Suomen surkein: Parkano

rotan liha

Tänään oli Iltiksessä juttu Parkanosta, joka on Suomen synkin kunta kun siellä tapahtuu eniten ennenaikaisia kuolemia. Itse olen siellä syntynyt mutta en ole asunut yli 10 vuoteen mutta tulee silti mielenkiinnolla seurattua mitä kylällä tapahtuu. Ei ollut kovin mairitteleva tarina. Taas saa kaupunginjohtaja puolustella ja tapella tuulimyllyjä vastaan.

Viimeksi kun paikka oli otsikoissa, siellä tapahtui jatkuvia hyökkäyksiä paikallista pizzeriaa vastaan, jota piti ulkomaalaiset miehet. Kaupunginjohtaja kiisti oikein urakalla, että kyse olisi ollut rasismista. Mikäköhän nyt on puolustus. Ei ole helppoa olla pienen paikkakunnan pomona kun ei ole kovin isoja resursseja hallita mediaa joka syö lounaaksi tällaisia pikkukyliä.

7

4388

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selviytyjä

      Ihmeellistä tämä nykypäivän journalismi. Varmaan entisenä parkanolaisena tiedät millainen kuppila Ykköspub eli vanha Patro on. Lähdetään tekemään juttua torstai aamuna paikalliseen räkälään, ja kysytään miten menee... No eihän siitä varmaan kauheen mairittelevaa juttua saa tekemälläkään. Ja mitä tulee kaupunginjohtajaan, niin tarviiko hänen kommentoida tätä juttua mitenkään? Mielestäni ei, jos vähänkään on viisastunut edellisestä uutisesta. Jossa laitetettiin "sanat suuhun" ja leikattiin kuvaus ammmattimaisesti sensaation toivossa. Rasismia Parkanossa ei ole yhtään enenpää, kuin muissakaan Suomen kunnissa. Harmillista että hyvän kunnan maine kärsii... Ei mielestäni Parkanossa miehen tarvitse mitenkään sinnitellä pysyäkseen hengissä.

      • Parkanolainen

        Parkanolaisena voin ilttiksen lööpistä todeta että juu samat merkinnät löytyvät myös täältä vessapaperista piip jälkeen että naurettu sitä ON täälläkin.

        Saa nähdä mitä seuraavaksi keksivät soitetaan vaikka poliisi *huih* =D

        Suurin synkistäjä Parkanossa on kahden merkittävän sahalaitoksen toiminnan lopettaminen jonka seurauksena satoja työpaikkoja siirtyi viroon.

        Pääministerimme Vanhanen sekä ulkoministeri Tuomioja kävivät viime vuonna Parkanossa katsastamassa tilannetta kuitenkaan heidän lähinnä voivotteleviin jääneiden lupausten johdosta ei mitään merkittäviä toimenpiteitä ole kunnan talouden toimivuuden puitteesiin suunnitteilla eli rahoituksia ei sitten tainnut tippuakkaan ajatellulla tavalla.

        Nyt sitten joku onkin oivaltanut miten kerätä sympatioita köyhälle kaupungille ja ehkä saada yhteiskunnallisen kritiikin kautta sitä kaivattua tukea.

        Parkanolaisena kuitenkin totean yhden faktan ylä-satakunta lehteä http://www.ylasatakunta.fi/ lukiessani ei ole useinkaan kuolinilmoituksissa kuin vanhuksia ja niitäkään ei useimmiten kuin hyvä jos kerran kuukaudessa. Joten mistä ihmeestä tämä yli 30 ihmistä on kuollut lyhyen ajan sisällä toteamus ??

        Sitten kuvauksesta vai että muutama marketti ja nakkikioski... =D Meillä täällä on Parkanon keskustan lisäksi kolmostienvarrella kolmoskeskus jossa kauppoja joka lähtöön.

        S-Market, Lidl, Shell 24h auki, helv. iso Hesburger, halppisketjuja muistuttavia kauppoja hamsteri, pulttisali sekä lahjapuoti ja vieläpä Nanson tehtaanmyymälä kaikki nämä vierekkäin. Autovaraosa liikkeitä on aivan joka lähtöön kiitos varaosien maahantuontiiin erikoistuneen suuren yrityksen joka on parkanossa. Parkanon keskustassa on Kesport,Sale,Kultaseppä,optikko,nuorisolle nettikahvila,R-kioski,videofirma makuuni,elokuvateatteri,pizzeria,grilli ...

        Joten mitä ihmeen synkistelyä tuo iltasanomien artikkeli mahtaa ollakkaan ??

        Kyllä täällä meillä Parkanossa on mahdollisuuksia ja liikkeitä niin paljon että ympäröivistä kunnistakin käydään meillä ostoksilla.

        Myös liikenneyhteydet ovat kunnossa pendoliinolla huristelee muutamassa tunnissa Helsinkiin vaikkapa töihin niihin vain tahtoesaan ja toki myös täälläkin on töitä jos vain haluaa niitä tehdä eikä keskity vain narisemaan ja itseään tärvelemään.

        It's up to you Parkano on jo pitkillä perinteillä yrittäjähenkinen, vehreä ja mukava paikka asustella aidosti asiantuntevasti palvelevine liikkeineen ja rentoine ihmisineen.

        Tervetuloa tutustumaan poiketkaahan vaikka kesäloma reissulla jos sattumoisin ajatte tampereelta 80 km Vaasaa kohti kolmostietä ja todetkaa tämä asia itse.

        Ja tuosta rasismista siihen ei osallistuneet kuin muutamat luupäät. Parkanossa toimii edelleen ulkomaalaisen pitämä Tyrko pizzeria ja olen jutellut monet kerrat ostaessani pitsaa tuon mukavan ja sympaattisen omistajan kanssa rasismia on kaikkialla suomessa. Se että joku luupää luulee että kivittämällä pitserian ikkunoita saa tehtyä hänelle runsaasti taloudellista vahinkoa erhetyy kyllä se vakuutuksen kautta tulee meidän jokaisen maksettavaksi. Asiasta on keskusteltu ko. luupään kanssa ja ilmeisesti se on sovittu juttu.

        Ne muut tarinat siihen aiempaan pitseriaan hyökkäyksistä taas johtuivat eräiden anabolisia steroideja käyttäneiden sekopäiden puuhista. Sellaisille kun ei saa antaa edes pulloa keskiolutta kun jo vintti pimenee. Häiriköittihän ne mm. parturiliikettäkin.

        Lehdistä on saanut lukea monen monista pizzerioista ympäri suomea isommissa taajamissa kuin parkano joissa rasismin huipentuessa on pizzerioita jopa poltettu(polttopullo), joten parkanossa ei todellakaan pahemmin rasismin raakojapuolia ole nähty. Asuuhan täällä loppujen lopuksi muutamia idiootteja lukuunottamatta enemmistönä rehtejä ja suoraselkäisiä ihmisiä. =D

      • seeker04
        Parkanolainen kirjoitti:

        No joo olihan toi aika synkkä juttu lukea lehdestä, vaikka eipä mua enään sinällänsä haittaa...
        Riipuu taas mikä tuo lyhyen ajan sisällä viimesen vuoden aikana on saattanut kuolla tuo 30 henkilöä vanhuuteen yms...
        Ja ykköspubi ei ole kyllä ollut enään moniin vuosiin muuta kuin 24/7 juoppojen paikkana, joten onhan sieltä hyvä mennä hakeen kommentteja.
        Ja rasismi asiasta tiedän sen verta että ei sitäkää olisi ikinä tapahtunut jollei nämä kyseiset 4 nuorempaa ulkomaalaista olisi alkanut uhkaileen vääriä tyyppejä...

      • Mimmi
        Parkanolainen kirjoitti:

        Parkanolaisena voin ilttiksen lööpistä todeta että juu samat merkinnät löytyvät myös täältä vessapaperista piip jälkeen että naurettu sitä ON täälläkin.

        Saa nähdä mitä seuraavaksi keksivät soitetaan vaikka poliisi *huih* =D

        Suurin synkistäjä Parkanossa on kahden merkittävän sahalaitoksen toiminnan lopettaminen jonka seurauksena satoja työpaikkoja siirtyi viroon.

        Pääministerimme Vanhanen sekä ulkoministeri Tuomioja kävivät viime vuonna Parkanossa katsastamassa tilannetta kuitenkaan heidän lähinnä voivotteleviin jääneiden lupausten johdosta ei mitään merkittäviä toimenpiteitä ole kunnan talouden toimivuuden puitteesiin suunnitteilla eli rahoituksia ei sitten tainnut tippuakkaan ajatellulla tavalla.

        Nyt sitten joku onkin oivaltanut miten kerätä sympatioita köyhälle kaupungille ja ehkä saada yhteiskunnallisen kritiikin kautta sitä kaivattua tukea.

        Parkanolaisena kuitenkin totean yhden faktan ylä-satakunta lehteä http://www.ylasatakunta.fi/ lukiessani ei ole useinkaan kuolinilmoituksissa kuin vanhuksia ja niitäkään ei useimmiten kuin hyvä jos kerran kuukaudessa. Joten mistä ihmeestä tämä yli 30 ihmistä on kuollut lyhyen ajan sisällä toteamus ??

        Sitten kuvauksesta vai että muutama marketti ja nakkikioski... =D Meillä täällä on Parkanon keskustan lisäksi kolmostienvarrella kolmoskeskus jossa kauppoja joka lähtöön.

        S-Market, Lidl, Shell 24h auki, helv. iso Hesburger, halppisketjuja muistuttavia kauppoja hamsteri, pulttisali sekä lahjapuoti ja vieläpä Nanson tehtaanmyymälä kaikki nämä vierekkäin. Autovaraosa liikkeitä on aivan joka lähtöön kiitos varaosien maahantuontiiin erikoistuneen suuren yrityksen joka on parkanossa. Parkanon keskustassa on Kesport,Sale,Kultaseppä,optikko,nuorisolle nettikahvila,R-kioski,videofirma makuuni,elokuvateatteri,pizzeria,grilli ...

        Joten mitä ihmeen synkistelyä tuo iltasanomien artikkeli mahtaa ollakkaan ??

        Kyllä täällä meillä Parkanossa on mahdollisuuksia ja liikkeitä niin paljon että ympäröivistä kunnistakin käydään meillä ostoksilla.

        Myös liikenneyhteydet ovat kunnossa pendoliinolla huristelee muutamassa tunnissa Helsinkiin vaikkapa töihin niihin vain tahtoesaan ja toki myös täälläkin on töitä jos vain haluaa niitä tehdä eikä keskity vain narisemaan ja itseään tärvelemään.

        It's up to you Parkano on jo pitkillä perinteillä yrittäjähenkinen, vehreä ja mukava paikka asustella aidosti asiantuntevasti palvelevine liikkeineen ja rentoine ihmisineen.

        Tervetuloa tutustumaan poiketkaahan vaikka kesäloma reissulla jos sattumoisin ajatte tampereelta 80 km Vaasaa kohti kolmostietä ja todetkaa tämä asia itse.

        Ja tuosta rasismista siihen ei osallistuneet kuin muutamat luupäät. Parkanossa toimii edelleen ulkomaalaisen pitämä Tyrko pizzeria ja olen jutellut monet kerrat ostaessani pitsaa tuon mukavan ja sympaattisen omistajan kanssa rasismia on kaikkialla suomessa. Se että joku luupää luulee että kivittämällä pitserian ikkunoita saa tehtyä hänelle runsaasti taloudellista vahinkoa erhetyy kyllä se vakuutuksen kautta tulee meidän jokaisen maksettavaksi. Asiasta on keskusteltu ko. luupään kanssa ja ilmeisesti se on sovittu juttu.

        Ne muut tarinat siihen aiempaan pitseriaan hyökkäyksistä taas johtuivat eräiden anabolisia steroideja käyttäneiden sekopäiden puuhista. Sellaisille kun ei saa antaa edes pulloa keskiolutta kun jo vintti pimenee. Häiriköittihän ne mm. parturiliikettäkin.

        Lehdistä on saanut lukea monen monista pizzerioista ympäri suomea isommissa taajamissa kuin parkano joissa rasismin huipentuessa on pizzerioita jopa poltettu(polttopullo), joten parkanossa ei todellakaan pahemmin rasismin raakojapuolia ole nähty. Asuuhan täällä loppujen lopuksi muutamia idiootteja lukuunottamatta enemmistönä rehtejä ja suoraselkäisiä ihmisiä. =D

        Kerrankin joku sanoo kuinka asian oikea laita on. On minultakin kuollut pari ystävää vuosien aikana mutta ikinä en olisi kuullut että itsarin syy olisi ollut parkanossa asuminen tai siihen liittyvä vaan tekijän omat ongelmat.
        Juttusi oli niin hyvä että voisit kirjoittaa pidemmän ja yksityiskohtaisemman artikkelin suoraan IS:lle ja mieluiten etusivulle. Olisi jo aika suoristaa paskapuheet!!

      • wannabe selvityjä

        ja missäköhän metsän keskellä tämä meidän selviytyjä majailee koittaisi pikku hiljaa vaikka avata silmänsä rasistisempaa juntti kylää saa hakea eikä löydy

      • enemmän perehtynyt
        Parkanolainen kirjoitti:

        Parkanolaisena voin ilttiksen lööpistä todeta että juu samat merkinnät löytyvät myös täältä vessapaperista piip jälkeen että naurettu sitä ON täälläkin.

        Saa nähdä mitä seuraavaksi keksivät soitetaan vaikka poliisi *huih* =D

        Suurin synkistäjä Parkanossa on kahden merkittävän sahalaitoksen toiminnan lopettaminen jonka seurauksena satoja työpaikkoja siirtyi viroon.

        Pääministerimme Vanhanen sekä ulkoministeri Tuomioja kävivät viime vuonna Parkanossa katsastamassa tilannetta kuitenkaan heidän lähinnä voivotteleviin jääneiden lupausten johdosta ei mitään merkittäviä toimenpiteitä ole kunnan talouden toimivuuden puitteesiin suunnitteilla eli rahoituksia ei sitten tainnut tippuakkaan ajatellulla tavalla.

        Nyt sitten joku onkin oivaltanut miten kerätä sympatioita köyhälle kaupungille ja ehkä saada yhteiskunnallisen kritiikin kautta sitä kaivattua tukea.

        Parkanolaisena kuitenkin totean yhden faktan ylä-satakunta lehteä http://www.ylasatakunta.fi/ lukiessani ei ole useinkaan kuolinilmoituksissa kuin vanhuksia ja niitäkään ei useimmiten kuin hyvä jos kerran kuukaudessa. Joten mistä ihmeestä tämä yli 30 ihmistä on kuollut lyhyen ajan sisällä toteamus ??

        Sitten kuvauksesta vai että muutama marketti ja nakkikioski... =D Meillä täällä on Parkanon keskustan lisäksi kolmostienvarrella kolmoskeskus jossa kauppoja joka lähtöön.

        S-Market, Lidl, Shell 24h auki, helv. iso Hesburger, halppisketjuja muistuttavia kauppoja hamsteri, pulttisali sekä lahjapuoti ja vieläpä Nanson tehtaanmyymälä kaikki nämä vierekkäin. Autovaraosa liikkeitä on aivan joka lähtöön kiitos varaosien maahantuontiiin erikoistuneen suuren yrityksen joka on parkanossa. Parkanon keskustassa on Kesport,Sale,Kultaseppä,optikko,nuorisolle nettikahvila,R-kioski,videofirma makuuni,elokuvateatteri,pizzeria,grilli ...

        Joten mitä ihmeen synkistelyä tuo iltasanomien artikkeli mahtaa ollakkaan ??

        Kyllä täällä meillä Parkanossa on mahdollisuuksia ja liikkeitä niin paljon että ympäröivistä kunnistakin käydään meillä ostoksilla.

        Myös liikenneyhteydet ovat kunnossa pendoliinolla huristelee muutamassa tunnissa Helsinkiin vaikkapa töihin niihin vain tahtoesaan ja toki myös täälläkin on töitä jos vain haluaa niitä tehdä eikä keskity vain narisemaan ja itseään tärvelemään.

        It's up to you Parkano on jo pitkillä perinteillä yrittäjähenkinen, vehreä ja mukava paikka asustella aidosti asiantuntevasti palvelevine liikkeineen ja rentoine ihmisineen.

        Tervetuloa tutustumaan poiketkaahan vaikka kesäloma reissulla jos sattumoisin ajatte tampereelta 80 km Vaasaa kohti kolmostietä ja todetkaa tämä asia itse.

        Ja tuosta rasismista siihen ei osallistuneet kuin muutamat luupäät. Parkanossa toimii edelleen ulkomaalaisen pitämä Tyrko pizzeria ja olen jutellut monet kerrat ostaessani pitsaa tuon mukavan ja sympaattisen omistajan kanssa rasismia on kaikkialla suomessa. Se että joku luupää luulee että kivittämällä pitserian ikkunoita saa tehtyä hänelle runsaasti taloudellista vahinkoa erhetyy kyllä se vakuutuksen kautta tulee meidän jokaisen maksettavaksi. Asiasta on keskusteltu ko. luupään kanssa ja ilmeisesti se on sovittu juttu.

        Ne muut tarinat siihen aiempaan pitseriaan hyökkäyksistä taas johtuivat eräiden anabolisia steroideja käyttäneiden sekopäiden puuhista. Sellaisille kun ei saa antaa edes pulloa keskiolutta kun jo vintti pimenee. Häiriköittihän ne mm. parturiliikettäkin.

        Lehdistä on saanut lukea monen monista pizzerioista ympäri suomea isommissa taajamissa kuin parkano joissa rasismin huipentuessa on pizzerioita jopa poltettu(polttopullo), joten parkanossa ei todellakaan pahemmin rasismin raakojapuolia ole nähty. Asuuhan täällä loppujen lopuksi muutamia idiootteja lukuunottamatta enemmistönä rehtejä ja suoraselkäisiä ihmisiä. =D

        itse asiassa kivityksen sijaan tapauksessa aikanaan oli mukana haulikko ja käsittääkseni sillä ammuttiin sisään pizzerian aukiollessa

    • Anonyymi

      Kyllä Suomen surkein ja rumin kunta on ehdottomasti Harjavalta. Harjavallassa asuu vain pitkäaikaistyöttömiä, spurguja ja mielenterveydenhäiriöstä eläkkeelle joutuneita ihmisiä. Päivittäin Harjavallassa haisee törkeältä ja kaupungin arvonimeä 6000 ihmisen maalaispitäjä ei todellakaan ansaitse. Ainoa suuri työnantaja paikkakunnalla on Norils Nickels ja senkin omistaa venäläinen liikemies. Kyseisellä tehtaalla ei käy juuri ketään Harjavaltalaista työntekijää, kun harjavaltalaisista ei ole työntekijöiksi.
      Haiseva tehdas sen sijaan sopii kyseiselle paikkakunnalle kuin valettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2047
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      544
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe