamattomasta. En jää kyttäämään ja katkeroitumaan.

    Äänestä

Jotenkin vaikeaa ainakin olla kaveri ihmiselle joka on ihastunut itseen.

Äänestä

En jod oisin kertonut tunteeni saamatta vastakaikua. Näin kävi exän kanssa. En pystynyt itseäni pissimään silmään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihastuneet johonkin ystävään, mutta tämä ei tuntisi samoin niin pystyisittekö edelleen olemaan ystävä tälle ihmiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu