Jos ihminen ei saa lapsena riittävästi huomiota vanhemmiltaan. Eikä saa vanhempiensa hyväksyntää..
Millainen ihmisestä kasvaa jos
28
67
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta on tietääkseni kasvanu ihan normaali. vanhemmillani oli ongelmia mutta olen antanut heille anteeksi ja rauha heidän muistolleen, paljon oli hyvääki lapsuudessa. minulla on ollut hyvä elämä kakesta huolimatta en valita.
- Anonyymi
Kellä ei ois ollu ongelmia.
- Anonyymi
Joillakin käy niin että sitä huomiota haetaan sitten kaveriporukoissa.
Silloin saattaa tulla tehtyä jotain typerääkin josta saa kärsiä jälkeenpäin.
Joskus ilman huomiota ja hyväksyntää jääneet saattavat jopa alkaa käyttäytyä aggressiivisesti joka ei ole hyvä asia.
Huomion haussa kodin ulkopuolelta on ratkaisevaa sekin miten sitä huomiota hakee, hyvällä vai pahalla tavalla.
Jos jaksaa olla ystävällinen ja toiset huomioon ottava, käyttäytyä hyvin, niin yleensä saa positiivista huomiota.
Kun taas riehumalla ja paikkoja hajottamalla ja sotkemalla saa negatiivista huomiota.
On kuitenkin ihmisestä itsestään kiinni miten antaa lapsuuden ja nuoruuden huomion puutteen vaikuttaa kun alkaa ikää tulla lisää. - Anonyymi
Syntyy trauma joka vaikuttaa koko ihmisen tulevaan elämään, suhteeseen ja mielikuvaan itsestä ja toisista ja ympäröivään maailmaan.
Pahimmassa tapauksessa kiintymyssuhdehäiriö joka on vakava ongelma ja vaikeuttaa elämää monin tavoin.
Ihmisen perusturvallisuus kehittyy ja muodotuu noin kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana. Jos lapsen tarpeet jatkuvasti laiminlyödään tai niihin vastataan sattumanvaraisesti, perusturvallisuus ei pääse rakentumaan. Lapsi ei opi luottamaan itseensä, muihin eikä elämään, vaan hänen vallitsevaksi tunteekseen muodostuu toivon sijaan epäluottamus.
Tämä johtaa sitten moniin eri ongelmiin jotka näkyvät ja tuntuvat joakpäiväisessä elämässä. Tällaisia ihmisiä on valitettavasti paljon. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen. Valtavan monet suomalaiset voivat hyvin huonosti, ja ikävä kyllä valtavan moni jatkaa samaa mallia omaan jälkikasvuunsa. Alkoholismi mm. - Anonyymi
Minusta on tullut mielialahäiriöinen eli kärsin vuorotellen eri asteisista masennuksista, myös sellaisista, joissa on psykooseja. En tunnista tunteita toisistaan. En luota kehenkään. Lapsenlapseni ei saa olla tekemisissä kanssani, ettei "hulluus" tartu. Työkyvyttömyyseläkkeen olen saanut psyykkisistä syistä 45-vuotiaana. Jokainen päivä on tuskaa ja ahdistusta, en näe elämälläni mitään tarkoitusta enkä tulevaisudessa mitään odotettavaa.
- Anonyymi
Jonkinlaista vaikutusta; eräässä suvussa
ainakin neljässä polvessa vahvaa narsismia. - Anonyymi
Mikä määrä huomiota sitten on "oikea" määrä, ettei lapsukaisesta vartu kusipäätä?
Vielä 60- luvulla lapset kasvatettiin Suomessa yksioikoisesti nuorempiin sukupolviin verraten . Kuitenkin suurin osa vanhemmasta väestä on normiporukkaa, joukossa toki muutama sekopää. Nuorempia sukupolvia on huomiotu ja paapottu lapsena sekä nuoruudessa paljon enemmän. Ammattikasvattajat osallistuvat ja opastavat vanhempia lastenkasvatukseen liityvissä asioissa. Kuitenkin tuntuu, että narsismiin liitetyt luonteenpiirteet ja käytös ovat vain lisääntymässä.- Anonyymi
Ajatelkaapa millaisen kasvatuksen sai 50-luvulla syntyneet ja erityisesti maaseudun karuissa oloissa. Kaikki riippui toisiaan vanhemmista, jos heistä toinen oli viinaan menevä, niin jäljet jätti lapsiin. Lasten hakkaaminen oli arkipäivää ja lastenkin oli ruoan eteen tehtävä töitä pellolla. Jos toinen vanhempi sattui olemaan tyranni tai tyrannosaurus ja toinen oli lapatossu tai piileskeli liedentakana. Ehkäisyä ei ollut, jos se pirun akka tuli tiineeksi sänkyhommista, niin sai huudot ja haukut päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatelkaapa millaisen kasvatuksen sai 50-luvulla syntyneet ja erityisesti maaseudun karuissa oloissa. Kaikki riippui toisiaan vanhemmista, jos heistä toinen oli viinaan menevä, niin jäljet jätti lapsiin. Lasten hakkaaminen oli arkipäivää ja lastenkin oli ruoan eteen tehtävä töitä pellolla. Jos toinen vanhempi sattui olemaan tyranni tai tyrannosaurus ja toinen oli lapatossu tai piileskeli liedentakana. Ehkäisyä ei ollut, jos se pirun akka tuli tiineeksi sänkyhommista, niin sai huudot ja haukut päälle.
Siihen aikaan oli tosiaan erilaista.
Mutta ajatellaanpa niinpäin että lapset joutuivat silloin ottamaan enemmän vastuuta, omasta elämästään ja pärjäämisestään sekä myös hoitamaan nuorempia sisaruksiaan.
Silloin ei kait se huomion tarvekaan ollut samanlaista kuin nykyään tai se keskittyi erilaisiin asioihin.
Nykymaailmassa aika pitkälti nuori tukeutuu enemmän kotiin, vanhempiin. Sieltä usein saa rahaa harrastuksiin, vaatteisiin tai johonkin muuhun.
Siis saavat ne jotka saavat, eihän kaikilla toki niin ole.
Pointtina on se että nykyään ei nuoren tarvitse olla niin vahvasti vastuussa itsestään ja oma pärjääminen saattaa tavallaan viivästyä myöhempään ikään.
Ennen oli myös joillain ihmisillä henkistä vaivaa ym. mutta ei siihen ollut keinoja samoin kuin nykyään.
Nyt on diagnoosit ym., ennen vain katsottiin että tuo tyyppi on erilainen kuin nuo muut.
Maailma muuttuu ja ihmiset muuttuvat mukana, tosin on ikävä nähdä että kaikki muutos ei tapahdu parempaan suuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen aikaan oli tosiaan erilaista.
Mutta ajatellaanpa niinpäin että lapset joutuivat silloin ottamaan enemmän vastuuta, omasta elämästään ja pärjäämisestään sekä myös hoitamaan nuorempia sisaruksiaan.
Silloin ei kait se huomion tarvekaan ollut samanlaista kuin nykyään tai se keskittyi erilaisiin asioihin.
Nykymaailmassa aika pitkälti nuori tukeutuu enemmän kotiin, vanhempiin. Sieltä usein saa rahaa harrastuksiin, vaatteisiin tai johonkin muuhun.
Siis saavat ne jotka saavat, eihän kaikilla toki niin ole.
Pointtina on se että nykyään ei nuoren tarvitse olla niin vahvasti vastuussa itsestään ja oma pärjääminen saattaa tavallaan viivästyä myöhempään ikään.
Ennen oli myös joillain ihmisillä henkistä vaivaa ym. mutta ei siihen ollut keinoja samoin kuin nykyään.
Nyt on diagnoosit ym., ennen vain katsottiin että tuo tyyppi on erilainen kuin nuo muut.
Maailma muuttuu ja ihmiset muuttuvat mukana, tosin on ikävä nähdä että kaikki muutos ei tapahdu parempaan suuntaan."Siihen aikaan oli tosiaan erilaista.
Mutta ajatellaanpa niinpäin että lapset joutuivat silloin ottamaan enemmän vastuuta, omasta elämästään ja pärjäämisestään sekä myös hoitamaan nuorempia sisaruksiaan.
Silloin ei kait se huomion tarvekaan ollut samanlaista kuin nykyään tai se keskittyi erilaisiin asioihin."
Tuohon lainaukseen liittyen, että oli tosiaan erilaista. Nuorempia sisaruksia hoidettiin, kuten aina uudelleen raskaaksi tulleen äidin keskenmenot sai vanhin lapsista hoitaa, ettei kukaan olisi huomannut. Veriset nyytit sai kätkeä jonnekin maahan.
Kukaan lapsista ei koskaan osannut tehdä mitään oikein, ilman neuvoja joutui työhön ja jälkikäteen sai vain huudot, kun ei osannut. Kirveineen riehuvaa perheen päätä juoksivat kaikki pakoon, mihin aitan taakse ehtivät.
Että ehkä sitä jäi joitakin traumoja lapsuudesta, jotka sitten omien kriisien myötä pulpahtavat pintaan, vaikka pääsikin pakenemaan tuonkaltaisesta kodista heti, kun ripillä oli käyty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen aikaan oli tosiaan erilaista.
Mutta ajatellaanpa niinpäin että lapset joutuivat silloin ottamaan enemmän vastuuta, omasta elämästään ja pärjäämisestään sekä myös hoitamaan nuorempia sisaruksiaan.
Silloin ei kait se huomion tarvekaan ollut samanlaista kuin nykyään tai se keskittyi erilaisiin asioihin.
Nykymaailmassa aika pitkälti nuori tukeutuu enemmän kotiin, vanhempiin. Sieltä usein saa rahaa harrastuksiin, vaatteisiin tai johonkin muuhun.
Siis saavat ne jotka saavat, eihän kaikilla toki niin ole.
Pointtina on se että nykyään ei nuoren tarvitse olla niin vahvasti vastuussa itsestään ja oma pärjääminen saattaa tavallaan viivästyä myöhempään ikään.
Ennen oli myös joillain ihmisillä henkistä vaivaa ym. mutta ei siihen ollut keinoja samoin kuin nykyään.
Nyt on diagnoosit ym., ennen vain katsottiin että tuo tyyppi on erilainen kuin nuo muut.
Maailma muuttuu ja ihmiset muuttuvat mukana, tosin on ikävä nähdä että kaikki muutos ei tapahdu parempaan suuntaan.Aika monia vuosikymmeniä on itselläni takana. Monesti tuntuu, että aiempien polvien ongelmia liioitellaan. En sano, ennen kaikki olisi ollut paremmin, mutta en voi myöskään väittää, että esim. kaikki sodan käyneet miehet olisivat ryypänneet ja hakanneet perhettään. Suurin osa tuntemistani ihmisistä eli normaalia tasaista, työteliästä elämää. He olivat vähempään tyytyväisiä, jopa kiitollisia.
En näe, että ihmisten ongelmat olisivat vähenemään päin. Pitää saavuttaa koko ajan, ei oikeastaan ole lupa olla tyytyväinen. Oman napa on tärkein. Sen tuijottamiseen ja kaiveluun käytetään paljon aikaa. Jos varsinaisia ongelmia ei ole, niitä tehdään. Siinä touhussa puolisokin saattaa mennä vaihtoon, koska suhde käynyt liian tasaiseksi. Lapset kärsivät vanhempien itsekkyydestä ja aikanaan siirtävät nämä ongelmat omille muksuilleen.
- Anonyymi
Ei tuo huomion puute mikään ihme ole kun katsoo eri puolilla esim. vanhempia jotka työntävät lastenvaunuja tai -rattaita.
Kovin monella on älylaite kourassaan ja vaikka lapsi yrittää kiinnittää vanhemman huomion niin ei siitä välitetä. Joskus jopa ärähdetään kun lapsi " häiritsee ".
Ei tarvitse mennä monia vuosia taaksepäin kun vanhemmat puuhasivat kaikkea lasten kanssa, tehtiin asioita yhdessä. Tuli huomiota puolin ja toisin.
Ja tottakai huomion tarvekin on yksilöllistä, jotkut tarvitsevat sitä enemmän ja jotkut vähemmän.
Oikeastaan viimeisten kymmenen vuoden aikana on alkanut näkyä ja kuulua lasten ja nuorten pahoinvointi enenevässä määrin.
Mistä lie sitten johtunee, siihen on varmaan useampiakin tekijöitä olemassa. - Anonyymi
Se riippuu ihmisestä. Useimmiten kehittyy aggressiivisuus mikä on ihan ymmärrettävää koska me kaikki haluamme kaikilta ihmisiltä lämpöä, empatiaa ja rakkautta joka tyydyttää mielemme.
- Anonyymi
Jänishousu, ailahteleva, muiden lahkeissa roikkuja, itsensä dissaaja... Erityistapaukset vetää olevinaan lunkisti, mutta samalla tavoin sisällään nieleskelevät suolaisia kyyneleitänsä.
- Anonyymi
Sitten on julkiyrmyt. Mikään ei ole hyvin. Irvistelevät ja luimistelevat joka tilanteessa ja käyttäytyvät miten kulloinkin lystää.
- Anonyymi
Hänestä voi kasvaa sellainen joka ei pysty keskittymään muuhun kuin itseensä, siis saada hyväksyntä itselleen ulkopuolelta. Tämä tarkoittaa myös sitä ettei omalta perheeltä hän hyväksyntää hae vaan kaikilta ulkopuolisilta, ystäviltä, sisaruksiltaan, naapureilta...jne Tälläinen ihminen ei kykene kunnolla hoitamaan perhettään, ehkä vain pintapuolisesti, tärkeämpiä hänelle ovat ne joiden hyväksyntä "tuntuu" joltakin. Sellaisien vielä, joilla hän näkee olevan auktoriteettia, ts jonkinlanen titteli tai muu arvo, se on hänelle arvokasta kun häntä "ylemmältä" taholta tulee hyväksyntää. Ulkopuoliset käyttävät häntä hyväkseen, koska näkevät että ihminen tekee mitä vaan kiitospalkalla. Oma perhe on yhtäkuin hän itse, siis halpa ja huono, heidän hyväksyntä tulee automaattisesti joten se ei tunnu miltään eikä ole hänelle arvokas. Miksi siis miellyttää heitä?
- Anonyymi
Jotenkin mietittyä tekstiä narsistin ongelmasta.
Myös siitä ongelmasta jonka hän aiheuttaa muille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin mietittyä tekstiä narsistin ongelmasta.
Myös siitä ongelmasta jonka hän aiheuttaa muille.Mutta kun aiheesta ei voi puhua, koska kuulijat alkavat hyökätä joko puhujaa tai narsistia.
Niin ei auta kuin olla hiljaa, että saa sen hyökkäilyn loppumaan.
pooiuuuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun aiheesta ei voi puhua, koska kuulijat alkavat hyökätä joko puhujaa tai narsistia.
Niin ei auta kuin olla hiljaa, että saa sen hyökkäilyn loppumaan.
pooiuuuuuuuKoska minulle on ensisijaista, ettei narsisti eikä uhri vahingoitu. Mutta kuulijoiden itsehillintäkykyyn ja järkeen ei ole asiassa luottaminen,
pooiuyttyyuu
- Anonyymi
Mitä jos et näin paljon keskittyisi muiden elämään ja tapoihin jos vaikka eläisit omanlaistasi elämää?
Eri aikakausina on ollut erinlaiset yhteisölliset vaatimukset. Aiemmin esim lapsien kanssa ei kenties oltu liian läheisiä pedofilialla peloittelun takia. Ei sikseen, että jotain olisi tapahtunut, mutta naapurustoissa usein on sellaisia toisia seuraavia kaikentietäjiä jotka saattaisivat vaikka jonkin lasuilmoituksen tehdä tyhjästä keksimällä, kun ovat niin varmoja jostain asioista. Toki saattoi tälläisillä ihmisillä olla muitakin nimityksiä esim juoruakka, mutta nykyään hän onkin ehkä jo koulutuksen saanut "ammattilainen" joka tietämyksineen vainoaa muita ihmisiä. Läheisten kohtaamisesta tälläisellä ammattilaisella ei ole kokemusta, vain se mitä on toisten kirjoittamana oppikirjoistaan lukenut faktoina. - Anonyymi
Hyvin onneton ja kärsivä. Tyhjyys kumisee.
- Anonyymi
Ateistinen narsisti lähinnä.
- Anonyymi
Jatkumoa ajatuksiinne, uskovainen huorimus jonka mielestä kaikki muut elävät heitä viihdyttääkseen tai muuten ovat narsisteja. Asia valitettavasti taitaa olla aivan toisinpäin. Huorimuksella usealla käytössä olleella kaikenkokeneella ja tietäjällä ei niitä tunteita ole enää jaettavaksi, siitä on tullut runk-kari joka toistaa samoja kaavojaan aina uusien uhrien kanssa. Ei sellaisella ole aikaa uusien uhrien kuuntelemiseen.
- Anonyymi
Ketään ei jätetä huomioimatta! Jokainen ansaitsee huomiota! Ihmiset vois pikkuhiljaa heittää egonsa muualle ja oppia arvostuksen uuden muodon. On se rasittavaa että pitää "ansaita" se huomio mutta mitä tekeekin, ei sitä saa. Tietenkin pitää tehdä jotain ettei ole yhtään saamaton mutta kuiteskin.
- Anonyymi
No kasvaisiko siitä vaikka surkea vanhempi, joka ei arvosta omia lapsiaan tai muitakaan vieraita ihmisiä, koska arvostaa aina vain ja ainoastaan itseään.
- Anonyymi
Itse olen ihmetellyt, miksi kiinnyn mieheen niin, että voisin olla yhdessä suunnilleen 24/7 ja vieläpä ihan kiinni. Sitten keksin, että voisiko syynä olla lapsuuden läheisyydenpuute, jos en ole saanut tarpeeksi kosketusta. Toinen vanhempani nimittäin kertoi, että hänen vanhempansa olivat aika etäisiä, eikä hän siksi ole tottunut läheisempään suhteeseen. Jos joskus saan lapsia, en todellakaan halua siirtää negatiivisia asioita eteen päin, vaan tehdä itse paremmin kuin omat vanhempani tekivät.
- Anonyymi
Minusta on tullut epävakaa narsistisilla piirteillä. Mutta meillä kyse ei ollut vain huomion puutteesta, vaan oli myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
- Anonyymi
Se on tosi että hyväksyvää huomiota vaille jääneet hakevat myöhemmin sitä. Heille jää tyhjiö. Mutta hei eivät ymmärrä mikä se on ja miten se vaikuttaa. Siksi heillä on luulo että se tarkoittaa muiden palvelemista ts tekee aina "hyviä tekoja" muita kohtaan ja sitä kautta muut hyväksyvät hänet. He tekevät sitä tiedostamatta itse mitä tekevä, heille se hyväksynnän puute tekee olon epämiellyttäväksi, ja kun he saavat hyväksyntää he tuntevat olonsa vähän aikaa paremmaksi. Tietyt käyttävät näitä ihmisiä hyväkseen, koska he uurastavat ja tekevät mitä tahansa saadakseen "hyväksyntäannoksen" joka hetkeksi saa heidän itseluottamuksensa nousemaan. Se toimii kuin huume, On saatava aina lisäannos ja tehtävä enemmän että vaikutus olisi sama. Tyhjiö ei vain täyty,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124340MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822191Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1001436Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874