Elintasorälläys vaati jälleen pienen lapsen hengen :(

Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-11485535

"Hangon Itäsamassa lauantaina tapahtuneessa veneturmassa menehtyi alakouluikäinen lapsi, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Tutkinnanjohtaja, komisario Markus Ramstedt kertoo tiedotteessa, että tapauksesta on laadittu rikosilmoitus rikosnimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja vammantuottamus."

45

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äänestän seuraavissa vaaleissa Vihreitä. Jonkun on pistettävä stoppi tälle täysin hulluksi menneelle öljyntuhlaamiselle ja polttomoottorirälläämiselle!

      • Anonyymi

        Minä olen äänestänyt niin kauan kuin sellainen puolue on ollut ehdolla ja liikun vesilläkin aika ekologisesti. Töihinkin menen pyörällä. Tykkään silti isoista moottoreista pieninä annoksina.
        Totta kyllä että arkiajossa tuollainen 800hv saattaa olla vähän meluisa ja saatuttava

        Mielestäni tässä tapauksessa pettivät järjestelyt pahan kerran.

      • Anonyymi

        Ei Vihreät ole nimestään huolimatta mikään ekopuolue. Kaupunkipuolue se on ja kaupungit ovat kaukana todellisista vihreistä arvoista käytännössä. Idealisteja vailla tietoa siitä mikä käytännössä toimii ja mikä ei. Rälläämistä tapahtuu energianlähteestä riippumatta.

      • Anonyymi

        Hyvä. Turha luonnon saastutus ja melu loppukoon.

    • Anonyymi

      Pistää vihaksi jo etukäteen ne maksimissaan 500 euron sakot jotka tästäkin seuraavat. Halpa on henki Suomessa.

      • Anonyymi

        Kiistää syytteet. Täysin tunnoton? Karmivaa!

    • Anonyymi

      Liikkumattomuus, limonadi ja rasvainen ruoka tappaa paljon enemmän eikä ketään kiinosta.
      Eikö kaikkien elämä olekaan arvokas?

      • Anonyymi

        Liikkumattomuus, limonadi ja rasvainen ruoka ei tapa yhtään sivullista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikkumattomuus, limonadi ja rasvainen ruoka ei tapa yhtään sivullista.

        Lapset eivät itse valitse ruokaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapset eivät itse valitse ruokaansa.

        Eli syyllinen onkin se joka otti alaikäisen yleisöveneeseen? Poker Run ei olisi niin iso tapahtuma ilman maksavaa yleisöä. Harrastelijoiden sisäpiirikemuina ei siellä olisi rajan veneitä turvaamassa kaahailua vaan laittamassa sille stopin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli syyllinen onkin se joka otti alaikäisen yleisöveneeseen? Poker Run ei olisi niin iso tapahtuma ilman maksavaa yleisöä. Harrastelijoiden sisäpiirikemuina ei siellä olisi rajan veneitä turvaamassa kaahailua vaan laittamassa sille stopin.

        Ei, vaan se imbesilli, joka meni liian lähelle nopeusmittausaluetta. Saa alaikäisiä kyytiin ottaa, kunhan on järki mukana ja itsesuojeluvaisto kunnossa. Jos nuo vehkeet kulkee yli 50 m/s, niin suojavyöhykkeen pitäisi olla vähintään 100m. Nyt tuolla yleisö toikkaroi kymmenien metrien päässä sikin sokin.

        Yleisön ei voi olettaa tuntevan veneitä ja niiden aiheuttamia riskejä. Järjestäjän vastuulla on määrittää turva-alueet ja vahtia niitä. Aivan turha tässä on RIB-kuskia syyllistää ja videon mukaan ei ollut reunimmainen vene ja katti olisi osunut johonkin vielä kauempana olleeseen, ellei olisi saanut pysähdyttävää loikkaa RIBistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli syyllinen onkin se joka otti alaikäisen yleisöveneeseen? Poker Run ei olisi niin iso tapahtuma ilman maksavaa yleisöä. Harrastelijoiden sisäpiirikemuina ei siellä olisi rajan veneitä turvaamassa kaahailua vaan laittamassa sille stopin.

        Mikä siellä yleisölle maksaa ? Lautta 5 €. Mikä muu ?

    • Anonyymi

      Miten niin jälleen?

    • Anonyymi

      Polttoaine on liian halpaa. Toivoisin dieselin ja bensiinin hinnan kaksinkertaistamista, vaikka itsekin moottoriveneilen. Vasta tämä saattaisi saada jonkinlaista asennemuutosta aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Hinnalla ei ole mitään merkitystä niin kauan kun sitä verrataan keskituloisen mahdollisuuteen maksaa. Jos tilille tulee 100.000€ vuodessa niin se on ihan yks ja sama mitä se bensa tai diesel maksaa. Ainoa mikä ratkaisisi on ajokortti veneilyyn. Se on toki väärin hitaasti liikkuvia koska he eivät voi aiheuttaa vaaraa muille. Toisaalta hitaasti liikkuvat ovat usein myös niitä jotka ymmärtävät parhaiten haitat ja riskit joten siinä suhteessa heilläkään ei pitäisi olla vastaansanomista ajoluvalle.

        Ajokortti tarvitaan, ehdottomasti. Kaikille yli 35hv moottorilla varustetuille huviveneille.
        Samoin vuosittainen viranomaisen suorittama katsastus.

        Lisäksi ehdoton kielto yli 60hv koneteholle huviveneissä.

        Kannatan jotain tällaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan jotain tällaista.

        V***u te olette tyhmiä! Mikä tässä olisi muuttunut, jos kaikilla tapahtumaan osallistujilla olisi ollut jokin fiskaalinen "kortti"? Ei mitään. Kaikki halukkaat sellaisen saisivat. Onnettomuuksia sattuu, oli kortit tai ei.

        Katsokaa noita videoklippejä! Mitä helvettiä tuolla nopeusmittausalueella parveillee noin paljon katsojia veneineen? Täysin päin peetä junailitu koko juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan jotain tällaista.

        Jonkinlainen perustustaito pitäisi olla kaikilla yli 5hv moottoreilla. Lähinnä soutuveneet ja kanootit voisi jättä ulkopuolelle.

        Perusteena lähinnä että
        -5hv saattaa liikutella 2tnn painoista purjealusta, sekä se että
        -5hv saattaa hyvinkin joutua törmäyskurssille jonkun 800hv katin kanssa. Tuollainen katti on ilmeisesti alentuneesti ohjailukykyinen ja siksi on tärkeää että edes toinen osaa toimia oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        V***u te olette tyhmiä! Mikä tässä olisi muuttunut, jos kaikilla tapahtumaan osallistujilla olisi ollut jokin fiskaalinen "kortti"? Ei mitään. Kaikki halukkaat sellaisen saisivat. Onnettomuuksia sattuu, oli kortit tai ei.

        Katsokaa noita videoklippejä! Mitä helvettiä tuolla nopeusmittausalueella parveillee noin paljon katsojia veneineen? Täysin päin peetä junailitu koko juttu.

        Ne parveilevat veneet varmaankin ovat niitä katselijaveneitä, jotka ovat maksaneet 250-450 € siitä ilosta, että pääsevät henkensä riskeeraamaan, kun nuo osaamattomat kuskin ajavat tuplavauhtia taitoihinsa nähden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajokortti tarvitaan, ehdottomasti. Kaikille yli 35hv moottorilla varustetuille huviveneille.
        Samoin vuosittainen viranomaisen suorittama katsastus.

        Lisäksi ehdoton kielto yli 60hv koneteholle huviveneissä.

        Niinhän ne onnettomuudet maanteilläkin ovat loppuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan jotain tällaista.

        Vedät jollain 20 heppaisella pulpettiveneellä täysiä keskelle kaljakelluntaa niin herkästi siinäkin ruumiita tulee. Eikä formulakuskitkaan ajokorttia tarvitse. Poker Run nyt vaan on väärässä paikassa väärin perustein kokoon kutsuttu Gumball 3000 vesillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajokortti tarvitaan, ehdottomasti. Kaikille yli 35hv moottorilla varustetuille huviveneille.
        Samoin vuosittainen viranomaisen suorittama katsastus.

        Lisäksi ehdoton kielto yli 60hv koneteholle huviveneissä.

        No siinähän selvisi oman venemoottorisi teho...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinähän selvisi oman venemoottorisi teho...

        Ei selvinnyt. Minulla on 15hv kone. Se riittää vetouisteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hinnalla ei ole mitään merkitystä niin kauan kun sitä verrataan keskituloisen mahdollisuuteen maksaa. Jos tilille tulee 100.000€ vuodessa niin se on ihan yks ja sama mitä se bensa tai diesel maksaa. Ainoa mikä ratkaisisi on ajokortti veneilyyn. Se on toki väärin hitaasti liikkuvia koska he eivät voi aiheuttaa vaaraa muille. Toisaalta hitaasti liikkuvat ovat usein myös niitä jotka ymmärtävät parhaiten haitat ja riskit joten siinä suhteessa heilläkään ei pitäisi olla vastaansanomista ajoluvalle.

        Suomessa keskituloisen tilille tulee vuodessa 100 000 € ? Onhan tuokin mielipide.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne parveilevat veneet varmaankin ovat niitä katselijaveneitä, jotka ovat maksaneet 250-450 € siitä ilosta, että pääsevät henkensä riskeeraamaan, kun nuo osaamattomat kuskin ajavat tuplavauhtia taitoihinsa nähden.

        Onko Hangossa veneily maksullista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajokortti tarvitaan, ehdottomasti. Kaikille yli 35hv moottorilla varustetuille huviveneille.
        Samoin vuosittainen viranomaisen suorittama katsastus.

        Lisäksi ehdoton kielto yli 60hv koneteholle huviveneissä.

        Hyvä ajatus. Vähenisi joutava saatutus ja metelöinti. Ehkä joku huomiota vaille jäänyt häirikkökin jättäisi vesillä olijat rauhaan?
        Veneilykielto toisten terrorisoijille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne parveilevat veneet varmaankin ovat niitä katselijaveneitä, jotka ovat maksaneet 250-450 € siitä ilosta, että pääsevät henkensä riskeeraamaan, kun nuo osaamattomat kuskin ajavat tuplavauhtia taitoihinsa nähden.

        Mutta haastattelussa uhrin isä kertoi että heidän oli tarkoitus vain hetki katsoa kisaa ja jatkaa matkaa ruokailemaan. Uhri itse olisi halunnut pois jo aiemmin koska käntä huolestutti kova melu joka saattoi häiritä koiranpentua. Kuinka noin kallista on yhden kisan katsominen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Hangossa veneily maksullista ?

        Niin? Ohikulkiessaan kai uhrin porukka vilkaisi tapahtumaa? Tarkoitus oli mennä kahvilaan. Valitettavasti tapahtui hirvittävä onnettomuus jonka seurauksena päättyi 12-vuotiaan tytön elämä. (Syytetty kuljettaja kiistää syytteet. Vaikuttaa että hänellä on ollut paha asennevamma muita vesillä liikkujia kohtaan. Todella paha piittaamattomuus kun lukee Iltasanomista, 26.8.2023, jutun etenemisestä.)
        Vesi,- ja tieliikenne turvalliseksi. Piittaamattomista on päästävä eroon. Rangaistukset kovemmiksi.

    • Anonyymi

      Tapahtuman valmistelut oli ihan vasurilla vedetty.

      • Anonyymi

        Ryssitty koko juttu.

        Olen kuitenkin ilahtunut, että vanha vassariporukka ymmärtää rikkaiden tarpeellisuuden yhteiskunnassa.
        Ovat huolissaan siitä ettei rikkaille vain käy kuinkaan.

        Duunareitahan nämäkin on. Kun teettää urakkaa yrittäjäksi ylenneellä duunarilla niin ymmärtää miksi ne ostelee tuollaisia veneitä. Urakkaa kannattaa valvoa huolella, niin muskeliveneet pysyy pienempinä.

        Olet hyvin kateellinen ja peität sen huonosti.

    • Anonyymi

      Korkea elintaso on asia, josta köyhä ei ole koskaan kieltäytynyt.

    • Anonyymi

      Oikeammin kai, etteivät sivulliset ajele "radalla" ja että varsinkin lasten kanssa pysytään riittävän kaukana toiminnasta.

      • Anonyymi

        Riskin tunnistavat parhaiten täydelliset maallikot luettuaan uutiset.
        Ennen sitä he eivät niitä tunnista joko ollenkaan tai tunnistavat kaikkialla kauheita riskejä niin paljon ettei heistä ole hyötyä.

    • Anonyymi

      Huvittavia nämä jotka kuvittelevat että suomessa olisi jotain elintasoa. Maa täynnä työttömiä luukuilta rahansa nostelevia luusereita, ja maan johto hynyttelee eikä keskity tärkeimpään, eli miten saada ulkomaista laskutusta suomelle ja mistä asiasta.

      Kaikessa suomi menee vain "vetäytymistaiselua" käyden. Illanruskon maa.

      Kohti Kuubaa ja Kuuban elintasoa ollaan menossa jo nyt. Mitään uutta ei voi tuottaa, pienyritysten mahdotonta työllistää kun 1500€ palkanmaksu tarvitsee jonkun joka maksaa VIISI TONNIA yritykseen sisään, jotta sosialismille voi lahjoittaa erotuksen jotta on jaettavaa mitääntekemättömälle kansanosalle.

      Kuubassa ajetaan 30 vuotta vanhalla ajoneuvokalustolla. Suomessa ajoneuvokaluston keski-ikä on 13 vuotta vanhaa, ja hinta-arvo 3600€.

      Kuka tosissaan näkee suomen jonain elintasomaana tosiasioita katsottaessa?

      Taaksepäin ollaan menossa ja lujaa. Vain vanha varallisuus näkyy ja rappeutuu pois sekin.

      • Anonyymi

        1500 € palkan sivukulut ei ole lähellekään "5 tonnia". Noin 1 tonnin ovat. Taitaa tuossa 5 tonnissa olla sinun kate mukana.

      • Anonyymi

        Palkan sivukulut n.60% . Taidat laskea oman osuutesi sivukuluihin .

    • Anonyymi

      Surullinen tapaus. Voimia omaisille. (IL 23.8.2023) Olen järkyttynyt.

      • Anonyymi

        Uhri olisi halunnut poistua tapahtumasta koska oli huolissaan kovasta melusta jota mukana ollut koiranpentunsa mahdollisesti pelkäsi. Koko turmaveneen seurue poikkesi katsomaan veneiden nopeusajoa sattumalta, matkalla ruokailemaan. Vain hetki oli tarkoitus seurata tapahtumaa ja näin kävi. Ikävää.

    • Anonyymi

      Sattuman satoa .

    • Anonyymi

      Näin käy valitettavasti syyttömälle sivulliselle asennevammaisen, itsekkään, piittaamattoman tyypin takia. (IS 26.8.2023)
      Uhri oli aivan toista maata vaikka vasta 12-vuotias. Hän hoivasi koiranpentua ja oli huolissaan melun takia eli kykeni ottamaan muut huomioon toisin kuin.. Olisivatpa muutkin kuten hän oli, olisi maapallo paljon parempi paikka elää ja olla.
      Voimia ja jaksamista uhrin omaisille. Olen syvästi pahoillani kärsimyksenne takia.
      Elämä on liian epäreilua. Jumalan soisi viedä toisista piittaamattomat rällääjät ja muut agressiiviset häiriköt veks ja antaa hyvien ihmisten elää turvassa.
      Millä tuo teko hyvitetään? Millään sitä ei voi hyvittää.
      Vielä kehtaa kiistää syytteet vaikka sitä veneen myyjä oli opastanut, kuinka toiset huomioidaan liikenteessä mutta ei mennyt jakeluun. Vaarallista. Niin kauan kuin tuo on olemassa, on vaara läsnä jatkossakin.

    • Anonyymi

      Normaalia moottoriveneharrastusta ja -harrastajia. Sama asenne auton ratissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2837
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1781
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      1380
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1159
    Aihe