Valtioneuvosto
Puolustusministeri Kaikkosen perheeseen syntyi poikavauva
”Ihmeeltä ja ihmeelliseltä se tuntuu. Onni on tässä ja nyt”, ministeri kirjoitti Twitterissä.
Antti Kaikkonen (kesk).
Antti Kaikkonen (kesk). Kuva: MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA
STT
Julkaistu: 22.7. 21:21
PUOLUSTUSMINISTERI Antti Kaikkosen (kesk) perheeseen on syntynyt poika. Ministeri kertoo perheuutisen Twitterissä.
Kaikkosen twiitissä on kuva pienistä vaaleansinisistä lenkkitossuista.
”Pienet lenkkarit ovat odottaneet meillä käyttäjäänsä. Jännittävät päivät ja viikot ovat nyt ohi. Alkaa uusi vaihe, uusi elämä on syntynyt. Ihmeeltä ja ihmeelliseltä se tuntuu. Onni on tässä ja nyt”, ministeri kirjoittaa.
Kaikkosen puoliso on Jannika Ranta. Myös hänellä on keskustataustaa muun muassa ministerien eritysavustajan tehtävistä.
Twitterissä monet onnittelivat pariskuntaa. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) koristi twiittinsä sydämin.
”Valtiovallan tervehdys! Onnea ja siunausta kaikille kolmelle.”
Puolustusministeriö ilmoittaa, että ministeri palaa töihin elokuun lopulla.
----------------------------------------------------------------------------------------
Tosiasioihin pohjautuvan journalismin tarve on poikkeustilanteessa suurempi kuin koskaan. Tilaajiemme ansiosta voimme jatkossakin varmistaa monipuolisen, luotettavan ja kaikkia kansalaisia palvelevan tiedonvälityksen.
Kaius Niemi
Vastaava päätoimittaja

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onnea Antin perheelle ja kaikkea hyvää heille. Taloussotkujen takia ei aikanaan saanut adoptiolasta. Nyt asia korjaantuu ja korvaantuu. Hyvä!
Kaikkosella oli kunnon panokset matkassa, ei ampunut pelkkiä tussahduksia.
Onnea!
Ero Satu Taiveahosta johtuikin, ettei Taiveaho ollut kykenevä saamaan lapsia. Maho.
Kyllä oli härski kommentti. Eikö yhtään hävetä?
Pojasta tuleekin Onni Ilmari Aukusti Kaikkonen.
Onnittelen Antti Kaikkosta!
Afrikassa kyetään tuottamaan vauvoja ilman uutisointia ja suurta uutisarvoa , mistä johtunee että sänkyhomman tuotos arvioidaan täällä kovin erikoisen arvokkaaksi . Onhan se tietenkin jopa hikeä tuottanut hetki mutta silti ???
Lasteni kasvattaminen yhteiskuntakelpoisiksi ihmisiksi on minun omasta mielestäni suurin saavutukseni, vaikka työuraltani tunnustuksia sainkin.
Sinulla ei taida itselläsi olla lapsia. Oletkohan päässyt kokemaan itse edes niitä hikeä tuottavia hetkiä, vai oletko ollut naisten suhteen täysi tumpula?