Voiko avioehtosopimusta sovitella kahden kuolinpesän välillä?

Anonyymi

Kertokaas miksi näin ei voitaisi tehdä? Tai miksi voisi?

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi sovitella. Tässä esimerkki:

      A ja B olivat solmineet avioliiton 16.8.1996. Sitä ennen he olivat asuneet vuosia yhdessä. B joutui palvelukotiin noin puoli vuotta avioliiton solmimisen jälkeen ja A muutamia kuukausia myöhemmin. Heillä ei ollut yhteisiä rintaperillisiä. A kuoli 16.4.2000 ja B 22.2.2001. Ositettava omaisuus koostui lähes kokonaan A:n ennen yhteiselämän alkamista omistukseensa saamasta omaisuudesta. Ositusta soviteltiin A:n perillisten vaatimuksesta, koska B:n kuolinpesä olisi muutoin saanut perusteettomasti taloudellista etua. Ks. KKO:2003:29
      https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2013/20130013

      • Anonyymi

        Riippuen siitä, mitä omaisuusrypäs sisälsi, jos yhdessä hankittua taikka omaisuutta johon on avio-oikeus, mutta jos omaisuutta johon ei ole avio-oikeutta kuoleman taikka avioeron vireille laiton vuoksi, niin jälleen kaikkein kurjimmalta oikeudelta nahkapäätös ja joka ei noudata lainsäädäntöä perustuslain määräämällä tavalla.

        Käväses lukemassa täältä https://keskustelu.suomi24.fi/t/16480570/kuolinpesa--hakeako-pesanselvitysta-vainajan-omaisuus-myyty-rahaa-quotkateissaquot#comment-103517936 klo 02:24 kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha käydä palstan hupimaakarin laveita tuotoksi lukemasss. Lue sen sijaan tuomioistuinten perustelut päätöksilleen.

        Luen kyllä, luin jopa linkkaamasikin ja huomasin heti, ettei noudata lainsäännöstöä, joten ei ole päätös.

        Turhaa on ainoastaan nunnan nännit ja sinun pallit, eikös se sanonta mene noin?

      • Anonyymi

        Näillä ei ollut avioehtoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näillä ei ollut avioehtoa.

        Sanotaan näin että jos on kaiken palauttava avioehto. Voiko sitä sovitella kuolinpesien välillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanotaan näin että jos on kaiken palauttava avioehto. Voiko sitä sovitella kuolinpesien välillä?

        Mitähän mahdat tarkoittaa "kaiken palauttavalla"?

        Ei se kyllä avioehto palauta kuollutta henkiin ja sanomaan kuinka tehdään.

        Mutta jos tarkoitat avio-oikeuden palauttavaa, niin laki ei tunne sellaista ja jos laki kieltää jonkun olemassa olevan, niin se on kuinka laissa onkin, ei avioehto ohita lakia ja jos ohittaisi, niin miksi siitä ei kerrota tai tällöinhän lainsäädännöstä ei ole mitään hyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luen kyllä, luin jopa linkkaamasikin ja huomasin heti, ettei noudata lainsäännöstöä, joten ei ole päätös.

        Turhaa on ainoastaan nunnan nännit ja sinun pallit, eikös se sanonta mene noin?

        Aamun hupiannos on taattu, kun lukee L&O:n kirjoituksia.

        Ensin kerrotaan, että KKO:n päätös "ei noudata lainsäädäntöä perustuslain määräämällä tavalla", mitä ikinä se tarkoittaakaan, viittaamatta sen paremmin mihinkään perustuslain säännökseen kuin muuhunkaan säännökseen. Argumentiksi tälle kaveri esittelee omaa sekoilutekstiään jossain toisessa ketjussa. Aivan aukoton todiste siis.

        Ja sitten se ei ole päätös, koska se ei noudata "lainsäännöstöä". Tällä kertaa ei viitata edes mihinkään tiettyyn säädökseen saati, että viittaus ulottuisi lähellekään säännöstasoa.

        Ja sinun antisi oli ketjuun mikä?

        Etenkin kun ajattelee, että jälleen katositte toisesta ketjusta kuin pieru saharaan, kun tajusitte, että sinun kovasti rakas Lassila&Tikanoja olikin oikeassa ja siivooa aina tuhojälkenne, anteeksi, siis L&O.

        ONKO TUOMIOISTUIMIEN PÄÄTÖKSET JULKISEN VALLA KÄYTTÖÄ VAIKO EIKÖ OLE? Vastaisitko ensinnä tuohon, jatketaan siitä sitten.

        Tämän hupimaakarin jaarituksiin käytetty aika on hukkaan heitettyä - ellei sitten huumorintaju ole niin lavea, että jaksaa niille jopa nauraa.

        Et olisi voinut suoremmin ilmaista, ettet tiedä mitään, et osaa mitään, etkä tunne lakia yhtään, kunhan käyt ajan kuluksi vain irvailemassa ja tuomassa esiin osaamattomuuttasi.

        En olisi minäkään osannut noin hyvin ilmaista.

        Pointsit ja papukaija-merkit keräsit kyllä nyt itsellesi.

        On se Lowe nokkela kun on löytänyt hienosti, että kaikki juristit, niin edustavat, tuomarit kuin laillisuusvalvojatkaan eivät ole huomanneet että muut soveltavat lakia väärin. Ihan kaikki muut ymmärtävät asian väärin, kaikki muut paitsi Lowe, on se näppärää.

        Missäs olen noin ilmaissut?

        Älä levitä julkisesti paikkansapitämätöntä asiaa.

        Selkeää tekstiähän se oli avioliittolain 90§, siis kun osaa ottaa huuomioon sen ihan alunkin ja lukee sen ymmärtäen, mikä ymmärrys näemmä erittäin monelta puuttuu ja vaikuttaa siltä. että puuttuu myös teikäläiseltäkin, siis kun ei ehdi solvaamiseltaan lukemansa ymmärtämistä opiskella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Avioliittolain pykälässä 90, 1 mom puhutaan eloonjääneestä puolisosta,joten siinäpä sulle oli sitä selkeää tekstiä,tosin sä luulet että siinä puhutaan kuolleesta puolisosta.
        2 eri oikeuskirjallisuuden lähdettä varmistaa sen että siinä puhutaan eloonjääneestä puolisosta.

        Lopputulos on se että eipäs ollutkaan niin selkeää tekstiä sulle Lawetorder.

        Ja onko se nyt niin vaikeaa rekisteröidä sitä nicciäs niin ei tarttis aina arvuutella että kuka siellä vastaa,tosin arvaukset menee suht aina oikein kun sun kirjoitustyyli paljastaa sut.

      • Anonyymi
        JudgeDredd kirjoitti:

        Ja sinä näemmä kuvittelet että siinä puhutaan elävästä puolisosta mille jää avio-oikeus kaikkeen omaisuuteen, vaikka tosi asiassa on kyse ainoastaan avio-oikeuden lakkauttamisesta määrätyin osin.

        Middä olen tasan tarkkaan, ilmaissut että kyse on kuolleesta puolisosta (liittyy kyllä hyvinkin kyseiseen pykälään).

        Etkö oikeastikkaan tajua mitä siinä pykälässä ilmaistaan, vaikka juurikin tuossa ketjussa mihin linkki, selitin sen aika hyvin ja niin katos vastaan väittäjät jälleen kerran kuin pierut saharaan.

        Samaa voisin kysyä sinulta ja sinullehan tuo näyttää olevan todella vaikeampaa.

        Ps. täsmmennetään vähän, että siinä on kirjoitettuna molemmista puolisoista, ei ainoastaan elävästä, eli se atrkoittaa siksi sillain, koska sama asia koskee molempia, eli sitä kumpi jää eloon ja sitten 2. osiossa eläviä, tietyllä varauksella ja joka ilmenee myöskin kyseisestä pykälästä.

        Pahoittelen pilkunnussijalta näppäilyvirheitä, näppäimistö hitaampi kuin kirjoittajan aivot ja sormet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ps. täsmmennetään vähän, että siinä on kirjoitettuna molemmista puolisoista, ei ainoastaan elävästä, eli se atrkoittaa siksi sillain, koska sama asia koskee molempia, eli sitä kumpi jää eloon ja sitten 2. osiossa eläviä, tietyllä varauksella ja joka ilmenee myöskin kyseisestä pykälästä.

        Se on kuules ihan yhdentekevää että mitä mieltä sinä olet asiasta,asia on todettu oikeuskirjallisuuden turvin sellaiseksi että sä olet väärässä ja minä oikeassa.

        "Ps. täsmmennetään vähän, että siinä on kirjoitettuna molemmista puolisoista,"

        1mom puhutaan tasan tarkkaan vain eloonjääneestä puolisosta.

        Ehei hyvä ruikkuperse, sinä olet yhtä oikeassa kuin sinun perseesi.

        Päälauseessa on se ydin ja päälauseessa kirjoitetaan PUOLISOSTA ei elävästä eikä kuolleesta, ei koko pykälässä ole kuollutta puolisoa taikka elävää.

        On ainoastaan avio-oikeus joka lakkaa olemasta pykälässä mainituin määrätyin osin kun jompi kumpi kuolee, taikka kun avioero laitetaan vireille.

        Eli puolisolla ei ole avio-oikeutta näihin, silloin kun tapahtuu noin taikka näin ja jos näin tapahtuessa tapahtuu noin, niin seurataan sitten noin asian mukaan.

        Ruoditaan nyt vielä kerran, kun ei tunnu yksinkertainen asia sinne tyhmääkin tyhmempään kalloon uppoavan millään.

        Erotan nyt vielä päälauseen, että ruikkukin pääsee taas kuluttaan vessapaperia, vaikka luulisi nyt tuon tasoisen tuomarismiehen tajuavan, mutta niinhän sitä sanotaan, että viisaat ei pääse millään tuomareiksi, mutta ne katraan tyhmimmät kyllä.

        "90 § (20.8.2004/784)

        Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä (PÄÄLAUSE jolla ilmaistaan mitä asia koskee ja millain eli avio-oikeus ei koske jäljempänä lueteltuja):

        1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman vuoksi (sivulause jossa ilmaistaan, mitä ei koske ja milloin eli tässä on vain puoliso, eli sama kumpi jää eloon eli eloon jääneellä ei ole jotain (kuolleellahan ei voi ollakkaan mitään, vai ollaanko tästä eri mieltä?);

        2) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille (kappas vaan, toinen sivulause, vähän saman tyylinen kuin ensimmäinenkin, mutta sillä erolla, että ilmaistaan jonkin jälkeistä aikaa ja kappas vaan, sehän on jonkin asian vireille tulo, eli sen jälkeen ei ole oikeutta johonkin eli vireille tulon jälkeen ei ole oikeutta siihen ja siihen).

        Poiketen siitä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, toisella puolisolla on kuitenkin avio-oikeus kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jos avioeroa koskeva asia on rauennut muusta syystä kuin sen vuoksi, että puoliso on kuollut asian vireillä ollessa
        (kolmas sivulause ja jossa määrätään että avio-oikeus jatkuu (vaiko minkähän arvelisitte jatkuvan, olsko se kuoleminen, vaiko päälauseessa kielletty asia? ARVATKAAPA NOLOUTTANNE), mutta jos sattuukin, niin, että avioeron vireillä olo raukeaa kauheen kauheen piiitkään jatkuneeseen kuolemiseen, niin pitääkin toimia niin kuin ensimmäisessä on tarkoitettu).

        Tässä on nyt sitten selitettynä taaskin tuo yksinkertainen avio-oikeuden rajoittamispykälä.

        Viisooppa taas ruikku sormella, että millä kohtaa lukee "eloon jääneen puolison"?

        Ps. ruikku, ne mielikuvitusromaanit ei nyt aina pidä paikkansa.

        Ps. näköjään pääsitte pilaamaan taaskin yhden ketjun.

        Plees IDIOOTIT, tehkää niin kuin olen jo pyytänyt, JOS ON JOTAIN SANOMISTA johonkin muuhun kuin ketjun aiheeseen, niin avatkaa idioottien oma ketju ja linkatkaa siihen ketjuun.

        Älkää idioottimaisuuttanne pilatko joka ketjua idioottimaisine inttämisinne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehei hyvä ruikkuperse, sinä olet yhtä oikeassa kuin sinun perseesi.

        Päälauseessa on se ydin ja päälauseessa kirjoitetaan PUOLISOSTA ei elävästä eikä kuolleesta, ei koko pykälässä ole kuollutta puolisoa taikka elävää.

        On ainoastaan avio-oikeus joka lakkaa olemasta pykälässä mainituin määrätyin osin kun jompi kumpi kuolee, taikka kun avioero laitetaan vireille.

        Eli puolisolla ei ole avio-oikeutta näihin, silloin kun tapahtuu noin taikka näin ja jos näin tapahtuessa tapahtuu noin, niin seurataan sitten noin asian mukaan.

        Ruoditaan nyt vielä kerran, kun ei tunnu yksinkertainen asia sinne tyhmääkin tyhmempään kalloon uppoavan millään.

        Erotan nyt vielä päälauseen, että ruikkukin pääsee taas kuluttaan vessapaperia, vaikka luulisi nyt tuon tasoisen tuomarismiehen tajuavan, mutta niinhän sitä sanotaan, että viisaat ei pääse millään tuomareiksi, mutta ne katraan tyhmimmät kyllä.

        "90 § (20.8.2004/784)

        Omaisuuden ositusta toimitettaessa on omaisuutena, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, pidettävä (PÄÄLAUSE jolla ilmaistaan mitä asia koskee ja millain eli avio-oikeus ei koske jäljempänä lueteltuja):

        1) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman vuoksi (sivulause jossa ilmaistaan, mitä ei koske ja milloin eli tässä on vain puoliso, eli sama kumpi jää eloon eli eloon jääneellä ei ole jotain (kuolleellahan ei voi ollakkaan mitään, vai ollaanko tästä eri mieltä?);

        2) omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille (kappas vaan, toinen sivulause, vähän saman tyylinen kuin ensimmäinenkin, mutta sillä erolla, että ilmaistaan jonkin jälkeistä aikaa ja kappas vaan, sehän on jonkin asian vireille tulo, eli sen jälkeen ei ole oikeutta johonkin eli vireille tulon jälkeen ei ole oikeutta siihen ja siihen).

        Poiketen siitä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, toisella puolisolla on kuitenkin avio-oikeus kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen, jos avioeroa koskeva asia on rauennut muusta syystä kuin sen vuoksi, että puoliso on kuollut asian vireillä ollessa
        (kolmas sivulause ja jossa määrätään että avio-oikeus jatkuu (vaiko minkähän arvelisitte jatkuvan, olsko se kuoleminen, vaiko päälauseessa kielletty asia? ARVATKAAPA NOLOUTTANNE), mutta jos sattuukin, niin, että avioeron vireillä olo raukeaa kauheen kauheen piiitkään jatkuneeseen kuolemiseen, niin pitääkin toimia niin kuin ensimmäisessä on tarkoitettu).

        Tässä on nyt sitten selitettynä taaskin tuo yksinkertainen avio-oikeuden rajoittamispykälä.

        Viisooppa taas ruikku sormella, että millä kohtaa lukee "eloon jääneen puolison"?

        Ps. ruikku, ne mielikuvitusromaanit ei nyt aina pidä paikkansa.

        Sun kanssas on ihan turha väitellä asiasta kun et tuo mitään faktaa puheidesi tueksi,faktalla tarkoitan vaikkapa oikeuskirjallisuutta/tuomioistuimien päätöksiä asian tiimoilta jne jne.

        Ei se vesi muutu viiniksi edelleenkään vaikka kuinka yrität.

      • Anonyymi
        JudgeDredd kirjoitti:

        Sun kanssas on ihan turha väitellä asiasta kun et tuo mitään faktaa puheidesi tueksi,faktalla tarkoitan vaikkapa oikeuskirjallisuutta/tuomioistuimien päätöksiä asian tiimoilta jne jne.

        Ei se vesi muutu viiniksi edelleenkään vaikka kuinka yrität.

        Ei, vaan sinulla on se fakta esillä kun ymmärrät lukemasi ja luet sen 90§ ja en minä mitään yritä muuttaa, se mikä on kirjoitettu niin on kirjoitettu, aivoillesi en mahda myöskään mitään, siellä on sen verran järkeä kuin sinne on ripsuteltu.

        Päästä irti ajatuksesta, että guruhurut on aina oikeassa ja erehtymättömiä, ihminen on katsos erehtyväinen ja joillain on se lukihäiriökin.

        Taikka sinun tulee hiukka opiskella lisää, tai oikeammin tosi paljon ja etenkin lukemansa ymmärtämistä.

        Pahoitteluni, että olet jäänyt tuolle asteelle, mutta vikansa kullakin.

        Ps, väitätkö oikeastikkin ettei lakiteksti ole faktaa?

        Lakiin on AL 90 §:ssä kirjoitettu ihan muuta kuin lawetti siitä lukee. Laki on faktaa, mutta lawettin käsitys siitä mielipide.

    • Kumpi puoliso voi tienata/saada lahjan/saada perinnön ositusperusteen jälkeen eli kuoleman jälkeen...No tietysti eloonjäänyt,näin ollen 1mom puhutaan eloonjääneestä puolisosta.

      • Anonyymi

        Lisään.

        Noo ruikkuli rakas, miten se avioliittolain 90§ on?

        Osaatko nyt selittää sen, voisitko nyt kertoa täällä kaikille, että kuinka se on niissä sinun mielikuvituskirjoissasi ja kuinka se katsotaan??

        Johan kerroin aikaisemmin että miten asiat ovat.
        Edelleen sun kanssa on ihan turha kinastella kun et tuo pöytään mitään faktaa.

      • Anonyymi
        JudgeDredd kirjoitti:

        Johan kerroin aikaisemmin että miten asiat ovat.
        Edelleen sun kanssa on ihan turha kinastella kun et tuo pöytään mitään faktaa.

        Eli laki ei sinun mielestäsi ole faktaa?

        No kerrotko täällä kaikille miksi se ei olisi faktaa ja kerro samalla, miksi lakien tulkinta ja mielipidekirjallisuus sitten olisi faktaa, mutta laki ei.

        Kykenetkö tähän?

        Lue hallituksen esitys laiksi tai muutoksien perusteet avioliittolakiin ja onko ne faktaa vaiko ei?

      • Anonyymi

        Lisään.

        Voisiko se rudge, ei kun judgedredd keroa millä meriiteillä täällä kirjoittelee lakiasioita ja millä koulutuksella.

        Varmaan monia muitakin kiinnostaisi tuollainen tieto, että kuinka luotettavina on hänen kirjoitelmansa pidettävä.

        Tässä on sitten ihan alkuperäinen 90§ vuodelta 1929 ja joka on aika lailla samansuuntainen kuin on nykyinen, siitä vaan käy selkeämmin esiin se avio-oikeus kielto.

        "90§

        Osituksessa, joka tapahtuu ====>>>avioliiton peruutumisen johdosta (kuoleminen taikka eroaminen), on se omaisuus, ===>>>mikä puolisolla oli avioliittoa päätettäessä tai minkä hän sen jälkeen on perintönä, lahjana tai testamentin nojalla saanut<<<===, niin myös mitä sen sijaan on tullut, katsottava sellaiseksi omaisuudeksi, ====>>>johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta".

        Aika selkeää tekstiä jo vuodesta 1929 lähtien on ollut avio-oikeuskielto määrättyihin omaisuus eriin.

        ONKO TÄMÄ RUIKKU NYT SITTEN SITÄ FAKTAA VUOSIKYMMENIEN TAKAA??

        Mitäpä mieltä olet itte nääs?

    • Sä et ole tuonut mitään faktaa pöytään,pelkästään omia mielipiteitä,minä sen sijaan olen tuonut pöytään oikeuskirjallisuutta joka vahvistaa puheeni.

      Se että sä esität mitä laissa lukee ei ole faktaa puheidesi lisäksi.

      Onko sulla esittää mitään oikeuskirjallisuutta/tuomioistuimien päätöksiä jotka vahvistaa puheesi?

      Jos ei ole niin sitten on ihan turha keskustella kanssasi yhtään enempää.

      • Höpöjä kirjotat,ei mulla muuta.

    • Anonyymi

      Ei täällä viisaammaksi ainakaan tule. avioehtosopimus jossa lukee: Puramme edellä yksilöidyn avioehtosopimuksemme. Meillä molemmilla on täysi avio-oikeus toistemme kaikkeen omaisuuteen, sen tuottoon ja sijaan tulleeseen omaisuuteen.
      Nyt on kyseessä sisäkkäiset kuolinpesät,puolisot ovat menehtyneet. Voiko tällaista avioehtosopimusta rintaperilliset sovitella. Avioehtosopimuksen tekohetki on täysin häiriötön eikä omaisuuserät ole juurikaan muuttuneet avioehtosopimuksen laatimisen jälkeen.
      KKO:2003:29 johon alussa on viitattu niin heillä ei ollut ollenkaan avioehtoa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe