hiljaista. Koirat haukkuvat ja ihmiset kertovat, ei numeroita, ei värejä. Hiljaisuuden pitää kestää kauan, että toipuu tärkeimmän haaveen menettämisestä, eikä liity keneenkään "mukana olleeseen".
Ei vieläkään
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samat ajatukset.
Erityisherkällä hermosto reagoi herkästi ympäristön ääniin, valoihin, ajatuksiin, tunteisiin. Traumat herkistävät entisestään, päällä jatkuva ympäristön skannaus. Ovat tarkkanäköisiä vuorovaikutustilanteissa. Tunnetaakan käsittely voi vähentää yliherkkyyttä. Myös meditaatio. Vältettävä kuormittavia tilanteita,
Siedätyshoitoa ja ajatusten eheyttämistä.
Kaikesta kyllä toipuu kun tekee päätöksen siirtyä eteenpäin vaikeista hetkistä.
Ihmisten yksilöllinen skaala on laaja ja jos sinä tai minä tunnetaan asia yhdellä tavalla niin toiseen se ei edes vaikuta mitenkään. Jonkun passiivisuus ei välttämättä suoraan kerro siitä että hyvinvoinnin tila on huono. Aktiivisuustasoissa, sietokyvyissä ja tarkkaavaisuuden kanavoinnissa kun on huimia eroja. Mistä asioista ylikuormitumme? Se mikä kuormittaa siis sinua ei ehkä kuormita häntä tai minua lainkaan. Erityisherkän maailmasta tietää vain hän itse.
Maailmaa ei voi käskeä hiljenemään. Kulttuuria ei voi käskeä sammumaan. Siksi on opittava omakohtaisia tapoja selviytyä ja kyettävä tekemään selviytymistä suojaavia valintoja pitkällä aikavälillä, jotta ns. melu minimoituu. Maailman käskeminen ulkoa käsin ei toimi oli tilanne mikä tahansa.
Parasta on aloittaa siis omien ajatusmallien muutoksesta. Siis henkilökohtaisella esimerkillä. Annetaan hijaisuutta sitä tarvitseville ja ollaan itsekin hiljaa kun hiljaisuutta pyydetään. Hyvää yötä.
Jumalan rauhaa kansakunnalle
Aamen