Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sutta karkuun, karhu tulee vastaan

Anonyymi

Metsät ei välttämättä turvallisia paikkoja vanhalle ihmiselle. Tai siis saahan nyt mummot ja miksei papatkin kuolla saappaat jalassa kuin John Wayne vanhassa länkkärissä, mutta suomalainen vanha kuolee mieluummin suonsilmään, miljoonan hyttysen ahdistamana ja hirviemo vasansa kanssa tuijottamassa vastarannalta.
Monta vanhempaa hillastajaa on saatu lähteä pelastamaan kun ovat eksyneet tai väsähtäneet suolle. Kun muistikaan ei oikein pelaa ja kännykkä jäänyt kotiin tai on katve tai sitten se putosi suolampeen ja voimien alkaessa ehtyä tulee hätä ja nitrotkin jäi kotiin.
Puhumattakaan niistä karhuista joilla on nyt lapsukaiset mukana ja jotka on samoilla marja-apajilla eläkeläisten kanssa. Kannattaa vilkaista vähän jos näkee mustan kasan, tai kaksi, toinen suurempi ja toinen pienempi metsässä. Jos niissä on metsämarjoja joukossa, karhut ovat liikkeellä etsimässä ravintoa.
Vierasmaalaisia marjanpoimijoita onnyt harvassa, mutta marjoja runsaasti, samoin kanttarelleja. Ruotsalaiset turistit jotka tulevat entiseen kotimaahansa pomimaan marjoija tai sieniä sukulaisvierailujen ohessa, ovat nyt bännissä. Jos huomaa jonkun joka mongertaa riikinruotsia yläsavon metsässä kannattaa soittaa poliisit. Sitten saavat tutkia onko kysymys aitoruotsalaisesta, ruosusta,, ruotsinsuomalaisesta vai kaksoiskansalaisesta. Vankeustuomiot tai karanteenit sen mukaan.

13

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulkomaisia marjanpoimijoita eiole näkynyt juurikaan meidänkään nurkilla. Kantarellinpoimijoita sitäkin enemmän, nyt kun monet ruotsalaiset ovat lomallaan kotinurkilla. Me (pohjoismaalaiset noin yleensä) onneksi emme pelkää metsään menemistä, kuten monet ulkomaalaiset, jotka liikkuvat turvallisuussyistä varmaankin parvina. (safety in numbers). Jos on kasvanut kapunkiympäristössä jossain USA:ssa tai Euroopan suurkaupungeissa, niin voin kuvitella että meidän synkät metsämme näyttävät lähinnä paikoilta missä voi tapahtua melkein mitä vaan. Kauniita, ihania ja pelottavia paikkoja.

    • Huomenna menen taas ostoksille.
      Omalla, ilmastoidulla autollani.
      Lempi-myyjäni saa laittaa 6 pussia.
      3 pss. Mansikkaa a´1 ltr.
      3 pss. Kantarellejä a´1 ltr.
      Minä katselen mieluummin myyjätärtäni kuin vaivaa.
      Vaikka onkin hän jonkun toisen oma.

      H.

    • Vaikka toisin väitetään, suomalaset ovat ahkeria marjastajia, sanoo luonnonvarakeskuksen erikoistutkija.
      Jokatoinen suomalainen marjastaa.
      Nuoremmatkin marjastavat. Vuonna 2010 koottu ulkoilutilasto kertoo, että 45-64-vuotiaitten marjastusprosentti 65,7 ja marjastuskertoja keskimäärin 9. 65-74 vuotiaiden vastaavat luvut 63,9 ja 10.
      Vuosi 2015 oli ennätyksellen marjavuosi, niinkuin nyt tämä vuosikin.
      Silloin kerättiin marjoja 64,5 miljoonaa kiloa, joista ulkomaalaiset keräsivät noin 20%.
      (Tiedot paikallislehdestä.)
      Hyttysiä on minimaalisen vähän. Sorkkaeläinten jätöksä enemmän, kun vuosiin, että hirvikärpäsiä voi ilmaantua.
      Karhun kakan kohtasin viime vuonna noin 100 metrin päästä mökistä, linnun tietä.
      Tuo karhun jätöksen väri riippuu siitä mitä se on syönyt.
      Metsä on pelottava paikka vain luonnosta vieraantuneille. Onneksi ihmiset nykyään ovat alkaneet palata ´´juurilleen.´´
      Paha koronakin toi sen hyvän, että ihmiset lähtivät enenemässä määrin luontoon.

      • "Eliaana"

        Onneksi meitä 70 on vain 0,682361%
        Enkä sekään ole minä.

        H.


    • Tellukka

      """Jos huomaa jonkun joka mongertaa riikinruotsia yläsavon metsässä kannattaa soittaa poliisit. Sitten saavat tutkia onko kysymys aitoruotsalaisesta, ruosusta,, ruotsinsuomalaisesta vai kaksoiskansalaisesta. Vankeustuomiot tai karanteenit sen mukaan."""

      Yläsavossa ei eroteta, onko ne mongertajat ruotsalaisia, porilaisia, loimaalaisia...

      Kangasniemellä hälyyttivät poliisit porilaisten kalakaupiaitten perään, jotka ajelivat valkoisella kaappiautolla talosta taloon, eikä kukaan ymmärtänyt mitä kieltä ne puhuu.

      • Anonyymi

        Heh, muistan tuon Kangasniemen tapauksen, siitä oli useammassa lehdessä juttu.
        Kangasniemen oma poliisi iso kaksmetrinen kuulantyöntäjä ja voimamies vanh. konstaapeli Reinikainen lähti asialle, katsomaan epäiltyjä maankiertäjä/rosvoja.
        Pikaisen kuulustelun jälkeen, selvisi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh, muistan tuon Kangasniemen tapauksen, siitä oli useammassa lehdessä juttu.
        Kangasniemen oma poliisi iso kaksmetrinen kuulantyöntäjä ja voimamies vanh. konstaapeli Reinikainen lähti asialle, katsomaan epäiltyjä maankiertäjä/rosvoja.
        Pikaisen kuulustelun jälkeen, selvisi.

        Joo, eikä se ollut vain yksi kangasniemeläinen, joka hälyytti poliisin, vaan monelta suunnalta tuli ilmoituksia niistä epäilyttävistä "ulkomaalaisista", kun ei ymmärretty niitten puheesta millä asioilla ne kulki.


    • Vaikka olen aina liikkunut metsässä viime vuodet ovat opettaneet varovaiseksi.
      Aistit heikkenevät iän mukana, liikkuminen hidastuu, kroppa kangistuu, tasapaino huonontuu ja tietysti voimat vähenevät...Ennen viiden tunnin marjastus ei tuntunut missään, nyt tekee kolmekin tuntia tiukkaa.
      Muistelen, että kännykkään on saatavilla jokin sovellus, jonka avulla sinut pystytään paikantamaan jos eksyt.
      Parina kesänä on mieleeni tullut, että mitä jos käärme puree ? Joillakuilla sekin voi olla henkeä uhkaava tapahtuma. Ja kun raaja - jalka kai yleensä - johon purema tuli, pitäisi pitää liikkumattomana. Miten se onnistuu jos olet kaukana metsän sisällä ?
      Kumisaapas tietysi suojaa aika pitkälle, mutta joskus kulkee lenkkareissakin...

      Sitten on tietysti punkit, nämä uudet tulokkaat, niitäkin on metsästä saatu, itsekin olen saanut, suojautumisesta huolimatta.

      Niin, että vaarallinen paikka metsä on, mutta niin on kotikin...)) Siellä ne tapaturmat ja onnettomuudet meidät useimmin tavoittavat....

      • Mies ottaa tbe-rokotuksen tietyin aikavälein ja se on varmasti tarpeellinen, kun hän käy metsässä usein, varsinkin kantarellien aikaa. Minä taas en, koska käyn harvemmin (lonkkaa satuu kävellessä, pitäisiköhän hakeutua kuvattavaksi?) ja sitäpaitsi minuun ei punkit pureudu samalla tapaa. Hirvikärpäsiä pelkään, en ole koskaan nähnyt, mutta kuulemma ovat inhottavia pörriäisiä.
        Siskoni joka on 6 v. nuorempi sai sairaskohtauksen kun oli poimimassa lakkoja yksin suolla. Hän on todella ahkera marjastaja. Jonkinlainen rytmihäiriö kai, koska hän menetti tajuntansa hetkeksi suomättäälle, virkosi sitten ja lähti autolle ja ehti ajaakin muutamankilometrin kun sai uuden kohtauksen ja auto ryöstäytyi käsistä. Hän selvisi hengissä kuitenkin ja koska oli ehtinyt sieltä suolta ennen ajamaan lähtöä soittamaan miehelleen ja kertomaan että oli käynyt näin ja että on lähdössä kotiin tulemaan, niin mies löysi hänet metsätien varresta tajuttomana autosta. Tahdistimen laiton jälkeen (tämä oli viime kesänä) hän onkin taas valmis suolle uudelleen.
        Olen kuullut kanssa siitä että kännykkään voi asentaa gps:n jolla sen pystyy paikantamaan käytännössä katsoan mistä vaan. Meidän lähellä ei niin suuria metsiä onneksi ole että niihin eksyisi, pohjoisessa tulee Daalajoki vastaan, etelässä ja lännessä suuret päätiet ja idässä Itämeri...veljeni (Trumpetinsoittaja) kävi etsimässä eksynyttä avovaimoaan trumpetti kädessään ja puoliso osasi kotiin kun kuuli trumpetin soiton. (kauan kauan sitten..., kännyt olivat jo olemassa mutta ei gps-appeja niihin).
        Olen selkäesti tullut kankeammaksi ja epävarmemmaksi maastossa kuin aikaisemmin. Johtuuko se sitten vain huonosta yleiskunnosta, liikunnan vähyydestä, nivelreumasta vai iästä, en tiedä. Odotellaan kun oma lääkäri palaa kesälomilta niin hakeudun keskustelemaan hönen kanssaan mitä tutkimuksia pitäisi tehdä.


      • Anonyymi


      • Paloma01 kirjoitti:

        Mies ottaa tbe-rokotuksen tietyin aikavälein ja se on varmasti tarpeellinen, kun hän käy metsässä usein, varsinkin kantarellien aikaa. Minä taas en, koska käyn harvemmin (lonkkaa satuu kävellessä, pitäisiköhän hakeutua kuvattavaksi?) ja sitäpaitsi minuun ei punkit pureudu samalla tapaa. Hirvikärpäsiä pelkään, en ole koskaan nähnyt, mutta kuulemma ovat inhottavia pörriäisiä.
        Siskoni joka on 6 v. nuorempi sai sairaskohtauksen kun oli poimimassa lakkoja yksin suolla. Hän on todella ahkera marjastaja. Jonkinlainen rytmihäiriö kai, koska hän menetti tajuntansa hetkeksi suomättäälle, virkosi sitten ja lähti autolle ja ehti ajaakin muutamankilometrin kun sai uuden kohtauksen ja auto ryöstäytyi käsistä. Hän selvisi hengissä kuitenkin ja koska oli ehtinyt sieltä suolta ennen ajamaan lähtöä soittamaan miehelleen ja kertomaan että oli käynyt näin ja että on lähdössä kotiin tulemaan, niin mies löysi hänet metsätien varresta tajuttomana autosta. Tahdistimen laiton jälkeen (tämä oli viime kesänä) hän onkin taas valmis suolle uudelleen.
        Olen kuullut kanssa siitä että kännykkään voi asentaa gps:n jolla sen pystyy paikantamaan käytännössä katsoan mistä vaan. Meidän lähellä ei niin suuria metsiä onneksi ole että niihin eksyisi, pohjoisessa tulee Daalajoki vastaan, etelässä ja lännessä suuret päätiet ja idässä Itämeri...veljeni (Trumpetinsoittaja) kävi etsimässä eksynyttä avovaimoaan trumpetti kädessään ja puoliso osasi kotiin kun kuuli trumpetin soiton. (kauan kauan sitten..., kännyt olivat jo olemassa mutta ei gps-appeja niihin).
        Olen selkäesti tullut kankeammaksi ja epävarmemmaksi maastossa kuin aikaisemmin. Johtuuko se sitten vain huonosta yleiskunnosta, liikunnan vähyydestä, nivelreumasta vai iästä, en tiedä. Odotellaan kun oma lääkäri palaa kesälomilta niin hakeudun keskustelemaan hönen kanssaan mitä tutkimuksia pitäisi tehdä.

        Teidän perheessä sitä sattuu ja tapahtuu, Paloma. Mutta reipasta ja rohkeata väkeä olette sitten kaikki, kertomastasi päätellen, ette lannistu vähästä.
        Tuosta kangistumisesta vielä. Minä syytin alkuun kolestrolilääkitystä, minkä yleisiin haittavaikutuksiin lihaskivut kuuluvat. Nyt olen sitä mieltä, että vanhuus voi olla se suurin lihaskipujen aiheuttaja.
        Alan vasta tajuta että vanhuus "kolottaa jäsenissä" ja jäykkyys on tullut jäädäkseen.

        Sisko ei sitä potenut mutta hän voimisteli ohjatusti kolme kertaa viikossa ja lisäksi lenkkeili päivittäin, kävi uimassakin. Minusta ei saa irti tuota kaikkea. Ja taidan pahnanpohjimmaisena olla alunperinkin huonompaa laatua..))

        Ei ole kivaa tämä aika, kun "joka aamu on vaiva uus" noin kärjistäen....
        Tietysti mieleinen seura tai -toiminta saa vaivatkin unohtumaan tai ainakin siedettävälle tasolle..))


    • Muutaman vuoden sisällä jäsenten kankeus tullut, rappusissa kulku vaatii mieluiten kaidetta etenkin alaspäin mennessä, havainnu tasapainossa jotain häikkää kävely luonnistuu kohtuu hyvin.
      Oltu lähes viikko tyttären ja kahden vähän yli kymmen vuotiaitten lasten kanssa isolla vuokra huviveneellä ( vastaa kesämökkiä ) kiertämässä saimaalla , päivisin liikuttu 5-6 tuntia leppoisaa vauhtia ja rantauduttu retkisatamiin. Tytär hoitanut ruokapuolen, 12 vuotiaat lapset hoitavat veneen kiinnityksen antamani ohjeitten mukaan, minä hoidan navigoinnin tabletin karttaohjelman mukaan, ilimat suosinut.
      Sen verran isokin vene heiluu kun astuu laiturille tuntuu huojunta jonkun aikaa, ei haitanne.
      Hyvin paljon näkee eläkeikäisiä seiloomassa, jopa vanhempia kuin allekirjoittanut, kun vene tulee vastaan kuuluu tervehtiä kättä heiluttamalla ja rannassa turistaan kuulumiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      92
      2412
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2164
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1993
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1702
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1476
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      74
      1419
    10. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    Aihe