Millainen ihmisestä kasvaa jos

Minusta on tietääkseni kasvanu ihan normaali. vanhemmillani oli ongelmia mutta olen antanut heille anteeksi ja rauha heidän muistolleen, paljon oli hyvääki lapsuudessa. minulla on ollut hyvä elämä kakesta huolimatta en valita.

Joillakin käy niin että sitä huomiota haetaan sitten kaveriporukoissa.
Silloin saattaa tulla tehtyä jotain typerääkin josta saa kärsiä jälkeenpäin.

Joskus ilman huomiota ja hyväksyntää jääneet saattavat jopa alkaa käyttäytyä aggressiivisesti joka ei ole hyvä asia.

Huomion haussa kodin ulkopuolelta on ratkaisevaa sekin miten sitä huomiota hakee, hyvällä vai pahalla tavalla.
Jos jaksaa olla ystävällinen ja toiset huomioon ottava, käyttäytyä hyvin, niin yleensä saa positiivista huomiota.

Kun taas riehumalla ja paikkoja hajottamalla ja sotkemalla saa negatiivista huomiota.

On kuitenkin ihmisestä itsestään kiinni miten antaa lapsuuden ja nuoruuden huomion puutteen vaikuttaa kun alkaa ikää tulla lisää.

Syntyy trauma joka vaikuttaa koko ihmisen tulevaan elämään, suhteeseen ja mielikuvaan itsestä ja toisista ja ympäröivään maailmaan.
Pahimmassa tapauksessa kiintymyssuhdehäiriö joka on vakava ongelma ja vaikeuttaa elämää monin tavoin.
Ihmisen perusturvallisuus kehittyy ja muodotuu noin kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Jos lapsen tarpeet jatkuvasti laiminlyödään tai niihin vastataan sattumanvaraisesti, perusturvallisuus ei pääse rakentumaan. Lapsi ei opi luottamaan itseensä, muihin eikä elämään, vaan hänen vallitsevaksi tunteekseen muodostuu toivon sijaan epäluottamus.
Tämä johtaa sitten moniin eri ongelmiin jotka näkyvät ja tuntuvat joakpäiväisessä elämässä. Tällaisia ihmisiä on valitettavasti paljon. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen. Valtavan monet suomalaiset voivat hyvin huonosti, ja ikävä kyllä valtavan moni jatkaa samaa mallia omaan jälkikasvuunsa. Alkoholismi mm.

Minusta on tullut mielialahäiriöinen eli kärsin vuorotellen eri asteisista masennuksista, myös sellaisista, joissa on psykooseja. En tunnista tunteita toisistaan. En luota kehenkään. Lapsenlapseni ei saa olla tekemisissä kanssani, ettei "hulluus" tartu. Työkyvyttömyyseläkkeen olen saanut psyykkisistä syistä 45-vuotiaana. Jokainen päivä on tuskaa ja ahdistusta, en näe elämälläni mitään tarkoitusta enkä tulevaisudessa mitään odotettavaa.

Jonkinlaista vaikutusta; eräässä suvussa
ainakin neljässä polvessa vahvaa narsismia.

Mikä määrä huomiota sitten on "oikea" määrä, ettei lapsukaisesta vartu kusipäätä?

Vielä 60- luvulla lapset kasvatettiin Suomessa yksioikoisesti nuorempiin sukupolviin verraten . Kuitenkin suurin osa vanhemmasta väestä on normiporukkaa, joukossa toki muutama sekopää. Nuorempia sukupolvia on huomiotu ja paapottu lapsena sekä nuoruudessa paljon enemmän. Ammattikasvattajat osallistuvat ja opastavat vanhempia lastenkasvatukseen liityvissä asioissa. Kuitenkin tuntuu, että narsismiin liitetyt luonteenpiirteet ja käytös ovat vain lisääntymässä.

Ei tuo huomion puute mikään ihme ole kun katsoo eri puolilla esim. vanhempia jotka työntävät lastenvaunuja tai -rattaita.
Kovin monella on älylaite kourassaan ja vaikka lapsi yrittää kiinnittää vanhemman huomion niin ei siitä välitetä. Joskus jopa ärähdetään kun lapsi " häiritsee ".

Ei tarvitse mennä monia vuosia taaksepäin kun vanhemmat puuhasivat kaikkea lasten kanssa, tehtiin asioita yhdessä. Tuli huomiota puolin ja toisin.

Ja tottakai huomion tarvekin on yksilöllistä, jotkut tarvitsevat sitä enemmän ja jotkut vähemmän.

Oikeastaan viimeisten kymmenen vuoden aikana on alkanut näkyä ja kuulua lasten ja nuorten pahoinvointi enenevässä määrin.
Mistä lie sitten johtunee, siihen on varmaan useampiakin tekijöitä olemassa.

Se riippuu ihmisestä. Useimmiten kehittyy aggressiivisuus mikä on ihan ymmärrettävää koska me kaikki haluamme kaikilta ihmisiltä lämpöä, empatiaa ja rakkautta joka tyydyttää mielemme.

Jänishousu, ailahteleva, muiden lahkeissa roikkuja, itsensä dissaaja... Erityistapaukset vetää olevinaan lunkisti, mutta samalla tavoin sisällään nieleskelevät suolaisia kyyneleitänsä.

Hänestä voi kasvaa sellainen joka ei pysty keskittymään muuhun kuin itseensä, siis saada hyväksyntä itselleen ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa myös sitä ettei omalta perheeltä hän hyväksyntää hae vaan kaikilta ulkopuolisilta, ystäviltä, sisaruksiltaan, naapureilta...jne Tälläinen ihminen ei kykene kunnolla hoitamaan perhettään, ehkä vain pintapuolisesti, tärkeämpiä hänelle ovat ne joiden hyväksyntä "tuntuu" joltakin. Sellaisien vielä, joilla hän näkee olevan auktoriteettia, ts jonkinlanen titteli tai muu arvo, se on hänelle arvokasta kun häntä "ylemmältä" taholta tulee hyväksyntää. Ulkopuoliset käyttävät häntä hyväkseen, koska näkevät että ihminen tekee mitä vaan kiitospalkalla. Oma perhe on yhtäkuin hän itse, siis halpa ja huono, heidän hyväksyntä tulee automaattisesti joten se ei tunnu miltään eikä ole hänelle arvokas. Miksi siis miellyttää heitä?

Mitä jos et näin paljon keskittyisi muiden elämään ja tapoihin jos vaikka eläisit omanlaistasi elämää?

Eri aikakausina on ollut erinlaiset yhteisölliset vaatimukset. Aiemmin esim lapsien kanssa ei kenties oltu liian läheisiä pedofilialla peloittelun takia. Ei sikseen, että jotain olisi tapahtunut, mutta naapurustoissa usein on sellaisia toisia seuraavia kaikentietäjiä jotka saattaisivat vaikka jonkin lasuilmoituksen tehdä tyhjästä keksimällä, kun ovat niin varmoja jostain asioista. Toki saattoi tälläisillä ihmisillä olla muitakin nimityksiä esim juoruakka, mutta nykyään hän onkin ehkä jo koulutuksen saanut "ammattilainen" joka tietämyksineen vainoaa muita ihmisiä. Läheisten kohtaamisesta tälläisellä ammattilaisella ei ole kokemusta, vain se mitä on toisten kirjoittamana oppikirjoistaan lukenut faktoina.

Hyvin onneton ja kärsivä. Tyhjyys kumisee.

Ateistinen narsisti lähinnä.

Jatkumoa ajatuksiinne, uskovainen huorimus jonka mielestä kaikki muut elävät heitä viihdyttääkseen tai muuten ovat narsisteja. Asia valitettavasti taitaa olla aivan toisinpäin. Huorimuksella usealla käytössä olleella kaikenkokeneella ja tietäjällä ei niitä tunteita ole enää jaettavaksi, siitä on tullut runk-kari joka toistaa samoja kaavojaan aina uusien uhrien kanssa. Ei sellaisella ole aikaa uusien uhrien kuuntelemiseen.

Ketään ei jätetä huomioimatta! Jokainen ansaitsee huomiota! Ihmiset vois pikkuhiljaa heittää egonsa muualle ja oppia arvostuksen uuden muodon. On se rasittavaa että pitää "ansaita" se huomio mutta mitä tekeekin, ei sitä saa. Tietenkin pitää tehdä jotain ettei ole yhtään saamaton mutta kuiteskin.

No kasvaisiko siitä vaikka surkea vanhempi, joka ei arvosta omia lapsiaan tai muitakaan vieraita ihmisiä, koska arvostaa aina vain ja ainoastaan itseään.

Itse olen ihmetellyt, miksi kiinnyn mieheen niin, että voisin olla yhdessä suunnilleen 24/7 ja vieläpä ihan kiinni. Sitten keksin, että voisiko syynä olla lapsuuden läheisyydenpuute, jos en ole saanut tarpeeksi kosketusta. Toinen vanhempani nimittäin kertoi, että hänen vanhempansa olivat aika etäisiä, eikä hän siksi ole tottunut läheisempään suhteeseen. Jos joskus saan lapsia, en todellakaan halua siirtää negatiivisia asioita eteen päin, vaan tehdä itse paremmin kuin omat vanhempani tekivät.

Minusta on tullut epävakaa narsistisilla piirteillä. Mutta meillä kyse ei ollut vain huomion puutteesta, vaan oli myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Se on tosi että hyväksyvää huomiota vaille jääneet hakevat myöhemmin sitä. Heille jää tyhjiö. Mutta hei eivät ymmärrä mikä se on ja miten se vaikuttaa. Siksi heillä on luulo että se tarkoittaa muiden palvelemista ts tekee aina "hyviä tekoja" muita kohtaan ja sitä kautta muut hyväksyvät hänet. He tekevät sitä tiedostamatta itse mitä tekevä, heille se hyväksynnän puute tekee olon epämiellyttäväksi, ja kun he saavat hyväksyntää he tuntevat olonsa vähän aikaa paremmaksi. Tietyt käyttävät näitä ihmisiä hyväkseen, koska he uurastavat ja tekevät mitä tahansa saadakseen "hyväksyntäannoksen" joka hetkeksi saa heidän itseluottamuksensa nousemaan. Se toimii kuin huume, On saatava aina lisäannos ja tehtävä enemmän että vaikutus olisi sama. Tyhjiö ei vain täyty,