Milloin ihmiset yleensä vaihtaa kesärenkaat alle pääkaupunkiseudulla? Ja milloin ne olisi syytä vaihtaa?
Sääproffat hei, olisiko jo syytä panna kesäkumit alle?
Milloin kesärenkaat alle?
4
1097
Vastaukset
- *K*
Autoilijoiden ei kannata vielä hoppuilla renkaiden vaihtoon edes Etelä-Suomessa. Lain mukaan nastat pitäisi vaihtaa pois alta viimeistään viikko toisen pääsiäispäivän jälkeen eli ensi maanantaina.
Laki jättää kuitenkin periaatteeseen säävarauksen, ja sitä kannattaa käyttää tänä vuonna, suosittelevat viranomaiset. Pääsiäinen oli aikaisin, pikkutiet ovat liukkaat myös täällä etelässä, eikä lumipyryn mahdollisuuttakaan voi täysin sulkea pois.
- Järjen käyttäminen on sallittua tässä asiassa sekä ratin ja istuimen välissä että valvonnassa, muotoilee vanhempi konstaapeli Tuomo Makkonen Heinolan poliisista.
- Ei kukaan anna sakkoja nastarenkaista näinä aikoina. Jos sellaista sattuu, kehottaisin valittamaan. Ajoin itsekin töihin tänään jäätikköistä tietä.
Makkonen neuvoo vaihtamaan kesäkumit alle viimeistään silloin, kun puut alkavat vihertää. Siinä vaiheessa kevättä poliisi vaatii jo hyvät perustelut nastojen käytölle.
- Kysymyshän on nimenomaan nastoista. Talvirenkailla sinänsä saa ajaa vaikka ympäri vuoden.
Lähde: http://www.itahame-lehti.fi/edrumArt.jsp?article=33932 - ooppeli
Eilen.
- InlineFour
Uutisissa täti sanoi äsken, että "talvirengaspakko päättyi tänään".
Vaihdoin kesärenkaat jo viime viikolla. Onneksi poliisi ei huomannut ja sakottanut!
Huvittaa kuulla myös näitä juttuja "nastarengaspakosta" tai siitä kun ulkona on 15 astetta lämmintä eikä uskalleta vaihtaa kesärenkaita alle.- *K*
Talvirengaspakko ei lopu samana päivänä kuin kesärengaspakko alkaa. Talvirengaspakko loppui muistaakseni helmikuun viimeisenä ja kesärengaspakko alkaa viikko pääsiäisen jälkeen. Tuo väliaika on siirtymäaikaa.
Vaikka tänään olisi 15 astetta lämmintä, niin se ei takaa sitä että parin päivän päästä on helvetinmoinen takatalvi ja tiet umpijäässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713115
- 922885
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301- 181280
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232