Ajoimme eilen Karvian läpi muutaman perheen porukalla. Vuosien saatossa on perinteeksemme tullut käydä Moon Karviasta käsityöliikkeessä ostamassa paikallisten käsityöläisten tuotteita. Pettymys oli nyt kyllä suuri kun niin että ei löytynyt.
Onkohan liike kokonaan lopetettu vai onko suljettu koronan vuoksi tai remontin alta.
Pettymys kyllä nyt oli suuri ja jotenkin latisti koko 250 km kotimatkan.
Jos Moon Karviasta on loppunut, niin toivotaan, että joku uusi yrittäjä tekee samanlaisen käsityömyymälän paikkakunnalle sillä tyhjiä tiloja näytti keskustassa olevan vähän liiankin kanssa.
Kuitenkin saimme vatsamme täyteen herkullista ruokaa uuden yrittäjän ruokapaikassa siinä keskustassa.
Olin unohtaa. Kirpparikin oli tullut paikkakunnalle. Täytyy kyllä kehaista, että kyllä on ihana leidi ja asiakaspalvelija sitä pitämässä. Ihmeteltiin vaain miksi kukaan ei ole tehnyt itsepalvelukirppistä jossa olisi vuokralooseja paikkakunnalle, sillä olisi tilausta.
Hyvää kesän loppua ja ensi vuonna poiketaan jos korona sallii.
Onko Moon Karviasta suljettu?
21
1338
Vastaukset
- Anonyymi
Moon-Karvian aukiolosta ei pääse selville onko se kiinni vai auki.
Mikä siinä on niin vaikeaa kertoa selvästi ollaanko kiinni vai auki.
Facabookissa on jotain tuotteita esiteltynä aivan näinä päivinä, mutta ei kerrota onko liike auki vai ei.
Yrittäkää siellä liikkeessä saisitteko aikaiseksi kertoa aukiolon tilanteen, pinnistäkää ja ponnistakaa onnistuisiko mitenkään, ei se suuri työ ole laittaa ilmoitus aukiolosta tai kiinniolosta.
Surettaa heidän puolestaan jotka sinne käsitöitään rahtaa myyntiin, turhaa työtä ja odotusta tuotteet makaa hyllyssä turhanpäitten, syksy tulee ja villasukille käyttöä.- Anonyymi
Ikävää kun käsityöläisiltä on mennyt paras myyntikausi ohi suun.
- Anonyymi
Ja pöytävuokra juoksee vaikka myyntiä ei ole tullut kuukausiin yhtään.
- Anonyymi
Kanttissa kahvila skanzissa on moon karviassa olleita tuotteita myynnissä.
Harmillista kulkijoille jotka eivät tienneet tästä,
mutta ovessa olisi pitnyt olla lappu, mistä kyseisiä tuotteita voi ostaa.
Että näin!- Anonyymi
Ovessa ja monessa muussakin paikassa olisi ilmoitus pitänyt olla.
Liikkeen paikkakin vaihtunut, moniko aloittajan lisäksi on käynyt entisen liikkeen ovella.
Helvetin huonosti ovat tiedottamisen hoitaneet.
Todellakin parhaimman myyntiajankohdan onnistuivat pilata täydellisesti.
Kenkää sille joka on vastuussa tiedottamisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovessa ja monessa muussakin paikassa olisi ilmoitus pitänyt olla.
Liikkeen paikkakin vaihtunut, moniko aloittajan lisäksi on käynyt entisen liikkeen ovella.
Helvetin huonosti ovat tiedottamisen hoitaneet.
Todellakin parhaimman myyntiajankohdan onnistuivat pilata täydellisesti.
Kenkää sille joka on vastuussa tiedottamisesta.Kanttiin???
Kirkollahan olisi ollut tyhjiä liiketiloja remontin ajaksi jonne myymälän ja ompelimon olisi voinut siirtää.
Kumma juttu kun sinne kanttiin pitää viedä kaikki. Mutta toisaalta saavatpa prosentit itselleen käsityöläisten tuotteiden myynnistä.
Itse en, eikä moni muukaan paikkakuntalainen, lähde ajamaan mihinkään kulttuurikeskuksen kauppareissulla jos haluaisi käydä Moon Karviasta-liikkeessä.
Mitä järkeä siirtää tuotteet toiseen päähän karviaa keskeiseltä liikepaikalta? Keskelle ei mitään, paikkaan jonka kerran on nähnyt ei ole järkeä mennä toista kertaa. Siksikö, että on kunnan ilmainen tila ja käsityöläisten tuottemyynnillä kustannetaan ylläpitokulut? - Anonyymi
Jos itse tulet vaikka Kankaanpään suunnalta karvian keskustaan toivossa, että pääset tiettyyn liikkeeseen.
Lähdetkö ajamaan jälkiäsi takaisin Kanttiin vai jatkatko matkaasi määränpäähäsi?
Luulen, että aika moni tänäpäivänä valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovessa ja monessa muussakin paikassa olisi ilmoitus pitänyt olla.
Liikkeen paikkakin vaihtunut, moniko aloittajan lisäksi on käynyt entisen liikkeen ovella.
Helvetin huonosti ovat tiedottamisen hoitaneet.
Todellakin parhaimman myyntiajankohdan onnistuivat pilata täydellisesti.
Kenkää sille joka on vastuussa tiedottamisesta.Ihmettelen sitä miksi kyseiset tuotteet on sinne kulttuurikeskuksen rahdattu.
Onhan kirkonkylässä kylmillään olevia toimitiloja johon myymälän olisi voinut siirtää remontin ajaksi ja varmasti olisi tiloja missä ompelimokin olisi voinut toimia.
- Anonyymi
Ei kuulu aivan varmaan tähän ketjuun, mutta ulkopaikkakuntalaisena kysynkin, miten tämä Villi Karvian verkkokauppa tulee vaikuttamaan tämän Moon Karviasta torimyymälän toimintaan?
Täällä torimyymälässä on paljon Willy Karvia tuotteita myynnissä. Siirtyykö ne sitten sinne verkkokauppaan ?
Olen käsittänyt, että tämä torimyymälä on kierrätyskeskuksen kanssa samaa yritystä. - Anonyymi
Toimiiko tämä myymälä vielä.
Kovin hiljaiselta näyttää.
Ainakaan perjantaina ei ollut auton autoa pihassa.- Anonyymi
Liike on avoinna vain täydenkuun aikana.
- Anonyymi
Voihan siellä käydä ilman autoakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan siellä käydä ilman autoakin.
Käsitöitä voi tehdä kotona pimeässä ja nautinto on taattu kun pyyhkii tuotoksen verhoihin.
- Anonyymi
Sen liikkeen soisi sulkeutuvan lopullisesti jo pelkästään sen typerän nimen tähden...
- Anonyymi
Tuo nimi kyllä.. Mikä ihmeen moon, Karvias ei sanota noin, lääninrajan pinnas kylläkin, mutta ei olla vielä etelä-pohjanmaalaisia. Kuka keksinyt noin typerän nimen hyvälle paikalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo nimi kyllä.. Mikä ihmeen moon, Karvias ei sanota noin, lääninrajan pinnas kylläkin, mutta ei olla vielä etelä-pohjanmaalaisia. Kuka keksinyt noin typerän nimen hyvälle paikalle.
Moon on kuu.
- Anonyymi
Kyseistä liikettä pitäisi mainostaa. Eihän kukaan ostaja tai palvelua tarvitseva eksy paikalle jos ei tiedä liikkeestä mitään.
Facebookissa on karvialsisilla ilmainen "mainoskanava". Sinne vain videota liikkeen pöydistä ja tuotteista. Samalla voisi mainostaa muuta toimintaa...ompelupalvelua...pesula ym. - Anonyymi
Oi kuu, niin yksin olen mä nyt.
- Anonyymi
Mutku
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutku
sitku
- Anonyymi
Moon Karvian ompelupalvelu on ihan huippu!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?927200Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277129Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1196628Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975598Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t635546Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455434Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t35394Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa655265Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus435148Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274646