Jos ken väittää Siilinjärven olevan

Anonyymi

taloudellinen menestystarina, niin täytyy purskahtaa joko a) nauruun tai b) itkuun - mikä on sinun valintasi....muuta, mitä?

6

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saman voi oikeastaan kysyä koko Suomen taloudellisesta menestymisestä.
      1980-luvun loppuun saakka Suomi kasvoi tasaisesti ja vakaasti, mennen eteenpäin kohti parempaa.
      Sitten Suomi piti saada EU kuntoon ja ensimmäiseksi tänne järjestettiin 90-luvun lama, ja sitten EU jäseneksi. Jo 90-luvun alusta lähtien kaikki on mennyt päin helvettiä.
      Nyt Suomi on velkaantunut ennätyspaljon, eikä silti kykene pitämään palveluja yllä. Esim. terveyskeskuksissa ei ollut käyntimaksuja vielä 80-luvulla, ne kustannettiin verovaroista ja julkinen velka oli silti äärettömän pieni. Ennen ei ollut leipäjonojakaan, se oli 80-luvulla vain häpeällinen muisto pula-ajalta, josta kuultiin vain koulussa historiantunneilla. Ei olisi silloin uskonut, että sellaista ankeutta näkee vielä arkitodellisuudessa, Suomessa!

      Suomi oli menestystarina 1980-luvun loppuun saakka. Sen jälkeen ei ole ollut kuin surkeutta, häpeällistä alennustilaa!

    • Anonyymi

      No niin, Siilinjärvi on menestystarina, jonnekin asti, mutta ei kaikille, vain harvoille. Siilinjärvi kasvoi muutaman tuhannen asukkaan kunnasta (jossa maatalouden keskellä oli silloin pari sairaallaa: Tarina sekä Harjamäki) yli 20 000 asukkaaseen, aika nopeasti, ja vieläpä samaan aika kuin ympäristökunnat lähes kuihtuivat. Syinä oli noittein sairaala-aikojen jälkeen pari teollisuusyritysta (Luja ja Kemista, jälkim.sittemmin ja nykyjään Yara).

      Mutta kuten monet urbaanit kunnat niin, niin kyllähän se tulevaisuus purskauttaa (ainakin naurun suusta), minnekkä seuraavaksi, kun uusia "innovaatioita" pitäisi keksiä, ja vanhatkin on lähinnä se "naurun aihe", niinpäse niin ...


      Kyllä talouskasvun periaate iskee eniten juurikin Siilinjärven tapaan kasvaviin kuntiin, se "menestys" EI OLE lääke mihinkään (edes lääketeollisuudessa), mutta silti jotakin PARANNETTAVAA paljon, paljon riittää ... Eikä se löydy Siilinjärveltä, lähi - Kuopiosta, netistä, eikä yli-sosiaalisuudesta ... Mikä muu on se "lopullinen kasvu", jos ei se järvi osaa kasvaa siinä mukana??!!

    • Anonyymi

      Siilinjärven osalta tulevaisuus on kohtalaisen synkeä. Se historian menestys tyrehtyi kunnan velkaantumiseen ja muutenkin huonoon taloudelliseen tilanteeseen.
      Nyt on käynyt niin, että lähes kaikki kunnan omistamat rakennukset joudutaan ja on jo jouduttu rakentamaan uudestaan.
      Laskua tulee tuosta noin 100 miljoonaa euroa. Ei ole taloudessa liikkumavaraa. Katsotaan nyt miten käy esimerkiksi opetustoimen kanssa. Lomautetaanko opettajia, kuten maan monilla paikkakunnilla on uhkana. Kuopiossa on lomautettu muuta henkilöstöä.
      Yritykset kasvavat maan yleisen taloudellisen kehityksen mukaan, eivätkä kaikki ole heikossa asemassa. Taloutta hankaloittaa vielä tämä virusepidemian.
      Katsotaan nyt, miten lähikuukaudet menevät.

    • Anonyymi

      perskärpäsiä ovat ilman Kuopiota olisi kriisikunta

      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi.


      • Anonyymi

        Velkaisilla Kuopiolaisilla ei olisi edes lentokenttää, jos ei olisi Siilinjärveä.

        Kuopio olisi vieläkin velkaisempi, ellei Siilinjärvi työllistäisi tuhansittain Kuopiolaisia.

        Kuopio olisi yksityisenä laitoksena konkurssissa. Pystyssä se pysyy vain kuppaamalla valtiolta vuosittain käsittämättömiä summia rahaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      2719
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      827
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      128
      806
    Aihe