Hyviä ja viisaita päätöksiä odotellaan .

Anonyymi

Onkos kunnantalon älyköt ja politikot jo ratkaisseet ongelman miten Laitakarin Merihelmeä pidetään jatkossa auki , on vissiin tänään viimeistä kertaa avoinna nykyisen palveluntuottajan toimesta , sitä se riitely saa aikaan . Kärsimään joutuvat monet vanhukset , eläkeläiset jotka ovat siellä tottuneet saunomaan ja tapaamaan toisiaan . Nyt pitää ryhtyä hankkimaan puita kalliiseen hintaan ja lämmittämään pihasaunoja eikä virkistävää uintimahdollisuutta ole josta on monella ollut apua reumavaivoissa ja tehnyt muutenkin hyvän olon . Muutenkin on näyttänyt että talviuinti on vuosien myötä vain lisääntynyt , väkeä on käynyt enenevässä määrin ympäri maakuntaa , niin nuoria kuin vanhempiakin .

17

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävä juttu. Talviuinti niin mukavaa ja terveellistäkin.
      Mainitsemasi äly ja kepukuntien päätöksenteko vain eivät sovi samaan lauseeseen.

      • Anonyymi

        Hanhenpaskalle täytyy olla rauhoitettu alue mihin laitakari soveltuu parhaiten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanhenpaskalle täytyy olla rauhoitettu alue mihin laitakari soveltuu parhaiten.

        Reservaatti valkoposkihanhille ja alkuperäisasukkaille. Saavat yhdessä sontia ja juoruta.... kaikki tulevat onnellisiksi eivätkä kunnan rahat kulu.

      • Anonyymi

        Jokos on uutta palveluntuottajaa ryhdytty etsimään ? talviuintikausi lähestyy kun kalenteria katsoo , vaikka vielä lämmintä onkin .

    • Anonyymi

      Avantoon menet uimaan, niin miekkavalas puraisee jo valkohainkin mennessään, käsi tai jalka jäisi vain jäljelle.

    • Anonyymi

      Ketäs ne päätöksentekijät ovat nimeltään ja puoluekannalta , että tietää kevään kuntavaaleissa miten äänestää ?

      • Anonyymi

        Googlaa: Eurajoen kunnanvaltuusto. Sieltä ne löytyvät puoluekannoittain.
        Siellä se ÄLY majaileepi Kepun päsmäröidessä päälle.

    • Anonyymi

      Viisaita päätöksiä saattaa joutua odottelemaan noin 2000 vuottakin.

      • Anonyymi

        Luvialta pääsee aiemmin Pohjanlahden kuivaa pohjaa myöten Ruotsin puolelle kuin viisaat päätökset paikkakunnalle rantautuvat

    • Anonyymi

      Ei uskalla edes ajatella, mikä Suomen koronatilanne olisi, jos Kepu ja Kokoomus yhdessä olisivat puikoissa......

      • Anonyymi

        Se olisi varmaan samantapainen kuin Suomen valtionvelka 1980 luvun lopulla , se oli lähes pyöreä nolla . Kun Kokoomus pääsi hallituksiin Harri Holkerin hallituksen aikana se alkoi kasvaa kun tukiaisia myönnetään yrittäjille ja maatalouteen mielin määrin , kun vain hakea muistaa . Samaan aikaan pyritään työntekijöistä eroon keinolla millä hyvänsä , ja robotteja tilalla , mutta kukaan ei ole huomannut että robotit eivät maksa tuloveroa . Ei kai sitte kukaan sitä velkaakaan koskaan maksa .

        Robotit eivät myöskään harrasta sairauslomia, eivät kyttäile, ole maanantaisin poissa viinan takia, kärsi vaihdevuosivaivoista, kyräile työkavereitaan, pidä tupailtoja, tekevät hommia ilman lomarahoja, ovat sukupuolineutraaleja, eivät nuole pomon persettä jne......
        Että jotain hyvää niissäkin.

        Kyl robotti tehtaassa paremmin hommat hoitaa kuin vaihdevuotinen vittumainen ämmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl robotti tehtaassa paremmin hommat hoitaa kuin vaihdevuotinen vittumainen ämmä!

        Hoitaa , hoitaa mutta ei maksa tuloveroa ja sitten vielä ihmetellään kun palkansaajan verotusta korotetaan , polttoaineveroa , alkoholin ja tupakankin , niitä kun on helpoin korottaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitaa , hoitaa mutta ei maksa tuloveroa ja sitten vielä ihmetellään kun palkansaajan verotusta korotetaan , polttoaineveroa , alkoholin ja tupakankin , niitä kun on helpoin korottaa .

        Polttoaineet eivät ole Suomessa yleiseen palkkatasoon nähden ollenkaan kalliita.
        Rahaa yhteisen hyvän kartuttamiseksi pitää ottaa sieltä, missä sitä on eli pääomatuloista ja herrojen osingoista. Maataloustuet pois. Talonjussienkin on syytä elää omillaan. Suurin osa kepukunnista lakkautettava kokonaan ja liitettävä isompaan kokonaisuuteen. Kunnantalojen kepuherrat etsimään vapailta markkinoilta oikeita töitä. Vapaan markkinatalouden puolestahan ovat ihan itte kiljuneet jo vuosikymmeniä.

        Juu. Voisivat kepuloiset mittauttaa oman markkina-arvonsa ihmisten ilmoilla haluamassaan vapaassa markkinataloudessa.
        Tulos vois olla sangen YLLÄTTÄVÄ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Polttoaineet eivät ole Suomessa yleiseen palkkatasoon nähden ollenkaan kalliita.
        Rahaa yhteisen hyvän kartuttamiseksi pitää ottaa sieltä, missä sitä on eli pääomatuloista ja herrojen osingoista. Maataloustuet pois. Talonjussienkin on syytä elää omillaan. Suurin osa kepukunnista lakkautettava kokonaan ja liitettävä isompaan kokonaisuuteen. Kunnantalojen kepuherrat etsimään vapailta markkinoilta oikeita töitä. Vapaan markkinatalouden puolestahan ovat ihan itte kiljuneet jo vuosikymmeniä.

        Kannatan vapaata markkinataloutta ja ihmisten vapautta ostaa tuotteensa sieltä mistä haluaa , kesäkuussa näytti kotimainen perunakin olevan naudanfileen hinnoissa . Metsäomaisuus ja pellot pitäisi saada myös kiinteistöveron piiriin kun minäkin joudun maksamaan kiinteistöveroa kivisestä joutomaasta mäenrinteestä johon on joskus kaavoitettu tontinpaikka .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      225
      3306
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2796
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2429
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      21
      2421
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      70
      1899
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1830
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      17
      1789
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1632
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      955
    Aihe