Oi suomen kansa ja suomen kansan järki. Suomalaiset saapuvat eri puolilta eurooppaa suomeen näin korona aikana. Oikein lehtien palstoilla ihmetellään miksei satamissa ja lentokentillä kukaan tule heitä kädestä pitäen neuvomaan, miten kuuluu menetellä. Onhan sitä toitotettu jo monta kuukautta, että heti omaehtoiseen karanteeniin 2 viikoksi. Tai sitten, kuten eilen, oltiin valmiit testaamaan kaikki, niin EI, puolet porukasta ei suostu. Kyllä käy suomen viranomaisia ja päättäjiä sääliksi johtaa tällaisia idiootteja. J.K paasikivi sanoi ´´Tätä kansaa on vaikea johtaa, kun he ovat niin helvetin tyhmiä´´oikeassa oli. Myönnän toki itsekin olevani idiootti, mutta kyllä sentään annetut ohjeet olen sisäistänyt.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Et ole idiootti. Ne, jotka lähtevät Suomesta lomille koronamaihin nyt,
ovat. Ne, jotka eivät suostu koronatesteihin ovat.
Ne pitäis laittaa saman tien samaan koneeseen takaisin sinne mistä ovat tulleet.
Koronavirus on tappava, vaikkei se kaikkia tapa. - Anonyymi
Ihminen on se joka ei välitä. Omaa napaa katsotaan ja toivottavasti tartunnat lisääntyy tuhansilla niin tulee rajoituksia, koulut ja kaikki suljetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591320
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571228Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1351159- 1011044
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71040- 58979
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista32848Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6843Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197720- 71689