Haluaisin kuulla sielun siskojen, eli sen oikean yllättäen samasta sukupuolesta löytäneiden naisten kokemuksia "ulos tulemisesta" läheisille ja varsinkin omille vanhemmille myöhemmällä iällä. Miten ja missä kerroit, mikä oli reaktio ja otettiinkin kumppani heti tai myöhemmin luonnolliseksi osaksi perhe- sekä ystäväpiirin.
Taustaa: Nelikymppinen nainen löysi sielunkumppanin reilusti itseään nuoremmasta, joskin aikuisesta naisesta. Miessuhteita takana ja hyvin määrätietoiset vanhemmat, jotka eivät pelkää tuoda mielipiteitään julki.
Taustaa: Nelikymppinen nainen löysi sielunkumppanin reilusti itseään nuoremmasta, joskin aikuisesta naisesta. Miessuhteita takana ja hyvin määrätietoiset vanhemmat, jotka eivät pelkää tuoda mielipiteitään julki.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Et kysynyt minun mielipidettäni, mutta sanon kumminkin, että älä kerro sellaisessa tilanteessa, missä olette molemmat paikalla, jotkut tekevät niin, ja voi tulla aika ikäviä tilanteita.
En osaa antaa neuvoa, mutta sama kiinnostaa itseänikin. Luen mielenkiinnolla mitä tähän sanotaan.
No kertoo vaan et seurustelen esim Lindan kanssa.
Ei kummempaa. Ei luulis aiheuttavan mitään ihmetyksiä. Sen näkee sitte jos joku alkais ihmettelee asiaa.
Kerro niin ettei paikalla ole muita kuin vanhempasi.
Kerrot vanhemmille rauhallisessa paikassa ja annat sen jälkeen aikaa sulatella. Jos alkavat riidellä tai huutaa niin poistu vain paikalta ja odota niin kauan, että ottavat taas yhteyttä ja haluavat asiasta keskustella.
Älä sotke kumppaniasi ulostuloon, kun vanhempien mahdollinen viha todennäköisesti kohdistuu juuri häneen.
Noin juurikin. Osa vanhemmista ei hyväksy samansukupuolista kumppania tai siihen menee aikaa.. tiukan uskonnolliset esittelevät kumppaninsa hyvänä ystävänä vanhemmilleen..
Sitten myöhemmin voi esitellä kämppiksenä, jos tulee yhteenmuutto ajankohtaiseksi. Ei se niille vanhemmille kuulu mitä makuuhuoneessa puuhailette.
Juurikin noin osa tekee. Voi olla tekemisissä ja ei tarvitse puhua siitä mitä toinen ei pysty käsitteleen tai hyväksymään taustansa vuoksi. Ollaan avoimesti tavallaan yhdessä, mutta kaikkea ei suku tiedä...
Minusta ihmeellistä, ettei ne sukulaiset huomaa, että on kyse rakastavaisista, eikä ystävistä, vai ettekö tapaa sukulaisia kasvokkain ollenkaan?
Tietysti tapaavat, mutta silloin kaikki hellyyden osoitukset on pois. Jutellaan kuin työpaikan kahvipöydässä..
Niin, mutta katseesta jo näkee, vaikka olisi työpaikan kahvipöydässä, vaikea uskoa, etteivät sukulaiset huomaisi, mutta kai se sitten on mahdollista.
Asiat voi sivuuttaa ja sitten niitä ei ikäänkuin ole. Niin osa uskovista tekee..
No, eihän sitä "kämppistä" nyt sentään joulupöytään viedä. :D
Uskovien kanssa ei suhteeseen kannata edes lähteä. Siitä ei mitään hyvää seuraa pidemmän päälle.
Perustuuko tämä mielipiteesi kokemukseen vai onko mutua?
Ei ole pelkästään mutua, kokemukseen perustuu. En muuten täällä sellaista huutelisi.
Onkos sulla montaki kokemusta, eri tyypeistä nääs, vai yhenkö perusteella kommenteeraat?
En rupea uskovaisten kanssa asiasta jahtaamaan. Ota sinä kenet haluat.
No mä en sillä tavalla kuulu kai uskovaisiin, mutta tunnen monta, jotka itseään semmoseksi kutsuvat. Ihan tavallisia tyyppejä. Mutta ei jahkata kun mennee vähän sivuraiteille 😉
Niin ajatteletko, että uskovaiset ovat muita taipuvaisempia valehtelemaan itselleen, ja siksi vaativat muitakin valehtelemaan?
Eikö ne sukulaiset ihmettele, jos usein on saman ystävän tai kämppiksen kanssa liikkeellä? Eihän aikuiset ihmiset yleensä kutsu ystäviään jatkuvasti vanhempiensa luo.
No osalla ne vanhemmat ja sukulaiset on satojen kilometrien päässä, joten ei niitä tapaamisia ole kovin usein. Joulut vietetään kummankin lapsuuden kodissa erillään, sukujuhliin ei tule mukaan jne..
Niin, mutta eikö tuollainen elämä ole raskasta? Ketä se hyödyttää?
Herraisä sentää, jokainen läheinen ja sukulainen tietää kyllä asian.
Jos ei hän ei ole läheinen,n eikä hänen tarvitsekaan tietää. Työpaikoillakin kyllä tiedetään, turhaa käyttää energiaa peittelemiseen ja muka kaapista ulostuloon.
Minä olin 38 vuotias rakastuessani ihan päätä pahkaa naiseen. Takana oli pitkä avioliitto miehen kanssa ja lapsia. Jos voisin tehdä jotain toisin, niin kertoisin asiasta läheisilleni nopeammin. Kaikki epäilivät pitkään ja tiesivät että jotain ”salattavaa” on menossa, eikä se kertominen muutu yhtään helpommaksi ajan kanssa. Harmittaa näin jälkiviisaana omien läheisten (vanhempien, lasten sekä ex-puolison) puolesta, että olen valehdellut niin paljon asioista. Kaikki ottivat asian ihan hyvin, toki on tärkeä antaa aikaa sulattelulle...