Heinolan nousu tai lopullinen kuihtuminen?

Anonyymi

Maallemuutosta haaveilevia on selvästi enemmän työikäisissä kuin eläkeikäisissä, väittää Maaseuduntulevaisuus. Maalle muuttamista suunnittelee vakavasti siis noin 844 000 ihmistä.
Erityisesti nyt, kun pääkaupungista tuli sekä tartuntojen että epäturvallisuuden pesäke.
Toisaalta "maallemuutosta " voi tarkoittaa idyllistä taloa jossain korvessa. Toisaalta hyvin toimeen tuleva aktiivinen helsinkiläinen uskoakseni kaipaa kuitenkin tiettyä tasoa ja tiettyjä palveluja: koulut, kaupat, sähkö, digitalisaatio ja muuta sen sellaista.
Eli nyt Heinolan kaltaisia pieniä kuntia olisi erittäin sopiva kohde, mikäli se voi tarjota näitä palveluja. Pienempi toimija pystyy tarjoamaan palveluita ketterästi.
Ja kyseessä ei olisi sosiaalitoimiston asiakkaita, vaan nimenomaan työikäisiä aktiivista työtä tekeviä.
Mutta...
Heinolan koulut on purettu, uusille kaupoille tilaa ei anneta, kesätulokkaille saapumisportti sataman kautta on tehty mahdollisimman epämiellyttäväksi, peruskoulujen tilalle rakennetaan jotain hirveliä, terveyskeskus on kiinni iltaisin ja viikonloppuisin jne...
Eli nykyiset päättäjät jatkavat edellisten linjaa: Heinolan pitäisi jatkaa kuihtumista, vaikka nyt olisi oikea aika muutoksiin. En edes tarkoita työpaikkoja, vaikka aktiivisen väen kasvun myötä palvelujen tarve kasvaa. Ne mahdolliset aktiiviset muuttajat tekisivät työtä etana ja samalla kuitenkin eivät olisi jossain korvessa, jonne tiukan paikan tulleen pääsee vain helikopterilla tai panssarivaunulla.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.764349

28

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaus vääriin tietoihin,Heinolassa rakennetaan uusia kouluja parhaillaan eli täyttä päätä ja toiseksi Terveyskeskuksen päivystykset iltaisin ja viikonloppuina kesäsulun jälkeen. jatkuvat eli ei kannattaa ottaa asioista selvää ettei kirjoittele ihan mitä sattuu.

    • Anonyymi

      Viralliset ennusteet eivät lupaa Heinolalle kasvua. Tämänvuotinen asukaslukukehitys on myös negatiivinen.
      Kun tilanne normalisoituu, unohtuu monelta maallemuuttohaaveet ja asuminen pysyy siellä missä on töitäkin.
      Uutisissa moni maallemuutosta haaveileva päkaupunkiseudun asukas toivoi, että maaseutukunnat laskisivat verotustaan. Heinolalle se on nykyisellä investointitahdilla mahdottomuus, mutta tulevaisuudessa veronkorotuspaineet ovat todellisia. Valtuutetut ovat sinetöineet investointipäätöksillään tämän kehityksen.
      On turhaa kuvitella muutaman koulun muuttavan tilannetta. Kouluja rakennetaan ympäri Suomea, myös muille muuttotappiopaikkakunnille, eikä asukasluvun lasku silti pysähdy.
      Heinola on ikäihmisten kaupunki ja se olisi pakko hyväksyä. Nyt yritetään taistella vastaan kouluhankkeilla, mutta ne eivät muuta kehitystä.

    • Anonyymi

      Heinolassa on vuosia hoettu kuinka kaikki on hyvin ja kaikki luvut kuitenkin osoittavat ihan muuta. Hyvä pöhinä on varmaankin osalla pään sisällä, mutta se ei ulotu kaupungin todelliseen tilanteeseen.
      Kannattaisi varmaan avata silmät ja lopettaa tuudenvastaisten asioiden hokeminen.

      • Anonyymi

        Heinolassa on tuudittauduttu Urpilaisen torjuntavoittoon vuosikausia. Huonosti menee, mutta aina voi mennä huonomminkin.

        Palveluverkon supistuessa kaupungin laidoilta, yritetään ajaa kaikki keskustaan, mutta miksi sinne muuttaa? Kuollutta on sielläkin ja lapset vaarallisella koulumatkalla keskustan läpi.

    • Anonyymi

      Muuta muualle,vaikka eri lääniin nin paha olo helpottaa tai mene lääkäriin jos sieltä saisit ensihätään apua,tuollainenhan on vakavaa jos elämä menee tuskaiseksi.

      • Anonyymi

        Onko rehellisyys Heinolassa vakavaa? =D
        Taitaa olla

    • Anonyymi

      Tuntuuhan tuo sinun aikasi kuluvan kun kysyt ja vastaat itsellesi niin ei tule aika pitkäksi.

    • Anonyymi

      Maaseudun tulevaisuuden optimistinen näkemys on kääntäen verrannollinen Keskustan kannatukseen. Keskustassa uskotaan edelleen, että maalla asuvat ovat automaattisesti heidän äänestäjiään. Toinen kärki jutussa on luoda keskustan hupenevaan kannattajakuntaan haavekuva maaseudun uljaasta noususta: pitäähän kannatusalueiden tukipaketeille saada uutta perustetta, kun vanhat on moneen kertaan syöty.

      Jos toimittaja olisi halunnut paneutua aiheeseen syvällisemmin, hän olisi etsinyt myös tietoa siitä, kuinka moni maalla asuva haaveilee muutosta taajamiin, kaupunkeihin, kasvukeskuksiin ja ylimalkaan sinne, missä on työtä.

      Heinolan asukasluku on laskenut ja laskee edelleen. Väki vanhenee. Lasten määrä on jo nyt niin pieni, että vaikka kaikki, siis kaikki, ikäluokan lapset hakeutuisivat monumentaalilukioon, sen oppilamäärä jää niin pieneksi, että sillä ei tarjota kilpailukykyistä kurssipalettia. Heinolan kantokyvyn ylittävät ja ylihintaiset investoinnit seiniin pakottavat varsin pian puuttumaan palveluihin: koulujen määrän karsiminen on jo julkinen tosiasia. Jatkossa ei kauniista sanoista huolimatta voida tarjota nykyisen tasoisia terveyspalveluita.

      Heinolan pelastusohjelmaa peräänkuuluttaneet ovat oikeassa. Pelastus alkaa tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

      • Anonyymi

        Jo nyt somekeskusteluista käy ilmi, että tulevaisuudessa Heinolassa on kolme koulua. Ne ovat Sinilähde, Kailas ja Kirkonkylä. Muut on lopetettava, koska lasten määrä ei riitä.
        Se tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Jyränkö ei vedä enää lapsiperheitä, eli kehitys myös ruokkii itse itseään - lähiöiden palvelut katoavat eikä niihin haluta sen jälkeen enää muuttaa.

        Valtava virhe on tapahtunut siinä, että kouluihin on käytetty ja käytetään aivan liikaa rahaa. Sinilähde, lukio ja tuleva Kailas ovat kaikki ylihintaisia, lukion neliöhinta oli lähes tuplat normaaliin verrattuna. Missä päättäjien laskutaito oikein on? On lapsellista ajatella, että monumentaalinen lukiorakennus muuttaisi kehityksen suuntaa. Moni Suomen parhaista kouluista toimii vanhoissa tiloissa, eli ylväät tilat eivät takaa opetuksen laatua. Heinolassakin on käymässä niin, että kaupunki ajautuu ylivelkaantumisen seurauksena kriisikuntajoukkioon ja säästöjä on pakko hakea myös opetuksesta. Eivät lapset hyödy silloin arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneestä Lukiosta pätkääkään.

        Valitettavasti kaupunginjohtaja ei saa talouden realiteetteja iskostettua valtuutetuille ja talouden tasapainotustyö on täysin epäonnistunut. On helppoa arvata, että myös tuleva talousarvio tulee olemaan talousnäkökulmasta fiasko. Kaupunginhallitus ei kykene lainkaan ohjaamaan talouden tasapainotusta eikä antamaan minkäänlaisia uskottavia suuntaviivoja talousarvion laadinnalle. Kaupunginjohtaja vaikuttaa näkymättömältä, vaikka nyt jos koskaan vaadittaisiin näkyviä ulostuloja talouden tervehdyttämiseksi. Valtuusto ei todella tunnu tajuavan mihin kaupungin rahat riittävät.

        Harmi, että paikallinen lehti ei kykene nostamaan kunnan taloushaasteita esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme koulua, mutta ne on Kailas, Sinilähde ja Vierumäki. Kirkonkylä ei tule selviämään. Kirkonkylässä ei ole nytkään lapsia, ja siksi maaseudun lapset ajettiin sinne että saivat muutaman vuoden lisäaikaa. Ihan hyvin ne kirkonkyläläiset voisivat nytkin mennä sinne Kailaaseen. Siinä vaiheessa he menevätkin kun kailastalo on 5 vuoden päästä puoliksi tyhjä. :D

        Vierumäen koulua odottaa Lusin kohtalo. Siellä eivät lapset lisäänny, tosin eivät muissakaan kaupunginosissa. On kuitenkin selvää, että kolmen koulun mallilla kaupungissa on oma koulu eteläosassa Sinilähde, keskustassa Kailas ja pohjoisessa Kk. Kirkonkylä toimii kouluna myös syrjäkylien (Lusi, Paaso jne) lapsille, ja Sinilähde omalla alueellaan (Myllykylä, Vierumäki).
        Kailaan tulevat tilat täyttyvät keskustan ja Jyrängön lapsista. Säästöä syntyy, kun Jyrängön koulua eikä päiväkotia remontoida. Kirkonkylän remonttihan on jo suunnitteluvaiheessa.
        Jyrängössä on alettu päivittää etujyrängön asemakaavaa. Liittyykö tulevaan koulun lakkaamiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt somekeskusteluista käy ilmi, että tulevaisuudessa Heinolassa on kolme koulua. Ne ovat Sinilähde, Kailas ja Kirkonkylä. Muut on lopetettava, koska lasten määrä ei riitä.
        Se tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Jyränkö ei vedä enää lapsiperheitä, eli kehitys myös ruokkii itse itseään - lähiöiden palvelut katoavat eikä niihin haluta sen jälkeen enää muuttaa.

        Valtava virhe on tapahtunut siinä, että kouluihin on käytetty ja käytetään aivan liikaa rahaa. Sinilähde, lukio ja tuleva Kailas ovat kaikki ylihintaisia, lukion neliöhinta oli lähes tuplat normaaliin verrattuna. Missä päättäjien laskutaito oikein on? On lapsellista ajatella, että monumentaalinen lukiorakennus muuttaisi kehityksen suuntaa. Moni Suomen parhaista kouluista toimii vanhoissa tiloissa, eli ylväät tilat eivät takaa opetuksen laatua. Heinolassakin on käymässä niin, että kaupunki ajautuu ylivelkaantumisen seurauksena kriisikuntajoukkioon ja säästöjä on pakko hakea myös opetuksesta. Eivät lapset hyödy silloin arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneestä Lukiosta pätkääkään.

        Valitettavasti kaupunginjohtaja ei saa talouden realiteetteja iskostettua valtuutetuille ja talouden tasapainotustyö on täysin epäonnistunut. On helppoa arvata, että myös tuleva talousarvio tulee olemaan talousnäkökulmasta fiasko. Kaupunginhallitus ei kykene lainkaan ohjaamaan talouden tasapainotusta eikä antamaan minkäänlaisia uskottavia suuntaviivoja talousarvion laadinnalle. Kaupunginjohtaja vaikuttaa näkymättömältä, vaikka nyt jos koskaan vaadittaisiin näkyviä ulostuloja talouden tervehdyttämiseksi. Valtuusto ei todella tunnu tajuavan mihin kaupungin rahat riittävät.

        Harmi, että paikallinen lehti ei kykene nostamaan kunnan taloushaasteita esiin.

        Heinolaisten yksinkertaisuudesta kertoo se, että kuvitellaan vaikkapa uuden lukioRAKENNUKSEN houkuttelevan kaupunkiin uusia asukkaita. Näinhän ei ole.
        Kannattaa seurata lukioiden valtakunnallisia tuloksia ja huomata, että rakennuksilla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä. Liki 20 miljoonan euron hintalappu Heinolan lukion ennustetulle oppilasmäärälle on lähinnä idiotismia.

        Päättäjien on tietenkin kova tarve selitellä kaikki kustannusarviot ylittäneitä mokiaan ja yhdeksi oljenkorreksi on nostettu se, että kyse ei olekaan vain kouluista ja ylimitoitettuja investointeja perustellaan liikuntasaleilla ja jopa keskuskeittiöllä! Esimerkiksi keskuskeittiö voidaan toteuttaa mihin tahansa, ruoka jaetaan sieltä ympäri kaupunkia, eikä sen toteuttaminen edellytä ylihintaisen koulun rakentamista. Päättäjien selittey on surkuhupaisaa.

        Esimerkiksi Lahdessa toteutettiin Launeen monitoimitalo n. 30 miljoonalla eurolla. Sinne sijoittuvat päiväkoti, Launeen koulu, nuorisopalveluiden tiloja ja liikuntasali. Valmistuttuaan rakennus korvaa myös Salinkallion koulun, Mustikkamäen päiväkodin sekä Launeen nuorisotilan vanhat tilat.
        Tulevassa rakennuksessa opiskelee noin 900 oppilasta ja 100 päiväkodin lasta.

        Vastaavasti Heinolassa rakennetaan n. sadan oppilaan lukio n. 20 miljoonalla eurolla, alle 400 oppilaan alakoulu n. 20 miljoonalla eurolla, Sinilähteen n. 100 oppilaan koulu ja päiväkoti yli 12 miljoonalla eurolla. Siinähän onkin jo yli 50 miljoonaa ja lisäksi on laajennettu Lyskaa ja rakennettu päiväkotia Vierumäelle.. Kirkonkylän kouluun uppoaa lisäksi monta miljoonaa!
        Jos ei muuta, niin Heinolassa osataan kyllä pistää rahat haisemaan, vaikka veronmaksajia on koko ajan entistä vähemmän. Epäilen, ettei Suomesta löydy toista kuntaa, jossa tällainen velkaantuminen olisi mennyt läpi.

        Tänään itukassa pitkä PaHen valtuutetun juttu kuinka Heinolalla on loistavat edellytykset saada uusia asukkaita kaupungistumisen trendin "murtuneen".
        Trendihän ei todellakaan ole murtunut, eikä sellaista johtopäätöstä voi näin lyhyessä ajassa tehdä!
        Eihän kaupungistumistrendi ole syntynytkään puolessa vuodessa, vaan pidemmällä ajanjaksolla. Jotenkin aivan omituista väittää sen murtuneen, koska se ei ole.
        Heinolassakaan tilanne ei ole vaikuttanut lainkaan positiivisesti, vaan asukasluku laskee koko ajan.

        Sanna Karppinen kirjoittaa, että Heinola on puitteidensa ja sijaintinsa puolesta yksi parhaista vaihtoehdoista elää laadukkaammin, edullisemmin ja viihtyisämmin.
        Miten tämä asia on tutkittu? Millä perusteella yksi parhaista? Asiaahan ei ole tutkittu mitenkään.
        Heinolan arvottomat asunnot ovat toki totta, mutta niistä ei tahdo päästä eroon jos tulee tarve. Esimerkiksi elinvoimatutkimuksessa Heinola taisi olla koko joukon heikoiten menestynyt, eli se siitä ylistyksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt somekeskusteluista käy ilmi, että tulevaisuudessa Heinolassa on kolme koulua. Ne ovat Sinilähde, Kailas ja Kirkonkylä. Muut on lopetettava, koska lasten määrä ei riitä.
        Se tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Jyränkö ei vedä enää lapsiperheitä, eli kehitys myös ruokkii itse itseään - lähiöiden palvelut katoavat eikä niihin haluta sen jälkeen enää muuttaa.

        Valtava virhe on tapahtunut siinä, että kouluihin on käytetty ja käytetään aivan liikaa rahaa. Sinilähde, lukio ja tuleva Kailas ovat kaikki ylihintaisia, lukion neliöhinta oli lähes tuplat normaaliin verrattuna. Missä päättäjien laskutaito oikein on? On lapsellista ajatella, että monumentaalinen lukiorakennus muuttaisi kehityksen suuntaa. Moni Suomen parhaista kouluista toimii vanhoissa tiloissa, eli ylväät tilat eivät takaa opetuksen laatua. Heinolassakin on käymässä niin, että kaupunki ajautuu ylivelkaantumisen seurauksena kriisikuntajoukkioon ja säästöjä on pakko hakea myös opetuksesta. Eivät lapset hyödy silloin arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneestä Lukiosta pätkääkään.

        Valitettavasti kaupunginjohtaja ei saa talouden realiteetteja iskostettua valtuutetuille ja talouden tasapainotustyö on täysin epäonnistunut. On helppoa arvata, että myös tuleva talousarvio tulee olemaan talousnäkökulmasta fiasko. Kaupunginhallitus ei kykene lainkaan ohjaamaan talouden tasapainotusta eikä antamaan minkäänlaisia uskottavia suuntaviivoja talousarvion laadinnalle. Kaupunginjohtaja vaikuttaa näkymättömältä, vaikka nyt jos koskaan vaadittaisiin näkyviä ulostuloja talouden tervehdyttämiseksi. Valtuusto ei todella tunnu tajuavan mihin kaupungin rahat riittävät.

        Harmi, että paikallinen lehti ei kykene nostamaan kunnan taloushaasteita esiin.

        Valtava virhe on tapahtunut siinä, että kouluihin on käytetty ja käytetään aivan liikaa rahaa. Olen samaa mieltä.
        Samaa tapahtui vuosia sitten, kun Hildenin hallitus muokkasi sataman käyttökelvottomaksi rakentamalla paraatipaikalle kompassi-hirviön.
        Se kompassi-hirviö nyt jäi ikäväksi muistoksi Raili Hildenin valtakaudelle, jota nyt jatkavat hänen "oppipoikia".
        Silloin kyseessä oli protektionismi eli urakan järjestäminen kaverille, kuten esimerkiksi kirjaston kohdalla olevia katuvaloja.
        Silloinkin päättäjien laskutaito ja järki oli kadoksissa eikä asia muutu edelleen.
        Epäilen, että protektionismi eli "hyväveli verkosto" on mukana tässäkin kouluhankkeessa.
        On todella lapsellista ajatella, että monumentaalinen lukiorakennus muuttaisi kehityksen suuntaa. Olen samaa mieltä.
        Sen sijaan monumentaalinen palvelutalon rakennus muuttaa kehityksen suuntaa, kun kuntaan ei enää houkutellaan muita, kun huonokuntoisia eläkeläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt somekeskusteluista käy ilmi, että tulevaisuudessa Heinolassa on kolme koulua. Ne ovat Sinilähde, Kailas ja Kirkonkylä. Muut on lopetettava, koska lasten määrä ei riitä.
        Se tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi Jyränkö ei vedä enää lapsiperheitä, eli kehitys myös ruokkii itse itseään - lähiöiden palvelut katoavat eikä niihin haluta sen jälkeen enää muuttaa.

        Valtava virhe on tapahtunut siinä, että kouluihin on käytetty ja käytetään aivan liikaa rahaa. Sinilähde, lukio ja tuleva Kailas ovat kaikki ylihintaisia, lukion neliöhinta oli lähes tuplat normaaliin verrattuna. Missä päättäjien laskutaito oikein on? On lapsellista ajatella, että monumentaalinen lukiorakennus muuttaisi kehityksen suuntaa. Moni Suomen parhaista kouluista toimii vanhoissa tiloissa, eli ylväät tilat eivät takaa opetuksen laatua. Heinolassakin on käymässä niin, että kaupunki ajautuu ylivelkaantumisen seurauksena kriisikuntajoukkioon ja säästöjä on pakko hakea myös opetuksesta. Eivät lapset hyödy silloin arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneestä Lukiosta pätkääkään.

        Valitettavasti kaupunginjohtaja ei saa talouden realiteetteja iskostettua valtuutetuille ja talouden tasapainotustyö on täysin epäonnistunut. On helppoa arvata, että myös tuleva talousarvio tulee olemaan talousnäkökulmasta fiasko. Kaupunginhallitus ei kykene lainkaan ohjaamaan talouden tasapainotusta eikä antamaan minkäänlaisia uskottavia suuntaviivoja talousarvion laadinnalle. Kaupunginjohtaja vaikuttaa näkymättömältä, vaikka nyt jos koskaan vaadittaisiin näkyviä ulostuloja talouden tervehdyttämiseksi. Valtuusto ei todella tunnu tajuavan mihin kaupungin rahat riittävät.

        Harmi, että paikallinen lehti ei kykene nostamaan kunnan taloushaasteita esiin.

        Todella sivistymätön paikkakunta. Ei hajuakaan realiteeteista. Uppoutunut korpeen luulemaan. Hauska nähdä, kun seuraukset alkavat tykittää. Kyllä ne koskettavat kaikkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään itukassa pitkä PaHen valtuutetun juttu kuinka Heinolalla on loistavat edellytykset saada uusia asukkaita kaupungistumisen trendin "murtuneen".
        Trendihän ei todellakaan ole murtunut, eikä sellaista johtopäätöstä voi näin lyhyessä ajassa tehdä!
        Eihän kaupungistumistrendi ole syntynytkään puolessa vuodessa, vaan pidemmällä ajanjaksolla. Jotenkin aivan omituista väittää sen murtuneen, koska se ei ole.
        Heinolassakaan tilanne ei ole vaikuttanut lainkaan positiivisesti, vaan asukasluku laskee koko ajan.

        En tiedä mihin tutkimuksiin rämä kirjoitus kaupungistumisen trendin murtumisesta perustui, mutta totuushan on se, että kaupungistumisen trendi ei ole murtunut.
        Miksi pitää väittää tällaista?

        Heinolan asukaslukukin on laskenut jo yli 150 hengellä ja hipoo vuoden lopussa 200.
        Siitäkään ei voi vetää johtopäätöksiä, että tilanne olisi muuttunut tai edes muuttumassa nykyisestä koko ajan heikkenevästä tilanteesta.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen kannatus senkun vaan laskee koko ajan viimeisenkin kannatusprosentin mukaan,ei hyvältä näytä.

      • Anonyymi

        Oikein hyvältä näyttää, erityisesti Heinolassa ja Lahdessa kykypuolueen kannatus on laskenut liki kymmenen prosenttia. Kokoomus on Erkkilän varassa Heinolassa. Mole kun lopettaa homma kuihtuu lopullisesti.

    • Anonyymi

      Pessimismi toteuttaa itse itsensä, optimismi ei. Optimismi vaatii uskoa ja ponnistelua, sellaista ei Heinolassa sitten kai löydy, mutta ei Heinola ole Suomessa poikkeustapaus. Itsensä toteuttava pessimismi on hyvin yleistä Suomenmaassa. Rohkea optimismi pikemminkin on poikkeus.

      Pesimismin kaveri Suomessa on kansallinen itsehalveksunta, merkillinen halu ruoskia itseä. Sellaista ei muissa pohjoismaissa löydy. Suomessa on niin moni asia hyvin, mutta tuntuu, että ei saisi olla. Pitäisi oikein tuntea syyllisyyttä siitä, että asiat ovat hyvin ja sitten ruoskia oma selkä verille. Niissä asioissa, joka ovat huonommin sitten oikein kieriskellään, melkein kuin haluttaisiin ylpeillä niillä. Outoa.

      Mitä Heinolassa voisi olla hyvin? Ainakin yhteydet ovat. Heinola voisi olla kotimaan matkailun keskuspaikka Etelä-Suomessa, mutta kun tänne tullaan niin eihän täällä ole paljon mitään - tai ei tiedetä, että on. Tai se, mitä löytyy on liian pientä, sitä pitäisi kehittää. Bisneshenkeä Heinolasta puuttuu. Yksi kohde ei riitä, pitää olla monta niin, että Heinolassa viivytään ja kulutetaan. Luontoa Heinolassa löytyy ja maisemia, mutta miten niillä voisi rahastaa? Luontopolut eivät tuota. Ökymatkailu ei Heinolalta taida onnistua, paitsi ehkä ökyveneily. Kimolan kanava kannattaisi hyödyntää.

      Luonnossa liikkuminen on nousussa. Miten luontomatkailulla voisi tehdä bisnestä, siinä olisi miettimisen paikka. Olisiko mahdollista hyödyntää digiaikaa ja automatiikkaa? Pokemon go - luontoon! Kaikissa älykännyköissä on GPS ja kaikilla on älykännykkä. Olen itse kolunnut Heinolan metsiä, polkuja ja netsäteitä, niitä voisi kutoa verkostoksi. Aika pienellä satsauksella Heinolaan saisi todellisen luonnossa liikkumisen verkoston patikoinnille ja maastopyöräilylle. Vesillä liikkuminen on oma lukunsa. Vesiskootterit (vai mitä jettejä ne nykyään ovat) ovat nuorten suosiossa kuin myös suppaaminen ja melonta. Kaikissa näissä harrastuksissa liikkuu pienet rahat, mutta se voisi olla myös bisnesetu, ne ovat mahdollisia kaikille. Jos Heinola olisi matkailun keskus niin kaikkea pitäisi olla mieluummin ylitsepursuavasti ja hyvin näkyvillä kuin niukasti ja piilossa.

      Heinolassa on teollisia perinteitä, mutta nekin tuntuvat jotenkin jämähtäneen paikoilleen. Ideoita ja rohkeutta puuttuu. pitäisi miettiä, mikä nykyaikana myy. Elinkeinoelämä kehittyy usein ketjureaktiona. Jokainen menestyvä bisnes luo tilaisuuksia ja esimerkkejä uusille menestyjille. Isolla rahalla voi saada aikaan enemmän, mutta pienelläkin voi päästä alkuun jos rohkeutta ja ideoita löytyy. Ei bisnestä pitäisi kainostella eikä menestymistä häpeillä.

      Mielestäni Heinolassa ei pitäisi ajatella, että ollaan syrjässä ja korvessa ja näivetytään kun kaikki menee ohi, aika ja ihmiset. Pitäisi ajatella, että ollaan keskellä ja valtaväylien varrella. Heinolaan pitäisi olla helppo tulla käymään ja vaikka asumaankin.

      • Anonyymi

        Höpö, höpö. Ongelman nimi on heinolalaiset. Ei edes keskimääräisen lahjakkaita missään suhteessa.

    • Anonyymi

      Betonirakentamista riittää kaikkialla, siinä Heinolan ei kannata kilpailla, ei myöskään pikkupoikien jytämusalla tai mopourheilulla tms. Pitää tarjota sitä, mitä muualla on vähän ja mitä ihmiset hakevat eli luonnonläheisyyttä, rauhaa ja kauneutta. Heinolalla on hieno hankesuunnitelma kaupunkipuistoalueen parantamisesta, mutta se on ollut jo 6 vuotta hautautuneena nettiin. Tuskin kaupunkilaiset sitä enää muistavatkaan. Suunnitelma on ammattitaidolla tehty, työsuunnitelmat ja budjetti mukana. TÖPINÄKSI. Tämä tuo turisteja ja hyvinvointia myös kaupunkilaisille. Tuo myös töitä paikkakuntalaisille, työn johto vain pitää olla tolkullista. Katso ammattilaisten tekemää suunnitelmaa sivulta
      https://www.heinola.fi/library/files/57208278566ff88349003216/Heinola_Rantatien_perusparannus_raportti_netti.pdf

      • Anonyymi

        Tuosta on vaikeaa vetää välistä. Vaikka ei paljon maksa, ei sen vuoksi tule toteutumaan. Sama vikahan se on seminaarin rakennuksien suhteen, oletan. Myöskään Heinolan nykyiseen valtaväestöön kuuluvat eli kouluttamaton hevi-, päihde- ja moottorikulttuurirähisijät sekä henkisestikin nuhjuisiin oloihinsa jämähtäneet (kun on kokoonnuttu puhumaan yhteisistä asioista, vanha herra polttaa päreet käristessään, että MEIDÄN PORTINPIELTÄ ei ole aurattu niin kuin minä haluan, hahaha) eivät voisi vähempää olla kiinnostuneita muusta kuin omasta töhnästään.

    • Anonyymi

      Yksi suuri ongelma kaupungissa ilmeisesti on jotkut viroissa olevat hanttapulit, kepulit ja luijailijat. Eivät ole saaneet virkaa mistään kunnollisesta paikasta. Ketkun tuntee jo naamasta, puheesta puhumattakaan. Heinola uppoaa.

    • Anonyymi

      Kahden kerroksen väkeä: kusettajat ja kusetettavat. Hyvin karkealla tavalla.

    • Anonyymi

      Heinolan kehitys kääntyisi kasvuun, mikäli saisimme takaisin Sulkavankosken betonista tehdyn ponttonilaiturin.

    • Anonyymi

      Tämän päivän (20.11.20) lehden pääkirjoituksessa käsiteltiin ihmisten suhtautumista Heinolaan. Tutkimustuloksen mukaan 2 % vastaajista vihaa Heinolaa. Sitä pääkirjoitus taivasteli. Sanoisin kyllä, että niin tutkimuksen kysymysten laatijoilla kuin pääkirjoituksen laatijalla on käsitteet hatarina. Että joku vihaisi jotakin kaupunkia kokonaisuutena? Hourupäistähän semmoista on väittää.

      Mutta jos Heinola jaetaan heinolalaisiin, heinolalaisiin poliitikkoihin, heinolalaisiin virkamiehiin, poliittisiin ratkaisuihin, kaupungin ilmapiiriin, erilaisten kuppikuntien touhuihin, rapistuvaan ja hoitamatta jätettyyn rakennuskantaan, hoitamatta jätettyihin toimiviin uudistuksiin, hönttiin ja perusteettoman positiiviseen suhtautumiseen talouskehitykseen, kaupungin muinaishistoriassa lillumiseen ja niin edelleen, silloin voisi löytyä alustaa negatiivisille ja pessimistisille tunteille. Eikä syyttä.

      Tuo pääkirjoitus oli tyyppiesimerkki siitä heinolalaisesta liian suurisilmukkaisesta verkosta, josta kaikki tuppaa putoamaan LÄTSIS läpi olemattomuuteen.
      P.S. Onko Harjulle rakenteilla ne portaat, joista on ollut puhe, puhe, puhe .....

    • Anonyymi

      Kuinka he aikovat liikkua jatkossa siellä maalla? Hevosilla vai? Vain rikkailla on tulevaisuudessa varaa sellaiseen luxukseen kuin maaseudun rauhassa asuminen. Sosialistinen hallitus aikoo verottaa autoilijat kuoliaaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe