Virusrtilanne Covid-viruksen osalta tulee olemaan maailmanlaajuisesti päällä ainakin kaksi vuotta.- Ja eri puolilla maailmanosia, eri valtioissa tartuntamäärien lukemat ovat varsin korkeat.
Seuraavaa tautiaaltoa, tai huomattavasti korkeampia tartuntalukuja voidaan odottaa seuraavan tulevan syksyn aikana.
Itse en suosittele matkustamista oikeastaan omaa kotimaan matkailua lukuunottamatta, minnekään päin muualle ulkomaille päin suuntautuvaa.
Ihan siitä syystä, että jos katsotaan eri valtioissa olevia tartuntatautimääriä, niin siitä tekee sen ilmeisen johtopäätelmän, että juuri nyt, tänä vuonna, ei vaan yksinkertaisesti ole järkevää lähteä matkustamaan minnekään. Ellei sitten halua joko tulla taudinkantajaksi, sen levittäjäksi, ja sairastuttaa muita kanssaihmisiä.
Jokainen virus ja sen vaikutus aikanaan hiipuu. Mutta tämän vuoden osalta todellista hiipumista ei ole näkyvissä, eikä odotettavissa.
Tästä syystä suositan vakavasti sitä, että sitä matkustusintoa, etenkin ulkomaille, Aasiaan, Itävaltaan, USA: n, Afrikkaan, ja Etelä-Amerikkaan päin hiljentää ja lopettaa, ainakin toistaiseksi.
Kotimaan matkaileminen on suositeltavaa ja ainakin turvallista. - Niin itselle, omille perheenjäsenille, sekä muille kanssaihmisille.
Tämä Covid virus tulee olemaan keskuudessamme kokonaiskestoltaan ainakin pari vuotta.
Matkustusrajoituksia puretaan, mutta virustilanne maailmalla on edelleen kriittinen
5
95
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan totta. Nyt olisi viisasta pysyä pelkästään kotimaassa . On lähes varmaa, että tautitilanne alkaa syksyä kohti pahentua Suomessakin. Melko varmasti joudutaan taas ottamaan rajoitukset käyttöön.
- Anonyymi
Suomessa kiristettiin juuri matkustusrajoituksia uudelleen. Muutamat keskisen Euroopan maat ovat taas matkustuskiellossa.
Suomessa on taas tullut lisää tartuntoja.- Anonyymi
Ottamalla rna rokotteen tulet oireettomaksi tartuttajaksi joka on rokotteen tarkoituskin.
Tapat lähimmäisesi saat luvan levittää ympäri maailmaa tautiasi.
https://mvlehti.net/2020/12/29/finanssiyhtiot-vaatimus-covid-rokotteesta-tulossa-matkavakuutusten-ehtoihin/
Näyttää siltä, että COVID-rokotteista tulee uusi pakotenormaali. Vain ihmiset jotka suostuvat mRNA-rokotteiden ilmeisiin vaaroihin, saavat säilyttää kansalaisoikeutensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottamalla rna rokotteen tulet oireettomaksi tartuttajaksi joka on rokotteen tarkoituskin.
Tapat lähimmäisesi saat luvan levittää ympäri maailmaa tautiasi.
https://mvlehti.net/2020/12/29/finanssiyhtiot-vaatimus-covid-rokotteesta-tulossa-matkavakuutusten-ehtoihin/
Näyttää siltä, että COVID-rokotteista tulee uusi pakotenormaali. Vain ihmiset jotka suostuvat mRNA-rokotteiden ilmeisiin vaaroihin, saavat säilyttää kansalaisoikeutensa.Siinäpä tuassiisa yks ämveeläene huutelloo omasta piästtääsä salaliittoteorijoettaan:D:D
- Anonyymi
Huom. Aloitus, on tehty viime vuoden puolella, eli 23.7.2020. Eli otsikko on aiheena hieman vanha. Sillä matkustusrajoitukset, tai ainakin matkustelua koskevat suositukset ovat edelleen voimassa. Eli asiasisällössä muuten ei sinällään ole virheitä.
Edelliselle sanoisin: Kyllä rokotteen ottaminen on suositeltavaa. Koska tilanne tulee olemaan päällä vielä pitkän aikaa. Ja rokotteiden antamisen aikataulu, eri ikäryhmien, ja isomman porukan osalta on vielä aika tavalla auki.
Rokotteiden saamisessa menee vielä siis aikaa. Ja sitä ennen moni ennättää sairastua tautiin. Ellei noudata annettuja terveysviranomaisten antamia ohjeita.
Tuskin kukaan haluaa sairastua koronaan, saati kuolla siihen. Vai haluaako joutua teholle, hengityslaitteisiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41654Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51432- 261256
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es49888Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70862Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35842Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4757