lasten taloudellinen avustaminen

Anonyymi

Uskon olevani oikeassa siinä, että meidän ikäluokkamme avustaa rahallisesti aikuisia lapsiamme..

Tai luovutamme omaisuuttamme jo ennen kuolemaamme mikä sinänsä on viisasta.

Syyt lienevät monia...

Lähinnä minua kiinnostaa menevätkö avustukset tasapuolisesti eli avustatteko kaikkia lapsianne samalla tavaalla vai onko teillä joku lemmikki joille annatte enemmän kuin muille Olisi kiva kuulla miksi.

Esimerkkejä ympäristöstäni elävästä elämästä.
Nelilapsinen perhe..Lapsista yhdelle ostettiin auto, annettiin suuria kertarahalahjoituksia.. Muille ei mitään.
Perunkirjoitustilaisuudessa aikanaan oli ensimmäisenä pyytämässä, haluan minun rahani....

Maatila annetaan pojalle, tytölle i hehtaarin kesämökkipalsta.
En ihmettele ollenkaan että katkaisi välinsä vanhempiinsa.

Esimerkkejä on useita

Jos joku väittää ettei tällainen ole mahdollista niin todellakin on.....

Itsestäni sen verran että inulla on vain yksi lapsi, joten ongelmaa ei sinänsä ole.
Olen kuitenkin aina väittänyt kaikille että jos minulla olisi useampi lapsi, olisin tasapuolinen.

Odotan mielenkiinnolla vastauksianne...

112

633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joka kuukausi lapsenlapsen tilille pieni summa jo usean vuoden ajan.

    • Anonyymi

      Odotat. Jaaha.
      Tietenkin kohtelen kaikkia lapsiani tasa-arvoisesti. Mutta kai sä tajuut, ettei ole viisasta ihan just samalla lailla toimia kaikkien kanssa ja yhtä aikaa. Järkeä siis ees vähä.
      Tarpeen mukaan. Kuka milloinkin tarvitsee. Erilaisia kohteita on, joissa raha auttaa. EIvät samalla lailla elä. Yks tarttee opiskeluun ulkomailla. Toinen toiseen juttuun ja kolmas kolmanteen, neljäs neljänteen, viides viidenteen. Niin se menee. Summat ovat samanlaiset. Kohde ja ajankohta eri. Säästelen, että on antaa, kun sellainen tilanne jollekin lapsistani tulee, että rahasta on iloa ja apua. Mutta huomioin, että toiset saavat samanverran.

    • Anonyymi

      Mitä toisten perheasiat meille kuuluu !?

      • "Mitä toisten perheasiat meille kuuluu !?
        "
        Kyllä minä ainakin olen ottanut paljon oppia toisten perheiden asioista,
        sen takia varmaan mulla ja jälkeläisillä meneekin niin hyvin.

        Tässä omakotialueella ja töissä kun moittivat lapsia ja nuoria, aina muistivat mainita, ei ne puheet koske sun Karin ja Leenan lapsia , teillä on mukavia lapsia.

    • Anonyymi

      Annetaan tarpeen mukaan,mutta suuressa kuvassa tasapuolisesti. Meillä on keskinäinen testamentti ja leskellä avio-oikeus myös yhteiseen asuntoon. Lastenlapsille laitetaan jpkaiselle saman verran rahaa tilille synttäriä ja jouluna, uhteensä 1000 euroa vuodessa lasta kohti. Kukaan ei ole valittanut ja testamentissa kaikki menee tasan kahden lapsen kesken.

    • Anonyymi

      Laittakaa vielä tilinumerotkin tänne.

      • Anonyymi

        Paljos sä tarviit? Laitappa tilinumero niin jeesaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljos sä tarviit? Laitappa tilinumero niin jeesaan.

        FI49 5000 9420 2487 33
        ei alle 1 e lahjoituksia

    • Anonyymi

      Emme avusta koska lapsemme eivät ole avustamisen tarpeessa mutta olemme tehneet, ja teemme verotussyistä taloudellisia järjestelyjä sekä lastemme. että lastenlastemme suuntaan.
      Lapsemme rahoittivat akateemiset opiskelunsa oheistöillä. Valmistuttuaan aloitimme järjestelyt jotka jatkuvat lastemme kohdalla tilanteittain ja lastenlastemme kohdalla kuukausittain.

    • Anonyymi

      Viikkorahaa pitää ehdottamasti antaa, vaikka lapsi olisi 50v.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti pitää opettaa laiskoiksi ja palkita oleilusta ettei tule estoja

    • Anonyymi

      Kännykän käyttöä ja pelikonsoleita ja pelitietsikoita kannattaa hankkia talo täyteen etteivät lastenlapset syrjäydy ja oppivat. Nythän twiittaa ne pekkasauri ja joritorvetkin töitä tekemättättä päivät pääksytysten ja lujaa niillä menee, tämä on tätä päivää. Myös matkoja pitää ostaa ja ajokortteja ja uutta vaatetta jos ei aina ole cashiä niin nolla korolla on hyvä velassa olla ei kärsi kukkaro eikä vaivaa bolla, rahaa löytyy kunhan vain keksisi kivoja rahareikiä

    • Omillaan jokainen tulee toimeen, en avusta ketään.
      Ei kukaan ole kyllä avustusta pyytänytkään.
      Olen lasteni kanssa jakamattoman kuolinpesän osakkaita,
      eli he tavallaan omistavat kaiken ja minä vain hallitsen,
      kuolinpesällä on tilejä, joita käytetään tarpeen vaatiessa.
      Yleensä tarve on joku akuutti rahanmeno ja
      kaikki on hoitunut sopuisasti ilmoitusasiana.
      Olen hieman huvittuneena seurannut, kun rahaa on tarvittu niin lapset ilmoittavat, että otan sieltä "lainaa". Koskaan kukaan ei ole maksanut mitään takaisin, Mutta omiaanhan lainaavat.
      Joskus lahjon jouluisin tai muissa merkeissä,
      onneksi ovat vähäiseenkin lesken ropoon tyytyväisiä.

    • Anonyymi

      Useampi uskoo säästämisen voimaan. On se mahtava.

    • Anonyymi

      Säästäminen on kivijalka, sijoittaminen on vasta talo, voima on rautaa ennenkaikkea rauhaa. Valtaosalle suomalaisia ei selvinnyt kun oli se hyvinvointivaltio ja Kekkonen hoiti

      Omaisuus on vapaus, sijoittajalla ei ole kuitenkaan täysin rauha, koska nytkin odotetaan kriisiä mutta ei ole koskaan kysymystä, millä elän tai ostan jotain tavallista, ei jää kahden asunnon loukkuun, on vaihtoehtoja, voi kilpailuttaa , pankit tarjoavat pikkuetuja on mustaa mastercardia ja privatebankingia, alempaa korkoa, saa paremmat vihamiehet jne
      Ennen kutsuttiin pankeista juhlimaan pankkineitien kanssa mutta ne ajat ovat siistiytyneet

      Keskiviikkona klo 9:30 esiintyy Sampo tylsin yhtiö ja kaikki käyvät kuumana
      Nallea ei enää ole vaan Jumalannalle Maununpoika on konsernijohtaja Torbjörn Magnusson

    • Anonyymi

      Miksi vanhukset eivät panosta itseensä ? Monikin vaatii yhteiskunnalta rahaa ja marmattaa, jos joku maksu nousee euron. Vaikka omaa rahaa on sitä ei omaan hyvinvointiin käytetä. Valitetaan vaan, mitä kaikki maksaa.

      • Anonyymi

        Tolkutonta tuhlausta pieneläkeläis pariskunnalla.
        Yksityinen terveydenhuolto. Yksityislääkäreiden vastaanotot. Laboratoriokokeet. Hammashoito ml.implantit. Kaihileikkaukset. Yms. Yms.
        Matkoilla vuosittain 3 - 4 kuukautta sisältäen mm. kiertomatkoja, täysihoitoristeilyjä, joulut jossakin päin Eurooppaa täysihoidossa, Espanjan asunnolla puuhastelua, yms. mitä mieleen juolahtaa.
        Arkielämä tavanomaisen vaatimatonta omien tarpeiden mukaan.

        Lapset on lahjottu. Yksi asunto on lahjoitettu. 2 asuntoa odottaa perunkirjoitusta joskus tulevaisuudessa. Säästövakuutuksen edunsaajina kun minä delaan. Lapsenlapsille lokerossa 18 unssia kultaa ja kuukausittain 130€ kullekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä teillä menee hyvin Laiska-Lasse!

        Ettekö jo kyllästy reissaamaan?
        Minäkin matkustelin paljon aikoinaan, nyt en halua lähteä ainakaan ulkomaille, ei siellä ole minulle mitään. Aika paljon olen nähnyt, se riittää.
        Viimeiset ulkomaan reissut olivat pakkopullaa. Pitkästyttävä pitkä lento kovaan kuumuuteen. Aloin ikävöimään marraskuisia loskakeljä suomessa.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Paljon? Vähän? Henkilöstä riippuvia, suhteellisia käsitteitä.
        Tutustumisestamme lähtien olemme vaimoni kanssa olleet yhteisillä ulkkarireisuilla yhteensä yli 5 vuotta ja tällä hetkellä se tuntuu riittämättömälle koska tämä koronajarru inhottaa.
        Nykyään välttelemme yli 6:n tunnin lentoja. Tosin esimerkiksi Karibialle ja Meksikoon pääsee 8h 5h yhdistelmällä jotka sietää kun varaa ja maksaa lentoemojen vastapäisen exit paikan.
        Kovaan kuumuuteen? Itsehän sen kohteen voi valita. Vaikkapa talvinen kiertely Kiinan sisämaassa ei ole kuuma.
        Nyt säätelen kuumuutta kerrostalon kolmion tuuletuksella ja mekaanisella ilman kierrätyksellä, tarvittaessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä teillä menee hyvin Laiska-Lasse!

        Kiitoksia sinulle uskollinen ihailijani!
        Valitettavasti en pysty osoittamaan kiitollisuuttani konkreettisemmin vaan on tyydyttävä tälläiseen verbaaliseen tapaan.
        Ihailusi on myös osoitus siitä, että ottamalla kantaa asioihin oman kokemukseni ja mielipiteiteni perusteella minun on helppo olla rehellinen ja seisoa lausumieni takana.

        Puolen tunnin kuluttua lähden koukistelemaan. Hauraan vanhuksen viivytystaistelua kiihtyvällä vauhdillea etenevää rappeutumista vastaan.

        Niin. Hyvin menemisestä? Lähtökohdat huomioiden asiat voisivat olla huonomminkin.

        Laiska-Lasse, en minä pahalla kirjoittanut kommenttiani. Olet sinäkin kertomasi perusteella käynyt nuorempana kovankin elämänkoulun.
        Kun tunnistan sinut, on vaan niin kiva jotain kommenttia laittaa. Älä pahastu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljon? Vähän? Henkilöstä riippuvia, suhteellisia käsitteitä.
        Tutustumisestamme lähtien olemme vaimoni kanssa olleet yhteisillä ulkkarireisuilla yhteensä yli 5 vuotta ja tällä hetkellä se tuntuu riittämättömälle koska tämä koronajarru inhottaa.
        Nykyään välttelemme yli 6:n tunnin lentoja. Tosin esimerkiksi Karibialle ja Meksikoon pääsee 8h 5h yhdistelmällä jotka sietää kun varaa ja maksaa lentoemojen vastapäisen exit paikan.
        Kovaan kuumuuteen? Itsehän sen kohteen voi valita. Vaikkapa talvinen kiertely Kiinan sisämaassa ei ole kuuma.
        Nyt säätelen kuumuutta kerrostalon kolmion tuuletuksella ja mekaanisella ilman kierrätyksellä, tarvittaessa.

        Minulla aina nuo sanat ulkkari ja ulkkarireissut ... nostaa päähän pikkusen vääristyneen mielikuvan, kun meillä sanottiin ulkohuussia ulkkariksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljon? Vähän? Henkilöstä riippuvia, suhteellisia käsitteitä.
        Tutustumisestamme lähtien olemme vaimoni kanssa olleet yhteisillä ulkkarireisuilla yhteensä yli 5 vuotta ja tällä hetkellä se tuntuu riittämättömälle koska tämä koronajarru inhottaa.
        Nykyään välttelemme yli 6:n tunnin lentoja. Tosin esimerkiksi Karibialle ja Meksikoon pääsee 8h 5h yhdistelmällä jotka sietää kun varaa ja maksaa lentoemojen vastapäisen exit paikan.
        Kovaan kuumuuteen? Itsehän sen kohteen voi valita. Vaikkapa talvinen kiertely Kiinan sisämaassa ei ole kuuma.
        Nyt säätelen kuumuutta kerrostalon kolmion tuuletuksella ja mekaanisella ilman kierrätyksellä, tarvittaessa.

        En halunnut paheksua teidän matkusteluanne.
        Minusta vain alkoi olla hankalaa ja väsyttävää vaikka ihan hyväkuntoinen olenkin.
        Ei kannata lähteä jos matkassa on parasta kotiin paluu ja matkan odottaminen.
        Risteilyissä on parasta hyvä ruoka ja jos sattuu olemaan mieleistä ohjelmaa. Silti niihinkin kyllästyy.
        Olen tehnyt elämäni mahdollisimman mukavaksi kotonani ja mökillä.
        En kaipaa mihinkään, vuodenajatkin ovat mielestäni ihan ok. paitsi kesä saisi tietenkin olla pidempi.
        Kaupunkilomiakin olen tehnyt, en enää viitsi lähtä ravaamaan nähtävyydestä toiseen, niitä näke netistäkin ja telkkarista.
        Kerrostalokolmioni on ollut tyhjillään koko kesän, käyn siellä katsomassa välillä ja pesemässä pyykkiä. Ei ole kuin 13km matkaa mökiltä. Mökki on puiden siimeksessä, mukavan viileä kuumallakin.
        Toivon teille antoisia reissuja vielä kauan koska pidätte matkustelusta.

      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Ettekö jo kyllästy reissaamaan?
        Minäkin matkustelin paljon aikoinaan, nyt en halua lähteä ainakaan ulkomaille, ei siellä ole minulle mitään. Aika paljon olen nähnyt, se riittää.
        Viimeiset ulkomaan reissut olivat pakkopullaa. Pitkästyttävä pitkä lento kovaan kuumuuteen. Aloin ikävöimään marraskuisia loskakeljä suomessa.

        Minäkin olen kyllästynyt matkustamiseen, en edes pidä helteestä. Lapseni tulevat hyvin toimeen omillaan eivätkä ole koskaan olleet kerjäämässä rahaa. Nyt näyttää siltä, että oma tilanteeni ei enää ole kovin hyvä ja olen alkanut antamaa sekä lapsille että lastenlapsille rahaa, jotta loppupeleissä ei menisi niin paljon veroa.
        On pakko käyttää yksityistä lääkäriä, koska julkiselle on vaikea päästä eikä sieltä saa mitään apua, kai yli 7-kymppiset joutaa kuolemaan.

      • Anonyymi

        OLET IHAN OIKEASSA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tolkutonta tuhlausta pieneläkeläis pariskunnalla.
        Yksityinen terveydenhuolto. Yksityislääkäreiden vastaanotot. Laboratoriokokeet. Hammashoito ml.implantit. Kaihileikkaukset. Yms. Yms.
        Matkoilla vuosittain 3 - 4 kuukautta sisältäen mm. kiertomatkoja, täysihoitoristeilyjä, joulut jossakin päin Eurooppaa täysihoidossa, Espanjan asunnolla puuhastelua, yms. mitä mieleen juolahtaa.
        Arkielämä tavanomaisen vaatimatonta omien tarpeiden mukaan.

        Lapset on lahjottu. Yksi asunto on lahjoitettu. 2 asuntoa odottaa perunkirjoitusta joskus tulevaisuudessa. Säästövakuutuksen edunsaajina kun minä delaan. Lapsenlapsille lokerossa 18 unssia kultaa ja kuukausittain 130€ kullekin.

        Kukin tuhlaa sen mitä kykenee.

        Ehkä vähän liioittelua, mutta....

        Tottakai terveyttään pitää hoitaa, nykysuomessa eivät yli 70- kymppiset enää saa yhteiskunnalta esim. kaihileikkaustakaan...

        Omakohtainen kokemus

        Melkein puoli vuotta Tyksissä paperit, jotka saadakseni kävin yksityislääkärillä

        Aika joka oli annettu tutlimukseen peruttiin..

        Kerrottiin ettei ole antaa uutta aikaa tulee joskus....

        Joten se siitä.. Yksityislääkäriasema antoi maksuehdot...

        Sos toimi ei hyväksy yksityislääkäriä...

        Eläke 900,- mutta pakko mikä pakko...

    • Anonyymi

      Hm..minun ajatusmaailmani taitaa olla hieman ruodusta poikkeava, olen kyllä rahani ihan itse osannut kuluttaa - no, itkevätpähän sitten oikeasti kunnei yhtään mitää ole "perittävää" ja minä pilvenreunalta hymyilen?

      Siksitoisekseen, eihän minulla kouluttamattomalla ja hieman yksinkertaisella ihmisellä
      voisikaan olla mitään mitä jakaa, tunnettuahan on että me "persut" olemme köyhimpiä yhteiskunnassamme, mutta en minä kuitenkaan mitään olemattomia "natseja" pelkää!

      • Anonyymi

        Kouluttamaton? Minä lahjoja en ole kouluttamaton. Läpäisin kunnialla 50/ 60 lukujen vaihteen kansakoulun. Mieheni on hoitanut leivän pöytään ja kielillä puhumiset osaamisensa puitteissa ja tarpeen mukaan.

    • Anonyymi

      Annoin pojalle 500 € kun hän täytti 40 .-

      Gubbe 71

      • Anonyymi

        Minä annoin tyttärelle 1000€.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä annoin tyttärelle 1000€.

        Tytär täytti 25 , siirsin hänelle 25 euroa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytär täytti 25 , siirsin hänelle 25 euroa .

        Jokainen varojensa mukaan.

    • Lapseni ei tarvitse avustusta.
      Annan rahaa lapsenlapsille, en osaa ostaa mitään heille joten annan rahana.

    • Anonyymi

      Kalliita ovat, kalliita ovat.

    • Lapsenlapsille pieni summa kuukausittain suoraan säästötilille.
      Tyttärelle annoin hänen osuudestaan taloon riittävästi omistusasunnon käsirahaan Södermalmilla (puolet koska hänen miehensä sai äidiltään toisen puolen) Pojalleni olen antanut vastaavasti opiskeluavustusta.
      En katso pahaksi sitä että lapsia avustetaan rahallisesti jos he ovat sen tarpeessa. Oikein ajoitettu pienikin töytäisy auttaa eteenpäin, toisinaan ratkaisevasti.

      • Anonyymi

        Eri asia auttaa opintosa aloittavia parikymppisiä lapsia kuin jo nelikymppisiä, joiden pitäisi olla jo tulokehityksensä huipulla. Ekäkeläusten tulot on jo pudonneet roimasti ja ainakin meidän lapset kehottaa meitä kuluttamaan omaan hyvinvointiimme ja hyvä olla säästöjäkin pahan päivän varalle. Lapset korkeakoulutettiin velattomiksi, pärjäävät hyvin. Lastenlapsille laitetaan tilille synttäreinä ja jouluina, saavat pesämunaa tulevaisuuteen. Lahjojakin ostetaan, muttei kovin kalliita. Aikaa lahjoitetaan, kyyditään lastenlapsia harrastuksiin ja vietetään aikaa lasten perheiden kanssa.

      • Anonyymi

        Södermalmilla taitavat asunnot olla kalliita? On nykyisin niin trendikäs kaupunginosa. Minä olen ollut kauan sitten töissä siellä eräässä hoitolaitoksessa ja silloin oli erilainen koko kaupunginosa.
        Nykyisin asun Suomessa ja olen jo vanha nainen. Kävisin kuitenkin mielelläni Tukholmassa, kuten kävin paljon tässä taannoin. Nyt korona estää kaiken ja kaipaan sitä kaupunkia kovastai.

        Muta kun kaikki ei aina mene niinkuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Jokainen perhe on erilainen ja tilanteet erilaisia; turha asettaa omaa menestystarinaansa normiksi ja säännöksi, "miten pitäisi olla".
        Lasten auttamisessa ajoittaminen on kaiken a ja o.

        Kyllä niillä hintaa on, mutta nyt oli kuitenkin kysymys vain bostadsrättistä, soma pieni yksiö jossa oli katto korkealla, heidän ensimmäinen "oma" asunto kun he halusivat asua Tukholmassa, eikä ollut vielä lapsia. Hyvin charmikas ja kiva ympäristö. Minäkin voisin kuvitella asuvani kaupungissa, kun en jaksa enää hoitaa taloa ja puutarhaa, mutta toistaiseksi viihdymme hyvin täällä maalla. (Olen tosin jo pitkään ollut asuntojonossa Uppsalaan, jo ennen kuin tapasimme Legon kanssa,)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eri asia auttaa opintosa aloittavia parikymppisiä lapsia kuin jo nelikymppisiä, joiden pitäisi olla jo tulokehityksensä huipulla. Ekäkeläusten tulot on jo pudonneet roimasti ja ainakin meidän lapset kehottaa meitä kuluttamaan omaan hyvinvointiimme ja hyvä olla säästöjäkin pahan päivän varalle. Lapset korkeakoulutettiin velattomiksi, pärjäävät hyvin. Lastenlapsille laitetaan tilille synttäreinä ja jouluina, saavat pesämunaa tulevaisuuteen. Lahjojakin ostetaan, muttei kovin kalliita. Aikaa lahjoitetaan, kyyditään lastenlapsia harrastuksiin ja vietetään aikaa lasten perheiden kanssa.

        Päinvastaisia periaatteita. Emme sponssanneet yliopistoissa opiskelleita lapsiamme koska todellinen ponnistelu ja harkinta on helpompi oppia kun joutuu vastaamaan itse kaikesta.

        Valmistuttuaan ammatteihinsa olemme sponssanneet lähinnä verosuunnittelun ajatuksella. Lastenlapsilla on siinäkin oma osuutensa.

        Minulla ei ole mitään kiveenhakattuja mielipiteitä asiasta. On tietenkin hyvä että lapset kasvavat aikuisiksi ja heille kehittyy omaa harkintaa ja aloitekykyä, sekä vastuuta omasta ekonomiastaan. Jokainen lapsi on kuitenkin eri maailmansa ja toiset tarvitsevat sitä pientä sysäystä, toiset ei. Tulee tilanteita ja vastoinkäymisiä elämässä joita ei pysty itse ennakoimaan ja silloin on tärkeää että on se tukijoukko, joka on valmis myös auttamaan rahallisesti jos on siihen tarve. Muuten voi nuori aikuinen tehdä vääriä valintoja tai jäädä jumiin yhteiskunnan avusta riippuvaiseksi.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Muta kun kaikki ei aina mene niinkuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Jokainen perhe on erilainen ja tilanteet erilaisia; turha asettaa omaa menestystarinaansa normiksi ja säännöksi, "miten pitäisi olla".
        Lasten auttamisessa ajoittaminen on kaiken a ja o.

        Lapset ei tarvitse mitään, mutta lapsenlapsille annan aina pikkasen ja tietty merkkipäivinä lahjon

        Pirre

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään kiveenhakattuja mielipiteitä asiasta. On tietenkin hyvä että lapset kasvavat aikuisiksi ja heille kehittyy omaa harkintaa ja aloitekykyä, sekä vastuuta omasta ekonomiastaan. Jokainen lapsi on kuitenkin eri maailmansa ja toiset tarvitsevat sitä pientä sysäystä, toiset ei. Tulee tilanteita ja vastoinkäymisiä elämässä joita ei pysty itse ennakoimaan ja silloin on tärkeää että on se tukijoukko, joka on valmis myös auttamaan rahallisesti jos on siihen tarve. Muuten voi nuori aikuinen tehdä vääriä valintoja tai jäädä jumiin yhteiskunnan avusta riippuvaiseksi.

        Ymmärrän tuon sysäyksen, jos puhutaan ns. nuoresta aikuisesta , mutta en voisi kuvitella antavani sysäyksiä enää omille lapsilleni, jotka ovat jo 42 ja 44 vuotiaat.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään kiveenhakattuja mielipiteitä asiasta. On tietenkin hyvä että lapset kasvavat aikuisiksi ja heille kehittyy omaa harkintaa ja aloitekykyä, sekä vastuuta omasta ekonomiastaan. Jokainen lapsi on kuitenkin eri maailmansa ja toiset tarvitsevat sitä pientä sysäystä, toiset ei. Tulee tilanteita ja vastoinkäymisiä elämässä joita ei pysty itse ennakoimaan ja silloin on tärkeää että on se tukijoukko, joka on valmis myös auttamaan rahallisesti jos on siihen tarve. Muuten voi nuori aikuinen tehdä vääriä valintoja tai jäädä jumiin yhteiskunnan avusta riippuvaiseksi.

        Rahallako väärät valinnat voit estää ? Joko poika sai viran tai edes työpaikan ? Kouluthan alkaa kohta.

      • Anonyymi

        Mekin avustamme lapsenlapsia joka kuukausi, joko antamalla rahaa tai maksamalla heidän laskujaan. Ovat opiskelijoita ja työttömiä. Totta kai avustamme, koska pystymme. Eipähän jää sitten paljon perittävää kun sitä ei jää. Parempai antaa eläessään.

        Mira

    • Anonyymi

      En avusta, mitä aikuisia tarvitseekaan, kaikilla kaikkea jo omasta takaa.

      • Anonyymi

        En minäkään lapsenlapsiani avustaisi, jos heillä olisi jo kaikkea. Ovat aikuisia, mutta opiskelijoita ja vailla tuloja. Opiskelija-avustuksella ei pitkälle pötkitä, eikä työttömyyskorvauksella. Työharjoitteluajaltakin maksetaan vain työttömyyskorvausta ja koska työtä ei saa, käytetään taas uusia kouluja.

        Mira

    • Anonyymi

      No johan täällä on varakasta väkeä vai olisiko niin, kuten siinä Jörö-Jukka biisissä lauletaan, että "älä kerro satuja...".

    • Yksi vain on lapsi, sekin jo vaari.
      Joskus olen tilapäisapua antanut rahan muodossa. Eipä tuo mitään juurikaan ole tarvinnut.
      Silloin, kun kaikki 4 lasta oli pieniä, kulut oli isommat. Nyt jo omillaan yhtä lukuun ottamatta.
      Lapsenlapsille annan rahalahjat syntymäpäivänä ja jouluna.
      Ensimmäiselle lapsenlapsenlapselle annoin vähän isomman summan syntymälahjaksi ja sen saman saa tämä tuleva.
      Omaisten auttaminen tarpeen vaatiessa on mielestäni ihan luonnollinen asia.

      • Anonyymi

        Kuis vanha sä olet, ku noi monta polvee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuis vanha sä olet, ku noi monta polvee?

        Enhän minä vielä mikään vanha. 71 tuli hiljattain mittariin.
        Aikanaan ajattelin, että ehdinkö nähdä neljättä polvee, mutta nuo kaksi vanhinta pojanlasta sitten vastakappaleensa löysivät ja nyt on toiselle tulossa ihan juuri.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Sitä kun on ajoissa liikkeellä, niin hyvin kerkiää.
        Minulla oli työkaveri, josta tuli vaari 38v ja siitä on yli 30v.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kun on ajoissa liikkeellä, niin hyvin kerkiää.
        Minulla oli työkaveri, josta tuli vaari 38v ja siitä on yli 30v.

        Jotkut suvut ne sikiämmin paremminkuin toiset.

        Entinen työkaverini, nykyinen naapurini, tuli mummoksi 33v . Oli itse saanut lapsen 17 vuotiaana ja tyttärensä sai16 vuotiaana. Nyt hänen tyttärenpoikansa on jo isoisä. Siis viisi sukupolvea ja hän itse täyttää vasta 70 ensi vuoden alussa.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Oliko ne suomalaisia vai jostain päiväntasaajalta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ne suomalaisia vai jostain päiväntasaajalta?

        Jyväskylän maalaiskunnasta ainakin tuo entinen työkaverini.
        Ainakin kolmanteen polveen aivan blondiineja. Neljättä ja viidettä polvea en ole nähnyt, kuullut vain kerrottavan, että näin on.

    • Anonyymi

      Yksi lapsi, tytär hänellä kans tytär 12 v. Aviomies perinyt rikkauksia, kummallakin hyät työpaikat ja raittiita.
      Saavat aikanaan perintönä.

      • Anonyymi

        Perintä hyvä ansainta parempi, Lenin
        Rikkauksista

      • Anonyymi

        Lisään tyttären avio mies peri jotain miljoona euroa isänsä kautta ja perii vielä äitinsä osuuden aikanaan.
        Tytär peri osuutensa äitinsä kautta ja minut joskus kun aika koittaa.

    • Anonyymi

      Ploma: Olen tosin jo pitkään ollut asuntojonossa Uppsalaan, jo ennen kuin tapasimme Legon kanssa,)

      Aivan oikea taktiikka. Uppasalassa on ollut maailman eniten nobelisteja ja heillä on liudoittain tohtoritutkijoita assistentteina ja siten aviomiesehdokkaita enemmän kuin tinderissä myös latinoita pilvin pimein eli monella vielä työpaikka

      • Haha, Legon vien mukana jos muutan Uppsalaan. Jos se on vielä mukana silloin kuviossa, näyttäisi siltä että on.

      • Paloma01 kirjoitti:

        Haha, Legon vien mukana jos muutan Uppsalaan. Jos se on vielä mukana silloin kuviossa, näyttäisi siltä että on.

        "Paloma01"

        Muistakaahan sitten käydä polvistumassa Eriksagatanilla.
        Minä asuin siellä 3v.
        Kauan, kauan sitten.
        Poiketkaa myös Upsala-Ekebyssä.
        Tehdastani ei siellä enää ole.
        Muuta toimintaa kuitenkin on.
        Polvistuttehan kuten Valkoiselle ihmiselle ainakin. :)

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Minä takaan että muistojeni henget leijailevat vielä siellä. :)

        H.

      • Anonyymi

        Kamala kohtalo muuttaa vanhuksena ihan vieraaseen kaupunkiin, jossa ei tunne ketään. Sosiaalisin perusteinko jonotat asuntoa matujen kanssa kilpaillen ?

        ...Eriksgatanilla

        Gävlende sabel stoveln!!

        H.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamala kohtalo muuttaa vanhuksena ihan vieraaseen kaupunkiin, jossa ei tunne ketään. Sosiaalisin perusteinko jonotat asuntoa matujen kanssa kilpaillen ?

        Suomessa on myös halpoja asuntoja maaseudun pikkukaupungeissa ja taajamissa.

      • huruksz kirjoitti:

        Minä takaan että muistojeni henget leijailevat vielä siellä. :)

        H.

        Härre Jösses!
        Tänk om ni hittar steniga grunden.
        Där min hemmets Baracker stod då.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Härre Jösses!
        Tänk om ni hittar steniga grunden.
        Där min hemmets Baracker stod då.

        H.

        Där jag lärde mig leva.
        Där jag fick känslan vad behövs i livet.
        Jag har mycket mer att tacka till som Upsala.
        Mycket, mycket mera.
        I synnerhet här, i Finland.

        H.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kamala kohtalo muuttaa vanhuksena ihan vieraaseen kaupunkiin, jossa ei tunne ketään. Sosiaalisin perusteinko jonotat asuntoa matujen kanssa kilpaillen ?

        Minun täytyy nyt ihan kysyä mitä tarkoitat "sosiaalisin perustein" ja "matujen kanssa kilpaillen"?
        Uppsalan kokoiseen kaupunkiin on monen vuoden asuntojonot jos haluaa vuokralle. Melkein yhtä pitkät kuin Tukholmaan. Eikä ne ole edes ilmaiset vaan paikasta pitää maksaa.
        Ja mitä maahnamuuttajat tähän kuuluu?

        Kyllä yksityisiltä saa vuokra-asunnon heti, vuokrat vaan kalliita. Sosiaaliseen asuntotuotantoon joutuu jonottamaan. Sinä olet yhä jonossa, koska asut jo jossain. Mutta ilmeisesti olet oikeutettu tulojesi puolesta yhteiskunnan tukemaan asuntoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on myös halpoja asuntoja maaseudun pikkukaupungeissa ja taajamissa.

        Uppsala ei nyt kuitenkaan ole joku pikkukaupunki tai taajama jossa asunnot ovat halpoja, Olen asunut aikaisemmin Uppsalan kapungin rajojen siäpuolella, tosin maaseudulla ja kaikki palvelut ovat lähellä ja Uppsala Akademiska sjukhus on missä käyn esim. reumalääkärillä. Eihän meidän tarvitse minnekään muuttaa, täältä käydään vanhuksia auttamassa kotona, kunnan autot pörrää koko päivän kylän raitilla. Emmekä ole vielä. luultavasti moneen vuoteen avun tarpeessa. Turhaa spekulointia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä yksityisiltä saa vuokra-asunnon heti, vuokrat vaan kalliita. Sosiaaliseen asuntotuotantoon joutuu jonottamaan. Sinä olet yhä jonossa, koska asut jo jossain. Mutta ilmeisesti olet oikeutettu tulojesi puolesta yhteiskunnan tukemaan asuntoon.

        Miltä ihmeen yksityisiltä?
        Kaikki asunnot ovat yksityisten asuntofirmojen omistamia ja jokaiseen on pitkät jonot ja mihinkään niistä ei "yhteiskunnan tukema". Minä olen jonossa, koska maksan jonotuspaikasta. Taitavat olla kovin erillaiset meidän systeemimme.Ei minulla ole mitään etuoikeutta mihinkään asuntoon; ne määräytyvät ainoastaan jonotuspaikasta ja tietenkin sitten kuinka monta halukasta mihinkin asuntoon on jo kuinka kauan he ovat olleet jonossa.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Minun täytyy nyt ihan kysyä mitä tarkoitat "sosiaalisin perustein" ja "matujen kanssa kilpaillen"?
        Uppsalan kokoiseen kaupunkiin on monen vuoden asuntojonot jos haluaa vuokralle. Melkein yhtä pitkät kuin Tukholmaan. Eikä ne ole edes ilmaiset vaan paikasta pitää maksaa.
        Ja mitä maahnamuuttajat tähän kuuluu?

        Sinähän olet maahanmuuttaja.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Miltä ihmeen yksityisiltä?
        Kaikki asunnot ovat yksityisten asuntofirmojen omistamia ja jokaiseen on pitkät jonot ja mihinkään niistä ei "yhteiskunnan tukema". Minä olen jonossa, koska maksan jonotuspaikasta. Taitavat olla kovin erillaiset meidän systeemimme.Ei minulla ole mitään etuoikeutta mihinkään asuntoon; ne määräytyvät ainoastaan jonotuspaikasta ja tietenkin sitten kuinka monta halukasta mihinkin asuntoon on jo kuinka kauan he ovat olleet jonossa.

        Tuo ei voi pitää paikkaansa! Mihin asutetaan turvapaikan saaneet, pitääkö heidänkin jonottaa vuosikausia ja maksaa siitä ? Suomessa yksityisillä ihmisillä on sijoitusasuntoja, joita he vuokraavat.Myös esim. vakuutusyhtiöillä on vuokrattavia asuntoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän olet maahanmuuttaja.

        Mitä merkitystä sillä on?
        Ruotsin kansalaisena ja maassa yli kolmekymmentä vuotta asuneena en tunne olevani mitenkään erilaisessa asemassa täällä syntyneiden kanssa,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei voi pitää paikkaansa! Mihin asutetaan turvapaikan saaneet, pitääkö heidänkin jonottaa vuosikausia ja maksaa siitä ? Suomessa yksityisillä ihmisillä on sijoitusasuntoja, joita he vuokraavat.Myös esim. vakuutusyhtiöillä on vuokrattavia asuntoja.

        En osaa vastata kysymykseesi minne turvapaikan saaneet majoitetaan. En ole asunut vuokralla pitkään aikaan ja säännötkin ovat muuttuneet; on olemassa förtursysteemi jolla voi päästä nopeammin asumaan jonnekin jos on esim. joku terveydellinen , sosiaalinen tai uhkakuva, mutta silloinkin on oltava vähintäin 2 vuotta asumisaikaa esim. Tukholman kunnassa.
        Miksi minä pääsisin jonon ohi kun asun avoliitossa, ei sosiaalisia vaikeuksia ja talo velaton?
        Ei niitä tulojen mukaan jaeta ja jos on pieni eläke voi silti asua kalliimmassakin asunnossa ja saa siihen kansaneläkelaitokselta eläkeläisen asumislisää.
        Onhan varmasti joitakin yksityisiä jotka vuokraavat sijoitusasuntoaan, mutta se taitaa olla yleisempää Suomessa kuin täällä.

        "Förtur kan sökas av dig som har starka medicinska eller sociala skäl som kräver vård och behandling. Du kan ockå söka förtur om du är hotad eller har blivit misshandlad och därför har behov av annan bostad. Du behöver styrka dina behov med intyg från till exempel läkare, psykolog eller socialsekreterare som känner till din situation."

        FÖR ATT FÅ DIN ANSÖKAN PRÖVAD ÄR DET VIKTIGT ATT:
        Du är folkbokförd och bosatt i Stockholms stad sedan minst två år tillbaka.

        Tällaista tietoa löytyi bostad. stockholm.se sivulta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei voi pitää paikkaansa! Mihin asutetaan turvapaikan saaneet, pitääkö heidänkin jonottaa vuosikausia ja maksaa siitä ? Suomessa yksityisillä ihmisillä on sijoitusasuntoja, joita he vuokraavat.Myös esim. vakuutusyhtiöillä on vuokrattavia asuntoja.

        Kunnat ehkä vuokraavat esim. yksityisiltä asuntoyhtiöiltä asuntoja, joihin sijoittavat niitä.

        Meidän kunnassa on kontaineja ja jonkunmoisia parakkeja, joissa turvapaikan saaneet saavat asua jonkun määräajan. Sitten heidän pitää löytää itse itselleen asunto, kun määräaika menee umpeen. Jotkut hyväsydämiset sitten vuokraavat niille jotain pihamökkejään. Toinen vaihtoehto on sitten häippästä tästä kunnasta etsimään muualta asuntoa. Jos ei sekään onnistu, niin johonkin jonkun toisen kunnan "lägenhetshotelliin".

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        En osaa vastata kysymykseesi minne turvapaikan saaneet majoitetaan. En ole asunut vuokralla pitkään aikaan ja säännötkin ovat muuttuneet; on olemassa förtursysteemi jolla voi päästä nopeammin asumaan jonnekin jos on esim. joku terveydellinen , sosiaalinen tai uhkakuva, mutta silloinkin on oltava vähintäin 2 vuotta asumisaikaa esim. Tukholman kunnassa.
        Miksi minä pääsisin jonon ohi kun asun avoliitossa, ei sosiaalisia vaikeuksia ja talo velaton?
        Ei niitä tulojen mukaan jaeta ja jos on pieni eläke voi silti asua kalliimmassakin asunnossa ja saa siihen kansaneläkelaitokselta eläkeläisen asumislisää.
        Onhan varmasti joitakin yksityisiä jotka vuokraavat sijoitusasuntoaan, mutta se taitaa olla yleisempää Suomessa kuin täällä.

        Voi mikä saavutus, , seitsenkymppisellä velaton kämppä !! Moneen kertaan oikein pitää mainita. 🤣

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        En osaa vastata kysymykseesi minne turvapaikan saaneet majoitetaan. En ole asunut vuokralla pitkään aikaan ja säännötkin ovat muuttuneet; on olemassa förtursysteemi jolla voi päästä nopeammin asumaan jonnekin jos on esim. joku terveydellinen , sosiaalinen tai uhkakuva, mutta silloinkin on oltava vähintäin 2 vuotta asumisaikaa esim. Tukholman kunnassa.
        Miksi minä pääsisin jonon ohi kun asun avoliitossa, ei sosiaalisia vaikeuksia ja talo velaton?
        Ei niitä tulojen mukaan jaeta ja jos on pieni eläke voi silti asua kalliimmassakin asunnossa ja saa siihen kansaneläkelaitokselta eläkeläisen asumislisää.
        Onhan varmasti joitakin yksityisiä jotka vuokraavat sijoitusasuntoaan, mutta se taitaa olla yleisempää Suomessa kuin täällä.

        Eikös se ollut juuri Uppsalan kunta, joka osti asuntoja turvapaikanhakijoille tässä muutama vuosi sitten. (muistaisin lukeneeni näin)

    • En minä oikein ole lukua pitänyt.
      Mitä lienen joskus "lainannut", niin varmasti olen jo moninkertaisesti saanut takaisin.

      Kovin avokätisiä vaikuttavat olleen minun suhteeni siitä saakka, kun omilleen hyvästi pääsivät.
      Nytkin jotain viikko sitten toivat minulle monen viikon ruuat, eikä puhettakaan että likka olisi suostunut sanomaan mitä ne maksoi, saatikka antanut tilinumeroaan, mihin minun maksaa ne.

      • Sama on täällä. Pitkän pennin olen säästänyt vuosikymmenten kuluessa, kun poika on huoltanut ja osin korjannutkin kulkuneuvojani.
        Yhdessä pidetään mökit kunnossa ja yhdessä maksettiin tuon toisenkin rakentaminen ja koko perhekunta saa käyttä milloin tahtoo.
        Itse tuovat ja laittavat ruokansa ja tarvikkeensa.
        Monta kertaa olen ollut valmiissa pöydässä siivellä.
        Nuoret auttavat aina tämän tietokoneen ja kännyn kanssa, hukassa olisin näiden vehkeiden kanssa, kun olen digitumpelo, ilman noita nuoria.

    • Kiva aihe.
      Olen avustanut ja aina on mielessä tasapuolisuus. Jokaisella neljällä oli pihassa odottamassa upouusi farkkuauto kun ajokortin saivat. Niillä sitten lähtivät 18-21 v kaikki samana syksynä opiskelemaan 4 täysin eri paikkakunnalle. Pitivät autoa 7-9 vuotta ja mittareihin tuli 120-180 000 km. Kukaan ei ole rypynnyt autoaan, varmaan ovat ajaneet siististi ettei tarvitse hävetä muille.

      Olen antanut lahjoituksia tasapuolisesti ja julkisesti ja aina jos mahdollista yhtä  aikaa.

      Oli myös niin, jos joku halusi/tarvitsi jotain asiaa, me maksoimme sen ja lahjoitimme sitten saman summan kaikille muillekin heti.Sairaalakuluista sovittiin , että kaikki maksetaan, mutta ei makseta muille.

      Nyt on testamentti ja jokaiselle jälkeläiselle veroton maksimisumma, näin varmistetaan että ei mene veroja.

      Joululahjoissa on sellainen systeemi että jokaiselle jälkeläiselle annetaan tietty summa josta vähennetään varsinaisten lahjojen hinta. Raha annetaan sitten vanhemmille.
      Samoin synttärilahjoissa, tietty summa , loput saa vanhemmat rahana mitä ei kulu lapsen lahjaan.

      Testamentissa , joka on tehty ammattimaisesti lukee: Muistakaa jakaa jokaiselle sama rahasumma, muuta järkevää ei meiltä jääkään.Huom: Vaikka toiset on käynyt meillä aktiivisemmin, on toiset tehneet meistä aikaisemmin mummon ja papan. 
      ------------
      Olen tasapuolisuudesta hyvin tarkka, suvussa moni valitti että toinen sai enemmän. samoin olin suurella työpaikalla, 2000 henkeä. Siellä selvisi että kaikki sisarukset/veljet ei ole hyvissä väleissä kodista johtuvista asioista.

      • lisään vielä, että meillä on ollut hyvin helppo toimia tasapuolisesti kun ovat 1 2 1 syntyneet kaikki alle 1v 4 kk välillä.
        tasapuolisuus olisi hyvin vaikeaa jos syntyisi lapsia vaikkapa 7 v välein.

      • Anonyymi
        e.u kirjoitti:

        lisään vielä, että meillä on ollut hyvin helppo toimia tasapuolisesti kun ovat 1 2 1 syntyneet kaikki alle 1v 4 kk välillä.
        tasapuolisuus olisi hyvin vaikeaa jos syntyisi lapsia vaikkapa 7 v välein.

        Ei ole mahdollista saada neljää lasta noin lyhyessä ajassa, vaikka yhdet kaksoset joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mahdollista saada neljää lasta noin lyhyessä ajassa, vaikka yhdet kaksoset joukossa.

        Kyllä siinä jotain lisiä tuli matkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siinä jotain lisiä tuli matkaan.

        Ajattelin, että uusioperheestä oli kysymys. Ja että omaksesi olit ottanu kaikki. Hyvä niin.

    • Anonyymi

      Omaan asenteeseeni opiskelevien lasten avustamattomuudesta on saattanut vaikuttaa oma kokemukseni.
      Inttiin menoon saakka oli minun annettava palkkani kokonaisuudessaan äidilleni. Jokainen killinki omaan käyttöön oli kerjättävä ja perustetava.
      Häivyin siitä huushollista heti intin jälkeen.

      Opiskellessani 60-luvulla pystyi opinnot rahoittamaan melko pitkälle kesä- ja joulutöillä. Minulla oli yksi siirtokarjalaisten säätiön matalakorkoinen laina 1500mk ja sitten sain etujärjestöltäni 1000mk:n takauksen. Alivuokralaishuone maksoi 15omk/kk.
      Kuullessaan tästä ilmoittivat vanhempani, että he tarvitsevat se tonnin auton lyhennykseen. Perusteluna oli, että löytäisin sen joskus edestäni.
      Annoin muuta jäi löytymättä.
      Olen ylpeä siitä, etten ainakaan talous mielessä ole tippaakaa kiitollinen vanhemmilleni.

      Omat tenavani saivat pitää kaikki tienestinsä. Opastin heitä pienimuotoisessa sijoitustoiminnassa mutta he itse rahoittivat opintosa. Kumpikin Helsingissä 5 vuotta. Toinen täysin velattomana. Toinen otti yhtenä vuotena opintolainaa.

      Myöhemmin olemme tehneet järjestelyjä.

      • Anonyymi

        Ja taas, olet jankuttanut saman tarinan tuhansia kertoja, lopeta jo laiskalasse.

      • Anonyymi

        Maistereita ovat oikein L-L:n jälkeläiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maistereita ovat oikein L-L:n jälkeläiset?

        Toinen on metereologi joka opiskelun loppuvaiheissa mm. heitti TV3:n keikkaa ja toinen on otiksesta valmistunut teknisen fysiikan dippeli joka on vuosia ollut saksalaisen konsulttifirman palveluksessa.

        Metku on Suomen Ilmatieteen laitoksen edustajana jossakin EU:n euromet (tai sinne päin) yhteistyöorganisatiossa.

        Rauhoittaako?

        Totesin vain, mainintasi 5 vuoden opiskeluista Helsingissa.
        Harvempi viittä vuotta painaa suurkeittiö-linjalla Hesassa.

        Hm. Ei aihetta mielialan vaihteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totesin vain, mainintasi 5 vuoden opiskeluista Helsingissa.
        Harvempi viittä vuotta painaa suurkeittiö-linjalla Hesassa.

        Hm. Ei aihetta mielialan vaihteluun.

        Kommenttisi sisältö jää mysteeriksi!

    • Anonyymi

      Vielä tässä lapsia elättämään, ovat jo nylkeneet minut putipuhtaaksi.
      Sen minkä saan, käytän itseeni!
      Omalla työlläni hankkinu, siihen ei kukaan ole avustuksia tuonut, enkä niitä saa, en ole hakenutkaan.

    • Anonyymi

      Eikä ole enää mahdollista, joskus 50-vuotta sitten sutkittiin moiseen malliin, ei enää.
      Pankki pistää luukut kiinni heti kun ihminen keikkaa, ennakkoperinnöt luetteloidaan aika tarkkaan. Ketään ei kai voida jättää perinnöttömäksi, pitää olla rankka menneisyys jos näin käy. Jokainen saadaan perunkirjoitukseen mukaan, jjopa lehtolapsia löytyy nykyään jakoon mukaan.
      Jos tulee iso pulma, neuvontaa saa ja pesänjakaja on oiva apu, näin isokin mökki saadaan mukavasti jaettua, niin että kaikki ovat tyytyväisiä.
      Tietysti joku vanhempi voi suosia jotain lastaan, mutta siihenkin on omat syynsä.

      • Anonyymi

        Yksi Esimerkki, miten voi suosia ayhtä lapsistaan...

        Myy omaisuutensa pienellä hinnalla (laillisesti ja vähentää siitä esim.. hallintaa, syytinkiä ja ne.. ja rahansiirron jälkeen palauttaa maksusuoritusta hiljalleen takaisin.....

        On näitä muitakin...

        Esim. omat vanhempani elättivät melkein 20 vuotta juoopoa lastaan..Yksi 80- luvulla saatu loton päävoitto siihen meni.

        Meitä oli neljä, kukaan muu ei saanut mitään

    • Anonyymi

      Hullua olisi avustaa lapsia joilla on jo kaikkea, työpaikat, mökit, reissaavat ulkomailla jne., miksi ihmeessä minä eläkemummo roponiö heille aPirre

      • Anonyymi

        Avustaminen ja peritöverojen ennakkojärjestelyt ovat tarkoitukseltaan eri asioita vaikka saattavat näyttää samoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avustaminen ja peritöverojen ennakkojärjestelyt ovat tarkoitukseltaan eri asioita vaikka saattavat näyttää samoilta.

        Pröystäilyltä näyttävät lasten avustamiset olivatpa missä muodossa tahansa ja sitä
        ne ovat itsensä kehumista. Jatkakaa vaan kilpailua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pröystäilyltä näyttävät lasten avustamiset olivatpa missä muodossa tahansa ja sitä
        ne ovat itsensä kehumista. Jatkakaa vaan kilpailua.

        Sinulle kaikkien muiden elämä on pröystäilyä. Käykö kateeksi, kun muut ovat hoitaneet taloutensa ansiokkaasti ja vaurastuneet ? Pystyvät maksamaan rutkasti veroja, joilla voi taata perushyvinvoinnin vähäosaisillekkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pröystäilyltä näyttävät lasten avustamiset olivatpa missä muodossa tahansa ja sitä
        ne ovat itsensä kehumista. Jatkakaa vaan kilpailua.

        En ymmärrä asennettasi! Pröystäily? Mitähän tarkoitat? Kuulutko ryhmään "toisten aivoilla ajattelijat" eli sinulle on tärkeää mitä kuvittelet kanssaihmisten ajattelevan sinusta?
        Otan osaa! Tuo lienee parantumaton ja parantamaton vaiva!

    • Avustan tarpeen mukaan enkä tee siitä numeroa. Olemmehan samaa perhettä ja minusta perheen perustehtävä on toistensa tukeminen.
      Aikuiset lapset ja heidän lapsensa kuuluvat mielestäni myös perheeseen, heidän hyvinvointinsa on minulle tärkeä.
      Jos tulee tilanne, että lisärahalla se paranee niin voin hyvin tinkiä omastani, olen toisen ajan lapsia, enkä ole oppinut osallistumaan kulutusjuhlaan toisin kuin lapset ja lapsenlapset, jotka syntyivät toiseen aikaan.

      • Anonyymi

        Kulutusjuhlintaan en auta, vaan annan tarpeeseen ja ostan harrastusvälineitä lapsenlapsille.
        Jokohan paloman poika sai työpaikan, kouluthan alkaa kohta. Oma pojantytär valmistui jumppamaikaksi ja sai pitkän viransijaisuuden. Hyvä sekin. Autoin juuri perustamaan hyushollia.

        Tarpeeseen minäkin, Anonyymi 9.16. Tarkoitin, että tämän tarvallinen elintaso voi näyttää kulutusjuhlalta meille, jotka synnyimme toiseen aikaan, jossa niukkuus oli aina läsnä.

      • Noin minäkin ajattelen perheestä.
        Myös tuon viimeisen virkkeesi ymmärsin niin, kuinka tuossa alempana selvensitkin.
        Tämän päivän köyhyys ei ole köyhyyttä sillä mitalla mitattuna, mitä se oli ennen.

      • Eliaana kirjoitti:

        Noin minäkin ajattelen perheestä.
        Myös tuon viimeisen virkkeesi ymmärsin niin, kuinka tuossa alempana selvensitkin.
        Tämän päivän köyhyys ei ole köyhyyttä sillä mitalla mitattuna, mitä se oli ennen.

        Hyvä että ymmärsit Eliaana, vaikka väärinkirjoittamiseni (kirjoitusvirheet) vain jatkuu, kaihileikkauksesta huolimatta..))

    • Anonyymi

      Kyllä avustan ahkeria ja yritteliäitä lapsia ja lapsenlapsia, mutta en makaavia laiskoja, jotka eivät viitsi tehdä elantonsa eteen. Se on jämpti näin.

      Ei Luojakaan laiskoja elätä.

    • Anonyymi

      Ei Luoja laiskoja elätä.
      * Jokaisen pitää nähdä vaivaa toimeentulonsa eteen.

      Tuo on muuten ihan totta. Ahkerille lapsille minäkin annan , mutten terveille makaaville laiskoille.

      • Anonyymi

        Eihän ahkerat ja menestyvät lapset tarvitse taloudellista apua eläketuloilla toimeentulevilta vanhuksilta, päin vastoin sellaiset lapset auttavat mielellään vanhempiaan.

    • Anonyymi

      Eikös teillä ole jo rahat ja tavarat loppuneet, kun niin ahkerasti käytte jakamassa?

    • Anonyymi

      Minä olen aina sanonut lapsilleni, että "raha ei kasva puussa".

      Luultavasti he pitävät minua puuna, koska eivät ole apua tarvinneet. :))

    • Anonyymi

      En huomannut aloituksesi tasapuolisuus kohtaa koska se on meille itsestään selvää.
      Kuten mainitsin niin opiskeluaikana emme sponssanneet lainkaan.
      Lastemme oli myös aikuisina opittava, ettei raha ja hyödykkeet ole ponnistelematta käytettävissä.
      Sitten teimme tilisiirtoja verotuksen sallimissa puitteissa ja lisäksi hyödyntäen esimerkiksi siihen aikaan svedurahastojen veroedun.
      Siirsimme yhden asunnon lastemme nimiin 2000 luvun alussa jolloin vaimoni oli niin nuori, että se onnistui ilman lahjaveroa. Otimme itse sen vuokratulon ja markkinoiden heikennyttyä lapsemme myivät sen viime syksynä.
      Notariaatissa on säästövakuutus jossa edun saajina ovat molemmat lapsemme.
      Vuosien saatossa tapahtuneita erilaisia tavaralahjuksia en laske mukaan mutta lahjus yhdelle > vastaava rahasumma toiselle. Häälahjat ovat eri juttu.
      Esimerkki tavaralahjuksista. Aikoinaan poikamme oli vaimoineen kylässä Espanjan asunnollamme ja he halusivat vuokrata auton ja ajella Espanjan mantereen eteläpuoliskoa ja sisämaata. Poika valitsi auton. Minä maksoin vuokran ja täsmälleen sama summa toiselle tenavallemme.

      Olin itse vanhempieni, varsinkin äitini syrjimä kaikissa suhteissa ja se katkeroitti mieleni pysyvästi, joten olen ehkä turhankin tarkka tuossa suhteessa.
      En kanna huonoa omaatubto kyllä siitäkään, että tehdessään tyttäremme kanssa yhteisiä matkoja vaimoni luultavasti maksaa muutamia heidän yhteisiä ravintolalaskujaan korvauksena tyttäremme tulkkauksesta, tai jostakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe