Kampanjat alkavat yhä aiemmin. Eikö kuukausi aikaa sentään riitä kentällä ennen vaaleja?
Vaalistartit
Anonyymi
32<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Eikö se ole hyvä että puolueet kiertävät vaalikenttiä myös vaalien välissä. Tämän voi tehdä jos on jotain sanottavaa, asiaa. Ellei ole niin sittenhän touhu on sellaista että kuukausi ennen vaaleja alkaa kauhea härdelli ja rumba. Makkaraa, rusinapullaa ja kahveeta jaetaan ja korvaan kuiskutellaan mukavia asioita.
On hienoa ja hyvä asia että puolueet (tai oikeammin yksi puolue) näkyvät, kuuluvat, osallistuvat tavallisten ihmisten arkeen esim. olemalla esillä erilaisissa tori-, kylä,- kaupunkitapahtumissa. Näin ihmiset voivat kasvotusten kertoa huoliaan, saada vastauksia kysymyksiin, keskustella ajankohtaisista asioista.
Kannatan tällaista toimintaa ja tätä kautta puolue, puolueet voivat saada lisää kannattajia sekä jäseniä.
Politiikkaa tehdään ympäri vuoden päivästä toiseen, vaalikaudesta vaalikauteen.
Tämä ehkä unohtunut monelta puolueelta, puolue aktiivilta. Siksi yhteys äänestäjiin jää hataraksi ja toimintaa on vain 2-4 viikkoa ennen vaaleja.
Olisko tulossa ennenaikaiset vaalit kun yksi puolue aktivoitunut kiertämään turuilla ja toreilla?
Syksyllä saattaa rysähtää. Nykyhallitus tainnut ajaa itsensä seinään - EU tukirahapäätökset, Kepun ja Vihreiden eriävät näkemykset kulissien takana, Kepun oma sisäinen kauna ja kahtiajakautuminen. Unohtamatta että kaikki meni - SDP:n vappusataset, hoitajamitoitus jne. jne. mitä kaikkea kivaa sitä luvattiinkaan.
Eikä se Vasemmistoliittokaan mikään säästäväisyyden perikuva ole. Raha polttelee hyppysiä ja sitä jaetaan pilvin pimein ympäri ämpäri ajattelematta että jostain sitä tulisi myös saada jaettavaksi.
Loistava ajoitus Perussuomalaisilta vaalistartilla kun Suomessa ei tapahdu Juuri muuta. Välitetään ihmisistä koko ajan vaalien välilläkin!
Vai välitetään ihmisistä. No katsantokantahan se tuokin.
Veronmaksajien rahoilla tuolla Pöljäkkeet Persut koittaa pitää itseään esillä vaikka ovat esillä muutenkin jatkuvasti lähes viikottain joku puolueen edustaja tekee tai möläyttää jos minkäkinlaista pöhlöyttä suustaan .
Samaisilla veronmaksajien rahoilla ne muutkin puolueet toimii.
Niin, jos Persujen edustaja möläyttelee jos mitäkin suustaan viikottain, niin se pieni harmi verrattuna siihen mitä Demarivetoinen hallitus tekee - esim. EU:le tukirahaa jolla rahoitetaan Italialaisten aikaisempi eläkkeelle pääsy mahdollisuus mm.
Kepu alotti vaalikampanjan jo viime vuonna, mutta kannatuslukema näyttää jyrkkää alamäkeä, ja vauhti vain kiihtyy, SDP:n Myrkynvihreässä Vassarihallituksessa kun pysyy, niin loputkin kannattajat siirtyy PerusSuomalaisiin, sillä Perus On Paras
persuille parasta mainosta kun jussi wt ajelee timexin takki päällä pitkin kyliä..järkevin
Sie taiat kuulua tuohon Persupöljäkkeiden porukkaan kun täällä päivittäin kirjoittelet hädissäs kun Persut elämöivät ja nuo sen Pölvästiedustajat tunaroi ei Suomi kaipaa eikä tarvitse tuollaista rupusakkia ne on vaan haitaksi Suomelle ja Suomalaisille.
Perus On Paras, kateelliset itkua vääntää ja vaikeroi tuskissaan !
Kepun Saarikko palasi ministeriksi, ja heti alkoi rahan repiminen Kansan selkänahasta, Velkarahaa aikoo syytää kulttuurille, sinne uppoaa verorahat ja Kansa maksaa, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen, Kepu elää kuin pellossa , Velkarahalla , kohta ääni muuttuu kun kannattajat katoaa, Kyllä Perus On Paras !
Persut on natseja
no niin ja sitten vain vastaat taas itsellesi haukkuen pystyyn persut niitä ensin kehuttuasi. Siinä sivussa sensuroit viestit missä se kerrotaan
Jännä juttu kuinka pyhäjärvisen anonyymin nimimerkin mainitseminen josta ei voi päätellä henkilöllisyyttä on sensurointiin oikeuttava sääntörike...
yhtä jännä kuin viestien katoaminen joissa vttuillaan trollille trollin provojen vastaavasti pysyessä..
raikas
Pyhä
järveltä.
ps. kohiseeko koski?
Itse kannatan Perussuomalaisia.
En näe enkä koe itseäni tai puolisoani mitenkään natsiksi.
Ihan ollaan molemmat akateeminen koulutus käyty ja keskiluokkaisessa virassa molemmat, sekä mukana monenlaisissa järjestöhommissa jotka lähellä sosiaali- ja terveysalaa.
Oon jo kyllästyny noihin persuhöpinöihin sekä noihin vasurijen omien alotteijen turhanpäiväiseen kehumiseen, on varmistunun etten ainakaa niitä äänestä
persukaiset on tiensä päässä.
loppulauluaan vinguttavat.
Ai kun naurattaa.
Mikä puolue tällä hetkellä toiseksi suosituin puolue?
Tien päähän tulevat nyt hallituksessa olevat puolueet. Syksyn tullen kun budjettia aletaan valmistelemaan ja Demarivetoinen pumppu joutuu alkamaan miettimään kuinka mm. seuraavien kymmenien vuosien EU velka, -lupaus kustannetaan, ihmisille/kansalaisille tämä asia realisoituu niin eiköhän ne kannatuskäppyrät tule aika pian alas.
Niin ja tiedä vaikka hallitus hajoaa ennen kuin joulupukki tulee.
Siinäpä se sitten katsotaan vaaleilla mikä puolue ja kuka saa kannatusta. Eli vaalit vielä tulossa ja vaalikopissa annetut äänet lasketaan...
Kepu on jo Satiaispulue, ja kohta ei oo ennää satiaisiakaan, HÄÄÄH HÄH HÄH HÄH HÄÄÄH HÄH HÄH HÄÄÄ ja LÄÄÄH
Sinun pitäisi olla opettamassa.
Onse vaan hyvä nyt kun on Suomessa tämmöinen hyvä Hallitus ja Edustava Pääministeri mikä kyllä huomataan maailmalla ja Suomessa Enemmistö kansasta tukee Sanna Marinia ja Hallitusta ja hyvä niin.
Syksyn kylmät tuulet alkavat kohta puhaltamaan...
Tuulella ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa vaikka Persujen kannatus häipyy kuin pieru Saharaan ilman tuultakin.
Alkaa velanmaksu. Demarit ehdottavat uutta veroa Suomeen. Lue uutisista.
Kyllä se siitä kohta kannatuskäppyrä alkaa laskemaan kun kansan lompakolle aletaan mennä ja vastikkeetonta velkarahaa jaetaan sinne Saharan tuulen mukaan mm. jotta Italiassa voidaan laskea eläke ikää ja muutenkin mahvioosot saavat lisätienestiä tyhmiä huijaamalla.
Ei Perussuomalaiset mihinkään häivy, vahvistuvat.
Kaislikossa suhisee ja pinnan alla kytee...
Persut on junttien puolue jolla ei ole tulevaisuutta se kuihtuu hamaan hautaan asti ja hyvä niin .
Sanoo kepu jonka oma puolue on vajonnut niin alas että ei ihme ku hävettää hahahaha