Tehtävä henkilölle, joka osaa muokata Wikipediaa niin, että siitä ei tulee viittausvirhettä

Anonyymi

Minun mielestä Wikipedian artikkeli Lisbeth Salanderista https://fi.wikipedia.org/wiki/Lisbeth_Salander kaipaisi hieman muokkaamista. Siinä lukee kohdassa "psykologia", että " Hänen persoonallisuutensa on myös saanut jotkut arvioijat tekemään vertailuja Aspergerin oireyhtymään. Tätä torjuu Larsson kirjassa Pilvilinna joka romahti sillä, että Salander julistetaan terveeksi oikeussalikohtauksen jälkeen." Mielestäni jälkimmäinen lause on virheellinen. Asperger ei ole sairaus. Näin ollen jonkun terveeksi julistaminen ei poista sitä mahdollisuutta, että hän on Asperger-henkilö.

Itse muokkasin kyseistä artikkelia 24.4.20 niin, että poistin kyseisen virheellisen lauseen, Yhteenvetoon kirjoitin äsken mainitsemani perustelut lauseen virheellisyydestä. Muokkaukseni taisi valitettavasti aiheuttaa viittausvirheen artikkeliin. Poistamani lause palautettiin 26.4.20 ja sen muokkauksen yhteenvetoon oli kirjoitettu, että "Palautettu tiedot joiden poistaminen aiheutti viittausvirheen". Oman muokkaukseni perässä lukee, että "Merkkaus: virheellinen wikikoodi ", mikä varmaan tarkoittaa sitä viittausvirhettä.

Huomionarvoista on, että muokkaukseni kumoamista perusteltiin nimenomaan viittausvirheen aiheuttamisella. Sitä ei siis perusteltu siilä, että muokkaukseni olisi sinällään ollut virheellinen tai asiaton. Epäonnistuttuani omassa muokkauksessani laitoin 28.4.20 kyseisen artikkelin keskustelisivulle viestin, jossa totesin, kyseisen lauseen olevan mielestäni virheellinen ja perustelin sen jo mainituilla syillä. Totesin, että kyseinen lause pitäisi poistaa artikkelista. Tämä viestini on siellä edelleen. Kukaan ei ole siihen vastannut, eikä kyseinen lause ole vieläkään artikkelista poistunut.

Nyt sitten päätin kirjoittaa tälle palstalle. Jos täällä on joku, joka osaa poistaa Wikipediasta lauseen niin, että siitä ei aiheudu viittausvirhettä, niin pyytäisin poistamaan kyseisen lauseen Wikipediasta.

En ota tässä keskustelunavauksessa kantaa siihen, onko Lisbeth Salander Asperger-henkilö tai onko yleensä mielekästä diagnosoida fiktiivisiä henkilöhahmoja. Pidän kuitenkin yksiselitteisen vääränä antaa ymmärtää, että ihmisen ei voisi olla sekä terve että Asperger-henkilö. Tuollaisella lauseella Wikipediassa on se paha puoli, että se saattaa vahvistaa negatiivisia mielikuvia Asperger-henkilöistä etenkin sellaisilla ihmisillä, jotka eivät Aspergerista kovin paljoa tiedä. Wikipediassa jos missä ei pidä aiheettomasti leimata ihmisiä.

1

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuosta en tiedä, toivon että joku osaa korjata. Sen sijaan otan tähän yhteyteen muuta missä väärää tietoa Asperger ominaisuuksista. Lukekaapa kirja Margaret S. Bowen, Asperger's Syndrome, Guide and Explanation from Child to Adult. Luvun 7 alussa sanotaan "Only the males will have trouble on having this disorder."
      Myöhemmin mm tähän tyyliin. " Aspergers syndrome is a mental illness which can make a healthy kid into a disabled one."
      Kautta linjan jotenkin tylyä ja tökeröä kieltä ja katsantokantaa. Ei ihme että väärät käsitykset yleisiä. Pääseekö kaikki julkaistavaksi ilman tarkistusta nykyään?
      Hyvä kirja sen sijaan on Joely Williams, Aspergerworld. My Fairy Jam Jar.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3798
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3179
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      98
      2436
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1418
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1218
    8. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1030
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    Aihe