Pienellä siittimellä Pattayalle?

En ole alan varsinainen asiantuntija mutta kerron pienen tarinan. Kännäilimme poikaporukalla huoneessani; oli kai siinä mukana pari opastakin.
Tuli sitten puhetta pippelin koosta. Siskoni mies ylvästeli että hänellä on aikamoinen jurbelo.
Olin omastani samaa mieltä ja löimme vetoa viskipullosta kummalla on pidempi.

Laitoin meikkipöydän kulmalle kolikoita riviin ja sanoin että se joka niitä eniten mulkullaan sivuun pyyhkäisee on voittaja.
Sain aloittaa. Olin melallani juuri heitellyt helikopteria sekä paukutellut kylpyhuoneen oven karmeja joten tehtävä oli helppo ja aikamoisen pitkän rivin kolikoita sivuun vetelinkin turvonneella jurbelollani.

Tuli sitten Vikin vuoro. Oli jo henkisesti lyöty eikä saanut kaluaan edes kunnolla turvoksiin. Ilkuin että koeta vetää nahkoilla mutta ei tuo ylettänyt kuin muutamaa säälittävään kolikkoon.

Viki oli masentua kun kerroin että naiset vääntävät sieltä alapäästään vauvojakin ja sitten harrastavat keskenään fistingiäkin että kannattaisi sitä nyt hieman hakata turvoksiin. Varsinkin kun nämä likkaset ovat täällä Pattayalla alan ammattilaisia.

Viki sitten maksoi velkansa ja pyysi uusintaottelua johon en suostunut, olisi voinut vaikka voittaa?

19

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä saan seisokin muusta kuin helikopterista ja oven karmeista, mutta kullakin omat tapansa.

      • Anonyymi

        voin vakuuttaa että sinulla ei ole seisonut vuosiin, todellakin vakuutan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olen aina luullut, että Pattayalle mennään lentokoneella, mutta kuka milläkin tykkää matkustaa.

    • Anonyymi

      Vittuperkelesaatana!!

      Homojen, arabien ja muuten vaan leikkokikkelisten kateellista tuubaa nämä , nämä, tällaiset jutut.

      Tosimiehet pystyvät saunailloissa tai avaruusasemilla telakoitumaan .

      • Anonyymi

        Nasuhan on itse leikkokikkeli.


    • Anonyymi

      Sinähä ootki lukenu Päätalon tuotantoa! Muistakko mistä romskusta tuon tekstin hieman muuttaen oot kopsannu? Nälkämäki, oikein!
      Et ookkaan ihan tyhymä.
      Aiheesta toiseen:
      Uskadaaraa, kuka pani Saaraa, kirkon penkin alla? Paskavarvas, tieteski.

      • Anonyymi

        KHIA!!! - tuota likaista peukaloa et minuun työnnä.


    • Anonyymi

      Pienten penisten asiantuntija yrittää vääntää legendaa :D

      Kaikkihan sen jo tietävät että nasulla on oikeasti ihan liian pieni suomalaisnaisille ihan oman kertomansakin perusteella.

      • Anonyymi

        Missä olen tällaista kertonut, ketä luulet valehtelullasi numero"mies" hämääväsi?


      • Anonyymi

        Tai sit se ei vaan toimi kuin poikien saunaillassa?


    • Anonyymi

      Miksi olit juuri melallasi heitellyt helikopteria ja paukutellut oven karmeja huoneessa, jossa oli siskosi mies? Oliko teillä sukutapaaminen?

      • Anonyymi

        Pattaya poju on poikamies jo kolmannessa sukupolvessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattaya poju on poikamies jo kolmannessa sukupolvessa.

        Sika-Amalian Pentti otti ja lähti Pattayalle jo yli 30 vuotta sitten.


      • SenssuChlangMai
        Anonyymi kirjoitti:

        Sika-Amalian Pentti otti ja lähti Pattayalle jo yli 30 vuotta sitten.

        Resupetteri hykienian kanssa ei ole leikkimistä. Kerran yksi pitsalähetti työnsi likaisen peukalonsa pekka perääni ja siitä tuli tulehus ja sain vielä pitsastakin ribulin. Porovirus vissiinni.


    • Anonyymi

      ...... Thaimaassa
      Eipä tasan ole onnenlahjat suotu
      Mietti ,,,,,,,,,,,,, m usein iltaisin
      Kookas vaijeri kun joillekin on luotu
      Mulla siitin on kuin sormi pyykkärin

      Jos sen seisomaan mä joskus saankin hyydytetyksi
      Niin ei edes kissa tule sillä tyydytetyksi.
      Oli tragedia ,,,,,,,,,,,,,
      Mistä voisin löytää naisen
      Joka hänen allaan tuntisi ees jotakin.

    • Kiitoksia herroille jälleen hienoista kommenteistaan.

      Moni Pattayan tyttönen on tuntenut minut helikopterimiehenä juurikin avauksessani kerrotusta syystä.
      Toinen käyttämänsä nimitys oli butterfly joka siinsi juurensa joka päivä vaihtamastani oppaasta.

      Oli matkoja jonka aikana korkkasin jonkun lähibaarin kaikki n. 10 opasharjoittelijaa.
      Mammaa koitin sitten vielä viimeiseksi mutta en onnistunut.
      Mummeli oli kohtelias ja sanoi että pidän kyllä sinusta Nazi ja lähtisin paneskelemaan oikein mielelläni mutku hänellä on mies joka tappaisi sinut.

      Ymmärsin toki ja siirryin sitten katsastelemaan seuraavan baarin tarjontaa joka näytti oikein lupaavalta.

      • Anonyymi

        Vakipaikassamme oli yhdessä välissä pari superkaunista tyttöä houkutuslintuina. Sellaisia 18-19 vuotiaita. Ne sai miehen kuin miehen läähättämään ja tarjoamaan drinkkejä. Gasellin silmät ja yleisurheilijan kroppa. Lattekahvin värinen iho ja puhuivat liki virheetöntä englantia. Imartelivat meitä vakiasiakkaita, hassuttelivat ja istuivat polvella piukalla kuumalla pepullaan.
        Nämä tytöt eivät lähteneet kenenkään mukaan. Olivat liian arvokkaita baarilleen ja juomamyyjinä. Nämä nuoret tytöt valkkasi meidän puolesta meille seuralaiset ja heille ei voinut kukaan sanoa ei. Noiden tyttöjen aikaan vietettiin elämäni kalleimmat baari-illat.
        He teki miehet hulluiksi ja kukaan ei poistunut siitä kapakasta silloin ilman naista ja tukevaa humalaa.

        Samaisessa baarissa on tullut käytyä jokaisella lomalla sen jälkeenkin. Tuttuja tyttöjä on edelleen siellä duunissa, mutta ei sellaisia kuin ne kaksi olivat. Ei tietoa minne he sieltä lähtivät. Kyseisen baarin tutut naiset on tulleet jo niin tutuiksi, että he lähtee pikkutunneilla ilmaiseksi mukaan hotelliimme nukkumaan, päästäkseen ilmastoituun tilaan koisimaan. Kyllähän siinä sitten luontaisetujakin on saanut noissa järjestelyissä..


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3550
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3503
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2769
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1695
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe