Oulussakin työttömyys johtuu siitä, kun tämä on yliopistokaupunki. Osa yliopiston käyneistä onneksi lähtee kotikyläänsä takaisin ja ovat siellä työttömänä, mutta moni jää tänne työttömäksi. Moni ylikoulutettu saattaa aiheuttaa myöskin työttömyyttä viemällä suhteilla työpaikan juurikin kyseiseen tehtävää koulutetulta ostajalta. Tulevat sitten käytännön järkeä vaativiin töihin kuupoilemaan haitaksi. Joka asia tehdään vaikeasti.
Eli yliopisto on se ongelma. 80% tiedekunnista saisi lakkauttaa turhina. Esimerkiksi historian maistereita ei tarvita, ei biologeja, humamisteja ja lakimiehetkin alkaa olla tekoälyllä korvattavia. Lääkärit eivät lähde töihin sinne missä heistä olisi pulaa. Opettajia myöskin tarvitaan jatkuvasti vähemmän, kun pieniä kouluja aletaan laittamaan kiinni.
Yliopisto tuottaa työttömiä
13
87
Vastaukset 13
- Anonyymi
Uskonnon jätit mainitsematta. Jumaluusoppi yms. opintokurssit kuuluvat monen vuoden opintokokonaisuuteen, minkä jälkeen on valmis suorittamaan rituaaleja ja lukemaan sitaatteja Raamatusta.
- Anonyymi
Itselleni uskonto on aina ollut enemmän henkilökohtainen asia ja hiljaisuuteen liittyvä. Kirkon ohjelmia en kestä katsoa tv:stä ja hyväntekeväisyyteen voi lahjoittaa monta muutakin kautta.
- Anonyymi
Ongelmallista on että kirkkomme on oikeastaan ainoa taho maassamme joka edustaa "hengellisyyttä". Aika harva kristittykään kuitenkaan löytää siitä niitä henkisiä käytännön työkaluja, joista todella olisi hyötyä. Moraali on tottakai hyvinvoinnin perusta, varsinkin pitkällä tähtäimellä seurattuna. "Herran pelko" on pitänyt vuosisatoja yksinkertaiset raakalaiset ja metsäläiset aisoissa, ainakin osittain. Jos moraaliopetus ja herran pelko katoaa uskonnonopetuksen ja kirkon taholta kokonaan, niin yksinkertaiset raakalaiset luulevat että moraali oli vain sitä varten, että niin käskettiin tehdä, koska eivät ymmärrä syy ja seuraussuhteita. Mm. sitä miten teot vaikuttavat omaan mieleen ja miten teoista tulee tapoja ja tavoista muodostuu luonne ja luonteesta kohtalo. Eivätkä sitä miten se mikä meistä virtaa ulos, palaa takaisin joskus kaikkinensa ja vieläpä moneen kertaan, ehkä lukemattoman moneen kertaan. Onko moraalin ja oikeiden toimintatapojen, tunteiden hallinnan ja esim. mindfulnessin opetus kouluissa vielä sillä tasolla, että voidaan siirtyä eteenpäin? Mielestäni ei ole. Kirkko säilyy niin kauan kuin nykyihminen löytää siitä totuutta ja helpotusta ongelmiinsa. Tämä "toivoa toivottomille" pitää kyllä säilyttää. Uskon kyllä Jeesukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kaikki satuihin uskojat pitäkööt harhansa omana tietonaan. Jokainen voi uskoa, mutta pakkoko on siinäkin jengiytyä? Esimerkiksi lestadiolaiset ovat rikollinen jengi.
- Anonyymi
tarvitaan ainakin kallonkutistajia aloittajan kaltasille. 🤯
- Anonyymi
Niinhän se on aina ollut, että itse ja toisin ajattelijat vaiennetaan aivopestyssä yhteiskunnassa tyhmien toimesta.
- Anonyymi
Tyhmiä ja työttömiä ne tuottaa. Kalliita kansalaisia.
- Anonyymi
tyhymien tuottamiseen ei tarvita kouluja....
vaan poliittista populismia.
=OO - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tyhymien tuottamiseen ei tarvita kouluja....
vaan poliittista populismia.
=OOMitä muuta kuin populismia on yliopiston opetus? ”Tutkimukset” samojen lähteiden toistoa.
- Anonyymi
Myrkynvhreä Ohisalo ilmoitti tänään haluavansa 80000 sossupakolaista lisää suomeen työttömiksi, entisetkin on jo sossuluukulla ja lisää vielä toisi , Kansan verorahoilla elätettäviksi, Myrkynvihreitten pitäisi järjestää suomalaisille töitä, mutta ei ne pidä Kansan puolta, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen
- Anonyymi
Kalajoellakin on yx yo-merkonomi vailla hommia.
- Anonyymi
Suomalaisille ei työ kelpaa ja eivät osaa, kun liian koulutettuja ovat.
- Anonyymi
Vappua pitää viettää ajallaan, muuten käy kuten aaltoyliopistolle. Kaikki täytyy kärsiä tuplasti lopun ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011110
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75977Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 129838
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6748- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.57606- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600