Olen 15 vuotias, minulla on kaksi ongelmaa. Pelkään täällä jonkin verran puhuttua oksentamista. Tai, en minä pelkää. Tai joskus, miten sen ymmärtää. Tulee sellaisia "jaksoja", että viikon verran ajattelen oksentamista ja vaikka olisin varma ettei minulla sitä ole, saan silti tehtyä jotenkin alitajuntaisesti pahan olon, tuttua?
Ei tämä se niin isoin ongelma ole, ei oksentamiseen kuole vaikka se on ällöttävää. Tiedän sen itsekin, mutta miksen ymmärrä sitä?
Mutta minua pelottaa etten pääse tästä koskaan yli, pilaan tulevaisuuteni tai muuta vastaavaa.
Oksentamisen pelosta johtuva pelko, merkillistä:D
Olen vasta nuori ja tahdon elää nuoruuden onnellisena ja ilman päänvaivoja. En tahdo pelätä ja saada tärinää ajatuksistani.
Psykiatrille tai jotain? Kotikonsteinko lähtee? :D
Äiti sanoo että kun kasvan, tulen järkevämmäksi. Joten älkää viitsikö antaa negatiivista palautetta:(
Toinen asia, että mietin liikaa aivan kaikkea.
"Mitä jos?" jne. Välillä se on hyvä eikä se niin haittaa, mutta joskus tulee ajatelleeksi myös liika-ajattelua. Vaikea asia:/
Miten voisin ottaa rennommin ja antaa elämän viedä?
Suren myös paljon kavereiden puolesta vaikka heillä olisi vain vitutus tai muuta.
Kaipa mun päässäni sitten sen vika on, kiitos jos joku kiinnostui tai edes luki mun elämäni pelastamis-yrityksestä.
sähköpostia voi lähettää kyseisistä aiheista [email protected]
Ei tämä se niin isoin ongelma ole, ei oksentamiseen kuole vaikka se on ällöttävää. Tiedän sen itsekin, mutta miksen ymmärrä sitä?
Mutta minua pelottaa etten pääse tästä koskaan yli, pilaan tulevaisuuteni tai muuta vastaavaa.
Oksentamisen pelosta johtuva pelko, merkillistä:D
Olen vasta nuori ja tahdon elää nuoruuden onnellisena ja ilman päänvaivoja. En tahdo pelätä ja saada tärinää ajatuksistani.
Psykiatrille tai jotain? Kotikonsteinko lähtee? :D
Äiti sanoo että kun kasvan, tulen järkevämmäksi. Joten älkää viitsikö antaa negatiivista palautetta:(
Toinen asia, että mietin liikaa aivan kaikkea.
"Mitä jos?" jne. Välillä se on hyvä eikä se niin haittaa, mutta joskus tulee ajatelleeksi myös liika-ajattelua. Vaikea asia:/
Miten voisin ottaa rennommin ja antaa elämän viedä?
Suren myös paljon kavereiden puolesta vaikka heillä olisi vain vitutus tai muuta.
Kaipa mun päässäni sitten sen vika on, kiitos jos joku kiinnostui tai edes luki mun elämäni pelastamis-yrityksestä.
sähköpostia voi lähettää kyseisistä aiheista [email protected]
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla on ollut ihan samaa niin pienestä tyttösestä, kun muistan. kun olin 16-vuotias, menin vihdoin nuorisovastaanotolle, missä psykologi teki testejä ja totesi paniikkihäiriöksi. minä kun oikeesti luulin aina, että oivoi, nyt tuun kipeäksi ja läksin koulusta ja muistakin paikoista vinhaa vauhtia kotiin. ymmärrän täysin huolesi ja pelkosi. jonkun muun mielestä se on täysin älytöntä pelätä jotain sellasta, kuten oksentaminen, mutta kaikkihan pelkää jotain. on vaan tylsää, kun on jotenkin sellanen pelon aihe, että siitä tuntee häpeää :o/ ootko käyny kouluterkan kanssa juttelemassa tästä? hän voisi auttaa tai ainakin neuvoa paikan, missä pääsisit keskustelemaan ammattilaisen elikkäs jonkun psykologin kanssa. ei tarvitse sitten yksin niitä asioita miettiä, jos tuntuu ettei lähipiiri oikein ymmärrä, vaikka haluaisikin auttaa. olisi mukava kuulla lisää jutuistasi, sillä en ole koskaan tähän mennessä kuullut kenestäkään, jolla ois sama pelko kuin itselläni. tai ei oo ainakaan kukaan myöntäny :) rohkeutta!
t.tyynyliina
ps. myös toi jossittelu on vähän turhan yleistä meikäläisenkin päässä. nyt koko ajan tätä viestiäkin kirjottaessa: ei noin voi sanoa. mitä mitä sanaa voi käyttää päläpäläpäläpälä jne... :D
tuo oli aivan ihanaa lukea, ei se tietenkään ihanaa ole ja näin, mutta kuitenkin. tahtoisitko vaihtaa sähköpostia?
En ole kouluterkan kanssa puhunut siitä on liian huonoja kokemuksia. kaverille jota vaivasi masennus, antoi sille Harjavallan yhteystiedot ja lähetti tutkittavaksi, kaveri masentui vielä enemmän ja teki itsemurhan:(. leimaa hulluksi, eikä nimm. kokemusta on siihen ämmään voi luottaa, kertoo kaikki opettajille.. mitä se paniikkihäiriö sitten on? Voiko tälläsestä asiasta tulla jokin sellanen tauti? Pitäisikö tosiaan mennä johonkin luotettavaan paikkaan juttelemaan, psykologille..? En mä..:/ tää on tosi häpeällistä, varmaan nauraisi mut sieltä pihalle :'s
Ootko sä päässyt siitä pelosta eroon?