Siivous ja ruuanlaitto pois hoitajilta

Anonyymi

Lattioiden pesu tiskaus, ruuanlaitto ja pyykkihuolto pois lähihoitajilta. Koska kaikki tämä vie ison osan varsinaisesta hoitotyöstä, jää asukkaat huonolle hoidolle. Jatkuva huono omatunto saa hoitajat lähtemään ei kukaa jaksa pitkään näissä paikoissa. Tätä ei oikeasti ymmärretä miten ahtaalla hoitajat ovat, heistä otetaan kaikki irti osa on oppinut lusmuilemaa mutta silloin työt kaatuvat toisten niskaa. Lähihoitajalla yksityisissä hoiva kodeissa toimenkuvaa n kuuluu kaikki työ, mitä vain keksitään teettä säästösyistä. Mitä enemmän hoitaja venyy sitä enemmän työnantaja säästää. Esimerkkinä viikonloppusiivous, siivooja käy vain arkisin ja lähihoitajat siivoavat viikonloppuina ja pyhinä oman työn ohessa. Lisäksi työvuorossa on minimi miehitys, samoin on ruuanlaiton kanssa keittiötyöntekijä on vapaalla viikonloppuisin ja pyhuisin. Pyhät ja viikonloput on välillä aivan katastrofeja jotenkin vaan selvitään. Asukkaille olisi kiva järjestää jotain ohjelmaa mutta ei edes ulkoilemaan enää keretä. Olen onneksi päässyt näistä paikoista pois mutta jotai pitäisi tehdä ja pian jos työntekijöitä jatkossa haluaa. Maine kun menee niin työntekijöitä ei saa. Kannattaa heti työsopimuksessa rajata siivous ja muut oheistyöt pois ja korostaa, että haluaa tehdä hoitotyötä.

4

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannatetaan ja kylvetykset, vaipanvaihdot ja syöttämiset ym. lähihoitajille kuuluvat työt pois sairaanhoitajilta. Tämä typerä kaikki tekevät kaikkea ajattelu on saanut aikaan vain sen, etteivät sairaanhoitajat pysy alalla tai lähtevät töihin paikkoihin, joissa ei tarvitse tehdä perushoitotyötä. Sairaalassa tilanne on mahdoton, siellä odotetaan, että se osaston ehkä ainoa sairaanhoitaja hoitaa omat työnsä, lääkärinkierron, määräysten toteuttamisen, suonensisäisen lääke- ja nestehoidon, kotiutukset, omaisten kyselyt ja paperityöt, kaiken tämän lisäksi pitäisi vaippoja vaihtaa, kylvettää ja syöttää. En ihmettele, että sairaanhoitajat vaihtavat alaa, tai maata niin minäkin tein. Tällä hetkellä valitettava totuus on, että sairaanhoitajia on liian vähän sairaalaosastoilla. Lähihoitajat eivät pysty tekemään sairaalassa sairaanhoitajan töitä, heidän koulutuksensa ei vain riitä.

      • Anonyymi

        Kirjoitat täyttä asiaa. Selkeä työnjako osastoille, kaikille ammattiryhmille. Itse muutin juuri sen takia pois maasta, en jaksanut enää tehdä omaa työtäni ja siinä samalla myös lähihoitajan töitä. Toisissa maissa työskennelleenä voin sanoa, että Suomen tavat sairaaloissa ovat kaameat. Siellä sairaanhoitaja laittaa tippumaan antibiootit ja veritiputukset, siinä ohella vaihtaa vaippoja ja käyttää potilaita vessassa. Onko hygieenistä? Moniko meistä haluaa, että sairaanhoitaja tulee luoksesi kanyloimaan suontasi tai vaihtamaan veripussia suoraan vessasta tai kylpyhuoneesta tukka kosteana, vaikkakin olisi kätensä desinfioinutkin. En minä ainakaan. Suomessa sairaanhoitajia suorastaan alistetaan. Heidät laitetaan tekemään töitä, joita muualla maailmassa tekevät avustava henkilökunta. Käykää vaikka Saksan, Englannin, Ruotsin tai Norjan sairaaloissa, ette varmaan löydä sieltä sairaanhoitajaa kylpyhuoneesta pesemässä ja rasvaamassa potilasta. Sairaanhoitajankoulutus on liian arvokas valutettavaksi alas viemäristä kylpyhuoneessa. Kaikkein kamalinta on, että sitä pidetään Suomessa normaalina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kuuluu lattioidenpesu lähihoitajille? Oletko sinä ihan tosissaan. Kaikissa hoitopaikoissa, jossa olin töissä oli lisäksi keskuskeittiö, jossa hoidettiin tiskit. Ja jos nyt vähän joutui pari mummon villatakkia heittämään pyykkikoneeseen, en kokenut kovin rasittavaksi. Mukavaa vaihtelua työhön.

        Yksityiset ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarjoavissa yksiköissä, pesin öisin lattioit ja pestään asukkaiden pyykit liinavaatteet. Paljon tulee lakanapyykkiä ja muuta pyykkiä. Lähärit osallistuu kaikkeen työhön myös ruokahuoltoon viikonloppuisin ja pyhisin. Miehitys lisäksi minimissä viikonloppuisin ja pyhisin. Todella raskaita paikkoja ja väki vaihtuu, kun kukaan ei kauaa jaksa. Sairausloma myös paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      140
      2806
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2473
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1452
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1182
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1012
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      877
    Aihe