Eilen sain viestin läheisen ystävän sairastumisesta ja tuntuu niin pahalta. Ei pelkästään hänen vuokseen vaan itsekkäästi ajattelen kelle kerron ilot ja surut tai juttelen arkisia asioita, jos hänet menetän. Asia kalvoi mieltä pitkin yötä ja tapani mukaan siihen samaan syssyyn murehdin muitakin lähiaikojen harmituksia. Nyt on raskas ja ahdistunut olo. Yleensä aamuisin olen parhaimmillani.
Oisko jollakin voimalauseita tai muuta piristystä?
Oisko jollakin voimalauseita tai muuta piristystä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otan osaa suruusi,
suru voi olla yhteinen,,,, luultavasti,,,
Valitettavasti emme voi tukea ja lohduttaa anonyymejä kun emme tiedä kuka olet?Henkilökohtainen voimaannuttaminen ja mielen piristäminen olisi tehokkaampaa.
Kiitos Eilen 21:43, tarkoitat varmaan osanottoa tämän hetkiseen pahaan olooni. En vielä lopulliseen menoon usko, toivoa on, hän on aika sitkeä ja on selvinnyt vaikeista. Koko ajan kalvaa mielessä enkä pysty keskittymään. Katsoin rikossarjaa Tv:stä, en päässyt juonesta kärryille, tein pitkän metsälenkin, helpotti vähän. Suututtaakin vähän että on näin herkkä vai huonohermoinenko.
Eilen 23:22, en ymmärrä meiliäsi. Teitäkö joku nimellinen ryhmä, josta nyt joku vastaa anona vai mikä me. Oli miten oli, pystyn laittamaan voimalauseen niin tuntemalleni kuin tuntemattomalle. Kumpa nyt vain löytäsin itselleni.
Älä suotte huolehdi.
Tuolla 80 palstalla on nojatuoli, jonne voi kertoa ihan kaikki arkiset asiansa, ilonsa ja surunsa.
Taitaa vieraiden ihmisten piristyssanat olla tyhjiä ja turhia ei niistä mitää apua ole. Tai ainakaa mulle ois. Enemmän ajatukset siinä sairastuneessa ja hänenj aksamisessaan.
Joten mitään ei tunnu irtoavan nyt.
Miksi ihmeessä menisin 80 palstalle tässä vaiheessa. Menen toki kun aika on, yli 10 vuoden kuluttua. Ei aavistustakaan, mitä asioita nojatuoli-ketjussa käsitellään.
Sinäkö olet tuo Eilen 23:22. Sekoittanet minut johonkin 80-palstalla pyörivään.
Mutta niin kuin ei tässä jo olisi tarpeeksi. Pääsin suojattuna hakemaan ystäväni hoitokodista kävelylle, ettei tarvitse hoitohenkilökuntaa puettamisella rasittaa, olen joutunut odotella ja asukkaalla on ollut päällä mitä sattuu, auringonpaisteella talvitakki ja pipo,tuulisella säällä pelkkä t-paita. En ala luettelemaan pettymyksiä hänen huoneessaan, mutta sanon taas kuten ennenkin. Jokaisella asukilla pitäisi olla tarmokas läheinen, joka huolehtisi. Itku pääsi kun itseni siellä hilliten ulkoilun jälkeen lähdin. Koronalla on osuus, kun emme ole päässeet hoitamaan. Ei välty miettimästä, onkohan hoito sujunut, asukin kunto on ratkaisevasti huonontunut.