Ostin jo makaronit ja wc paperit, 50 pussia makaronia ja 20 konttia wc paperia. Lisäksi aloitan ensi maanantaina tonnikalaa,kaurahiutaleita varastoida. Kuten Nooa rakensi arkkia,monelle se oli hullutusta,voi samalta tämäkin kuulostaa,mutta koen tämän Jumalan antamana käskynä. Autan sitten lähimmäisiä näillä tarvittaessa. Sana rististä on hullutus niille,jotka kadotukseen joutuvat.
Toiseen korona aaltoon varautuminen Pieksämäki
Anonyymi
84570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Oravakin on niin viisas, että kerää talven varalle.
Meillä on aina vähintään tuo määrä jemmassa ja säilykkeitä myös. Lapsena jo opittiin varautuminen kaikkeen! Silloin tosin säilykkeet eivät olleet hittituote. Nykyään on tutkittu,että jopa hedelmäsäilykkeissä on vitamiinit tallella pitkän aikaa!
Ihmetellä täytyy, ettei palstojen persuttaja ole vielä iskenyt.
Minä en osta ruokaa niin ei tarvii ostaa vessapaperiakaan😁
Sama juttu.. Kuolempahan nuorena.
Miksi et osta ruokaa? Minä ostan aina parin päivän ruuat kerralla.
Kukaan ei ainakaan hauku läskiksi? https://www.iltalehti.fi/fitnessvoimailu/a/4b2dd5da-1a6f-444b-bb3d-0a3d62571656
Riisikakkuja,piltti soseita myös hyvä hamstrata. Halpoja ja säilyviä!
Ja vaippoja...joutaahan sitten lisääntymään aikansa kuluksi
Kiikaroin järvelle.
Hirveä aalto tulossa!
Lisöö makaronia!
Kiitos kaikille pieksämäkeläisille tapahtumajärjestäjile kun olitte osaltaan auttamassa koronan toisen aallon rantautumista. Kiitos myös paikallislehdelle kun omalla hehkutuksella innostitte järjestäjiä typeryyksiin Nyt oli lähes varmaa, ettei loppuvuonna yleisötapahtumia tulla sallimaan. Ravintoloiden aukiolosta ja matkustusrajoitusten purkamisesta tullaan maksamaan kallis hinta. Viruksen adaptaatiokyky näyttää olevan sellainen, että ensi kesänkin tapahtumat tulevat olemaan vaakalaudalle. Rokotevalmistajat ovat myös todenneet täsmärokotteen kehittämisen olevan ennakoitua vaikeampaa. Ymmärtäkää nyt ihmiset, millaiseen tilanteeseen ajaudumme, jos virusta ei saada kuriin.
Höpö olet. Maalais järkeä saa käyttää..
Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että tarveharkintadialogi vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään liian vähäisiä tuotannollisia resursseja.
Totta tuo, suurin osa ihmisistä ei tajua, toki maalaisjärjen hyvä käyttää mutta kyse on vakavasta ongelmasta joka voi ryöstäytyä käsistä. Niin kauan ihmiset ovat välinpitämättömiä kunnes se virus iskee itseen ja talouskin voi romahtaa, silloin jää osamaksubemarit maksamatta!
Viimeisin tieto on että uusimmat tartunnat ovat ulkomailta saatuja. Kotimainen viruskanta on lähes kadonnut.
Jos tämä tapahtuma eli pikku wiissi niin seuraukset olisivat näkyneet paikallisesti kahden viikon kuluttua, näin ei ole käynyt joten kaikki ok. Vähän enemmän käytännön järkeä keskusteluihin , please.
Jos yhtään tiedät asioista, virus on "vaikeampi" kuin bakteeri. Kuten varmasti moni kuullut virusperäisiä sairauksia vaikea hoitaa, bakteereihin tepsii yleensä antibiootti tai penisilliini! Hoitoalan ihmisenä olen jonkun verran näihin perehtynyt. Korona itsessään melko erikoinen uusi ja tuntematon vielä,koska toisilla se lievänä menee,toisille tulee todella vaikeita oireita. Ja sitten pahinta, heikoimmat kuolee siihen. Suoraan sanottuna kammottaa itseäkin koko tämä aika.
Eikö tämä ole jo maailmalla ryöstäytynyt käsistä esim Usa. Koronakuolemien määrä järkyttävä. Suomessa on vielä vähäistä. Sanon vielä,koska en usko,että määrät lopulta täälläkään jää pieniksi. Eli jatketaan ties kuinka kauan varotoimia. Käsienpesua, maskia. Käsidesiä en itse käytä kuin kaupoissa ja muissa julkisissa paikoissa.
Kyllä ihmettelin näiden jokapaikanhöylien kärsimättömyyttä kun piti pikatahtiin järjestää yleisötapahtumia jo kuluvalle kesälle. Todella narsistista touhua.
Ei me voida koko Suomea pysäyttää tämän takia.. Hygienia kuntoon. Kyl se siitä rauhoittuu..
Pieksämäen tapahtumilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa.
Yhtään uutta tapausta ei ole kaupungissa havaittu sitten kevättalven.
Se johtuu pelkästään siitä ettei täällä ole muutenkaan liikettä nivusissa joka toisi yleensä liiketoimintaa ym.
Kuppilat kiinni syyskuussa yleisötapahtumat perutaan, alueellisia matkustusrajoituksia, koronakuolemat tuplaantuu, on tämä pöljää porukkaa.
Eikä mitään kuppiloita kiinni, ihmiset masentuu kotiinsa! Ei oo mitään tekemistä viikonloppusin jos kuppilat kiinni laitetaan.
No tähän on tultu, kun rajoituksia ei noudateta. Virus leviää vauhdilla, renginkostona on kotona, jota myös Sylvi levittää.
Rajoitukset tulevat voimaan aiempaa tiukemmin.
Olkaa ihmiset nyt järkeviä ja jättäkää osallistumatta yleisötilaisuuksiin.
Niin.
Ootteko tosiaan niin pöljä, ettette tajua noudattaa annettuja ohjeita. Ei tartte olla mikään fakiiri kun ennustaa kokoontumiskieltojen tulevan voimaan elokuun aikana.
Hallituksen pitää asettaa uudelleen kokoontumirajoitukset voimaan. Edes aikuiset eivät vapaaehtoisesti suostu välimatkaa pitämään. Tänäänkin kalamarkkinoilla iloisesti halattiin tuttuja ja mentiin kuiskuttelemaan kuulumisia aivan tuttavan korvaan kiinni.
Kaupungin johto siirtyy Lomatriolle eristyksiin johtamaan kaupunkia. Tarjoilut ja majoituksen hoitaa Leskisen mafia..
Hommatkaa tänne joku asiantuntija, joka kävisi kertomassa näille tilaisuuksia buukkaaville paikallisille valopäille millaiseen vaaraan he kanssaihmiset saattavat kun kokoontumisia järjestävät. Nyt alkaa olla viruksen käyttäytymisestä, kaikki turhan riskitilanteet on eliminoitava pois.
Meillä ei taudin suhteen ole mitään hätää.. Kaikki pöpöt tulee ulkomaan tuliaisina. Me ollaan sen verran fiksuja et osataan hygienian kanssa pöpöt hoitaa.. Jopa bile illoissa.. Joten älkää panikoiko asian suhteen..
Panikoida ei tarvitse, mutta tilanne on pahentunut kaikissa rajoituksia purkaneissa maissa ja rajoitustoimiin on jouduttu uudelleen. Psndemian on kehittyneissä arvottu kestävän vuoden 2021 loppuun ja kehitysmaissa vuoden pitempään. Epidemilogeja huolettaa taudin iskemisen myös nuorempiin ikäluokkiin (25-40) ja monet liitännäissairaudet, kuten sydän- ja sisäelinvauriot.
Kuitenkin kuolemme joskus jokainen. Se on fakta. Toki koronan takia turha kuolema ja tuskallisempi kuin luonnollinen? Nautitaan elämästä,mutta turvallisesti.
Ulkomaille matkustaneille ja sieltä koronan työpaikoille, kouluun ja hoitopaikoille tuoneet pitää saada edesvastuuseen. 3000-10 000 euron sakot ja hoitokulujen maksut täysimääräisinä maksettaviksi.
Totta. Jos on hankkinut taudin välipitämättömyydellä niin hoitomaksut saa itse maksaa.. Miksi Etelästä suomalaiset veroparatiiisilaiset lennätettiin Suomeen hoitoon.. Itse saavat maksaa laskunsa eikä suomalaiset veromaksajat. Vieläpä erikoslennoilla nämä pakolaiset haettiin.
Niihin sitä lovvoo on. Muuhun ei muka!
Minä olen varautunut toiseen aaltoon. En mene yhteenkään yleisötilaisuuden ennen rokotusta, tilaat ruuat kotiin, en matkusta en ole lähikontktissa kun perheenjäseniin, teen etätöitä. Teen tään kaiken siksi vain, että sä kulta oisit mun omanain.
Kyllä taitaa olla viisainta toimia kuten sinä
Panedemia näyttää kiihtyvän kaikkialla ja rokotteen valmistumiseen asti pitää välttää turhia kontakteja. Niin se vain on, ei mahda mitään, vaikka olisi nastaa elää normaalia elämää.
Pieksämäki on niin takapajula, ettei koronakaan viiti rantautua tänne.
Kumpa olisikin niin.
Kyllä Pieksämäeltä on korona potilaita. Kaikkea ei kerrota. Sekä mökkeilijöitä liikkunut kauempaa ja korona...
Koska minä sanon korona, korona, korana...
Noin!
Nyt on koronaa täälläkin!
Varaa myös varastoihisi heinähäkillinen kondoomeita etteivät sinunkaltaisesi enää lisäänny.
Ei oo heinähäkkiä🤪
Älä täytä elämää maan turhuudella. Niitä ei tuonelaan mukaan saa. Sen sijaan,älä parjaa ihmisiä vaan siunaa ja rukoile. Herra tuomitsee.
Oletko taistelun keskellä? Tuntuuko sinusta, että vihollinen on voitolla? Pyydä Herraa puhumaan sydämeesi. Huuda avuksi Herraa hädän päivänäsi. Kuinka usein sinä rukoilet? Kun minua huolettaa joku asia, sanon lyhyitä rukouksia pitkin päivää. Kun rukoilet, puhu Herralle, kerro Hänelle kaikki ongelmasi, huolesi ja kysy Häneltä myös kysymyksiä. Ole sitten hiljaa, kuuntele ja odota Hänen vastaustaan. Jumala puhuu ja Hän vastaa sinulle Hänen täydellisellä ajoituksellaan.
Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.
Jer 33:3
Lue tänään osana hartaushetkeäsi Psalmi 20. Rukoilen, että se rohkaisisi sinua. Jumala ohjaa askeleitasi ja suojelee sinua pahalta. Jumala on asettanut oman Nimensä vaakalaudalle ja niin kuin eräässä raamatunselityksessä (Liberty Bible Commentary) sanotaan “Hän on myös laittanut maineensa pelastajana vaakalaudalle.” Jumala voittaa taistelusi. Usko Hänen mahtavaan voimaansa! Materia ei pelasta.
Syksyn tapahtumia on alettu jo perumaan. Ihmisten omaan harkintaan rajoitusten noudattamisessa ei näköjään voi luottaa.
Luonto vaan harventaa epäkelvot yksilöt.
Kuten suomenruotsalaiset, vanhukset, vammaiset, sydänsairaat, diabeetikot...ja savolaiset...niinkö ?
Just näin. Kuolevat kumminkin kohta. Epäkelvot pois ja lisääntymiskykyiset ja lapset jää.
Niinpä hän sitä sinäkin kuolet joskus.
Seuratkaa uutisia, ei hyvältä näytä. Tilanne täällä olisi jatkossakin hyvä, jos nämä muutama höperöpuuhamies laitettaisiin vuodeksi karanteeniin.
Korona(karanteeni) on siitä hyvä,ettei se ole sama kuin sota. Silloin ei auttaisi makaronit,koska pommisuojissa monessakaan en ole nähnyt keittolevyä. Kuivana toki voi järsiä,mutta ei kovin nautintoa ole. Koronan jos saa,pahimmillaan olet sairaalassa nestetipparuokinnassa. Silloin ei makaroneja tarvi miettiä. Realistina noudatan käsienpesua ja julkisessa liikenteessä maskia. Jos korona tulee niin tulee. Se on tullut joillekin kaikista varotoimista huolimatta.
Pommisuojilla+ei+tee+mitään+nykysodissa.+Eikä+niitä+ole+kuin+noin+30%+kansasta.
Aseman sillan alla pommisuoja, sama kuin menisi lehtienkeräyslaatikkoon pommeja suojaan. Tuollainen pieni mätäs asfalttiteineen lentäisi eka ohjauksesta taivaan tuuliin.
Elämä menee ohi,jos vaan pelkää!
Koronavirua on pistänyt koko,maailman sekaisin. Onneksi meillä on hallitus, joka ei,ole vähätellyt pandemian vakavuutta. Viime viikkoina olen selvästi huomannut, että turvaväleistä on lipsautti, on kokoonnuttu isolla porukalla. Nyt tarvitaan jälleen hallituksen toimia, jotta meillä ei nähdä Ruotsin tavoin joukkokuolemia.
Kyllä joutais kuollakin osa. Korvataan kuolleet pakolaisilla niin saadaan tännekin sukurutsattuun kaupunkiin uutta verta ja parempia geenejä.
Haluaisitko siis itsekin kuolla vai oletko mielestäsi parempi ihminen. Joskus Jumala ottaa pois,jos toisia pitää huonompana. Kaikli ihmiset on oikeutettuja elämään!
Sinäkö oot mielestäs parempi yksilö. Höpö höpö.
Miks sukurutsasit sit?
Ei ollut yllätys, että tartuntamäärät ovat tulehtuneet eilisestä. Ja tämä on vain alkua kohti suurta murhenäytelmää, jos kapakat jatkavat aukioloaan ja yleisötapahtumat jatkuvat ja turvaväleille sekä käsihygienialle näytetään takapuolta.
Älä nyt innostu.. Eipä tuo vielä vakavaa ole.. Tauteja tulee ja menee.. Ihmisten typeryydestä kärsitään.
"käsihygienialle näytetään takapuolta."
No älä hyvä mies pyyhi takapuolta käsiisi!"
Seuraava korinakinko on Paltasen autokisat viikonloppuna.
Syksyn tapahtumat peruttava pikaisesti.
Sinulla se on ollut kiire perua aivan kaikkea pitkin kesää!
Rajoitusten purkaminen oli väärä päätös, toivottavasti nyt ollaan viisaampia.
Höpsin sulle. Rajoitukset pois ja terve järki käyttöön.. Meillä corona on hallinnassa.. Media tässä eniten vouhkaa ja hallitus. . Kasvomaskeista koko kesän vääntäneet kättä eikä mitään saatu aikaiseksi.. Toiset käytää. toiset ei jokaisella on valinnan vapaus. Eiks ole helppoa.
Pakko lähtä kreikan lämpöön kun halavalla pääsee.
No yritäppä mennä, autolla vai jalkaisin.
Lentokonneella, 30€ menopalluu ja kaks viikkoo lissää lomaa lisäksi.
Ei menny erityiskouluopinnot sullakaan hukkaan.
Ihmetellä täytyy, kuinka kevyesti koronaan Pieksämäellä suhtaudutaan. Pienet hikiset kuppilat eivät turvaväleistä välitä, maskeja ei ole kun harvalla mennään höpöttämään ihan iholle. Kyllä sen koronan lopulta saa jos elää kun pellossa.
Antaapa pöljien höpötellä, eläköön jokainen miten lystää.
Niinpä. Uteliaat tunkee likelle.
Turvakaasua vaan silmille🤪
Korona eka aalto oli harjoittelua, nyt se vasta taitaa korona kyntensä näyttää.
Korona on maailmanlopun esileikki. Maailma ei tosin lopu muta ihmiskunnan loppu se on sanojaan minun sanoneen näin.
Maailma pelastuu kun ihminen katoaa Tellukselta, luonto kiittää. Ponsset jää räkättien pesimäpöntöiksi.
Ei meillä koronaa oteta vakavasti. Taivaanrannanmaalarikin piti mekko päällä piirustusnäyttelyn avajaisia, jossa tyrkyt olivat tiiviissä ryhmässä idolinsa ympärillä. Lukekaa, ne jotka osaavat, millaisesta viruksestä on kyse.
Seurakuntaopistolla koronatartunta