Kaikki ovat varmaan samaa mieltä, että Martina on kärsinyt viime vuodet kohtuuttomasti. Viimeiset 9-10 vuotta hoitanut yksin lapset ja kodin ja samalla valmentanut satoja tuhansia suomalaisia. Moni olisi jo luovuttanut tuollaisen taakaan alle, mutta Martina jaksoi sinnikkäästi pitää huolta jopa kolmesta kodista! Palvelusväkeä oli kyllä 5-6 henkilöä, mutta he olivat tarpeeseen. Kaiken tämän keskellä Martina jaksoi pitää huolta ulkonäöstään ja pääsi jopa välillä itse treenaamaan. Moni ei olisi kyennyt hoitamaan kahta lasta ja kotia yhdessä lastenhoitajan ja taloudenhoitajan kanssa ja vielä treenata samalla. Nyt Martina on ostamassa itselleen ensimmäistä kotiaan jo nelikymppisenä eli vaikeudet ovat toivottavasti takana päin!
Vaadin, että Martina Aitolehti julistetaan pyhimykseksi
Anonyymi
39<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos Martinasta tulee pyhimys niin, silloin Tuksusta täytyy julistaa neitsyt Maria
Synnittä siinnyt lapsi 😇.
Onko turhempia julkkiksia olemassa?
Johan sen sanoin ennemmin tai myöhemmin muutut pyhimykseksi, Simplicitas Madonna,
kaikki rikokset anteeksi annettu or not.
Martin hyvä esimerkki lapsilleen et töitä täytyy tehdä mitään ei saa ilmaiseksi.Täällä morkataan et ei ole tarpeeksi lasten kanssa on ja parempaa äitiä ei ole.Laatu aika on tärkeä lapselle ei se et koko aika nyhjätään yhdessä.Sanna Marin hyvä esimerkki on Pääministeri miettikää kuinka vähän hän ehtii olla pienokaisensa kans.Et toiset tekee töitä toiset makaa sänkyn pohjalla.Kumpi esimerkkiä lapselle parempi.
Onpa huonoa suomen kieltä!
Sinä ymmärrätkin vain dissaamiskielen, muuta et ymmärräkään.😁
Normaalit ihmiset, jotka vain lukevat lehtiä, voivat sanoa näitä turhiksi julkkiksiksi. Nämä vuosia hyvin tiiviisti seuranneet ihmiset eivät, koska heillä menee suhteettoman iso aika heidän stalkkaamiseen ja palstoilla kirjoitteluun. Julkkikset ovat siis hyvin tärkeitä ihmisiä näille, heidän avullaan voi nostattaa huonoa itsetuntoa, kateus ja katkeruuskin helpottaa, kun pääsee palstoille dissaamaan nimettömänä ja ilman vastuuta. Hyvin tärkeitä ihmisiä siis, eikä lainkaan turhia.🙂
No olihan tuo teksti ihan luokatonta 🤔.
Siinä on vaan se, että pyhimyksesksi pääsee vasta kuoleman jälkeen.
Tekeekö näitä aloituksia ja kommentteja oikeasti NAISET??😲 Varmaan TOSI naisellisia naisia, oikeita vaimo- ja äiti-ihmisiä kaikki!😇
Toiset ovat ” Tekopyhän Äiti Martinan” seuraajia 😁.
Hyvä ketjun aloittaja. Sarkasmi on taitolaji, johon kaikilla ei rahkeet riitä. Sinä valitettavasti olet yksi sellainen, ei oikein onnistunut.
Totta. Heikko esitys.
Hyvä yritys kuitenkin,ei kai kukaan tuota todeksi luullut.
Kilometrin henkisesti kasvanut ”hyvinvointi yrittäjä”on aina kelpo vitsailun kohde,niin tosissaan nainen itsensä ja tekemisensä ottaa.
Pieni nöyryys kaunistaisi häntäkin,mutta se ei repertuaariin kuulu.
Suomen tyrkkykerman kruunaamaton kuningatar Martina kyllä on.
Hyvä kirjoitus, näitä enemmän niin tällä palstalla oikein viihtyy.
Sevenin tyrkky mara on...
Kyllä oot puolueellinen ja epäreilu! Sofia oli on jonossa , ja aivan oikeutetusti ansioillaan, ihan ekana!
Ahkera uurastaminen teepussien kanssa, tosi likaisen rahan jatkuva pyykkääminen, siirtopersus, -tukka, ja -naama: altuisia huoltokäyntejä. Ja ilkeys, sen eri muotojen keksiminen ja toteuttaminen on kuule hemmetisti aivokapasiteettia kuluttavaa touhua!
Enempää ei tarvitse perusteluita, niitä perusteluita kyllä riittäisi, mutta jo näillä rinsessa Sofia vie heittämällä ekan palkinnon valtakuntaansa, olkoon se sitten tää sun pyhimysviitta, Martinan nenän edestä. Senkin. Sorry.
Helvetin lapsellista, ja sataan kertaan märehdittyä, mutta joskus täytyy kai sanailla samalla tasolla.
Iholla sarjan nimeksi , voi vaihtaa Pyhimys seikkailee.
Siis mistä näitä Martinan valmennuksia ja hyvinvointivalmennuksia voi ostaa? Voin vähän huonosti ja tarvitsen apua.
Ei sun kaltainen tarvitse hyvinvointivalmennuksia mee jääkapille ota lenkkimakkara ja vedä kitaas.Jumppaa levittele jalkojas niinkuin tähänkin asti ja vedä välillä taas lenkin pätkä.😛
Mene enemmin shamaanille !
Jalkoja levittelee ahkerasti tämä " Hyvinvointivalmentaja ", kesäpanoille ,
Niin, shamaanille 🤗.
Menee ensin sinne ennustaeukolle joka kahtoo korteista ja ohjeistaa shamaanin luo jossa saa noitarummun rummutuksella sinut transsiin.
Martta on siirtynyt hyvinvointi juopotteluun
On käynyt selväksi, että teillä Martinaa hulluuteen asti huvittavalla tavalla arvostelevilla on yksi erittäin vahva yhteinen tekijä; PYHÄ yksinkertaisuus.
Hyvä että on PYHÄ sentään.
Ettei pelkästään siunattukiitollinenonnellinen❤️
Ei, vaan ”Hän on myös Pyhä 😇. Tekopyhä.
Pyhä on vain Madonna Aitolehti, sitä pyhyyttä ei häneltä kukaan vie edes Belorf.
mikä pyhimys olis kyseessä. onko tekotissi teline pyhimys sehän sopis erittäin hyvin. sekä rattijuoppo ja pahoinpitely pyhimys.
Pataan Vetäjien Pyhimys 😇 🥊.
Hän on saanut syntinsä anteeksi. Voisit sinäkin pikkuhiljaa antaa, muuten joudut Helvettiin!😈😈👹👹👿👿👺👺😈😈
Meidän evlut-kirkko ei taida julistaa pyhimyksiä. Tosin en tiedä onko Martina evlut vai kat vai ateisti. Mielestäni kauniille naisille voisi hyvin antaa jonkun tittelin tai vähintään kunniamerkin kauneudestaan koska kauneudesta on paljon iloa kanssaihmisille. Ei tietysti kaikille. Sen todistaa tämänkin saitin postaukset.
Miten joutuisa henkilö hän on? Hattua pitää nostaa että jaksanut tuon kaiken, saisi moni ottaa mallia hänestä. Paljon hän on valmentanut sitä mietin miksi hän ei perusta omaa kuntosalia olisi taattu menestys. Täytyy olla hyvät tulot jos asunnon ostaa, ja ennenkaikkea tarkka talousihminen ja pitääköhän kirjanpitoa kaikista menoista ja tuloista,
😂 Mara -Lokki.. 🦅.. 🐍.... 😂😂
Lokit ei pidä kirjanpitoa😂😂😂😂😂😂😂
Hujasen lapsellinen aloitus😆