Ihmiset ovat,
kuin aallot järven selällä,
kun toinen menee ylös toinen tulee alas.
Ja kun kaikilla menee hyvin,
silloin on kaikkialla tyyntä
ja rauhallista.
kuin aallot järven selällä,
kun toinen menee ylös toinen tulee alas.
Ja kun kaikilla menee hyvin,
silloin on kaikkialla tyyntä
ja rauhallista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin paljon korkeita aaltoja,
vetäytyviä vesiä,
aallonharjanteita,
ylös ja alas,
eteen ja taakse,
aallot ja keinut.
jatkuva liike ja vellova voima,
ulkopuolelta tuleva myllytyksen vimma,
räyhäävä meteli,
vaatimukset,
odotukset,
luulot.
voi kunpa kaiken keskeltä jokainen löytäisi
sen tyynen veden, jota myrskytkään ei
kokonaan kadota,
vain hetkeksi heilauttaa,
ja jälleen on tyyni tuo,
järven selkä.
Meri ympärillä pauhaa.
Aallot lyö pärskeitä kaikkialle.
Tuuli ulvoo kallioilla.
Tuuli ja elämä synnyttää myrskyjä.
Elämä riipoo ihmistä,
kaivertaa rauhatonta mieltä.
Mutta valtamerenkin syvyydessä on tyyntä
ja rauhallista.
Miksi katsoisin pintaa räyhäävää,
kun löydän hiljaisuutta syvyydestä?
Tuo kummallinen tasapaino kahden välillä.
Pieni kalvo, joka erottaa myrskyn hiljaisuudesta.
En katso räyhäävää pintaa,
se on liian helppoa.
Jokainen räyhäävä pinta,
ympärilläni nytkin..
on vain pinta. :)
Toisilla hyvin ohut, toisilla paksu,
pinnan alla on paljon enemmän,
pääsen sinne uudelleen ja uudelleen,
omalla kuuntelemisellani,
omalla syvyydelläni,
omalla hiljaisella
järkähtämättömyydelläni.
Vaikka minä puhuisin ja nauraisin,
huutaisin ääneen tai pitäisin meteliä,
Niin tänä hetkenä ja tänä päivänä,
jälleen kerran ja yhä uudelleen,
löydän tuon syvyyden rauhan,
vaikka ympärilläni nytkin
on pintoja monta. :)
Mutta voi meitä sukeltajia!/Poloisia pinnan alla pupeltajia./Ei riittänyt sinullekaan/rauhallinen veneretki,/ soutelu tyynellä säällä./Älä väitä ettet miettinyt/ särjen vertauskuvallista kohtaloa/ tai uskaltanut edes pientä puhuria toivoa./Kadehditkos koskaan kalastajaa?/ häntä, jolle meri on aaltoja ja ruokaa?/ karikoita ja väyliä kulkea./Säätä hyvää ja huonoa./ Olisi mukavaa pulahtaa/ auringonsäteissä/veteen vaaleaan/jolta puuttuisi pohja./Sillä massojen alla on taas maata./Ja taas maailma.
Kalastajat, nuo kunnioitettavat kylmänäpit,
ahavoituneet satasolmujen avaajat,
heinittyneiden verkkojensa setvijät,
kärsivällinen odotus..
käsissään ohuet langat..
ja silti joskus niin valtavat saaliit.
Pohjaton pohja, pinnan alla maailmat,
pohjan alla toinen,
kunpa pääsisin pohjankin läpi..
tulisinko taivaalle tulisena tähtenä,
vaiko kylmänä pohjantuulena.
Mieluiten tyynenä
ja tulilentokalana.