Pidättekö ravuista

On mentävä ajassa taaksepäin, muistellessani milloin opin ravusta pitämään.
Mummolassa Hämeessä olimme kesälomien aikana, jos se sattui ravunpyynti aikaan. Enoni niillä teki tienistiä, ja lähetti Lahteen ravintoloihin.
Kyllä mummoni niitä keitti tillintuoksuisen röikkiön kukkuraiseen savikulhoon, pöytään pantaviksi. Minä niitä pelkäsin rumiluksia, mutta syömään ja imeskelemään kinttuja opin pikkutytöstä lähtien.

Myöhemmin työelämässä oli rapujuhlat tanskalaisessa firmassa elokuun kohokohta, jolloin jo "Helan går" kaikui maljojen nostossa, syöminkien lisäksi.

Juhlia en ole itse enäää järjestänyt, viimeinen muisto on italialaisen miniäni avatessa kuohuviinipullon , lensi korkki pamahtaen heittäen puolikkaan rapuleivän mieheni suusta lattialle, ilmeensä ollessa kyllä kuvaamisen arvoinen 😀)) Monet hauskat kesäiset perinnemuistot liittyy minulla rapuihin.

15

148

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pidän kyllä mutta tuoreravut ovat kalliita ja pakasterapujen syöminen on samanlaista tuhraamista. Katkaravut, mieluummin kuoritut, ovat hyviä. Jättimalliset parempia ja silloin kun osuu kohdalle niin herkuutelen hummereilla. Valitettavan harvoin.

      • Anonyymi

        Olet kait maskuliini, edellisen viestin kirjoittaja. Niinpä, sisko opasti Italian matkalla, hummerit ovat miesten herkuttelua varten. Syykin selvisi, hummerit nostattavat miehisyyttä.
        Hyvä niin. onpahan erinomainen luonnon anti maskuliineille.

        Mutta miksi Eeva löysi omenan ja antoi sen Aatamille?
        Iloisia.... rapu,rapu,rallaa.......rapujuhlia!
        t.L


    • Anonyymi

      En. Muutenkaan en koske nilviäisiin, mutta en kestä sitä ajatusta, että rapuparka - tai joku muu - pannaan kiehuvaan veteen elävänä. - Nm. Täytyyko olla barbaari

    • Anonyymi

      Aiemmin niitä tuli syötyä,kun pystyi itse pyytämään,nyt on lähes kaikki hävinneet.

    • Ei ole vielä niin nälkä tullut, että olisi tarvinnut rapuja syödä.

      Kaikenlaista ällöä sitä näkyy suomalaisetkin syövän vaikka siunaillaan kiinalaisten ruokatottumuksia.

      • Anonyymi

        Muutaman kerran kauan sitten tuli rapuillallisilla oltua ja maisteltua, tosin enempi juomapuoleen.
        Ravintolassa turkasen kallista nautiskelua, enempi firman piikkiin sekä bättre folkin keskuudessa juomalauluin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Muutaman kerran kauan sitten tuli rapuillallisilla oltua ja maisteltua, tosin enempi juomapuoleen.
        Ravintolassa turkasen kallista nautiskelua, enempi firman piikkiin sekä bättre folkin keskuudessa juomalauluin.

        Joo, ei kai niitä selvinpäin kukaan pysty syömään oksentamatta.


      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Joo, ei kai niitä selvinpäin kukaan pysty syömään oksentamatta.

        Ryyppää vähemmän niin pysyvät sisällä!


    • Anonyymi

      Ravut näyttävät olevan joidenkin inhokkilistalla niin turha kaikysyä miten on niiden klassisten etanoiden syömisen laita?
      Itse pidän espanjalaisten tavoin valmistetuista kotiloista mutta, paremman puutteessa menevät myös kotoisen marketin pakastetut valkosipulivoi etanatkin.

      Motto: Kaikkea kannattaa kokeilla kolmesti ennen mielipiteen muodostamista. Tietenkin rikoslain puitteissa.

      • Anonyymi

        Woi olla, mutta ma kokeilen mieluummin kaikkea / jotain muuta kuin nilviäisiä. En tykkää niistä ihmisluonteessakaan. - Nm. Mitä on nopeusrajoitus


    • Anonyymi

      Lapsuudesta juuri ja juuri muistan että perheemme istui mustan padan äärellä, jonne isoveljet mättivät juuri hakemansa jokiravut. Minulle varmaan kuorittiin rapu, kun perkaamisesta en muista mitään. Joku lämmin yhteisötunnelma on mieleen jäänyt.
      Kolmannessa elämässäni tutustuin ruotsinsuomalaiseen. Rapulaulut, oikeaoppinen kuoriminen veitsellä, imeskely ja hauskanpito olivat kuvioissa yli 10 vuotta. Ihanat muistot. Jatkusivat vieläkin, sairauksien takia kuoriminen ja raa´at vodkaryypyt eivät enää mahdu maailmaamme. Ravunliha on herkullista. Pakastekatkaravut maistuvat nyt muistellessa.

      • Anonyymi

        Sellaista imeskelyä enempi rapujen syönti, kovin vähänpuoleisesti on yhdessä saksiniekassa.
        Toisin on Jäämerestä saatavissa kuningastavuissa, niissä on syötävää eri lailla.

        Sammakonkoivet ovat myös ihmisiä jakavaa syötää, vaan eivät hassumman makuisia.


    • Olen minäkin päässyt muutamin (n 10) rapujuhliin, jossa olin "lapsenpiikana" kun nuoremmat juhli, mutta tietenkin itse sain syödä ne jämät ja niitä oli paljon. Jokunen "maljakin" taisi jäädä kotiin vietäväksi, koska "lapsenpiian" ei sopinut juoda väkeviä, kun autolla lähti kotiin.

      Ja ne sammakon reidet, ne muistan ikäni, paitsi en makua enää, koska tilaus oli tyttäreni esitys Tenerifalla ja minä en kieltä, saati ruokalistan sanastoa hallinnut, joka hänelle oli tuttu.

      Söinhän minä sen sammakon, mutta muutoin oli jokapäiväinen ateriani mustekalarenkaat ja ne oli aivan toista, mitä suomesta saa ravintoloista.

      Olen myös saanut maistaa Valaan lihaa, joita tyttäreni toi Norjasta, mutta aivan liian vähän, joten makumuistamuskin on nolla.

      Kyllä syön nykyisin kaikki merenelävät, niin ravut, osterit, ja kalat, kuten myös etanat siinä kuumassa pannussa, mutta en pihaltani.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole haukkunut simpukoita.
      Joskus on alkukeitossa ollut kuorineen pieniä, miehen peukalonkynnen kokoisia heliseviä yhdessä kuorimattomien katkarapujen kanssa. Ymmärsin, ettei ole tarkoituskaan syödä vaikka paikalliset imeskelivät keiton katkoja tyytväisen näköisinä.

      Vapaa-ajan paikassamme olen ostanut ja tehnyt sapuskat kaikki nämä 34 vuotta.
      Olen hiljalleen uusinut keittiökaluston mieleisekseni joukossa kahden hengen kaittoastiaksi suurehko 5l:n kattila. Ostin kattilan pelkästään sinisimpukoiden keittämistä varten. Astiassa on oltava sen verran tilaa, että näkee mitkä simpukat oikeasti yrittävät aueta. Mielikuvituksen puuteessa ja muovisesta kitalaestani johtuen höyrystän simpukat liemessä joka on pääasiassa tölkkivalkkaria ja vettä. Joukossa reilusti tuoreita yrttejä ja kohtuullisesti sitruunaa.
      Vaimoni syö niitä rajallisesti. Minä nautin kahdestakin syystä. Sinisimpukat ovat halpoja ja kookkaita ja minä pidän mausta ja askartelusta. Sopivaa närkkimistä.

      Tuoreita ostereita en ole raaskinut ostaa. Peltipurkkiin säilöttyä kylläkin.

    • Syöttekö te myös kastematoja, toukkia, koppakuoriaisia, pieniä hiirenpoikasia ... ja sellaisia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe