Harmi, että on vaikeaa Lieksapalstalla ymmärtää.

Anonyymi

Tulin tänne, lukematta mitään . ;)

Aloitin, koska rohkea rokan syö!

Olen. Elän. Vaikutan. Te näette minusta joskus hyviä unia. Lieksa palstalla olen kirjoitellut osamukavasti, sekä osapahasti. En vielä todella hyvin, en varsinkaan hyvästi. Hyvästi kirjoittelu vaatisi mielestäni tiukempaa ja laaja-alaisempaa ymmärryksen potentiaalia. Sanat jo täsmentävät monin kerroin sanomisen merkitystä.

Sitä on harvoin, mutta harvoilla. Mielestäni Wanha ja Kamuttaja, muutamien lisäksi ovat ylhäisen hyvin osanneet tällä palstalla sanansa valita. Myös mielipiteensä heidän on ollut hyvin vahva, ja tietyllä ilolla todettavan, oikeamielinen. Kohtelias, ja paljon puhuttelevasti rakkauden asioiden syvintä heijasteleva, heidän mielipiteensä on ollut. Myös tekninen, ja sähköinen, monin puolin.
Elämme nyt mielestäni tiettyä välivaihetta. Siitä kyllä lehdet ja muut kirjoittelevat.
Jatkakaamme kohteliaasti.

Mietin. Jos korona iskee, miten sen sairastaisin. Testamentinko kirjoittaisin?
Ei. En usko niin heikko olevani. testamentti on kuitenkin kohta kirjoitettava. Se on viisautta. Ikäänyessäni. En kohta kaikkea hallitse.

Kuitenkin aina, vielä, omat valintani.

PS. Loppukevennys, vain siksi. Että ystävä ei ole koskaan unholassa.

https://www.youtube.com/watch?v=Pt2IAIHNFtk

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä aloittaja. Taidatpa syyllistyä suureen rikokseen. Et osaa elää elämää täydesti!

      😀

    • Anonyymi

      Aikamme typeryyden poisto.

      Separaattorilta haiseva emäntä on poistettava, miksi ? Sivukujat eivät kohta ymmärrä. olen hieman huolissani ylläpidon tosiymmärryksestä. Teillä on oman elämän kohteliaisuus omaa itseänne kohtaan, kohta hukassa. .
      Luojan kiitos.

      Rahaa juuri sopivasti. Olen ehdoton paluumuuttaja. Lieksaan.
      Aloittaja.

      https://www.youtube.com/watch?v=TZKbhjXELGI

      PS. Pystykorvani heiluttaa paremmin häntäänsä. Murisematta.

    • Anonyymi

      Valitettavaa. Että järkevin ajatus välistä poistetaan.

    • Anonyymi

      Tylsää joidenkin tylsien mielestä. Mutta Tiedän.
      https://www.youtube.com/watch?v=7RJP_z--08Q
      https://www.youtube.com/watch?v=HKtIqM35sDY

    • Anonyymi

      Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun, käypä se.
      ALEKSIS KIVI

      • Anonyymi

        Yllättävän mielenkiintoinen ja tyylistä poikkeava ketju tällä palstalla. Päättikö aloittaja Kiveen koko rytmityksensä? Kukapa tietänee?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yllättävän mielenkiintoinen ja tyylistä poikkeava ketju tällä palstalla. Päättikö aloittaja Kiveen koko rytmityksensä? Kukapa tietänee?

        Aloitus on hyvä. Siitä ei pääse mihinkään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe