Hei.... En tiedä sopiiko tämä tänne tai poistetaanko tämä keskustelu, mutta yritän silti, kun ei minulla muutakaan ole. Kukaan ei ymmärrä miltä minusta tuntuu.. Tuntuu niin onnettomalta, etten voi ajatella muuta kuin itseni satuttamista.. Mutta en voi tehdä sitäkään, kun kihlattuni on samassa talossa. Haluaisin tappaa itseni mutta lupasin hänelle, etten tee sitä.. Hän ei ymmärrä kuinka paha olo minulla on tällä hetkellä, mutta en voi puhua asiasta hänelle kun hän suuttuu aina kun alan puhua omista ongelmistani.. Vaikka sanoo aina, että hänelle saa puhu... No ei kyllä saa. Olen yrittänyt useasti mutta aina tulee vain tiuskimista ja sanomista siitä että ''kehtasitko sanoa nuin?" ikään kuin meillä molemmilla ei voisi olla samaa ongelmaa, hänelläkin siis on ongelmia joita minä kuuntelen aina kun hän haluaa puhua.
Jotenkin tuntuu toivottomalta ko minulla ei ole ketään muita keille puhua. Olen tänäänkin itkenyt niin paljon, että silmiini ja päähäni sattuu.. En jaks tätä enää. Haluaisin vain olla yksin tai jossain missä saisin olla rauhassa ikuisuuden.. Haluaisin vain kohdata ikuisen pimennon. Vähän helpottaa kirjoittaa tätä tänne..
Mainitsen tähän loppuun vielä että olen 19v pojankloppi ja olen ollut koulukiusattu ja lapsuuden kodissani on tosi myrkyllinen ilmapiiri, oikeastaan koko suku melkein vihaa minua ja saan aina kuulla kuinka epäonnistunut olen.. Ja kuinka esim pikkusiskoni ovat paljon parempia kuin minä. Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta en ole ollut mieleltäni terve varmaan vitos kutos luokalta asti..
Anteeksi tästä sekavasta pötköstä ja kiitos jos jaksoit lukea...
Jotenkin tuntuu toivottomalta ko minulla ei ole ketään muita keille puhua. Olen tänäänkin itkenyt niin paljon, että silmiini ja päähäni sattuu.. En jaks tätä enää. Haluaisin vain olla yksin tai jossain missä saisin olla rauhassa ikuisuuden.. Haluaisin vain kohdata ikuisen pimennon. Vähän helpottaa kirjoittaa tätä tänne..
Mainitsen tähän loppuun vielä että olen 19v pojankloppi ja olen ollut koulukiusattu ja lapsuuden kodissani on tosi myrkyllinen ilmapiiri, oikeastaan koko suku melkein vihaa minua ja saan aina kuulla kuinka epäonnistunut olen.. Ja kuinka esim pikkusiskoni ovat paljon parempia kuin minä. Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta en ole ollut mieleltäni terve varmaan vitos kutos luokalta asti..
Anteeksi tästä sekavasta pötköstä ja kiitos jos jaksoit lukea...
Vastaukset 5
Vanhimmat
mee rohkeesti puhuu esim. terveydenhoitajalle!.. siitä on hyvä lähtee selvitteleen mahd. Hoidon tarvetta.
Hei.
En varmasti osaa sinua auttaa mutta jotain yritän sanoa.
Ensinnäkin, sinulla kuulostaa olevan erittäin vaikea ja traumaattinenkin tausta, joten ei ole mikään ihme että sinulla on ongelmia. Sanot ettei sinulla ole mitään diagnoosia eikä kuvaamasi ongelmat mihinkään vakavaan mielenterveyden ongelmaan viittaakaan. Se mitä sinulla voi olla on masennus, ja se ei todellakaan ole mikään ihme taustasi huomioon ottaen.
Et ole "hullu" tai huono kun reagoit vaikeaan elämäntilanteeseen, hälyttävää olisi jos ET reagoisi!
Oletko yrittänyt hakea ammattiapua? Hyvin usein oma kumppani tai läheiset ovatkin varsin neuvottomia ja turhautuneita tälllaisen edessä. Kun ei osaa auttaa eikä tiedä mitä sanoa. Jos kumppanillasi vielä on omia ongelmia ei hänellä ole resurssejakaan ymmärtää ja auttaa.
Täältä netistäkin löytyy esim. Tukinetti.com mistä voit saada esim. nettitukihenkilön anonyymina ja osallistua erilaisiin chatteihin ja keskusteluihin. Kaikkein paras olisi tietysti hoitosuhde ammattiauttajalla jonne voit yrittää hakeutua lääkärin kautta.
Tilanteesi on vaikea mutta sinulla o oikeus paljon parempaan! Aloita vaikka tuosta nettituesta jos avun hakeminen tuntuu liian isolta askeleelta. Olet nuori ja elämä edessä. Voimia sinulle avun hakemiseen!
Kannattaa käydä jollain psykologilla puhumassa.
Kokeile vähentää välien pitämistä muihin sukulaisiin. Lopetat kaiken yhteydenpidon mikä ei ole välttämätöntä.
Kihlatulle sinun ei kannata liikaa yrittää avautua. Puhu asioista psykologille.
Pyri pääsemään pois negatiivisten ajatusten kierteestä. Suuntaa kaikki ajatukset hyviin asioihin ja ajattele hyviä puolia.
Hanki mahdollisimman paljon tekemistä. Olipa koulu, työt, kuntosali jne. Varsinkin liikunta on usein hyvä harrastus. Voit ottaa tavoitteeksi jonkun kirjan lukemisen ja henkisen jaksamisen vahvistamisen.
Minusta sinun kannattaisi hakeutua terapiaan. Kelasta saisit varmasti kuntoutuspsykoterapiakorvauksia, ja jos et pysty maksamaan omavastuuosuutta, toimeentulotuki huolehtii siitä. Kuntoutusterapiassa voisit valita terapeutin itse. Kelaa varten tarvitaan lääkärin lähete, ja sellaisen saat varmaan opiskelupaikkasi terveydenhuollon kautta.
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Kun pääsee puhumaan rauhassa ja luottamuksellisesti jonkun ymmärtävän ihmisen kanssa, alkavat solmut aueta niin ettet huomaakaan. Sinulla on todellakin vaikeita elämänkokemuksia, ja ei mikään ihme, että kärsit ja itket. Ei ehkä kannata puhua kihlatulle tässä vaiheessa, kun selvästi vaikuttaa, ettei hän ymmärrä. Eikä muillekaan mahdollisille perheenjäsenille, jos sinulle on tullut heiltä viestiä, etteivät he ymmärrä. Joskus kun lähiyhteisön kanssa on asiat solmussa, ja kun ahdistus ja muut ongelmat johtuvat suhteista heihin, niin he eivät ole oikeita henkilöitä auttamaan. Tarvitaan siis joku ulkopuolinen.
Minusta sinun kannattaisi siis satsata heti tässä vaiheessa jo kunnolliseen terapiaan, joka olisi pitempikestoista kuin esim. vain lyhyt keskustelujakso psyk.polin tai kouluterveydenhuollon psykologin kanssa, taikka sitten lyhytterapia. Kun on elänyt turvattoman ja kuten sanot, myrkyllisen lapsuudenilmapiirin vallitessa, se jättää väkisinkin jälkiä. Niitä jälkiä voi parhaiten purkaa turvallisessa ihmissuhteessa, jota saa jatkaa sen verran kuin tarvitsee.
Jos menet terapiaan, valitse huolella terapeutiksi ihminen, jonka kanssa tunnet tulevasi toimeen ja että olette samalla aaltopituudella.
Minusta on muuten hienoa se, että sinulla on tunteet tallella, ilmaiset niitä ja kykenet puhumaankin asioista. Tällä hetkellä vaan vielä puuttuu sopiva kuuntelija.
Puhun ihmisenä suoraan että toi on syvältä! Tiedän tasa tarkaan miltä sinusta tuntuu kun kukaan ei ymmärrä miltä sinusta tuntuu tai että kukaan ei kysy miltä minusta tuntuu. Sukusi ei ansaitse sinua eikä kukaan tuollainen mulkku joka sinua pitää muka muka "epäonnistuneena." On se niin rasittavaa että jokaisen pitäis olla "täydellinen"