Paljonko olette keränneet mustikoita ikätoverit?

Anonyymi

Me ei olla puoliskon kanssa poimittu kuin kymmenisen litraa. Puhtaana käsin poimitää, kun en pidä siitä siivoamisesta. Paikoin on aivan valtavasti marjaa ja toisaalla ei lainkaan.

14

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse olen poiminut käsin noin 15 litraa, puoliso koneella noin 30 litraa, osa annettu lapselle ja ystäväperheelle.
      Mustikoita on metsässä niin paljon, etteivät ne keräämällä lopu.

      rr...

      • Anonyymi

        Olen kerännyt 47 litraa, pakastimessa.

        Aikaisemmin keräsin enemmän, siinä 200 litraa, mutta nyt riittää.
        Ei jaksa kantaa metsästä.
        Kun syö vaikka vain ruokalusikallisen päivässä, niin on hyvä silmille.


    • En ole tänä kesänä poiminut yhtään, kun en ole ottanut TBE-rokotetta.

      Mustikoita kuuluu olevan paljon, mutta aivokuumetta levittäviä puutiaisia yhtä paljon.

    • Vain 24 litraa ja lujille otti..)) Osaan käytin poimuria ja totesin, että se ei ole minun juttuni. Poimiseen tuli sellainen suorittamisen henki, en päässyt edes flow-tilaan, kuten käsin poimiessa..))

    • Tähän mennessä 10 litraa ja pari vattuja. Jatkan vielä. Kypsyivätkin vasta noin vähän yli viikko sitten tällä kohtaa.
      Mutta paljon niitä on, ihan pirtin seinämältä alkaen. Noin 50 metrin päässä korkeintaan olen pirtistä ollut.
      Tuo maasto, kun on semmoista, että siinä on mustikat ja puolukat iloisesti sekaisin.
      Saa varoa puolukankin raakileita sotkemasta.
      Käsin poimin mustikan, poimurilla puolukan.

    • Anonyymi

      Vain 10 litraa ja käsin., jos reissun jälkeen kävisin vielä lisää
      Pirre

    • Anonyymi

      Kolme ämpäriä olen poiminut mutta kuten mieheni sanoo, Tuolla lailla kouhaten, puoli metsää mukana niin eihän niitä niin paljon ole.

    • Anonyymi

      Muutaman litran mustikoita olen poiminut, ne on pakastimessa rasioissa. Tämänhetkisessä asunnossa on niin pieni pakastin (enkä isoa halua hankkia esim. vaatehuoneeseen) ettei sinne enempää sovikaan muun sälän lisäksi.

      Lisäksi pari litraa vattuja, niistä tehtiin hilloketta mutta näkyy olevan kaksi suht isoa purkkia vanhojakin niin että eipä ole tarvetta enempään. Lapsen perheelle meinaan viedä toisen purkillisen. Siitä uudemmasta satsista siis ;D

      Puolukoitakin näkyy tulevan, mutta puolukkasurvoksen kanssa on ongelmallista kun ei ole kylmäkellaria... Pitää vielä miettiä, josko perunakellariin maalle veisin? Puolukkaa kuitenkin syömme vuoden mittaan aika paljon.

      Mrs.W

    • Anonyymi

      Joku ahkeruus tuolla kertoi ,että on 47 l pakastimessa. Kysyn vaan syötkö tohella yksin vuoden aikana noin paljon , vai jaatko niitä ystävällisesti tutuille ja muille.

      Niin no, eihän siinä tule kuin 4 litraa /kk. ,mut luulis ,että kyllästyy. Eri asia on ,jos syöjiä on paljon.

    • Anonyymi

      En marjaakaan, eikä ole aikomus poimia yhtään enempää.

      • Sama täällä, entinen naapurini kerää ja ostan häneltä, tänä kesänä vain yhden ämpärillisen koska pakkasessa on vielä entisiäkin.
        Hän keitti myös ämpärillisen mansikka mehua ja tilasin jo kaksi ämpäriä puolukoita. Hän kertoi, että niitäkin näyttää tulevan.
        Tilasin mehukkaita , vaikka kehui, että niistä ensimmäisistä saa hyvää melkein hyytelöä,
        koska niissä on eniten pektiiniä.
        Puolukkahillo on tosi hyvää, puuron päälle sitä jo ihan odotan.


    • Tänään poimin pari litraa mustikoita ja litran vattuja.
      Koska ne kaikki ovat niin lähellä nyt, ei tarvitse kauas mennä ja välillä voi käydä huilaamassa jos siltä tuntuu.

      • Anonyymi

        Poikkesin metsään ja keräsin 10 litraa.
        Eli oon kerännyt tähän asti yhteensä 57 litraa.

        Minulle se kerääminen on tärkeintä ja että saa liikuntoa.

        On vielä viime vuoden mustikoita pakkasessa, syön ne ensin.
        Lapsenlapsille vien, tykkäävät mustikoista, ja tuttaville tuliaisiksi.
        Sitruuna-mustikkahilloa tein aikoinani, ja voi että oli hyvää.
        Jos löydän sen reseptin, niin laitan tänne. Löytyy varmaan netiltäkin.

        Joka aamu laitan jugurttiin mustikoita, näkkärinpaloja, ynnä muita siemeniä: kurpitsan, chian, auringonkukan, villisipulin (mustia pieniä) ym, kookoshiutaleita.
        Siinä aamiainen.
        Joskus harvemmin kaurapuuroa (en sitä keittele vaan saa 10 minuuttia olla kannen alla).

        On paikat kipeinä.
        Huomenna taas metsään!


    • Anonyymi

      En oikein uskalla noihin lähimetsiin yksin lähteä ....ja kohta ne hirvikärpäsetkin on kiusana ...poimin litran torilta ...
      mimmimum-..mi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5479
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3637
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2995
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      296
      1866
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe