antaa keski-suomalainen suuri Volvon alkuperäishuolto? Ostin muutama aika sitten k.o liikkeestä Volvon jonka huoltokirjan mukaan auto on käynyt erittäin säännöllisesti liikkeessä huollossa(liikkeen leimat huoltokirjassa),no,auto on huollettu 5000km sitten liikkeessä.Otimme päivänä muutamana sitten eturenkaan irti tasapainotuksen vuoksi ja vilkaisin jarrupaloja,ja levyjä, levyssä(myös toisen puolen)valtavat kulumat ja pykämät,eli aivan pilalliset ja entiset, jarrupaloissa ei ensinkään pintaa jäljellä,puhtaalla raudalla.Näin oli käynyt myös takapyörissä joissa onneksi levyt olivat vielä siinä kunnossa ettei niitä(ehkä) tarvi uusia.Ja ihmetyksen aihe? Huoltokirjaa lainatakseni: 15000km huotoon kuuluu jarrupalojen tarkastus. Saattaahan se olla että edellinen omistaja on ollut niin nuuka ettei ole antanut lupaa k.o osia vaihtaa, mutta tuskinpa koska kaikki pienimmätkin puutteet ja viat on ennen korjattu välittömästi kun tiedustelin asiaa. Varmaan olisi ennen kaupantekoa ottaa kaikki pyörät irti ja syynätä tarkemmin,mutta kuka sellaiseen ryhtyy,kun ostaa auton merkkiliikkeestä täysillä huoltoleimoilla varustettuna.Syynä ei voi olla yhden huoltokäynnin aiheuttama huolimattomuus,nämä ovat päässeet läpi erittäin useasta huollosta katsomatta.Äärettömän kalliiden huoltoveloitusten nojallakaan ei luotetavaa huoltoa näytä löytyvän.Vien tästälähtien auton huoltoon rehelliselle ja kohtuuhintaisella kyläsepälle. Onko tovereilla kokemuksia merkkiliikkeiden huoltomoraalista?
Valohoitoako...
Timppa
11978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Samaan liikkeeseen,ja kysele,sillä.myyntiliike on velvollinen korjaamaan vian,joka on ollut autossa ostohetkellä,ja ei ne palikat todellakaan ole sun ajossasi noin piak kuluneet.
Vie liikkeeseen,ja pyydä korjaus,jos ei korjaa,niin asia kuluttajan suojaan.
Puskuri TV-ohjelma testasi merkkihuoltoja 2/3 liikkeestä antoi täyden esim. 100.000 km huollon leiman vaikka asiakas vain vaihdatti öljyt !!! Leimoilla ei siis ole mitään arvoa !
Mistään LEIMOISTA,vaan siitä,jos autossa on ollut vikaa ostohetkellä.niin myyjäliike on velvollinen korjaamaan kyseisen vian,täsä yapauksessa liian kuluneet jarrut,jos huoltokirjaan on merkitty tehty huolto..Ja piste.
Leimoilla on se arvo,että jos liike myy autoa.ko leimoilla,niin sen pitää olla siinä kunnossa,kuin leimat edellyttää,jos ei ole,ja liike ei korvaa/korjauta,niin ei kun kuluttaja-asiamiehen puheille,kyllä alkaa korjaamaan.
Huoltoraportista jää dokumentti myös huoltoon. Sieltä voi tarkistaa onko ruksattu jarrujen tarkastus, jos on saathan ilmaisen huollon jos olet tiukkana.
Mulla oli auto viime viikolla 30-tuhannen huollossa paikallisessa OK-autossa ja jälkeen päin huoltoraporttia lukiessani huomasin rengaspaineiksi merkityn 2,2 kiloo (220kPa) kaikissa pyörissä. Mistä tälläiset arvot on saatu en tiedä, sillä olin olin säätänyt aikaisemmin paineet 2,5/2,7 kiloo ja sitä ne myös olivat myös huollon jälkeenkin. Muutenkin jos jotain valittaa niin liike kyllä "tutkii vikaa" mutta kääntää asian takuuseen kuulumattomaksi, esim jarrujen laahaaminen johtuukin likaisuudesta tai sitten vedotaan materiaalien asbestin korvaamisesta muilla materiaaleilla ja niistä johtuvat jarrujen vikinät tai kytkimen ravistukset. Mulle kyllä riitti nämä "takuu huollot".Ai nii, auto muuten ei ollut volvo vaan toyota.
Auton tekniikasta ja huollon tarpeesta olisi hyvä omistajan hankkia vähän tietoa. Merkkihuollon kanssa voi sitten sopia omiin ajoihin parhaiten sopivan huolto-ohjelman. Olen aikaa varatessani pyytänyt työn vastaanotosta aina saman huoltomiehen hoitamaan määräaikaishuollot - ei ole ollut ongelmia. Omien kokemusteni mukaan auton huollosta kannattaa olla kiinnostunut, laskun ja tehdyt työt voi käydä työnjohdon kanssa läpi jne. Pelkkä luottaminen merkkihuoltoon ei anna parasta mahdollista tulosta, huolto-ohjelmassa on myös jätetty omistajan harkintaan erikseen tilattavia töitä.
Jarrupalojen vaihto levyjen vaihdosta puhumattakaan ei kuulu määräaikaishuollon sisältöön. Ne ovat ONNEKSI lisätöitä, jotka korjaamo kyllä tekee, jos asiakas pyytää tai kysyttäessä ei kiellä tekemästä. Onneksi siksi, että ko. vaihtotyö on äärimmäisen helppo ja nopea työ keneltä tahansa vaikkapa halvalta kyläsepältä, kun taas merkkiliikkeessä tehtynä kallis.
Jarrujen kuunnon TARKASTUS kuuluu huoltoon ja siis huonokuntoisuudesta ilmoittaminen asiakkaalle. On tainnut käydä niin, että asiakas on kieltänyt osien vaihdon, koska on ollut auton myynti/vaihtoaikeissa. Turha siis on tässä tapauksessa moittia huollon toimintatapaa, kun ei varmasti tiedä, miten asiakas on käyttäytynyt ko. asiassa.
Jos korjaamo olisi lupaa kysymättä vaihtanut levyt ja palat, siitä sopisi pitää suurta mekkalaa.
Jos taas ostettu auto ei ole asiallisesa kunnossa, on asian käsittely myyjän ja ostajan välinen asia, ei huollon.
Nimim,Esran kommentti on varmaan aivan asiaa,mutta pointti mikä ainakin meikäläiselle tuli tässä selväksi on,että merkkiliikkeessä huollossa käytetty auto jonka huoltokirja on leimattu säännöllisest, ei todellakaan takaa että autoon on tehty mahdollisesti mitään muuta kuin ehkä öljynvaihto.Ainakin minä pöllö olen sokeasti luottanut Laatumerkin laatuhuoltoon ja huoltokirjan kaikkivoipaisuuteen.Onkohan asia niin että jos viet auton esim,100tkm huoltoon,ja sanot että mitään muuta ette tee kuin saranoiden rasvauksen,niin huoltokirjaan pamahtaa leima,koska autohan on käynyt 100tkm huollossa,mutta omistaja ei anna lupaa tehdä ohjelmanmukaisia huoltoja,mutta laskun maksettuasi sarananrasvauksesta saat tuoreen leiman huoltokirjaan.Huoltokirjassa lukee että säilytä tämä kirja huolellisesti koska se on arvopaperi,hah,minä vien sen tulevana kesänä mökille ulkohuussiin pas..paperiksi,se on sen paperi arvo,tai eihän se ole hääviä edes siihen tarkoitukseen.
Älä pyhi sillä P.......si,sillä sattuu yhtä paljon,kun Volvon merkkihuolto.
laita seinälle,muistoksi,ettei koskaan kannata volvoa ostaa.
on ollut muuten topakka peli,en merkkiä tässä moiti,jarruvaivatkin auto kantoi aivan valittamatta.
Merkkihuollossa huoltomies täyttää huoltoraportin. Huoltoraportista jää dokumentti myös sinne merkkihuoltoon. Jos on rasvattu vain ovien saranat, eihän kukaan huoltomies ole niin tyhmä, että menis ruksaamaan kaikki kohdat. Siitähän jäis kiinni heti jos on fiksu ostaja joka ottaa selvää. Nykyään voi huollon jälkiä seurata enemmän kuin ennen. Että silleen....