Phj valtuusto, moniko valtuutettu sopii ao. sapluunaan?

Hyvä valtuutettu miettii omaa kylää edemmäs. Valtuutettu on paitsi oman kylänsä edustaja myös kaupunginvaltuuston jäsen. Päätöksiä tehdessä tuleekin ajatella päätöksen seurauksia paitsi lähialueelle, myös koko kaupungille. Usein kun koko kunta hyötyy, myös oma kylä hyötyy. On tapauskohtaista milloin seuraukset omalle kylälle ovat kohtuuttomat ja tällöin on syytä nousta barrikadeille niitä puolustamaan.

Hyvä valtuutettu tekee ikäviäkin päätöksiä. On ihan varma, että tämän kaupungin taloutta ei saa kuntoon jos mistään ei leikata. Hyvä valtuutettu hoitaa taloutta tässä ja nyt eikä syö lastemme hyvinvoinnista lisäämällä jatkuvasti velan määrää.

Toisaalta pelkkä leikkaaminenkaan ei tee autuaaksi. On lyhytnäköistä leikata palveluista, jotka lisäävät kuluja pitkällä aikavälillä – kun 90-luvun lamassa leikattiin perheiden ennaltaehkäisevistä palveluista, lisättiin monin verroin menoja lastensuojelussa. Kunta on olemassa kuntalaisiaan varten, ei taloutta varten. Taloutta on kuitenkin hoidettava vastuullisesti, muuten tehdään kuntalaisille karhunpalvelus.

Minusta valtuutetun kaikkein tärkein taito on kyky tuntea empatiaa. On kyettävä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Asiaa on pohdittava, niin kuin olisi tuo toinen: kuntalainen, jonka lähipalvelu ollaan poistamassa tai vaikka toista poliittista ryhmää edustava valtuutettu, joka sinnikäästi puolustaa asiaansa. Asettumalla toisen ihmisen saappaisiin, osaa tehdä parempia päätöksiä ja pystyy paremmin yhteistyöhön.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ensi vuonna valittava valtuusto kokoontuu leikkaussalissa ja virkamiehet valmistelevat terminaalivaihetta.

Äänestä
  • johan tämäkin valtuusto joutessaan sopeuttaa, olihan alkukausi ainakin vauhdikasta. miljoonalla johto uusiksi, kolme koulua kiinni, kirjasto varastokirjastomalliin teollisuusalueen pusikkoon, honkavuorelle koronaelvytystä parkkipaikkaan ja tennisvoiteluhalliin, henkilöstöä lisää virastolle, ettei siellä tule yksinäistä ja juorut saavat uutta väriä, muutamaa kadunpätkää on kunnostettu bulevardiksi vai onko ne suuruuden kaihoa...

    Nyt vaan on tulut madonluvun aika, henkilöstön vähentäminen on ainut konkreettinen säästökohde

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    johan tämäkin valtuusto joutessaan sopeuttaa, olihan alkukausi ainakin vauhdikasta. miljoonalla johto uusiksi, kolme koulua kiinni, kirjasto varastokirjastomalliin teollisuusalueen pusikkoon, honkavuorelle koronaelvytystä parkkipaikkaan ja tennisvoiteluhalliin, henkilöstöä lisää virastolle, ettei siellä tule yksinäistä ja juorut saavat uutta väriä, muutamaa kadunpätkää on kunnostettu bulevardiksi vai onko ne suuruuden kaihoa...

    Nyt vaan on tulut madonluvun aika, henkilöstön vähentäminen on ainut konkreettinen säästökohde

    Sivistyspomo ensimmäisenä taipaleelle.Naapuri pitäjässä Kiuruvedellä pärjäävät ilman moista elättiä,ovat jakaneet sen vähäset työt lehtoreille

    Äänestä

Nykyisen valtuuston yhden jäsenen päätarkoitus on aukoa turpaansa täällä 24/7 kymmeniä vittuiluja päivässä Mitä Pyhäjärvi tekee tulevaisuudessa sellaisella valtuutetulla koka ei pysty asiallisesti keskustlemaan Vittuilu ain mielessä! Tähänkin kirjoitukseen tule vastaukseksi täyttä sontaa!!

Äänestä
  • ei pidä härkkiä hullua, muista että möyrytautinen sonnikin käy päälle pelkän hajun perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei pidä härkkiä hullua, muista että möyrytautinen sonnikin käy päälle pelkän hajun perusteella.

    Onko kokemusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kokemusta?

    sitä ei tarina kerro. sen sijaan miten keskustelu pysyis noin niin ku suunnilleen aloittajan antamassa alustuksessa. siihen voi jokainen vaikuttaa, hyvässä, pahassa ja painokelvottomassakin.

    Äänestä

  • Kas siinäpä taas asiallinen vastaus avaukseen voi hyvää päivää!! Pelkkää vittuilua!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sitä ei tarina kerro. sen sijaan miten keskustelu pysyis noin niin ku suunnilleen aloittajan antamassa alustuksessa. siihen voi jokainen vaikuttaa, hyvässä, pahassa ja painokelvottomassakin.

    Aihehhan on tuttuakim tutumpi eli se perinteinen kiimainen kutsuhuuto muille ropeleille kilpahaukuntaan puskista. Sitten vain valtavia määriä vastauksia itselle lopputuloksem ollessa vakio eli harhaisten psyyken hajoaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aihehhan on tuttuakim tutumpi eli se perinteinen kiimainen kutsuhuuto muille ropeleille kilpahaukuntaan puskista. Sitten vain valtavia määriä vastauksia itselle lopputuloksem ollessa vakio eli harhaisten psyyken hajoaminen.

    Ja koko ropeliosasto tarjoilee avaajan mainitsemaa empatiaa..

    Äänestä

Valtuustosta, kuka sopii aloituksen sapluunaan?
Sanoisin että aakkosjärjestyksen perusteella joka neljäs, arvioikaa ensin, mistä joka neljäs- luku alkaa...

Äänestä

”Valtuutettu on paitsi oman kylänsä edustaja myös kaupunginvaltuuston jäsen.”!

Tämä aloittaja on NERO!

Äänestä
  • oletko sinä omasta näkökannastasi katsoen yhtä nero vai nerompi ? varmaan nerompi, sillä pikainen mielleyhtymä huudostasi sanoo niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    oletko sinä omasta näkökannastasi katsoen yhtä nero vai nerompi ? varmaan nerompi, sillä pikainen mielleyhtymä huudostasi sanoo niin.

    Mikä ihme teitä pudokkaita vaivaa kun vastaatte jokaikiseen yhden ääneen ihmeen teille tarkoitettuun provoon?

    Äänestä

  • Perinteistä ropeliosaston elämänviisauksia kuten kissa on kissa unohtamatta sitä että kissa on kissa.

    Ei muuta kuin popparit esille viihdytysjoukoilla on iltavilli menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perinteistä ropeliosaston elämänviisauksia kuten kissa on kissa unohtamatta sitä että kissa on kissa.

    Ei muuta kuin popparit esille viihdytysjoukoilla on iltavilli menossa.

    miten ihmeessä te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. poteroistanne oletatte.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    miten ihmeessä te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte. poteroistanne oletatte.

    Pannaan kirjaan, muistikIrjaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihme teitä pudokkaita vaivaa kun vastaatte jokaikiseen yhden ääneen ihmeen teille tarkoitettuun provoon?

    Tuntuu siltä että vttuilukin on tyhjää parempi eli tervetullut lisä puuduttaviin monologeihin eli "keskusteluun" itsensä kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihme teitä pudokkaita vaivaa kun vastaatte jokaikiseen yhden ääneen ihmeen teille tarkoitettuun provoon?

    Nyt muuten tunnustit että profosoit Heikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt muuten tunnustit että profosoit Heikki!

    Profosointi =tekemään jotain ärsyttämällä tai loukkaamalla Riitaa haastava saada aikaan tahallaan riita. "teille tarkoitettuun provoon" On siinä teillä valtuutettu.Otan osaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profosointi =tekemään jotain ärsyttämällä tai loukkaamalla Riitaa haastava saada aikaan tahallaan riita. "teille tarkoitettuun provoon" On siinä teillä valtuutettu.Otan osaa!

    Kerrotko oi suuri profeetta foliohattu tedraikas nöyrille alamaisillesi mitähän mahtanee tarkoittaa tämä mainitsemasi profosointi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrotko oi suuri profeetta foliohattu tedraikas nöyrille alamaisillesi mitähän mahtanee tarkoittaa tämä mainitsemasi profosointi?

    Ei se kerro! Ei ymmärrä yhtään mitään yhtään mistään asiasta! Profosoinnista se ei tiedä mitään, koska profosointi on sen itsensä keksimä termi, eikä sittenkään ymmärrä siitä yhtään mitään, eikä mistään muustakaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se kerro! Ei ymmärrä yhtään mitään yhtään mistään asiasta! Profosoinnista se ei tiedä mitään, koska profosointi on sen itsensä keksimä termi, eikä sittenkään ymmärrä siitä yhtään mitään, eikä mistään muustakaan!

    Älä ole aina niin ankara itsellesi tedraikas. Olen toki samaa mieltä kanssasi siitä, ettet tiedä mistään mitään.
    Pisteitä siitä että tunnustit vajavaisuutesi minkä me toki tiesimmekin ja siitä, ettet tällä kertaa että sinun kirjoittaman viestin kirjoitti hk:n sininen tms.

    Eikö herra iso sotaherra tuon vertaa tiedä ? Vian ei tarvitse olla iso kun se on päässä : Minäpä neuvon sotaherraa:katso netistä mitä se tarkoittaa,EI ole itse keksimä sana.Googlaa jos suinkin osaat.Epäilen ! Muuten itse vastasit itsellesi klo 18,28 ja 18,34

    oletteko te aikuisia miehiä? ei kyllä tyylittelyn perusteella ihan heti uskoisi. lapsellista nokittelua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö herra iso sotaherra tuon vertaa tiedä ? Vian ei tarvitse olla iso kun se on päässä : Minäpä neuvon sotaherraa:katso netistä mitä se tarkoittaa,EI ole itse keksimä sana.Googlaa jos suinkin osaat.Epäilen ! Muuten itse vastasit itsellesi klo 18,28 ja 18,34

    Kyllä minä tiedän googlettamatta ettei sellaista sanaa ole olemassa kuin foliohattujen sanakirjassa mistä löytyy myös suuri aforismi
    ”Valtuutettu on paitsi oman kylänsä edustaja myös kaupunginvaltuuston jäsen” jota en tietenkään laillasi omista eli ole hyvä ja vastaa ettet enempi nolaa itseäsi tyhmyyttäsi korostamalla.

    Kyllä asia on niin. kuten aloitus kertoo. Koskapas pidät yhä pilvilinnaasi pilven sisällä, se on sun asias, joten jäät kuten muinakin päivinä omaan kuplaasi.
    pössyttelys on julkinen salaisuus

    Kepukat menee vittuilemalla valtuustoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä asia on niin. kuten aloitus kertoo. Koskapas pidät yhä pilvilinnaasi pilven sisällä, se on sun asias, joten jäät kuten muinakin päivinä omaan kuplaasi.
    pössyttelys on julkinen salaisuus

    Tottahan se on että valtuutettu on valtuuston jäsen kuten myös se, että siitä pitää pudokkaita muistuttaa jotka eivät ole enää valtuustossa sen enempää kuin valtuuston jäseniäkään mutta sitten itse asiaan sienien syöjä joko se alkaa muistumaan mieleen mikä se profosointi tarkoittaa? Onko se harhaisen pääsi sisäisen mollivoittoinen sointu, s24:n proon foliohattuosasto vai pelkästään yksi sinun aivopieruistasi?

    Vastaa kerrankin rehellisesti kysymykseen, oletko yli-ihmisenä valtuutettu vai kuntalainen / kyläläinen?

    Miten voit saada REHELLISTÄ vastausta umpikierolta ja vielä uskovaiselta henkilöltä? Älkää uskoko sanaakaan häneltä Keskusta Valtuutetulta vielä!! Vaikka "päivää" sanoo niin toinen tavu on valhetta ! Se on nähty vuosien varrella, Jos korkkiruuvin taakse menee niin ei näkyviin jää kuin korvat; Jos hänet panee kirnuun niin ei osu männällä ,Niin kiero tämä KEPU valtuutettu on.

    Jos valtuutetun pitää olla empaattinen niin sosiopaatti pudokas tippui aivan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit saada REHELLISTÄ vastausta umpikierolta ja vielä uskovaiselta henkilöltä? Älkää uskoko sanaakaan häneltä Keskusta Valtuutetulta vielä!! Vaikka "päivää" sanoo niin toinen tavu on valhetta ! Se on nähty vuosien varrella, Jos korkkiruuvin taakse menee niin ei näkyviin jää kuin korvat; Jos hänet panee kirnuun niin ei osu männällä ,Niin kiero tämä KEPU valtuutettu on.

    joko se alkaa muistumaan mieleen mikä se profosointi tarkoittaa vai joko vajosit psykoosiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hyvä valtuutettu miettii omaa kylää edemmäs. Valtuutettu on paitsi oman kylänsä edustaja myös kaupunginvaltuuston jäsen. Päätöksiä tehdessä tuleekin ajatella päätöksen seurauksia paitsi lähialueelle, myös koko kaupungille. Usein kun koko kunta hyötyy, myös oma kylä hyötyy. On tapauskohtaista milloin seuraukset omalle kylälle ovat kohtuuttomat ja tällöin on syytä nousta barrikadeille niitä puolustamaan.

Hyvä valtuutettu tekee ikäviäkin päätöksiä. On ihan varma, että tämän kaupungin taloutta ei saa kuntoon jos mistään ei leikata. Hyvä valtuutettu hoitaa taloutta tässä ja nyt eikä syö lastemme hyvinvoinnista lisäämällä jatkuvasti velan määrää.

Toisaalta pelkkä leikkaaminenkaan ei tee autuaaksi. On lyhytnäköistä leikata palveluista, jotka lisäävät kuluja pitkällä aikavälillä – kun 90-luvun lamassa leikattiin perheiden ennaltaehkäisevistä palveluista, lisättiin monin verroin menoja lastensuojelussa. Kunta on olemassa kuntalaisiaan varten, ei taloutta varten. Taloutta on kuitenkin hoidettava vastuullisesti, muuten tehdään kuntalaisille karhunpalvelus.

Minusta valtuutetun kaikkein tärkein taito on kyky tuntea empatiaa. On kyettävä asettumaan toisen ihmisen asemaan. Asiaa on pohdittava, niin kuin olisi tuo toinen: kuntalainen, jonka lähipalvelu ollaan poistamassa tai vaikka toista poliittista ryhmää edustava valtuutettu, joka sinnikäästi puolustaa asiaansa. Asettumalla toisen ihmisen saappaisiin, osaa tehdä parempia päätöksiä ja pystyy paremmin yhteistyöhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu