Jeesus pidä minusta hyvää huolta.
Jeesusta on ikävä
Anonyymi
1773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Saattaa se noin olla kun uskoo.
Raamattu on hyvä lohduttaja siihen ikävään.
Hän on näkymätön ja iankaikkinen Jumala. Poikaa pidettiin muinoin isänsä vertaisena, koska oli perillinen. Jumalan Poika, Jeesus, on siis samalla Taivaanisä. Mitään sen ihmeellisempää ei ole ikinä kuultu tai nähty. Ei ole kirjaa, elokuvaa tai oikeaa tapahtumaa tämän kaltaista. Ei mitään Totuuden veroista. Että tämä Jumala loi itsensä ihmiseksi ja teki itsensä iankaikkiseksi sovitusuhriksi niiden synneille ketkä Häneen, Jumalan Poikaan, kuolleista heränneeseen, uskovat. Hän kaikkialla niin tilassa kuin ajassa läsnäoleva Henki. Hän on ikuisesti Jeesuksessa ristillä syntiemme tähden. Risti tekee jokaisen ihmisen syyliseksi.
Kun katsomme iankaikkista Jumalaa ristillä välinpitämättömyydellä tai pilkalla, me sinetöimme oman tuomiomme. Silloin me ylenkatsomme viatonta ja syytöntä kuka kärsii meidän tuomiomme, emmekö me vielä enemmän, kun olemme syylisiä, ansaitse sen kohtalon? Jos kohautamme vain olkiamme Hänelle, Hän kohauttaa lopulta omiaan meille. Kyllä jokainen sen tuomion ansaitsee, mutta se kuka uskoo evankeliumiin, sitä ei tuomita ja samalla on iankaikkinen elämä.

Totta töriset,mutta puhut kuin ev.lut papit. Rangaistus on ihmiselle paras vaihto ehto.
He huutavat helvettiä pahan tekijöille.
MUTTA KUKAAN EI KERRO RAKKAUDESTA,mitä Kristus antaa?
Kaikki ei ole tietäviä tai oppineita,eikö heillekin suoda Rakkaus myös?
Lahkot kirjoittavat ja julistavat mitä ihmeempiä asioita,mutta unohtuu se tärkein !
Kadotus kertoo kyllä Kristuksen rakkaudesta. Kadotuksen Hän on tehnyt tyhjäksi niille ketkä Häneen uskovat ja kadotus onkin se mitä on Jumalan rakkauden ulkopuolella. Jeesus itsekin kertoo aika paljon siitä, miltä kadotuksessa oleminen tuntuu. Sillä Hän kertoo miten välttämätöntä Hänen rakkautensa meille on. Kadotus kertoo miten suuri on se menetys kun ei turvaa Jeesukseen ja etsi Häntä.
Jeesus pidä minusta hyvää huolta.
Toivon samaa ja haluan samaa kaikkille,jotka uskoo Jesus Kristukseen!
Mutta et niille jotka eivät usko?
Jokaisella sielulla on oikeus uskoa Jeesukseen joka on itse Rakkaus. Ihan jokaisella🧜♀️
Harvalla on.
https://www.youtube.com/watch?v=7un9UkrpVyM
Oikeestaan sukdsit vittuun.
kun meteoriitti törmää maahan, et tunne tuskaa minkäänlaista. vaam pääset taivaaseen jo sitä ennen. =)
eikä sitä tarvitse pelätä.
Niin minullaki,kun katsoo miten paha maailma on.
Paha yrittää tulla kokoajan.. eri ideologiat,he vaativat..ja he haluavat elää,kuin madot,syöden toisten ruokia.
He pilkkaavat,tekevät pahaa..
Jeesus Kristus, pidä meistä kaikista hyvää huolta,jotka Rakastavat sinua !
Mutta oletko koskaan ajatellut miksi ihmiset alunperin tarvitsi uskontoa ja Jumalia?
Jeesus syntyi kait 3 eaa? Hän ilmeisesti eli antiikin rooman aikaan?
Näihin aikoihin syntyi paljon erilaisia uskontokuntia ja oli paljon Jumalia. Erilaisia Jumalia. Mihin ihmiset tarvitsi Jumalia?
Oletko koskaan miettinyt miksi ihminen tarvitsi Jumalia elämäänsä? Miksi niitä piti olla?
Ja mikä ero ajalla on nykyaikaan. Vuodessa 2020 väestössä yhä harvempi enää tarvitsee Jumalia elämäänsä? Mistä johtuu tämä ihmiskunnan taustatuen murros jossa tueksi ei enää tarvita Jumalaa suojaamaan, tukemaan, sääteleen käytöstä, antamaan toivoa ja rankaisemaan ?
Pidän sinusta oikein hyvää huolta keski-ikäinen tyttöseni,
kunhan lakkaat tekemästä syntiä ja esiintymällä Face Bookissa
julkisesti puolialastomana.
Paljastellessasi muista, Jeesuksen kaipaaja, että olet sentään 3 lapsen äiti.
Julkinen "rivoilusi" toimii esimerkkinä tyttärellesi.
Ihmisen aivoissa on osa, joka aktivoituu kun hän ajattelee uskonnollisia asioita. Jos englannin kielen taitosi riittää muuhunkin kuin small talkiin, niin you.tubesta löytyy tunnettujen tiedemiesten haastatteluja aiheesta, kuinka elin nimeltä "aivot" on pelkkä vastaanotin tietoisuudelle. Itse tietoisuus on laajempi.
Tiedätkö mitä on torvelo small talk.
Enkun taitoskin jota kehuskelet narsistina siinä pitäis jo karkealla suomennoksella kertoa ”pieni puhe” et ei oo kyse pitkästä syvällisestä keskustelusta johon kommenttiani vertaat.
Ihan vaan jos pätee haluat niin tarkista ensin ylpeilijä ne sanat mitä käytät.
Small talk =
Small talk tai smalltalk on sosiaalisia suhteita muodostavaa, ylläpitävää ja edistävää lyhytsanaista keskustelua, jonka tarkoituksena on muun muassa "jään murtaminen" rentouttavan yhdessäolon merkeissä. Sen toteutustapana on yhdessä oleminen sanomatta mitään tärkeää ja haitallista
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Small_talk
Ja ihan vinkkinä vaan small talk aiheiksi ei valita uskonnollisia asioita koska ne herättää liikaa eriäviä näkemyksiä. Kiihkeää keskustelua ja väittelyä. Aihe ei murra jäätä vaan on jo kunnon keskustelua
Eikös neitsyt janika 30 v kiinnostakaan instaan postaamien 100 uuden lärvikuvan joissa tlröhuulia muikistelee kerjäten jonkun vihdoin tökkiin immekalvonsa rikki? Siellä on kova kerjuu et viimein neitsyys tökittäis
Hyvä..🙂