ystävälläni on diagnosoitu psykoosi, joka todennäköisesti on huumepsykoosi. Hänellä on vainoharhaisia harhaluuloja sekä mieleen nousee valemuistoja. Ilmeisesti lääkityksen ansiosta hän osaa eritellä todentuntuiset valemuistot oikeista muistikuvista. Jos hänet on huumattu aikanaan psykedeeleillä se on ilmeisesti mahdotonta todistaa ainakaan virtsatestillä koska nuo aineethan häipyvät elimistöstä parissa päivässä vaikka niistä muuten voikin jäädä pitkäaikainen trippi päälle.
Hän itse on huumevastainen eikä varmasti ole tietoisesti mennyt mitään ainetta vetämään joten hänet on suurella varmuudella huumattu. tällaisessa todennäköisessä huumaustapauksessa hänen kätensä olivat olleet pahasti turvoksissa hänen ollessaan päihtyneessä tilassa. Huumeet on mitä ilmeisemmin juotettu hänelle tarjotun alkoholidrinkin seassa.
Nyt kysyisin mistä huumeesta mahdollisesti voisi olla kyse?
Hänen sekvuustilaansa kuuluu sekin ettei hän muista suuresta osasta illan tapahtumia mitään mutta kertoo ikäänkuin heränneensä eräässä paikassa muistamatta miten sinne on päätynyt hän ei kuitenkaan ole ollut sammuksissa vaan jalkeilla koko ajan.
Hän itse on huumevastainen eikä varmasti ole tietoisesti mennyt mitään ainetta vetämään joten hänet on suurella varmuudella huumattu. tällaisessa todennäköisessä huumaustapauksessa hänen kätensä olivat olleet pahasti turvoksissa hänen ollessaan päihtyneessä tilassa. Huumeet on mitä ilmeisemmin juotettu hänelle tarjotun alkoholidrinkin seassa.
Nyt kysyisin mistä huumeesta mahdollisesti voisi olla kyse?
Hänen sekvuustilaansa kuuluu sekin ettei hän muista suuresta osasta illan tapahtumia mitään mutta kertoo ikäänkuin heränneensä eräässä paikassa muistamatta miten sinne on päätynyt hän ei kuitenkaan ole ollut sammuksissa vaan jalkeilla koko ajan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kumma, kun ei ole tullut vastauksia, Luulisi täällä edes joskus kirjoittelevan joku alan ammattilainen, joka osaisi ottaa kantaa tuohon aloittajan kysymykseen.
Varmasti hänen ystäväänsä voidaan auttaa sairaalassakin mutta, jos täällä jollakulla on tietoa näistä asioista ne olisi hyvä kirjoittaa näkyviin opiksi ja varoitukseksi sinisilmäisille ihmisille.
Päästäkää mut ulos!
Päästäkää mut ulos!
J. Kanerva
Asiallisia vastauksia aloitukseeni kiitos.
Ystäväsi käyttämät lääkkeet ovat todennäkösesti psykoosilääkkeitä.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00033
Lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet
Hitaasti kehittyvät pakkoliikkeet
Väsymys
Suun kuivuminen, ummetus ja muut antikolinergiset haittavaikutukset
Seksuaalitoimintojen häiriöt
Painonnousu ja diabetes
Kuukautishäiriöt ja maidoneritys
Verenpaineen lasku ja huimaus
Verisolujen määrien muutokset
Sydänvaikutukset
Kouristuskynnyksen alentuminen
Syljen eritys
Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä
Aivoverenkierron häiriöt
Lämmönsäätelyn häiriöt
Herkkyys auringonvalolle
Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset
OIKESTAAN EN TIEDÄ MIKSI LÄÄKÄRI MÄÄRÄSI NÄMÄ PSYKOOSILÄÄKKEET.MENIN IHAN SEKAISIN, EN PÄÄSSYT YLÖS VUOTEESTANI JA JALKANI OLIVAT IHAN HERVOTTOMAT.NYT ELÄMÄ TUNTUU TAAS MUKAVALTA KUN JÄTIN KO. LÄÄKKEET POIS.
Kannattaako+psykoosilääkkeitä+käyttää?
Klassisten+psykoosilääkkeiden+toimintamekanismi+on+perusidealtaan+hyvin+yksinkertainen:+ne+jarruttavat+aivojen+dopamiinin+välityksellä+tapahtuvaa+viestinvälitystä.+Dopamiini+on+eräs+luonnollisista+välittäjäaineista,+jolla+on+keskeinen+tehtävä+ihmisen+motivaation+ja+mielihyvän+tuntemusten+suhteen.+Dopamiinin+aktivoi+aivojen+palkitsemiskeskuksen+esimerkiksi+liikunnan+tai+seksin+harrastamisen+yhteydessä.+Psykoosipotilaiden+tuntema+apaattisuus+ja+mielihyvän+puute+johtuu+psykoosilääkkeistä+ja+itse+asiassa+kyseisten+lääkkeiden+taustateoria+on+sama+kuin+lobotomiassa:+ne+tekevät+potilaista+välinpitämättömiä+psykoottisia+ajatuksia+kohtaan+ja+lievittävät+akuuttiin+psykoosiin+liittyvää+ahdistusta,+mutta+eivät+lisää+hyvinvointia.+Psykoosilääkkeiden+käyttäjien+elämänlaatu+on+yleensä+varsin+heikko.
Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita. Ongelmana on tällä hetkellä psykiatrinen akuuttihoito, jossa potilaat saavat tavallisesti elinikäiseksi jäävän ja kuolemaan johtavan psykoosilääkityksen.
madinfinland (piste)org
Miten muka päästä skitsofrenian oireista eroon ilman lääkkeitä? Jos aivoissa on liikaa välittäjäaineita, niin ei se puhumalla parane.
Itselläni on paranoidi skitsofrenia, on ollut harhaluuloja esim. Ne tuntuvat niin tosilta, ettei niitä tajua vääriksi. Vasta puoli vuotta - vuosi lääkkeillä oltuani rupesin tiedostamaan harhat.
Samoin oli sellaista ylihygieenisyyttä, että kaiken koki likaiseksi ja yritti puhdistaa ympäristöänsä. Se invalidisoi minut täysin.
Nämä oireet myöskin hävisivät psyykenlääkkeillä. Vuosi sitten vaihdettiin lääke Latudaan, joka pitäisi ottaa ruuan kanssa. No kun en saanut syötyä tarpeeksi, niin ajattelin, että lääkkeessä ei ole mitään tehoa ja jätin ottamatta monina päivinä.
Sitten tuli taas näitä ylihygieenisyysoireita ja toiminnanohjauksen ongelmia. Eli sellaisia, etten tiedä missä järjestyksessä rupean tekemään asioita ynnä muuta. Harhat eivät ole palanneet.
Jos en söisi lääkkeitä, niin olisin pian toimintakyvytön. Lääkkeiden kanssa olen kuin normaali ihminen.
Joten senkus pelottelet siinä ihmisiä, meidän joidenkin on niin käytettävä pystyäksemme elämään kunnolla.
Jos vertaa elämänlaatuani lääkkeiden kanssa ja ilman, niin siinä on miljoonakertainen ero. Nyt pystyn toimimaan enkä sammaloidu ahdistuneena ja toimintakyvyttömänä kotiini.
Lääkkeiden haitoista kertominen ei ole pelottelua, jokaisella on oikeus saada tietoa lääkkeistä jotta voi tehdä informoidun päätöksen omalla kohdallaan.
HYVÄ TIETÄÄ SKITSOFRENIASTA 1
Mielen pulmiin on suhtauduttu hyvin vaihtelevasti eri kulttuureissa, eri aikoina.
Länsimaista ajattelutapaa hahmottaa hyvin aatehistorioitsija Petteri Pietikäisen teos “Hulluuden historia”. Siinä hän toteaa: ”Hulluuden kasvot ovat alati muuttuvat. Samalla ne ovat tunnistettavissa eri aikoina siitä, että hulluksi todetaan tai luokitellaan ihminen, jonka käytös poikkeaa niin sanotusta keskivertokäyttäytymisestä enemmän kuin normaaliuden rajat sallivat”.
Tällä hetkellä käytettävät luokittelut juontuvat psykiatri Emil kraepelinilta. Hän pyrki kuvaamaan tarkasti sairaaksi tulkittua käytöstä.
Kraepelin kuvasi 1899 käsikirjassaan taudin, jota kutsui nimellä dementia praecox eli ennenaikainen dementia. Siihen liittyi harha-aistimuksia, outoja ajatuksia, katatoniaa ja muita suuria liikuntavaikeuksia. Sveitsiläinen psykiatri Eugen Bleuler ehdotti taudin nimeksi skitsofreniaa vuonna 1908. Taudin ennuste oli varsin huono.
Skitsofrenian ennuste parani huomattavasti kun 1917 Constantin von Economo kuvasi virussairauden nimeltä encephalitis lethargica. Tätä silloin yleistä sairautta poteneet erotettiin skitsofreenikoista, joilla ei ollut dementiaan johtavaa sairautta eikä yleensä liikuntapulmia.
Tauti oli kuitenkin ehtinyt jo saada huonon maineen vääjäämättä kuolemaan johtavana dementiana.
Tätä toivotonta kuvaa – erheellisyydestään huolimatta – ei skitsofrenian yltä ole saatu karistettua. Edelleenkin on varsin kiistanalaista, erotteleeko ”skitsofrenia” -käsite jonkin ryhmän oikeasti muista. Kahdella skitsofreenikolla ei ole välttämättä yhtään samaa oiretta ja kuitenkin he ikäänkuin “sairastavat samaa tautia”.
Nykyään skitsofreniaa arvioidaan olevan noin prosentilla aikuisväestöstä.
Potilailla on kolmenlaisia pulmia
Potilailla on usein kolmenlaisia ongelmia. Positiivisiksi sanotaan – harhaanjohtavasti – oireita jotka tuovat jotain lisää potilaan tavalliseen olemiseen. Niitä ovat mm. kuuloharhat, epäileväisyys, oudot ajatukset ja yleinen mielen sekoittuminen. Nämä oireet herättävät usein ympäristössä suurta hämminkiä ja levottomuutta.
Negatiivisiksi oireiksi kutsutaan normaalien asioiden menettämistä. Niitä ovat tunteiden latistuminen, kyvyttömyys kokea mielihyvää ja apaattisuus. Tämä on kokijalle itselleen varmaan tilan ikävin puoli, mutta se ei herätä niinkään ympäristön huolta.
Kolmannen ryhmän muodostaa tiedonkäsittelyyn liittyvät kognitiiviset pulmat. Tarkkaavaisuus, muisti, havaintojen erottelu, oman toiminnan ohjaus jne. ovat usein skitsofreenikoilla puutteellisia.
Nykyään erittäin yleinen antipsykoottinen lääkitys kohdistuu vain positiivisiin oireisiin. Ne vähentävät ennen kaikkea monilla psykoottisilla harhoihin liittyvää kiihtymystä.
Pitkäaikaiseen kuntoutumiseen vaikuttaa lähinnä kognitiivisten pulmien ratkaisu (1 – 3). Kognitiiviset ongelmat näyttävät edeltävän varsinaisen psykoosin puhkeamista ja niiden hoito näyttää määrittävän potilaan tulevaisuuden (4 – 6). Kognitiivisia ongelmia ei kuitenkaan ole kaikilla potilailla.
Psykoosi laukeaa
Yleisimmin skitsofrenia puhkeaa aikuisuuden alussa. Nuorella on voinut olla tunne-elämän ja ajattelun pulmia aiemmin. Hän vetäytyy muista omaan maailmaansa. Hänen ajattelustaan tulee outoa ja nuori kokee kuuloharhoja. Usein ympäristön paineet, rakastuminen, armeija tai muut haasteet ovat hänelle ylivoimaisia. Sisäinen ja ulkoinen todellisuus törmäävät, harhat lisääntyvät ja nuoren valtaa kiihtymys. Nuorta ympäröivät ihmiset järkyttyvät hänen outoudestaan ja tilanne muuttuu psykoottiselle hankalaksi. Hoidon alku on toisinaan psykoosiin joutuneelle traumaattinen tapahtuma.
Paraneeko skitsofrenia?
Varhaisimmat luotettavat seurantatutkimukset skitsofreniasta toipumisesta löytynevät 1940-luvulta. Niiden mukaan vuosina 1946 – 1950 diagnosoiduista uusista skitsofreenikoista Warren State – sairaalassa Pensylvaniassa 73 prosenttia oli parantunut itsenäiseen elämään kolmen vuoden kuluttua (7).
Vastaavia tuloksia saatiin monista seurantatutkimuksista USA:ssa ja Isossa -Britanniassa. Hieman yli puolet palasi muutamassa vuodessa itsensä elättäviksi melko tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi (8,9).
Tilanteeseen tuli muutos Ranskasta. 1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10).
Dopamiini – avain skitsofreniaan?
Vuonna 1952 psykiatrit Deniker ja Delay ottivat tämän uuden aineen käyttöön Pariisissa psykiatrisessa sairaalassa. Nopeasti klooripromatsiinin käyttö levisi Keski -Euroopassa. Psykiatristen osastojen potilaat hiljenivät. Hoito muuttui.
Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)
Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?
1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.
Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.
Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle
Hämmentäviä seikkoja
Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.
Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)
Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.
Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)
Neuroleptien+pitkäaikaishyötyjen+tutkimuksia
Dopamiini on sellainen välittäjäaine, että se ei spesifisti vastaa vain sinun harhaisista ajatuksistasi ja vääristä kuvitelmistasi. Se välittää niin oikeita, perusteltuja pelkoreaktioita kuin paranoisisa harhojakin ja sillä on hyvin moninaisia funktioita ihmisen kogntitiivisissa, motorisissa ja affektiivisissa toiminnoissa. Skitsofreenikoilla ei ole todettu minkäänlaista endogeenista eli sisäsyntyistä häiriötä, joka liittyisi dopamiinin liikaeritykseen. Ainoa todiste tästä hypoteesista on saatu kornia kyllä niiltä skitsofreenikoilta, jotka ovat käyttäneet neuroleptejä. Heidän aivonsa ovat rakenteellisesti aivojen plastisiteetin johdosta sopeutuneet lääkkeen vaikutuksiin niin, että synapsien määrä on lisääntynyt. Lääkkeet siis herkistävät hermoston postsynaptista järjestelmää ottamaan vastaan dopamiinia, jonka määrä on laskettu hengenvaarallisen alas neuroleptien avulla. Ilman tätä sopeutumismekanismia saattaisit olla todennäköisemmin kuollut tai täysin zombi.
Tämä terve mekanismi kuitenkin aiheuttaa sen, että et voi lopettaa lääkkeitä ilman, että se aiheuttaa hermostollisia häiriöitä aivoissasi. Olet myös herkistynyt dopamiinin eritystä lisääville päihteille ja huumeille, ja menet helpommin sekaisin niistä. Toisin kuin kuvittelet, sinulla ei ole mitään sisäsyntyistä häiriötä aivoissasi, vaan ne on luotu lääkityksellä. Lääkitys ei korjaa mitään kroonista epätasapainotilaa, vaan luo sen. On täysin luonnollista, että eri välittäjäainejäjestelmät ovat eri tavoin aktiivisia eri tajunnantiloissa. Tämä ei implikoi mitään sairautta, vaan on normaalia hermoston toimintaa. Voimakkaat stressitilat ja väsymys voi näin ollen aiheuttaa aivoissa paranoiaa ja kuuloharhoja ilman, että siihen liittyisi itsessään mitään spesifiä sairautta. Vuorovaikutuksellakin voimme säädellä sitä, mitä tunnemme ja miten jäsennämme maailmaa, ja tämä korreloi suoraan aivojen sähkökemiallisesti toimivan viestiäjrestelmän kanssa. Puhumalla voi tosiaan hoitaa ja parantaa psykoottisia tiloja juuri tästä syystä. Aivot ovat sosiaalinen ja kielellinen elin ihmisellä, ne reagoivat voimakkaasti sosiaaliseen ympäristöön ja sopeutuvat siihen. Jos ihminen on kroonisesti turvaton, kaltoinkohdeltu ja yksin, niin hänen hermostonsakaan ei toimi kovin hyvin, koska se on jatkuvassa hälytystilassa.
Tuttu juttu täällä meillä
Jussi Saarinen
Yle ja huumeet?
madinfinland
Skitsofrenia puntarissa
Nykyinen skitsofreniaksi nimetty sairausmalli periytyy 1800-luvun lopulla biologista psykiatriaa luoneen Emil Kraepelinin “dementia praecox” -sairausmallista. Sekä Kraepelin että nykyinen biolääketieteellinen psykiatrian koulukunta ovat katsoneet, että kyseessä on ensisijaisesti krooninen aivosairaus, jonka kurssi on aikaa myötä heikentyvä. Kraepelinin tutkimukset ovat sikäli hyvin vanhentuneita, että hänen aineistoonsa kuului oletettavasti runsaasti keskushermoston kuppaa sairastavia henkilöitä. Tästä johtuen nykyinen skitsofrenia ei ole vertailukelpoinen dementia praecoxin kanssa, ja skitsofrenia-sairauden perustelut vaativat päivittämistä 2000-luvulle, jolloin aivokuppa ei psykiatrisissa sairaaloissa enää ole aivan hetkeen jyllännyt. Lisäksi huolta aiheuttaa 1800-luvun biologisen psykiatrian epäonnistuminen, mikä ei ole estänyt Kraepelinin oppien uudelleen lämmittämistä 70-luvun puolelta lähtien lääketeollisuusvetoisesti psykoosien “ymmärtämiseksi”. Myös nykyinen psykiatrian oppikirja pitää Kraepelinin sairausmallia perusteltuna lähtökohtana skitsofrenialle.(1) Pieni katsaus skitsofrenia-käsitteestä ja siihen liittyvän sairausmallin perusteluista on nyt paikallaan.
Teoria skitsofreniasta
Nykyisen käsityksen mukaan skitsofrenia (myös: jakomielitauti) on parantumaton ja vakava mielen sairaus, jonka pääasiallinen syy on potilaan geneettinen sairausalttius tai varhainen keskushermoston kehityksen häiriö. Skitsofreniaan liitetään todellisuudentajun häiriintyminen, mitä seuraa yleensä aivojen välittäjäainetoimintaa estävä lääkitys sekä skitsofreniadiagnoosi. Psykiatriassa siis katsotaan, että diagnoosin saaneet potilaat poikkeavat perustavanlaatuisesti keskushermostonsa puolesta muusta väestöstä. Teoriassa on kuitenkin selkeä ongelma: skitsofrenian etiologiaa eli sairauden syytä ei psykiatriatieteessä tunneta ja myöskään yhtään skitsofreniaan liitettävää biologista sairauden merkkiä ei tunneta.(1) Pitkäaikaisoireina pidetään yleisesti etenkin kognitiivisten kykyjen heikentymistä sekä tunteiden latistumista, jotka molemmat sopisivat kuitenkin hyvin myös mielihyvä- ja palkitsemishormoni dopamiinin toimintaa estävän lääkityksen aiheuttamiksi pitkäaikaisoireiksi.
Trauma aiheuttajana?
Viime aikoina on ollut nousussa trauma käsityksenä vakavien psyykkisten pulmien taustalla. Yli 7000 henkilön otoksessa vakavat lapsuuden vastoinkäymiset yhdistettiinkin vahvasti aikuisiän psykoosikokemuksiin siten, että mitä enemmän vastoinkäymiset olivat kertyneet, sitä suurempi oli psykoosikokemusten todennäköisyys aikuisiällä. Näin luonnollisesti myös skitsofreniadiagnoosin mahdollisuus kasvoi jyrkästi vastoinkäymisten kumuloituessa.(2) Suomalainen Käypä hoito -suositus sen sijaan katsoo, että skitsofreniaan ei liity mitään muuta kuin normaaleja elämänkokemuksia ja mahdollisesti huumeiden käyttöä.(3) Käypä hoito -työryhmä voisi tarkastella uudestaan, että onko esimerkiksi edellä mainitussa tutkimuksessa huomioitu lapsuudessa koettu raiskaus normaali elämänkokemus, jonka kokeneet vain sattuvat olemaan aikuisena psykoottiselle oireilulle geneettisesti alttiita. On kuitenkin huomioitavava, että psykologisen trauman kokemus ja vaikutus on väistämättä yksilöllinen, eikä ole syytä siirtyä malliin, jossa monimutkaiset mielen ilmiöt palautettaisiin yhteen “juurisyyhyn”. Trauman vaikutus yksilön kokemuksiin vaatii kuitenkin kasvavaa huomiota.
Voidaanko ennusteeseen vaikuttaa tehostamalla hoitoa?
Biologisen teorian mukaan skitsofrenian hoitotulokseen ei juurikaan pystytä vaikuttamaan, koska sairauden oletetaan olevan perinnöllinen sekä parantumaton. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä skitsofrenian vuosittainen ilmaantuvuus kuitenkin laski 90 prosentilla siirryttäessä perinteisestä hoidosta avoimen dialogin hoitomalliin.(4) Tämä psykoosia seuraavan kroonistumisen vähnetymisestä johtuva radikaali muutos hoitotuloksissa osoittaa, että perinnöllisyys ei ole psykoosien tutkimuksen ja hoidon kannalta merkityksellinen tekijä, ja samalla se osoittaa biologisen psykiatrian skitsofrenia-teorian vääräksi. Samalla kaatuu myytti siitä, että skitsofrenian yhden prosentin esiintyvyys väestössä olisi sairauden periytyvyyteen viittaava “luonnonvakio”.
Esimerkiksi Englannissa Afrikasta ja Karibialta tulevilla maahanmuuttajilla on noin kymmenkertainen riski saada skitsofreniadiagnoosi muuhun väestöön verrattuna, mikä viittaa vahvasti sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden vaikutukseen diagnoosin saamisen kannalta. Skitsofrenian esiintyvyydessä on huomattavia eroja myös kehittyneiden maiden sisällä, eikä yhden prosentin universaali esiintyvyys ole muuta kuin sitkeä myytti.(5) Lisäksi köyhissä maissa tulokset akuutin psykoosin hoidossa ovat huomattavasti paremmat kuin rikkaissa maissa (6), mikä taas kumoaa köyhistä maista tulevien maahanmuuttajien “geneettisen alttiuden” sairastua krooniseen psykoosisairauteen. Tämä viittaa siihen, että yhteisöllisyys ja matala hierarkia, sekä tietysti avoimen dialogin kaltainen inhimillinen hoito suojaisivat akuutin psykoosin jälkiseurauksilta.
Akuuttia psykoosia seuraava hoitotulos ja sitä myöten hoitoon päätyneen ihmisen tulevaisuus on siis pitkälti kiinni siitä, miten akuuttihoito järjestetään. Psykoterapian ja sosiaalipalvelujen mahdollisuudet ovat rajalliset, mikäli potilaille määrätään sairaalassa automaattisesti Käypä hoito -suosituksen mukainen psykoosilääkehoito, koska tällöin psykoosilla on taipumus kroonistua skitsofreniaksi.
Pohdintaa
Edellä kuvatun ja myös oman kokemukseni perusteella voisin todeta, että psykoosi on huomattavasti monimuotoisempi ja vivahteikkaampi ilmiö, kuin nykyinen psykiatrinen viitekehys antaa ymmärtää. Skitsofreniaa sairausmallina ei voida pitää tieteellisesti tai eettisesti perusteltuna.
Tiedetään että tietyissä osissa Afrikkaa samat henkilöt, jotka saisivat meillä skitsofreniadiagnoosin, toimivat arvostettuina shamaaneina. Emme tiedä psykoosista juurikaan, eikä tieto valitettavasti ole viime vuosikymmeninä valitun tutkimuslinjan johdosta juurikaan lisääntynyt.
Diagnosoimalla psykoosi skitsofreniaksi tehdään vahvoja asiantuntijavetoisia oletuksia potilaan tulevaisuudesta. Tällöin kuntoutuksen maksimitulokseksi voidaan asettaa “hyvä elämä sairaudesta huolimatta”, vaikka lääkärin tehtävä on parantaa parannettavissa olevat potilaat. Lisäksi potilaat saadaan retoriikalla uskomaan, että ongelmat ovat geeneissä ja viallisessa keskushermostossa, eikä suinkaan traumaattisissa kokemuksissa tai yhteiskunnallisissa valtasuhteissa.
Ensisijainen ongelma psykoosien hoidossa on se, että teoria keskushermoston sairaudesta, joka vaatisi ikuisen aivokemioita korjaavan lääkehoidon, on väärä. Siksi myöskin hoitovasteet jäävät puutteellisiksi. Pitämällä lääkehoitoa ensisijaisena apuna saadaan akuutti psykoosi loppumaan vaivattomasti, mutta toimintatavan hintana tuotamme juuri niitä heikkoja hoitotuloksia, joita nyt Suomessa saadaan.
Psykoosiksi kutsuttu ilmiö on subjektiivinen tulkinta maailmasta, jota ulkopuoliset eivät biologisesta viitekehyksestä käsin ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää. Siksi siitä tietävät parhaiten tällaisen tilan kokeneet. Psykologisessa tutkimuksessa tulee siirtyä potilaan puhuman kielen tulkitsemiseen ja ymmärrettäväksi tekemiseen. Sosiaalitieteilijöiden taas tulisi kyseenalaistaa oletus skitsofreniadiagnoosin tieteellisyydestä, eettisyydestä ja välttämättömyydestä.
Kokemusasiantuntijoilta tulisi ensisijaisesti kysyä, että miten he psykoosin ymmärtävät ja mihin elämäntilanteisiin he ulkopuolisen mielestä järjettömiltä näyttävät kokemuksensa liittävät. Tämän lisäksi tarvitaan näyttöön perustuvia biologisia hoitoja, kuten terveellisiä ruokavalioita nykyisten hermoston lamauttajien määräämisen sijaan.
No niin ihan hyvää teksitä on tullut lääkkeiden haittavaikutuksista ja skitsofreniasta. mutta varsinaiseen kysymykseeni ei näköjään ole tullut vastausta.
Nämä lähinnä tulevat mieleen tosin en ole mikään alan asiantuntija.
Tyrmäystipat on yhteisnimitys lamauttaville aineille, joita lisätään esimerkiksi alkoholijuomaan. Niitä käytetään muun muassa raiskauksen, muun seksuaalisen hyväksikäytön tai ryöstön apuvälineenä. Tyrmäystipan vaikutus on useimmiten huumaava ja sekaannuttava, joskus jopa tainnuttava.[1] Tyrmäystippoina käytetään muun muassa erilaisia lääke- ja huumausaineita, kuten flunitratsepaamia, gammahydroksivoihappoa ja[2] tetrytsoliinia.[3]
Tuo ensin mainittu on elokuvistakin tuttu "roofie".
roofie (plural roofies) (slang, often plural only) The date rape drug flunitrazepam
Vuosia sitten olen kuullut että joitain silmätippojakin oli käytetty tyrmäystarkoituksiin.
Huumepsykooseista ja muista psykooseista tiedän sen verran kun kauan sitten itse aiheutin itselleni psykooseja juomalla alkoholia ja käyttämällä samaan aikaan kannabista ja erilaisia lääkkeitä.
Psykoosini tulivatkin ainoastaan silloin kun olin " aineissa " tai oli vieroitusoireita.
Niiden perusteella mulle tehtiin psykiatrisia diagnooseja ja minut lääkittiin todella tukevasti.
Elämä olikin monta vuotta putkeen kuin yhtä psykoosia, kaikki päihdyttävät aineet sekaisin.
Vuosikausia väitettiin minulla olevan psykoosisairaus joka on kyllä tiedoissa edelleen. Ja lääkitystä olisi lääkärin mukaan pitänyt jatkaa ennaltaehkäisyyn ettei psykoosia enää tulisi.
Kun kaiken " roskan " sekakäyttö vuosia sitten loppui niin en ole saanut minkäänlaisia psykooseja sen jälkeen.
Siltikään ei ole oikein uskottu että mun psykoosit johtuivat näistä erilaisista " aineista ".
Onko Jussi Saarisella huumepsykoosi?