Rotat katsoo veronpalautukset tuloiksi. Ihan järjetöntä. Antaisi edes pienen osan siitä työttömän käyttöön että saisi jumankauta ostettua uudet housut, paidan ja kengät jotka auttaisi työn saannissa. En ole pystynyt ostamaan uusia vaatteita kolmeen vuoteen. Noloa mennä vanhoissa retkuissa ja paskasilla kengillä haastatteluihin. Sitten ihmetellään kun ei työllisty. Näin sitä kyykytetään työttömiä. Edes jumankauta muutama kymppi ekstraa toisi hymyn huulelle. Kädestä suuhun mennyt jo vuosia.
Jos kuuluisi liittoon / kassaan niin mun käsittääkseni veronpalautus ei vaikuta tuohon rahaan eikä asumistukeen. Kyllä vähän vtuttaa kun ei aikoinaan liittyny. Sama raha sieltä muuten tulisi, mutta saisi ainakin noi veronpalautukset pitää ekstrana.
Olisi tarvetta uudelle paistinpannulle, kattilalle, vaatteille. Uusi sänky (milläs perustelet että vanha on surkea ja aiheuttaa selkäkipua) samoiten kuten sohvakin joka on jeesuksen ajalta käytetty pläntty. Mistä näihin saa tukea? Afrikan soturit tuntuu saavan tukea jos jonkinmoiseen, mutta aina kun yritän pyytää ehkäisevää toimeentulotukea heikon rahatilanteen takia niin ei tipu.
Taas viedään veronpalautukset!
40
1072
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai katsoo , sama jos joku tuuppais sun tilille massii mikähän ei sovi
- Anonyymi
Ei sovi ei .Jättäsiivät sinne ulkomaille jakelemati ni suotas siulekki housut .Sielä kylä pärjää lämpäsessä ilmaki housuja ,mutta tielä peräpohjolassa se alkaapi talvisella kulkuset kilkattamaa.
- Anonyymi
Se on nykään semmosta toi toimeentuoa edistävä sosiaalituki. Oiskohan ne ymmärtäny asioita pikkuse pielee tai hopmmat lähteny jokseenki sivuraiteille ,ku nämät pyrkii varmistamaan et kellää ei ole mitään ja jos tulee ,niin se viedään? Mahtaako tuo nyt olla ihan tarkoitukse mukasta, näet perinteisesti nuo maksettiin enne Joulua ja kun näitä hommista kuulin ihmettelin että eikö se köyhilläkin pitäisi olla. No tapa se on tuokin säästää valtion menoissa,mutta ei sitä sitten tulisi muuallekaan jakaa tonni tolkulla jollei omistakaan huolta pidetä.
- Anonyymi
Saat sinä palautuksista 50€ pitää/kk, väität aivan seinähullua juttua.
Ano sossusta harkinnanvaraista joillakin käy tsägä ja jotain roskaa sieltä irtoaa tilille. - Anonyymi
Juuri täytin toimeentulotuki hakemuksen eli mites tuo menee? Normaalisti tulee muistaakseni jotain 260e/kk ja hain elo,syys,lokakuulle. Veronpalautuksia tulee vähän yli 500e. Eli antaako ne elokuulle 50e, syyskuulle 50e ja lokakuulle täyden toimeentulotuen? Tuo veronpalautus vaikuttaa siis vielä syyskuun tukeen? 50egeä ekstraakin kuulostaa jo juhlan paikalta!
- Anonyymi
Jos vouti veis nuo se ei vaikuttais mihikää mitää
- Anonyymi
Ei, et saa tt-tukea elokuulle. Veronpalautuksia "vyörytetään" tuosta n~500€ palautuksesta vähennetään tt-tuen määrä sinun 50€ eli 310€. "Vyörytettävää" jää syyskuulle 190 eli silloin saat tt-tukea 190€.
Mitä pienempi tt-tuen määrä sitä kauemmin vyörytys kestää ja noit 50€ "nettokuukausia" kertyy. Omalla pienellä tt-tuellani noin 70€ (ilman sähkölaskuja) nettoan 3 kk:n rahat ja tuon kauempaa ei "rankaisu" kestä vaikka palautusta olisi tullut enemmänkin kuin se 512€ työmarkkinatuista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, et saa tt-tukea elokuulle. Veronpalautuksia "vyörytetään" tuosta n~500€ palautuksesta vähennetään tt-tuen määrä sinun 50€ eli 310€. "Vyörytettävää" jää syyskuulle 190 eli silloin saat tt-tukea 190€.
Mitä pienempi tt-tuen määrä sitä kauemmin vyörytys kestää ja noit 50€ "nettokuukausia" kertyy. Omalla pienellä tt-tuellani noin 70€ (ilman sähkölaskuja) nettoan 3 kk:n rahat ja tuon kauempaa ei "rankaisu" kestä vaikka palautusta olisi tullut enemmänkin kuin se 512€ työmarkkinatuista.korjaus 70€ saat tt-tukea syyskuulle jos laskelmat menevät niinkuin periaatteessa pitäisi. Sossusta tosiaan kannattaa kysyä, yks frendi lypsää joka vuosi vähän lisää silavaa sen 50€ päälle valittamalla huonosta vaate ja taloustavaratilanteesta ja aina natsannut 50€-100€ edestä.
- Anonyymi
Ano kato tota lupaa pitää omia palautuksia 50 kympin edestä ja jos saat luvan ,nii lähetä kiitoskirje Kelalle.
- Anonyymi
Miksi sinä saat veronpalautusta 500 e? Etkö osaa laskea prosenttiasi oikein? Tolla rahalla olisit saanut jo kymmenet housut. Minulla meni verotus tasan. Ja totuushan on, että veronpalautus menee ulosottoon. Ei sitä mikään Kela nappaa.
- Anonyymi
Mitä oikein ulvotte, kotona makaavat saavat ylimääräistä toimeentulotukea koronan takia, taisi olla parisataa euroa vai oliko vieläkin enemmän. Kyllä se riittää, aivan turha lisää vaatia.
- Anonyymi
MIstä lähtien? Onko lähdettä? Ei ainankaan tänne ole ropissut latiakaan enempää kuin ennen koronaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIstä lähtien? Onko lähdettä? Ei ainankaan tänne ole ropissut latiakaan enempää kuin ennen koronaa.
Ette sitten asioita seuraa, kannattaisi ettei aina tarvitse ruikuttaa lisää rahaa, sitä on tulossa:
"17.6.2020
Hallitus esittää tilapäistä epidemiakorvausta toimeentulotukiasiakkaille
Hallituksen esittämä väliaikainen epidemiakorvaus olisi 75 e/kk, ja sitä maksettaisiin syys–joulukuussa niille asiakkaille, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea koronakevään aikana.
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Laki tulisi voimaan 1.8.2020.
Epidemiakorvauksella on tarkoitus tukea taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä tilanteessa, jossa koronaepidemiaan liittyneet rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia.
Esimerkiksi päivähoitoa ja koulutusta koskevat rajoitukset aiheuttivat lapsiperheille lisäkustannuksia, koska lapset ruokailivat kotona hoitopaikan tai koulun sijasta. Lisäkustannuksia aiheutui myös muista rajoitustoimista, kuten julkisen liikenteen vähentämisestä.
Epidemiakorvaus ei vaikuta muiden etuuksien määrään
Hallituksen esityksen mukaan epidemiakorvauksen määrä on 75 e/kk henkilöä kohden. Etuus on veroton. Se ei vaikuta toimeentulotukeen eikä muihinkaan tukiin.
Epidemiakorvaukseen ovat oikeutettuja ne henkilöt, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea joko osan aikaa tai koko ajan rajoitustoimien aikana 1.3.–31.7.2020. Lisäksi epidemiakorvauksen saamisen edellytyksenä on edeltävänä kuukautena saatu perustoimeentulotuki. Tämä tarkoittaa, että epidemiakorvauksen saa syyskuussa, jos asiakas on saanut perustoimeentulotukea elokuussa. Lokakuussa epidemiakorvaus maksetaan niille, jotka saavat perustoimeentulotukea syyskuussa ja niin edelleen.
Muutos ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä
Ensimmäiset epidemiakorvaukset on tarkoitus maksaa 30.9. Muina loppuvuoden kuukausina maksupäivä olisi kuukauden 16. päivä.
Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä, eikä epidemiakorvausta tarvitse hakea erikseen. Kela myöntää korvauksen automaattisesti niille asiakkaille, jotka ovat siihen oikeutettuja.
Kela tiedottaa aiheesta tarkemmin, kun lain käsittely etenee eduskunnassa."
https://www.kela.fi/ajankohtaista-koronasta/-/asset_publisher/tprnxqMOf3ee/content/hallitus-esittaa-tilapaista-epidemiakorvausta-toimeentulotukiasiakkaille - Anonyymi

https://www.kela.fi/ajankohtaista-koronasta/-/asset_publisher/tprnxqMOf3ee/content/hallitus-esittaa-tilapaista-epidemiakorvausta-toimeentulotukiasiakkailleAi jaa..no, veronpalautuksista rankaisu torppaa osan extrarahoista, loppuvuodesta vasta natsaa ylimääräinen bisseraha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette sitten asioita seuraa, kannattaisi ettei aina tarvitse ruikuttaa lisää rahaa, sitä on tulossa:
"17.6.2020
Hallitus esittää tilapäistä epidemiakorvausta toimeentulotukiasiakkaille
Hallituksen esittämä väliaikainen epidemiakorvaus olisi 75 e/kk, ja sitä maksettaisiin syys–joulukuussa niille asiakkaille, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea koronakevään aikana.
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Laki tulisi voimaan 1.8.2020.
Epidemiakorvauksella on tarkoitus tukea taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä tilanteessa, jossa koronaepidemiaan liittyneet rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia.
Esimerkiksi päivähoitoa ja koulutusta koskevat rajoitukset aiheuttivat lapsiperheille lisäkustannuksia, koska lapset ruokailivat kotona hoitopaikan tai koulun sijasta. Lisäkustannuksia aiheutui myös muista rajoitustoimista, kuten julkisen liikenteen vähentämisestä.
Epidemiakorvaus ei vaikuta muiden etuuksien määrään
Hallituksen esityksen mukaan epidemiakorvauksen määrä on 75 e/kk henkilöä kohden. Etuus on veroton. Se ei vaikuta toimeentulotukeen eikä muihinkaan tukiin.
Epidemiakorvaukseen ovat oikeutettuja ne henkilöt, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea joko osan aikaa tai koko ajan rajoitustoimien aikana 1.3.–31.7.2020. Lisäksi epidemiakorvauksen saamisen edellytyksenä on edeltävänä kuukautena saatu perustoimeentulotuki. Tämä tarkoittaa, että epidemiakorvauksen saa syyskuussa, jos asiakas on saanut perustoimeentulotukea elokuussa. Lokakuussa epidemiakorvaus maksetaan niille, jotka saavat perustoimeentulotukea syyskuussa ja niin edelleen.
Muutos ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä
Ensimmäiset epidemiakorvaukset on tarkoitus maksaa 30.9. Muina loppuvuoden kuukausina maksupäivä olisi kuukauden 16. päivä.
Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä, eikä epidemiakorvausta tarvitse hakea erikseen. Kela myöntää korvauksen automaattisesti niille asiakkaille, jotka ovat siihen oikeutettuja.
Kela tiedottaa aiheesta tarkemmin, kun lain käsittely etenee eduskunnassa."
https://www.kela.fi/ajankohtaista-koronasta/-/asset_publisher/tprnxqMOf3ee/content/hallitus-esittaa-tilapaista-epidemiakorvausta-toimeentulotukiasiakkailleTuohan oli mukava uutinen. Ei se kuitenkaan koske minua. Ei vaikka saan toimeentulotukea. Kyllä vouti sen itselleen keplottelee. Vähän yli tonnin eläkkeestäkin vie 300€
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette sitten asioita seuraa, kannattaisi ettei aina tarvitse ruikuttaa lisää rahaa, sitä on tulossa:
"17.6.2020
Hallitus esittää tilapäistä epidemiakorvausta toimeentulotukiasiakkaille
Hallituksen esittämä väliaikainen epidemiakorvaus olisi 75 e/kk, ja sitä maksettaisiin syys–joulukuussa niille asiakkaille, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea koronakevään aikana.
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisesta epidemiakorvauksesta. Laki tulisi voimaan 1.8.2020.
Epidemiakorvauksella on tarkoitus tukea taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia henkilöitä ja perheitä tilanteessa, jossa koronaepidemiaan liittyneet rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ylimääräisiä kustannuksia.
Esimerkiksi päivähoitoa ja koulutusta koskevat rajoitukset aiheuttivat lapsiperheille lisäkustannuksia, koska lapset ruokailivat kotona hoitopaikan tai koulun sijasta. Lisäkustannuksia aiheutui myös muista rajoitustoimista, kuten julkisen liikenteen vähentämisestä.
Epidemiakorvaus ei vaikuta muiden etuuksien määrään
Hallituksen esityksen mukaan epidemiakorvauksen määrä on 75 e/kk henkilöä kohden. Etuus on veroton. Se ei vaikuta toimeentulotukeen eikä muihinkaan tukiin.
Epidemiakorvaukseen ovat oikeutettuja ne henkilöt, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea joko osan aikaa tai koko ajan rajoitustoimien aikana 1.3.–31.7.2020. Lisäksi epidemiakorvauksen saamisen edellytyksenä on edeltävänä kuukautena saatu perustoimeentulotuki. Tämä tarkoittaa, että epidemiakorvauksen saa syyskuussa, jos asiakas on saanut perustoimeentulotukea elokuussa. Lokakuussa epidemiakorvaus maksetaan niille, jotka saavat perustoimeentulotukea syyskuussa ja niin edelleen.
Muutos ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä
Ensimmäiset epidemiakorvaukset on tarkoitus maksaa 30.9. Muina loppuvuoden kuukausina maksupäivä olisi kuukauden 16. päivä.
Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä, eikä epidemiakorvausta tarvitse hakea erikseen. Kela myöntää korvauksen automaattisesti niille asiakkaille, jotka ovat siihen oikeutettuja.
Kela tiedottaa aiheesta tarkemmin, kun lain käsittely etenee eduskunnassa."
https://www.kela.fi/ajankohtaista-koronasta/-/asset_publisher/tprnxqMOf3ee/content/hallitus-esittaa-tilapaista-epidemiakorvausta-toimeentulotukiasiakkailleEli perustoimeentuloasiakkaat, jotka sattuvat saamaan veronpalautusta elokuussa, eivätkä tästä syystä hae/saa toimeentulotukea, eivät saa tätä epidemiakorvausta syyskuussa. Turha siis hakea, ennenkuin on saanut toimeentulotukea Kelalta syyskuussa. Terkuin veronpalautusta odottava elokuussa
P.S. Onko tietoa, onko tämä 75 korvaus loppuvuodeksi jo hyväksytty, vai oliko vain vielä harkinnassa?
- Anonyymi
Ketkä ovat "rottia" aloittajan mielestä?
- Anonyymi
Virkanilkit ovat rottia esim. Kela sossuakat te-toimisto ne pyörittävät tätä karusellia eli veropalautukset vie Kela ja sossu toimeentulotuki asiakas jää näppejä nuolemaa
- Anonyymi
Uudet housut, paidan ja kengät saa noin satasella. Halvemmallakin saa mutta satkulla saa ihan hyvät. Ei muka kolmeen vuoteen ole pystynyt laittamaan satasta vaatteisiin. Mihin rahat ovat menneet, viinaan/huumeisiin ja tupakkaan?
Kolmessa vuodessa on 36 kuukautta. Jos joka kuukausi olisi säästänyt kympin vaatteisin hän olisi saanut 360 eurolla ostettua vaatteita. Tuolla summalla saa useat housut, paidat, kengät. Talvitakkiinkin riittäisi rahaa.- Anonyymi
"Uudet housut, paidan ja kengät saa noin satasella. Halvemmallakin saa mutta satkulla saa ihan hyvät. "
No, ei kyllä saa. Toinen lisää noin voidaan puhua sellaisista ettei tarvitse hävetä ne päällä/jaloissa kulkiessaan.
Ei suomessa enää saa stokkan laatua anttilan hinnoilla...varsinkaan jos asuu jossain pikkukaupungissa/perähikiällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uudet housut, paidan ja kengät saa noin satasella. Halvemmallakin saa mutta satkulla saa ihan hyvät. "
No, ei kyllä saa. Toinen lisää noin voidaan puhua sellaisista ettei tarvitse hävetä ne päällä/jaloissa kulkiessaan.
Ei suomessa enää saa stokkan laatua anttilan hinnoilla...varsinkaan jos asuu jossain pikkukaupungissa/perähikiällä.Kyllä saa kun halvat ostaa. Postimyynti on keksitty, netin kautta tilaa. Syytön minä siihen olen jos on laiska ja tyhmä.
- Anonyymi
Ekkös oo oppinu piilottaan sukanvarteen? ^^
- Anonyymi
Kaiken ryyppäävät, ei jää säästöön kuln tyhjät tölkit ja pullot. Niistä saisi rahaa vaatteisiin mutta niillä ostetaan olutta ja viinaa. Niin ja tietysti tupakkaa, siihen kyllä aina riittää rahaa.

minä keräilen tölkkejä ja pulloja nyt koossa noin 400 euroa aktiivimallin kuittaisin pulloja ja tölkkejä keräilemällä olen kansaneläkkeellä ja keräilen edelleen en ilmoita toimeentulotukea hakiessa että pullotulot otettaisiin huomioon on pimeää tuloa pullojen keräily
- Anonyymi
Ja se veroprosentti kannattaa säätää silleen että palautus on n. 0e-20e ^^
- Anonyymi
Jos olet tt-tukilainen eipä sillä väliä. Isommat peruspäivärahat nettona>vähemmän tt-tukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet tt-tukilainen eipä sillä väliä. Isommat peruspäivärahat nettona>vähemmän tt-tukea.
Se on nuo yrittäjät ku tarttoo sitä tukkee kippeemmi. Partonnii ei ol yhtää likoo sillo ,mut joltaha se on sit otettava.
- Anonyymi
Pankkilaina rasitttaa sekä toinen osamaksu. Autoa on joutunu pitämään joten pienet vakuutukset ja verot tulee joihin pitää aina säästää ja syödä hernesoppaa se kuukausi. Autolla ei ole mitään arvoa vanha rotisko niin sossu ei pakota myymään. Ainoastaan pakolliset ajot pidemmälle tulee tehtyä sillä.
Kiitos vastanneille! Rotat tosiaan vie kaiken. Jos tästä työllistyy niin pitää maksaa tuo kassan maksu. Jos jää työttömäksi niin ainakin elokuussa tulee sitten ekstraa jonka saa pitää. Olisi tullut tarpeeseen ekstra rahat.- Anonyymi
Aina kannattaa liittyä kassaan, kun menee töihin. Työt kun saattavat loppua keneltä tahansa. Jotkut oppivat asian ennemmin, toiset myöhemmin.
- Anonyymi
Uusia vaatteita kenkiä kodin astioita ei tarvita vaatteet voi paikata. Kuntouttavassa työtoiminassa käy risaiset vaatteet ja kengät. kuka työantaja ottaa yli 40 vuotiaan töihin ulkonäköä vaaditaa ei vaatteiden ja kenkien hankita riitä työpaikan saamiseen, minä olen ollut yli 40 vuotta vanhoissa vaatteissa paikannut olen käsin Harrastuksia ei ole työpaikkaa en saanut ei työrajoitteinen. olen kansanelälleellä vanhat vaateryysyt riittää kohti hautamaata. veropalautukset katsotaa tuloksi toimeentulotuessa myös liika marjojen poiminen jos saa paljon rahaa se on toimeentulotuessa. parempi marjat antaa mädäntyä metsää
- Anonyymi
Työttömille riittää persiin peitoksi vanhat vaatteet vaatteita saa halvalla kirpputorilta myös lahjoituksena miksi pitäisi antaa toimeentulotukea vaatteisiin sänkyihin astijoiden hankitaa jne.

Persiin peitoksi pitää löytyä työttömälle vaatteet niitä saa lahjoituksena, kirpputorilla on hyviä vaatteita ja edullisia

Pie sie tapas ja juokse vaikka pers paljaan,mut myöhä ei siu tavoil lähetä .
- Anonyymi
Veropalautukset pitää realisoida se otetaan toimeentulolaskennassa huomioon köyhät toimeentulotuella joutuvat entistä kovemmin kyykkyy jos marjanpoimijoille tulee kerääjäkortti pakolliseksi kerääjäkorttia näyttämällä marjanpoiminta tulot maksetaan pankkitilille tyhjiä tölkkejä/pulloja pitäisi lanseerrata tyhjille pulloille kerääjkortti niin Kela ja sossu näkee helposti tiliotteesta marjapoiminta tulot tyhjien tölkkien/pullojen palautustulot ei kannata marjoja poimia toimeentulotuki asiaakkaiden ollenkaa vaan parempi marjat myydä pimeästi yksityiselle.
- Anonyymi
Tänne osaavat persaukiset laiskat kirjoitella että kaikissa muissa on vikaa,itse pitävät etuoikeutenaan olla vaatimassa yhteiskunnalta elatusta mutta jos töitä tarjotaan niin oikein mikään ei sovi,väärä aika ,huono työmatka,palkka pieni ja jos ne toimeentulotuet katkee kun alkaa itse tienaamaan elatuksensa.Eräs kaveri oli katkera kun meni töihin niin joutu itse maksamaan sähkölaskunsa(törkeetä käytöstä yhteiskunnan taholta)lopetti kyllä työhommat kannattamottamana.
- Anonyymi
Onhan se kamalaa jos joutuu itse maksamaan jotakin, kun lapsenlisistä alkaen yhteiskunta on aina maksanut kaikki elinkustannukset. Asuakin on saanut aina vuokrakasarmissa ilman että itse tarvitsee tehdä tikkua ristiin tai maksaa jotain siitä asumisesta.
Kannattaa antaa yhteiskunnan tukea heitä ja hankkia sellainen naisystävä, jolle kaupunki kustantaa kaiken. Siellä voi sitten käydä suihkussa ja pesemässä pyykkinsä ja välillä saa bonuksena vielä suihkupuhdasta piip.... - Anonyymi
köyhät pysyvät perseaukisena hautaa saakka huolen pitää KELA SOSSU TE-TOIMISTO nämä yhteiskumppanit toimistorotat tekee palkkansa etee työtä samaa työtöntä käsitellää monien luukkujen läpi sitten eläkepäätös kyrvittää vaikka itsenäisesti hain vanhuuseläkkeen niin Kela ilmoitttaa sosiaaliohjaalle ja siitä sosiaaliohjaa te-toimistolle . ei sossuasiakas pakolla sosiaalihuollon alaisena koska oli kuntouttavassa työtoiminassa noin 10 vuotta eipä eläkettä kertynyt vaan olen ikäremppa eipä kelvanut kellekää palkkatöihin
- Anonyymi
Muuthan tänne ei kommentoikaan , kadehtivat toisen etuuksiakin vaikka saisi sitå työssä ollessakin , onneksi tätä menoa noita etuuksia ei kohta ole
- Anonyymi
Miksei mätkyjä lasketa menoiksi?
Ainakin siinä tapauksessa jos kyseessä pitkäaikainen toimeentulotukiasiakkuus verotusvuonna. Asiakkaalla pienempi vero%, jolloin nettotulo suurempi ja siten toimeentulotuki vastaavasti pienempi. Tilanne tasataan mätkyjen myötä, jolloin asiakkaan todellinen elämiseen käytettävissä ollut tulo karhutaan takaisin.
Voiko asiakas hakea muutosta verotusvuoden toimeentulotukipäätöksiin? Onko joku valittanut ko tilanteessa päätöksistä?
Tosiasiassahan asiakas menettää (mätkyjen verran) verotusvuonna elämiseen tarkoitettuja tuloja. - Anonyymi
Mikset ole romani? Romanit saa koko puvun sossusta..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna242978- 512872
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582568Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782198- 692088
- 452082