Paska Kepu

Suomen keskusta on kaksinaamaisin puolue maanpäällä. Muka huolissaan kotimaan matkailuyrittäjistä mutta samaan aikaan on tekemässä rajuja veron korotuksia polttoaineiden hintoihin, että saadaan yksityisautoilu loppumaan.
Millä vi#tun rahalla köyhät lapsiperheet ja pieneläkeläiset kotimaassa matkailevat?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kepu on mukana keräämässä rahaa Italian pankeille, jotta voivat maksaa velkakojaan Saksan pankeille. Saksa saa päältä hirveät korot.

Äänestä

Ilman Keskustan mukana oloa hallituksessa maksaisitte kolme kertaa suurempaa polttoaineveron korotusta. Kolmen hallituspuolueen. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto vaatimus hallitusneuvotteluissa oli 750 miljoonaa. Keskusta sai korotuksen jäämään 250 miljoonaan. Nyt korotus jää noin 6 senttiin, jos nuo kolme hallituspuoluetta olisi saanut tahtonsa läpi korotus olisi ollt lähes 20 senttiä.

Äänestä
  • Keskusta+on+saanut+elää+valtionlaskuun+useita+vuosikymmeniä+vähillä+veroilla.+Tuotantoa+on+yllä+pidetty+mm+ostamalla+ulkomaisia+maatalouskoneita+tarpeettomasti,+vain+verotusta+kiertäen,+poistoja+hyödyntäen.+Verorahoilla+on+valtavasti+tuotettu+liikaa+mm+elintarvikkeita,+joista+joka+päivä+suuret+kaupparyhmittyvät+lyövät+roskiin+n+30%.+Itse+halusivat+EU:hun,+nyt+kun+EU+siirtää+maataloustuotantoa+välimerenmaihin+ilmastollisesti+syistä,+kusessa+olette.+Olette+velkaantuneen+omasta+tahdostanne,+ymmärtämättä+omaa+väärää+liikeideaanne.+Maailma+on+rakennettu+nyt+jo+valmiiksi+velkarahalla.+Talous+ei+kasva+enää,+veloista+alkaa+iso+riita.+Ahneudella+on+paskainen+loppu.+Iso+globaali+maailmantalouden+riita+on+alkanut.+Rahalla+ei+ole+enää+merkitystä,+niiltä+otetaan+kellä+sitä+on.+Valmistautukaa+lähtöön,+ahneus+ja+ihminen+itse+on+ainut+syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskusta+on+saanut+elää+valtionlaskuun+useita+vuosikymmeniä+vähillä+veroilla.+Tuotantoa+on+yllä+pidetty+mm+ostamalla+ulkomaisia+maatalouskoneita+tarpeettomasti,+vain+verotusta+kiertäen,+poistoja+hyödyntäen.+Verorahoilla+on+valtavasti+tuotettu+liikaa+mm+elintarvikkeita,+joista+joka+päivä+suuret+kaupparyhmittyvät+lyövät+roskiin+n+30%.+Itse+halusivat+EU:hun,+nyt+kun+EU+siirtää+maataloustuotantoa+välimerenmaihin+ilmastollisesti+syistä,+kusessa+olette.+Olette+velkaantuneen+omasta+tahdostanne,+ymmärtämättä+omaa+väärää+liikeideaanne.+Maailma+on+rakennettu+nyt+jo+valmiiksi+velkarahalla.+Talous+ei+kasva+enää,+veloista+alkaa+iso+riita.+Ahneudella+on+paskainen+loppu.+Iso+globaali+maailmantalouden+riita+on+alkanut.+Rahalla+ei+ole+enää+merkitystä,+niiltä+otetaan+kellä+sitä+on.+Valmistautukaa+lähtöön,+ahneus+ja+ihminen+itse+on+ainut+syyllinen.

    Näin suuressa riidassa eivät suurvallat ole olleet viimeiseen 30 vuoteen. Kohta jytisee! Sitten on töitä jälkeen jääville.

    Äänestä

  • No voihan vitalis, kun pohjoisessa bensiinin litrahinta jo nyt on yli 1,90 euroa niin mitä lienee hinta syksyllä?
    Onko ne sitten kepulaisia huoltamon pitäjiä jotka ovat aloittaneet polttonesteillä rosvouksen?
    Ihan sama mitä kepulaiset hallituksessa tekevät niin ainakin sähkönsiirtohinta nousee ja polttoaineet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskusta+on+saanut+elää+valtionlaskuun+useita+vuosikymmeniä+vähillä+veroilla.+Tuotantoa+on+yllä+pidetty+mm+ostamalla+ulkomaisia+maatalouskoneita+tarpeettomasti,+vain+verotusta+kiertäen,+poistoja+hyödyntäen.+Verorahoilla+on+valtavasti+tuotettu+liikaa+mm+elintarvikkeita,+joista+joka+päivä+suuret+kaupparyhmittyvät+lyövät+roskiin+n+30%.+Itse+halusivat+EU:hun,+nyt+kun+EU+siirtää+maataloustuotantoa+välimerenmaihin+ilmastollisesti+syistä,+kusessa+olette.+Olette+velkaantuneen+omasta+tahdostanne,+ymmärtämättä+omaa+väärää+liikeideaanne.+Maailma+on+rakennettu+nyt+jo+valmiiksi+velkarahalla.+Talous+ei+kasva+enää,+veloista+alkaa+iso+riita.+Ahneudella+on+paskainen+loppu.+Iso+globaali+maailmantalouden+riita+on+alkanut.+Rahalla+ei+ole+enää+merkitystä,+niiltä+otetaan+kellä+sitä+on.+Valmistautukaa+lähtöön,+ahneus+ja+ihminen+itse+on+ainut+syyllinen.

    Jos maataloustuki maksettaisiin tilakohtaisesti eikä hehtaareihin perustuen niin Suomessa pellot pystyttäisiin viljelemään sarvitraktoreilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos maataloustuki maksettaisiin tilakohtaisesti eikä hehtaareihin perustuen niin Suomessa pellot pystyttäisiin viljelemään sarvitraktoreilla.

    Se onkuules pientä Suomalaisten viljelijöiden maataloustuet, keskieuroopassa ropisee viljelijöille tosissaan tukirahoja, että revippä siitä. Me täällä ollaan vain valitettavasti maksajan roolissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen keskusta on kaksinaamaisin puolue maanpäällä. Muka huolissaan kotimaan matkailuyrittäjistä mutta samaan aikaan on tekemässä rajuja veron korotuksia polttoaineiden hintoihin, että saadaan yksityisautoilu loppumaan.
Millä vi#tun rahalla köyhät lapsiperheet ja pieneläkeläiset kotimaassa matkailevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu