Vuosia toisen vanhemman kuoleman jälkeen vasta
ymmärsin, että hän yritti tasoittaa elämää narsistilta.
Hän oli kyllä huomannut jo lapsena ollessamme, että
toinen oli täysi narsisti.
Vasta kuoleman jälkeen tuon narsistin kaikki inhottavat
temput pääsivät tapahtumaan kenenkään estämättä.
Perinnönjaossa toinen menetteli täysin lainvastaisesti
ja kierosti suosien vain joitakin.
Tuollaista menettelyä ei olisi voinut tapahtua kuolleen
vanhemman ollessa elossa.
Mihinkään tuollaisten tapahtumien ennakointiin
kukaan lapsista ei kyennyt.
Kukaan ei tiennyt kuinka syvästi narsistinen
leski oli jo lapsuudessamme ja kuoleman jälkeen.
Toinen vanhemmista
3
97
Vastaukset 3
- Anonyymi
Vaikka ihmisistä suuri osa kärsii narsistin teoista
heidän oman ihmisyytensä vuoksi he eivät näe
narsistin todellista luonnetta. - Anonyymi
jos jotain on lainvastaisesti tehty perinnönjaossa niin nostat oikeuskanteen jos haluat. Sinulle kuuluu lakiosa perittävän perinnöstä. Jos on tehty testamentti jonkun eduksi niin testamentti ei käy lakiosan ylitse. Narsismijutut ovat nykyänsä suurta muotia. Ei se tee ihmisestä vielä narsistia jos suosii tai näyttäää suosivan jotain toista.
- Anonyymi
Kannetta ei kannata nostaa, koska sillä ei voita enää mitään.
Oikeuskulut saa kyllä tyhjästä maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112047
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671098Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2661042- 79887
- 84817
- 63798
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22706Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69691- 65671
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138667- 42619
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?126615Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46584- 52582
- 55548
- 40544
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y21519Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40513Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508