Ideoita mitä tehdä Lieksassa iltaisin?
Mitä sitä tekisi iltaisin Lieksassa jos kerrakseen?
13
90
Vastaukset
- Anonyymi
Lieksassa on sukupolvesta toiseen aikaa kulutettu kiljunteolla, kaljanjuonnilla, sätkän vääntämisellä ja runkkauksella. Ei siinä sen kummempia oppiarvoja tarvita, sillä vähän hitaammatin on kyenneet omaksumaan nuo paikallisperinteeseen kuuluvat taidot. Siitä vaan sitten ihan reippain mielin ja ennakkoluulottomasti mukaan joukkoon tummaan....vai mitenkä rohkenisin asian ilmaista näinä aikoina.
Jos kaipaa jännitystä elämään, voipi mennä pelikaanien kanssa ja ajaa uhkarohkeasti Torikatua väärään suuntaan. Siitä suapi sellaisen adrenaliinipiikin jotta ei penjihyppykään tunnu missään.
- Anonyymi
Torikadulle en uskalla mennä kun siellä ne huligaanit ajaa aivan miten sattuu. Henki on silloin pois kun sille tielle lähtee.
- Anonyymi
No voi mennä vaikkapa elokuviin. Valinanvaraa on. Leffateattereissa pyörii vaihtuva ohjelma ihan jatkuvasti.
Teatterissakin pyörii näytelmiä kuutena päivänä viikossa. Lauantaisin ja sunnuntaisin on kaksi näytöstä.
Konsertteja nyt ei taida olla ihan joka illalle, mutta viikoittain kylläkin.
Yliopistolla on todella monenlaista harrasteryhmää, useimmat niistä tosin vain ko. laitoksen opiskelijoille ja henkilökunnalle.
Jos haluat harrastaa shoppailua (joka ei ole fiksu harrastus) niin kyllähän meillä kauppoja löytyy ja monet ovat auki jopa klo 20 saakka.
Erilaisiin liikuntaharrastuksiin on myös hyvät mahdollisuudet, onhan kaupungissa jos jonkilaista liikuntahallia ja salia.
Kesäaikaan voi lähteä tutustumaan kaupungin alueen ja ympäristön ulkoilukohteisiin.
Utran saaret, Lykynlampi, Utran/Lehmonharjut, Ylämyllyn Pärnävaara ja monet muut ovat huikena hyviä paikkoja...., ja ihan fillarilla tavoitettavissa.
... ai niin tämähän on Lieksan sivusto.
No eipä Lieksassa ole paljon mitään iltaharrastepaikkoja. Aika surkeeta.- Anonyymi
Jo minä vähän ihmettelin, että mistä tuo on Lieksaan Utran ja Lykynlammen kekkassu.
- Anonyymi
taluta mua mulla on pää tyhjä, olen ulkona kaikesta elämästä, en näe elämän valoa missään
- Anonyymi
Kun on joka aamu oltava työpaikalla 7.00 on mentävä nukkumaan viimeistään 22.00. Kyllä sen illan saa kulumaan ihan vain kotihommia tehden ja telkkaria katsellen, jos sattuu jotain mielenkiintoista tulemaan. Viikonloput kuluvat mökillä saunoen ja uiden, ihan normaaleissa mökkitöissä. Eipä tässä kummempia ajankuluja osaa kaivata.
- Anonyymi
Ajan vietettä on liikaakin, joka sotkevat touhun immeisen arkea, kyllä se näin on, kun kiire on hommata sitä sun tätä ja välillä kopata vasarallakin sormeesa voihan jetus
- aika käy lyhyeksi eikä päivä meinaa piisata - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan vietettä on liikaakin, joka sotkevat touhun immeisen arkea, kyllä se näin on, kun kiire on hommata sitä sun tätä ja välillä kopata vasarallakin sormeesa voihan jetus
- aika käy lyhyeksi eikä päivä meinaa piisataNykyisinhän on myytävänä hyviä otsalamppuja joiden valossa sinäkin näet askarrella kaikkein pimeimpinäkin aikoina, joten kyllä päivä piisaa. Se on vain halusta kiinni..
;-) - Anonyymi
Niinno, eipä sitä joutavia hetkutuksia ja ketkutuksia kukaan kaipaa. Tarkoitan, ettei kukaan juntti kaipaa. Pysy vaan Lieksassa, ettet nolaa ittees.
Se jotta nykyaikana on koko ajan jotain laitteita hinkattavana tekee ihmiselle tunteen, että pitäisi olla koko ajan jotain hinkkaamassa ja itseään viihdyttämässä tai muuten alkaa ahdistaa. Ennen ei ihmisillä tullut aika pitkäksi, vaikka ei ollut mitään tekemistä.
- Anonyymi
Parhaiten aika kuluu kotona katsellen elokuvia televisiosta, ja kuten elokuvat Tappava ase, Beethoven, Rocky, Rambo, sekä Yksin kotona jotka eivät ole tullut televisiosta tällä vuodella kuin 30 - 40 kertaa jokainen ja korkeintaan 3 kertaa viikossaa uusintoina. Muutapa televisiossa ei näytettäkkään uusintana, ei ainakaan Salkkareita eikä Kotikatua. Puuttuu vain vanhojen olympialaisten kertausta ja ainakin sen voisi näyttää 50 kertaa putkeen juoksun missä Viren kaatuu.
Miksi enää tarvitaan elokuvateattereita?
- Anonyymi
Ettäkö mitä tehdä iltaisin? No jopas nyt ongelman lykkäsi!
Tehtäisikö ihan sitä samaa kuin tehdään Pihtiputaalla, Kemissä, Raahessa, Lohjalla,Kotkassa ja Juankoskella ynnä kaikkialla, missä ihmisiä on ja elää.
Vietetään aikaa perheen kanssa, korjataan ja tehdään remontteja, käydään lenkillä, elokuvissa, kyläillään, käydään kokouksissa, tehdään käsitöitä, ulkoilutetaan koiraa, käydään ostoksilla, autoajelulla, uimahallissa, urheilemassa, tilataan pitsat koko perheelle, luetaan, autetaan lapsia läksyissä, soitetaan vanhalle isälle/äidille, käydään olusilla, katsellaan terveetä, kuunnellaan radiota, istutetaan pihaan uusia kasveja.
Siis eletään normaalia elämää, sitä, mikä jää omaksi ajaksi työssäkäynniltä.
Jos joku on niin varoissaan, menköön vaikka maailmanympärysmatkalle, siinä kuluu useampikin ilta ja sama reissusta toipumiseen.
Eiköhän kukin keksi iltatekemisensä itse, tuskin kukaan on niin kädetön ja jalaton, että jähmettyy niille sijoilleen tekemisen puutteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715231Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510146Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826547Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251746IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1461699