Kiitos Jumala kun tapatit ainoan poikasi!
Vain tosi urheat äijät murhauttavat omaa jälkikasvuaan.
Jos Jeesus eläisi vielä, ei Suomessa olisi Fazerin leipomoa, ei Altian viinatehdasta. Ja Hätälän kalatehdastakaan ei olisi olemassa. Alkon myymälöitä ei olisi yhtään.
Jeesus nimittäin ruokkisi kansalaiset kahdella kalalla ja muutamalla limpulla.
Ja hiukopalaksi Jeesus tarjoaisi vedestä tekemäänsä viiniä. Siinä ei einestehtaita tarvittaisi. Saarioisten äiditkin joutuisivat pysyttelemään kotonaan.
Ihan hullun paljon nykyistä enemmän olisi työttömiä ihmisiä.
Ja kaduilla olisi ihan hulluna Jeesuksen viinistä juopuneita kansalaisia.
Eli hullun hyvä homma se Jeesuksien kuolema!
Kansantalous kiittää, ja katkaisuhoitolatkin pääsee vähemmällä.
Kiitos Jeesus että kuolit!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.