Sinä ihana mies, jonka alkukirjain, ikä ja muut tunnisteet jätettäköön kirjoittamatta. Täällä kun muille tulee niin paha mieli, kun tunnisteet eivät osu heihin.😡 Kierrämme toisiamme ja pohdimme varmasti molemmat sitä, onko toinen peluri vai tosissaan🤔 kiinnostusta ja uteliaisuutta on puolin toisin. Sinä yrität käyttäytyä hyvin, ja mahdollisesti myös tehdä tilanteessa oikein. Moraalisi saattaa olla korkeampi kuin minulla. Uskoakseni olet tilanteessa myös epävarma, tunteistasi, soveliaisuuden rajoista ja etenkin minun ajatuksista ja tarkoitusperistä. Mahdollisesti pelkäät myös polttavasi itsesi. Kuten tiedät, kevään loputtua minun ei enää tarvitse miettiä mitä teen/ voin tehdä. Minun ei tarvitse miettiä enää muuta kuin tunteitani. Rakastan sinua ja en ikinä haavoittaisi sinua. En myöskään ole peluri, en testaa viehätysvoimaani sinuun, enkä muihinkaan. Se mitä tästä voi tulla/ tulee on meistä kiinni. Tiedät että liikun yleensä yksin tai kääpiöiden seurassa😉 ja sekin kertoo omasta tilanteestani paljon. Kumpa uskaltaisimme selvittää välimme. Ainoa suora vihje: kätesi kosketus noin viikko sitten polttaa edelleen vasemmassa olkavarressani😊
Miehelle erityiselle, naiselta jonka tunnet
9
173
Vastaukset
Hyvä viesti jollekkin..............
<3- Anonyymi
Itse käyttäytymiselläsi rikoit kaiken, lisäksi olen kiinnostunut jo toisesta aidommasta sopivammasta ihmisestä, joka on joutunut nousemaan vaikeuksista samoilla tavoin. Eräälle.
- Anonyymi
Eipä ollut kyllä mulle.
- Anonyymi
Romahdin. Nyt itken ja tajuan. Ei saatana minkä pellen olen itsestäni tehnyt..
Tuo sattuu enemmän kuin osaat ikinä kuvitellakkaan.
Ja väität vielä ettet leiki ihmisten tunteilla.
T: se toinen samalla alkukirjaimella. Se joka lauantaina sössi asiat.
Jos nyt kuitenkin erehdyin, niin puhutaan asiat halki tänään sunnuntaina illalla. Tiedät miten otat yhteyttä. - Anonyymi
Ensi vuoden kevään jälkeen olet sitten vapaa kuin taivaan lintu? Ja kääpiöiden seurassa eli olet pitkä daami, Joo, häkkilintujen juttuja, tsirp tsirp tsirp.
Vieraita juttuja mulle onneksi. - Anonyymi
Tämä on taas tämä käänteisen sanajärjestyksen tyyppi.
Miehelle ihanalle, miehelle erityiselle ...
Sinut tunnistaa kyllä, siitä mitä kirjoitat, mitä sanoja valitset ja mikä on niiden järjestyt- Anonyymi
Perustrollero se on, kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustrollero se on, kyllä.
Sama järjestys sillä myös naisille kirjoitetuissa jaakauksissa on.
- Anonyymi
Ymmärrätkö , että sekin voi olla osa viestiä?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981653- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4251057- 166972
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 81699
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661